torstai 8. elokuuta 2013

Stefan Wallin Turun Sanomissa: "Kaksiteräinen miekka"

Stefan Wallin kirjoittaa Turun Sanomissa 7.8 kansalaisaloitteista. Wallin kuvaa kansalaisaloite-instituutiota ”kaksiteräiseksi miekaksi” ja perustelee, miksi niin on hänen mielestään.

Ensimmäisellä lukukerralla Wallinin kirjoituksesta minulle tuli vaikutelma, että siinä vähättelevään sävyyn vihjaillaan kansalaisaloite-instituutiosta yhtä ja toista sanomatta kuitenkaan suoraan mikä tuossa kansalaisaloiteoikeudessa on pahaa ja väärää. Toki kolumnissa sitten tuodaan esille kirjoittajan näkemys, jonka mukaan ilmeisesti on mahdollista että syntyisi helpolla myös huonosti perusteltuja aloitteita. Värikkäin ilmaus löytyy tästä:
Samalla sopii pohtia vakavasti, miten kansalaisaloite-instituution käy, jos se vähitellen muuttuu erääksi pelleilyn muodoksi?
Tuo ´eräs pelleilyn muoto´ on tosiaan reipasta kielenkäyttöä. Se on ehkä tarkoituksellisen taitavaa, mutta ei senkään pidä antaa hämätä. Taitavat kolumnistit osaavat.

Luinkin tosiaan vielä toiseen kertaan Stefan Wallinin kirjoituksen, jotta paremmin ymmärtäisin mitä hän sanoo, mitä ei sano ja mitä mahdollisesti sanoo tai ei sano. Kolumnista tuli mieleen Kaarina Hazardin eräs Espoo-aiheinen kolumni Iltalehdessä jokin aika sitten. Siitä jopa ensimmäisellä lukukerralla ärsyynnyin, Wallinin kirjoituksesta en varsinaisesti edes ärsyyntynyt. Kaarina Hazardin kolumnissa oli siinä mielessä samaa tyyliä kuin nyt Stefan Wallinilla, että ensivaikutelmaksi jäi (minulle, muista en tiedä) tietynlainen halveksivuus, vähättely ja asenteellisuus (Hazardin kohdalla ihmisryhmää kohtaan, Wallinin kohdalla kansalaisaloitteita kohtaan), mutta toisen lukemisen jälkeen vaikutelmani Hazardin kohdalla olikin, että hän vain onnistui ilmaisutyylillään antamaan epämiellyttävän vaikutelman vaikka sitten ei sanonutkaan oikeastaan mitään pahaa. Hiukan tätä samaa koin nyt Wallinin kolumnissa. Lopputulkintani onkin kummankin osalta lähinnä se, että he ovat kirjoittajina ilmeisen taitavia antamaan vaikutelmia.

Se kuitenkin on varmaa, että en ole ainoa joka saa näistä kolumneista välillä ja joidenkin osalta useinkin samanlaisia vaikutelmia, ainakin aluksi.

En ainakaan tämän kolumnin perusteella tiedä, mitä Stefan Wallin ajattelee ”ruotsi vapaaehtoiseksi” –kansalaisaloitteesta, mutta minä toivon sille menestystä ensinnäkin nimienkeruuvaiheessa ja sitten jos hyvin käy rehellistä, vilpitöntä, vastuullista, suomalaisten kannalta kohtuullista ja järkevää ja lisäksi epäitsekästä käsittelyä eduskunnassa. Nyt ei saisi lukkiutua vanhoihin käytäntöihin eikä kuluneisiin moneen kertaan tyhjiksi todettuihin fraaseihin, vaan pitäisi ajatella oikeasti kokonaisuuden kannalta. Sitähän kansanedustajilta voitaneen edellyttää.

Tutustu sivuun:
http://ruotsivapaaehtoiseksi.fi/
ja anna kannatuksesi kyseiselle kansalaisaloitteelle!


Lue myös blogin muita kirjoituksia! Aiheita ovat mm. markkinointi, politiikka, media, talous.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti