Tabloidi-Hesari on aika hyvä muotonsa ja käytettävyytensä puolesta.
Luin nyt perjantain ja sunnuntain Hesarit. Yritin oikein katsoa ensin yleissilmäyksellä, miltäs tämä tabloidi-Hesari näyttää. Vertailin sitä välillä Ilta-Sanomiin, kun sekin oli siinä käsillä. No Ilta-Sanomat huutaa suurilla kirjaimilla ja muulla ulkoasulla. Niinpä mietin, onko tabloidi-Hesari hiukan kalpea. Sitten kuulostelin myös, rapiseeko se liikaa. Mutta en minä lopulta osannut päättää, oliko siinä tabloidi-Hesarissa sittenkään mitään ulkoasullista häiritsevyyttä. Tai oli siinä yksi piirre, joka ainakin aluksi hiukan häiritsi. Se oli tämä osiin paloittelu, se perheen tai pariskunnan aamukahvipöytäjäänne.
Eihän siinä tabloidi-Hesarin arvioinnissa auttanut muu, kuin että rupesi lukemaan sitä. Lehtiähän luetaan, eikö totta. Aivan helppo sitä oli lukea. Perjantain Hesarin lisäksi luin sunnuntai-Hesarin. Sen luin kirjastossa. Kirjasto lukuergonomisena ympäristönä muuten on hyvä testi. Ei muuta kuin Hesari käteen. Ensiksi vähän silmäilin etusivua. Sitten menin sisäsivuille. Luin asiatekstejä. Ihan kohtuullisen tuntuista niitä oli lukea, en tarkoita nyt sisällön osalta vaan nimenomaan muodon. Tarkastelen muotoa, ja siinäkin nimenomaan lehden muotoa, en mitään mikä liittyy vähänkin juttujen sisältöön ja tavoitteisiin tai tyyliin.
Unohtui mainita tärkein. Jo perjantain Hesaria lukiessani huomasin eron vanhan ison lehden ja tabloidilehden välillä. Saatavilla oli nimittäin myös eräs toinen sanomalehti, joka on tätä perinteistä mallia eli broadsheet. Ero jo pelkästään kotioloissakin oli selvä. Mieluummin käsittelen tabloidia kuin perinteistä. Kirjastoympäristössä pystyn vanhasta muistista ja mielikuvituksen avulla toteamaan, että tabloidi on ylivoimainen. Todellakin ylivoimainen muotona. Sunnuntain Hesari toki painaa vähän enemmän kuin arki-Hesari, mutta luultavasti selvästi vähemmän kuin entinen sunnuntai-Hesari. Entä sunnuntai-Hesarin paksuus, onko se haitta? No eipä juuri. Ennen kaikkea olennaista on, että niitä juttuja on aivan helppo lukea. Ei edes tekstin tai ulkoasun muu laatu haittaa. Siinäkään ei siis ole erityistä vikaa, vaikka vähän aluksi oletin kuten alussa totesin.
Erityisen maininnan ansaitsee se, että nyt pienempi sivukoko edesauttaa sitä, että vähänkin merkittävämpi juttu vastaa vähintään sivua ellei jopa aukeamaa. Hei, tämähän on erinomainen piirre. Helpottaa juttujen huomaamista. Järkevää, selkeää. Muoto tukee sisältöä, sanoinpa hienosti. Sitten meikäläinen tyhmä ihmettelee, miksi loppupuolikkaan lehdestä edelleen pitää olla tv-ohjelmia tai jotakin muuta vastaavaa. Mutta ihmiset kai edelleen katsovat televisiota ja tarkistavat ohjelmat lehdistä. Vai onko lehden ohjelmatietopaketti vain jäänne? Mutta ei se mitään, lopetin ja lopetan aina lehden lukemisen viimeistään, kun alkaa jokin seuraavista aiheista: urheilu, ohjelmatiedot, enkä kaikkia tarpeettomia nyt muistakaan. Niin ja ei haittaa, vaikka kulttuuriosio luiskahtaisi lattialle.
Tarvitaanko lehdessä irrallisia osioita, näitä pikkunippuja? Ei paloittelemiselle ole mitään tarvetta, mutta ei se haittaakaan jos lehti vain pysyy hyvin koossa.
Tabloidi-Hesarin parhaat piirteet siis ovat pieni kääntösäde (eli hyvä kaupunkiympäristössä) ja muodon kyky tukea juttujen selkeää esilletuloa. Eikä myöskään haittaa, vaikka olisi jouduttu tiivistämään muodonmuutoksen takia.
Tämä bloggaus ei ollut mainos. Voin mainostaakin mutta eri rahasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti