Luin juuri Taloussanomista, että Porvoon kaupunki ja Meidän perhe-lehti tekivät kyselyn, miten lapsiperheet haluaisivat asua. Kuten voi arvata, haaveet ovat sillä tavalla suuret että samaan aikaan halutaan monenlaista hyvää niin asunnolta ja asuinympäristöltä kuin palveluilta ja yhteyksiltäkin. Mutta kiinnostavin kysymys on tämä, että yhtenä tärkeänä seikkana mainitaan hyvät naapurit.
Jo ennen kuin luin tästä Meidän perhe-lehden kyselystä, kävi mielessäni seuraava ajatus: kun naapureista näyttää tulevan ihmisille yhä olennaisempi asumiskriteeri, naapuriasia pitäisi luonnollisestikin ottaa mukaan jollakin tavalla kaupantekoon. Ei enää riitä, että myyjä tai välittäjä vain epävirallisesti kehuskelee, että naapurit ovat kyllä kivoja. Ainahan sitä kehutaan kaikenlaista, mutta näin vakava asia pitäisi voida myös taata jollakin tavalla.
Mitäs jos otettaisiin asuntokaupassa käyttöön naapuritakuu? Tämä olisi tietysti vapaaehtoista, ja sitä hyödyntäisivät ne myyjät ja välittäjät jotka katsoisivat naapuritakuun hyväksi myyntivaltiksi. Heti on kyllä todettava, että asiassa on monta ongelmaa. Perusongelma on, mitä kukin tarkoittaa hyvällä naapurustolla. Hyvyys voi merkitä jopa päinvastaisia piirteitä sanojasta riippuen. Tosin pientaloympäristössä naapuruus on luullakseni paljon yksinkertaisempi juttu kuin kerrostaloyhteisössä, joten melko hyvin on löydettävissä kullekin maulle sopiva naapurusto. Ja nyt puhunkin pientaloympäristöstä, sillä sehän on mainitun kyselynkin mukaan se haave.
Mikäli ennakkoluuloni esimerkiksi lehdistä lukemani perusteella ovat oikeita, varsinkin pientaloasukkaat pitävät tärkeänä naapuruston samanlaisuutta ja sitä että tuohon samanlaisuuteen ei tule myöskään muutoksia myöhemmin. Ei esimerkiksi haluta siihen ympäristöön mitään muuta ”laitosmaisuuteen” etäisestikään viittaavaa kuin enintään hyvin pieni koulu ja vielä pienempi päiväkoti. Niitäkin tosin saatetaan epäillä, vaikka ne ehdottomasti halutaankin mukavasti siihen lähelle (ristiriitaista).
Mutta olkoot naapuritoiveet mitkä tahansa, myyjä tai välittäjä voisi tehdä kyseisestä laatutekijästä myyntivaltin. Oikeusturvan kannalta lienee aiheellista määritellä kauppakirjassa yksilöidysti, mitkä ovat kyseisen kaupan kohdalla ne naapurikriteerit jotka pitää täyttää. Tosin ei sekään takaa ongelmattomuutta. Tuskin niin selkeitä ja jälkeenpäin helposti toteennäytettäviä kriteereitä löytyy, ettei niistä voisi syntyä riitaa. Näin ollen naapuritakuu luo joka tapauksessa riskin myyjälle. Toisaalta tästä riskistähän myyjä juuri saa myyntitilanteessa korvauksen, kun voi takuun johdosta pitää korkeampaa myyntihintaa. Sehän tämän kaiken tarkoitus tietysti on, ja se että naapuritakuu nopeuttaa muutenkin asunnon myyntiä.
Onhan myös sellainen mahdollista, että kauppakirjassa vain mainitaan että jos ei ostaja ole naapurustoon tyytyväinen myyjä on valmis ostamaan talon takaisin samalla tai muulla sovitulla hinnalla. Tässä vain on se ongelma, että tähän vedoten ostaja voi oikeastaan palauttaa ostamansa talon melkein milloin vain, niin halutessaan.
Naapuritakuuta on vaikeampi soveltaa uudistuotantoon, sillä tällöin naapurusto on usein vasta muotoutumassa. Ajattelen tässä siis asutuskeskusten rakenteilla olevia alueita.
Sitten jos mennään kerrostaloasuntojen kauppaan, siinä naapuritakuu saa aivan eri mittasuhteet. Siinä sitä markkinarakoa riittäisi oivaltaville bisnesihmisille.
”Tutkielmani” naapuritakuusta ei ollut tarkoitus olla täydellinen (heh).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti