tiistai 24. syyskuuta 2013

Hän tarkoittanee ulkoistaminen kun kirjoittaa lainausmerkeissä yksityistäminen

Iltalehden kolumnissaan Kalle Isokallio paahtaa aiheesta kunnallisten palveluiden ”yksityistäminen”. Heti kolumnin alussa meikäläisen lainausmerkeissä korvaan särähtää ja panee epäilemään tuo Isokallion sanavalinta, ”yksityistäminen”. On jälleen kerran pakko itsekin tarkistaa käsitteet. Toki heti oletankin, että eihän Isokalliokaan tarkoittane yksityistämistä vaan ulkoistamista, kun hän kirjoittaa kunnan vastuulla olevan terveydenhuollon ”yksityistämisestä”. Jo nuo kyllämätiedänetteiseole-lainausmerkit joka ainoassa kohdassa yksityistäminen-sanan ympärillä vihjaavat, että jostakin muusta Isokallio omastakin mielestään vähän niin kuin ajattelee kirjoittavansa. Ja niinpä kirjoittaja välillä käyttääkin sitä oikeaa sanaa ulkoistaminen.

Siis Isokalliohan tarkoittaa ulkoistamista, kuten kirjoituksesta välillä käykin ilmi. Ulkoistaminenhan on sitä, että kunta hankkii jonkin kuntalaisten tarvitseman palvelun muulta toimijalta tuotettuaan palvelun aiemmin kunnan työnä mutta edelleen vastaa siitä että kuntalainen todella saa palvelun niin kuin on saanut ennenkin. Kuntahan ei edes voi yksityistää palvelua, joka on sen järjestämisvastuulla, se voi tosiaan vain ulkoistaa sen. Yksityistäminen tarkoittaa sitä, että kunta todella luopuu kyseisen palvelun huolehtimisesta kuntalaisille, jolloin jatkossa kukin on asiakassuhteessa yksityiseen toimijaan. Kunta ei ole siinä enää mitenkään välissä eikä mukana.

Kunnalle kuuluu esimerkiksi vastuu siitä, että kuntalaiset saavat tietyntasoisen ja kohtuuhintaisen hammashuollon. Kunta voi kuitenkin ulkoistaa hammashoitoa kuten joutuu paljon tekemäänkin, mutta ei se voi yksityistää lakisääteistä hammashuoltoa. Kunta ei siis voi ilmoittaa kuntalaisille, että hammashuolto ei tästä lähtien kiinnosta kuntaa enää joten hoitakaa itse kukin hammashoitonne samaan tapaan kuin kaupassa käyntinne.

Isokallion kanta itse asiaan näyttää olevan, että ulkoistaminen ei kannata. Hänen mukaansa kunta ei säästäisi kustannuksissa, koska esimerkiksi lääkärifirmat joka tapauksessa joutuisivat kattamaan toiminnassaan samat henkilöstökulut kuin kuntakin ja kuntahan homman lopulta maksaa. Henkilöstösäästöjä ei siten syntyisi. Lisäksi kirjoittaja laskeskelee, että lääkärifirman lääkärit eivät maksaisi paljon kuntaverojakaan koska ottaisivat tulonsa pääomatuloina. Tuossa voi olla jotakin ajatusta tosiaan ainakin näin äkkiseltään. No pääomatuloverotus onkin ilmeisen huonosti ajateltu aikanaan. Lisäksi Isokallio spekuloi, että kunnan työntekijä, esim. terveydenhoitaja, todennäköisemmin kuin yksityisen firman työntekijä asuu kunnassa ja tuo kunnalle näin ollen verotuloja. Ehkä ihan hitusen asia on näinkin pikku kunnissa (joissa ei lääkärifirmoja yms.), mutta hiukan lillukanvarrelta vaikuttaa nykymaailmassa tämä näkökulma. Toki jos kokoomus pääsisi päättämään, että jyväskyläläisten on varauduttava käymään lakisääteisessä terveydenhoidossa jopa Kemijärvellä, niin sitten se tietysti on voi voi. Mutta ei kai kokoomuskaan sentään tällaista meille keksi.

Mutta vakavana, ainakin niin vakavana kuin voin, esitän seuraavaa. Kannatan näillä näkymin periaatetta, että kunnat keskittyisivät roimasti laajassa mitassa kautta linjan lakisääteistenkin järjestämisvastuullaan olevien palveluidensa ulkoistamiseen. Mielestäni näin saataisiin parhaat kyvyt käyttöön, kun palveluiden tuottamista siirrettäisiin laajassa mitassa yksityisille alan organisaatioille ja kunta keskittyisi ainoastaan junailemaan että kuntalaisille on tarjolla nuo palvelut. Miksi jokaisen kunnan pitäisi ylläpitää sirpaleista organisaatiota, jossa tehdään ne tuhannet eri työtehtävät. Ei tunnu järkevältä eikä ideologisesti eikä minkään tasa-arvo- tai demokratiaseikan kannalta tarpeelliselta. Toki tämä edellyttää, että sitten markkinat todella joskus toimivat kunnolla. Mutta siihen suuntaan olisi mentävä. Tällöin ei myöskään olisi oleellista kuntien koko, kun kunta olisi vain järjestelijä. Tietysti sen verran kunnilla pitää olla voimaa, että ovat vahvassa tilaaja-asemassa yksityisiin suuriinkin palveluntuottajiin nähden. Mutta tällöin voitaisiin jatkaa lähinnä entiseen malliin kuntien välisellä tilaajayhteistyöllä ja koko kuntaliitoskeskustelu voitaisiin unohtaa.


Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!


Tuossa vielä linkki Kuntaliiton sivulle, jossa määritellään käsitteitä. Sieltä löytyy selkeästi myös, mitä on yksityistäminen ja mitä ulkoistaminen:
http://www.kunnat.net/fi/Kuntaliitto/media/juttupankki/kasitteita/Sivut/default.aspx

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti