maanantai 26. elokuuta 2013

Kansalaisaloite ja hallitusohjelma – jotkut juuttuvat tähän

Kansalaisaloitteen soveltamista pitäisi ehkä laajentaa seuraavasti: nykyisen mahdollisuuden lisäksi kansalaisaloitteella voitaisiin sitovasti määrätä että viimeistään seuraavan eduskunnan on toteutettava kansalaisaloitteen vaatimus kunhan muuten lainsäädännölliset edellytykset täyttyvät. Tämä tuli mieleen, kun viime aikoina on esitetty itselleni käsittämättömiä näkemyksiä, että kansalaisaloitetta ei voitaisi tai ei pitäisi (tai ei jotain vieläkin muuta) edes periaatteessa toteuttaa jos aihepiiri tai asia (?) ei ole esillä jo hallitusohjelmassa.

Edellä kuvaamani kummallinen näkemys ei ole vain yksinkertaisesti käsittämätön vaan mielestäni kolminkertaisesti käsittämätön. Ensinnäkään en ymmärrä, mitä nämä kansalaisaloitteisiin nihkeästi suhtautuvat itse asiassa oikeastaan tarkoittavat tuolla näkemyksellä. Toiseksi: jos he tarkoittavat, että eduskunnan ei ole syytä tai mahdollista? edes periaatteessa toteuttaa kansalaisaloitetta, jonka aihepiiri ei ole esillä jo hallitusohjelmassa, niin hyvin käsittämätön on ajatus. Mutta kolmanneksi kaikkein käsittämättömin olisi ajatus, että eduskunta ei voisi tai sen ei pitäisi toteuttaa kansalaisaloitetta jos kansalaisaloitteen esittämä vaatimus ei ole jo hallitusohjelmassa tavoitteena. Tämä olisi tosin jo niin irvikuvamainen versio, että sitä kansalaisaloitteisiin nihkeästi suhtautuvat eivät voi sentään tarkoittaa. Se olisi täyttä pelleilyä kansalaisaloitteiden kustannuksella.

Kokeillaan tuota.


Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti