tiistai 20. elokuuta 2013

Savon Sanomat väittää että ”kielikeskustelu yli äyräiden”

Savon Sanomat (18.8) väittää pääkirjoitussivullaan, että keskustelu käy tällä hetkellä liiaksi pakkoruotsin ympärillä kun Suomella lehden mukaan olisi paljon muita ongelmia ratkottavanaan. Myös minä, ilmeisesti yhtenä Savon Sanomien tarkoittamana ”intosuomalaisena” (voisiko Savon Sanomat vähän avata?), olen tietoinen siitä, että Suomella on, kuulemma, sellaisia ongelmia kuin budjettien alijäämäisyys, työllisyysasteen mataluus, työttömyyden sitkeys, sosiaali- ja terveydenhuollon ongelmallisuus, vientikilpailukyvyn heikkous, asumisen kalleus, työpaikkojen ja työvoiman kohtaamattomuus, Suomen eurokriisiyhteistyökumppanuuden kalleus ja paljon muita. Oletan myös Savon Sanomien tietävän, että suomalaiset käyvät vilkasta keskustelua (ne jotka käyvät) kyseisistä ongelmista esimerkiksi blogeissa. Nopea tutustuminen vaikkapa sivustoon http://www.oikotieto.fi/ kertoisi tämän.

Sitten Savon Sanomien väite, että kielialoitteella oltaisiin ”kieltämässä ruotsinkielisiltä oikeus omaan kieleen”, on minusta niin outo, että piti oikein lukea toiseen kertaan, mitä se Savon Sanomat sanookaan ja mitä sanoja käyttää. Siis ”kieltää oikeus omaan kieleen” tai ”polkea vähemmistön oikeuksia”. Ilmaisu on hiukan voimakasta isolta maakuntalehdeltä. Jos tuo ei ole ”yli äyräiden menevää” tunteellista ja kiihkoista puhetta kielikeskustelun yhteydessä, niin mikä sitten? Mutta tästä ja paljon muusta löytyy todella erinomainen blogimerkintä, joka on syytä lukea kaikkien: http://valtavaara.puheenvuoro.uusisuomi.fi/147426-alamittainen-argumentointi-hallitsee-keskustelua-ruotsista

Lisäksi Savon Sanomien pääkirjoituksessa esiintyy eräitä muita ajattelemattomasti esitettyjä väitteitä ja asenteita erityisesti ruotsin valinnaisuutta koskevaa aloitetta kohtaan mutta myös yleisemmin kansalaisaloite-oikeutta kohtaan. Niihin en nyt kuitenkaan puutu.

Lopuksi, mielestäni kielikeskustelu mainitun kansalaisaloitteen ympärillä on viime päivinä pikemminkin muuttunut säyseämmäksi. Nyt vain Savon Sanomissa on jäänyt päälle oletus, että keskustelu olisi yleisesti yliampuvaa. Kannattaa tosiaan tulla ulos, ettei olisi pihalla. Vielä niistä Suomen muista ongelmista: Päättäjien työtä ei mitenkään haittaa se, että kansalaiset keskustelevat muun ohessa myös pakkoruotsista. En ymmärrä ajatusta, että jonkin asian nouseminen keskusteluun vaikuttaisi eduskunnan ja hallituksen yleiseen päätöksentekokykyyn. Latu on kyllä ihan vapaa siltä osin.

Savon Sanomien kirjoitukseen pääset toivottavasti tuosta:
No syystä tai toisesta en päässyt itse tästä enkä muutakaan kautta enää, harmi.


Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti