Minkä suuruisella uhrauksella voi liikenteessä saavuttaa täydellisyyden?
Täsmällisemmin ilmaistuna olennainen kysymys kuuluu, minkä suuruisella tai itse asiassa kuinka himskatin pienellä uhrauksella voi hyvällä omalla tunnolla välttyä myöntämästä, että ”minäkään en ole täydellinen”. Mielestäni tämän seikan pitäisi vakavasti ottaen kiinnostaa niitä, joilla tilanne voi tulla kyseeseen näinä mediajulkisuuden aikoina. Ei moraalimielessä vaan rationaalisesti ajatellen.
"Harmillisimmassa" tapauksessa täydellisyyteen liikenteessä olisi saattanut riittää ajonopeuden pudottaminen jopa vain 1 km/h. Siis että olisikin ajanut satasen alueella 111 km/h:n sijaan vain 110 km/h, jos tuo 10 km/h:n ylitys menee yleensä huomautuksella. Otetaan sitten reippaasti toisenlainen tilanne. Jos onkin ajanut satasen alueella 139 km/h, edellä mainitulla ehdolla täydellisyyden olisi saavuttanut 29 km/h hitaammalla ajamisella. Tuo on kyllä uskomattoman pieni hinta täydellisyydestä liikenteen osalta, joten siihen on syytä aina vakavissaan pyrkiä varsinkin runsaan mediajulkisuuden aikakautena. Muistutan vielä, että täydellisyyshän oli tässä tapauksessa konkreettisesti sitä, että ei tarvitse mennä esimerkiksi median eteen toteamaan, että ”minäkään en ole täydellinen”.
Varoitus: En seuraa nopeussakotuskäytäntöjen kehitystä joten ajotoimintaansa ei pidä kenenkään perustaa oletukseeni 10 km/h:n huomautusrajasta esimerkiksi satasen alueella. Toiseksi en todellakaan suosittele ajamaan minkäänlaista ylinopeutta.
Minua harmitti, kun luin Iltalehdestä tuosta epätäydellisyystunnustuksesta ”minäkään en ole täydellinen”. En pidä näistä enää yhtään. Mitä seuraavaksi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti