Tähän asti on kinasteltu siitä, elättääkö maaseutu kaupunkia vai kaupunki maaseutua, Helsinki muuta maata vai toisinpäin tai Etelä-Suomi Pohjois-Suomea vai toimiiko sekin suhde toisinpäin. Vai esiintyykö tällaista yksisuuntaisuutta lainkaan. Jos jo tämä väittely herättää joissakin suuria tunteita, kinastelu saa aivan uutta moninaisuutta sitten kun olemme osa tulonsiirtounionia. Nythän vasta harjoitellaan, määrätietoisesti tosin.
Taloussanomien artikkeli kriisimaiden kotitalouksien elintasosta on valitettavasti ajatuksia herättävä. Kun kokonaisveroaste näissä maissa on ”keskimäärin” noin 10 prosenttiyksikköä kevyempi kuin Suomessa ja kun lisäksi harmaan talouden arvioitu osuus on muutaman prosenttiyksikön Suomea korkeampi, luulisi sen jo herättävän ajatuksia Suomen hallituksessa ja eduskunnassa. Meikäläisen ajatusten heräämisellähän ei ole suurta vaikutusta tulevaisuuteen, vaikka tietysti toivoisinkin että olisi. Joka tapauksessa Taloussanomien kaltaiset jutut ovat todella arvokkaita. On antoisampaa kohdata etukäteisoletuksianikin ihmeellisempi todellisuus kuin olla siitä tietämätön. Vastustan entistä selkeämmin, jos mahdollista, yhteisvastuusuuntausta.
Toisaalta oletan, että euroalueen tasapainotus- ja muut tavoitteet eivät voi edes toteutua pelkän rahapolitiikan avulla, kun kansantalouksissahan tarvitaan ja on normaalisti käytettävissä koko finanssipolitiikka kuten verotus, tulonsiirrot ja muun muassa julkiset investoinnit. Tai ei kai edes europolitiikka nytkään ole pelkkää rahapolitiikkaa vaan laajenevaa tukitoimintaa ja ohjausta. Miksi siis jätettäisiin käyttämättä saman tien koko finanssipolitiikka ”eurokansantaloudessa” ja EU:ssa, jos kerran pyritään kyseisten talouksien toimivuuteen. Ja lopulta tarvitaan kaikki politiikan alueet EU:n käyttöön, jotta se voisi kaikilta osin toimia edes jotenkin. Näin siis minä oletan.
Aina vaikeampi tuosta systeemistä on erota, mitä kauemmin ollaan mukana hivuttamalla etenevässä liittovaltiokehityksessä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti