Koulutusvapaa – valtioko äänetön yhtiömies?

Työmarkkinaosapuolet ovat kinastelleet niin sanotusta koulutusvapaasta siitä lähtien, kun EK tyrmäsi mallin josta oli saatettu sopia työmarkkinaosapuolten kesken.

Nyt EK:n Lasse Laatunen esitteli kiistaan liittyen palkansaajapuolelle, ja valtiolle, muunnetun mallin. EK hyväksyisi sen, mutta vastapuolen edustajan mukaan esitetyltä pohjalta neuvottelutulos ei synny.

Sellainen pikku jännyys tuossa Laatusen esityksessä taas kerran on, että ikään kuin työantaja- ja työntekijäpuoli tässä olisivat yrittämässä sopua siitä, mikä olisi valtion osuus asiassa. Nimittäin Laatusen esitykseen kuuluu koulutukseen liittyvää verovähennystä työnantajalle ja veron kevennystä työntekijälle.

Kyllähän valtion edustaja välillä ilmoittaa, että lisähelpotukset eivät tule kyseeseen, mutta kai ne tulevat jos se siitä on kiinni. Minun mielestäni ei tosin pitäisi.

Osapuolet pitävät tavoitteenaan, että helmikuun alkupuolella pitäisi olla valmista jälkeä. Myöntävät tosin samalla, että paljon on tehtävää. Enpä usko, että valmista tulee. Mitäs sitten tapahtuu, kun ei tule valmista?

Pitkän aikaa on näyttänyt siltä, että palkansaajapuoli on ylläpitänyt ystävällistä linjaa työnantajapuoleen sen jälkeen, kun Häkämies tuli EK:hon ja toisaalta kun EK:n Laatunen alkoi laatia tätä uudistettua koulutusvapaaesitystä. Palkansaajajärjestöjen puolelta on hehkutettu, että nyt voisi olla odotettavissa jotakin hyvää. Tällainen tyyli on ihan hyvä jo neuvottelutaktisestikin. Tosin liitot ovat ärähdelleet.

Mutta kun toisaalta sanotaan tiukasti, että tältä pohjalta neuvottelutulos ei synny, ja kun aikaa on pari viikkoa ja neuvoteltavaa paljon, niin edessä voi olla nolo tilanne. Mitä tekee valtio? Siltä odotetaan paljon, kun olisihan se mukava tosiaan että valtio maksaisi. Mutta jos ei valtiokaan, niin kuinkas sitten?

Arvaan, että kun selkeään sopuun ei päästä, niin parin viikon kuluttua väsätään keskinäinen sanahelinä siitä, että asiassa on vielä joitakin avoimia kohtia joita pitää hioa osapuolten kesken. Sittenhän ehtii jo maailmakin muuttua niin paljon, että on jo helpompi sopia tai unohtaa.