Tavaratalon kassalla minua ensin nolotti

Olin tavaratalon kassalla maksamassa sähköhammasharjaa. Myyjä ilmoitti hinnan 55 euroa. Minulla oli mielikuva, että hinta olisi ollut 54,90, ehkä mukana olleen tuttavan sanomana. Niinpä sanoin myyjälle, että eikös se ole 54,9…, johon myyjä, että no se pyöristyy sentillä 55:een. Minä tietysti, että okei joo, selvä, selvä.

Hiukan nolotti, että annoin varmaankin itsestäni viisastelevan niuhottajan tai sitten vähän hölmön vaikutelman. Tuttavanikin muistutti kassalta lähtiessämme, että hänhän oli sanonut minulle 54,99 siellä hintoja katsellessamme. Olin siis itse syystä tai toisesta kuullut ja ymmärtänyt hinnan loppuosan hiukan väärin. Vähän siis nolotti.

Sitten kuitenkin tulin huvittuneena tulokseen, että eihän tässä mitään kohtuutonta tapahtunut sittenkään, päinvastoin. Osapuolet tiskin kummallakin puolella olivat nyt tasoissa, kumpikin vain yritti omalla tavallaan pitää puolensa kaupanteossa. Tavaratalo oli asettanut hinnan jopa tämän hintaluokan tuotteessa tuollaiseksi, ja minä puolestani yritin myös pitää perustellusti puoleni, tosin väärinymmärrykseen perustuvin pohjatiedoin eli väärin ymmärretyin hintatiedoin. Kuitenkin huolimatta siitä, että olin tavallaan kohtuuton myyjän näkökulmasta, en mielestäni sittenkään ollut lainkaan kohtuuton, sillä näinhän siinä sitten helposti käy, kun hinnat asetetaan näin. Mielestäni kyseessä on huvittavan hauska myyjä-ostaja-asetelma, jonkinlaista markkinataloutta kai tämäkin. Kun omaa puolta yritetään pitää, pidetään sitä sitten tiskin kummallakin puolella, eikö niin?

Tässä voitaneen kerrankin sanoa, että sitä saa mitä tilaa.

Paperisia kirjeitä tulee eniten sieltä, mistä niitä ei nykyään uskoisi tulevan ollenkaan

Nyt keskustelen huonosti, kun en ota kantaa ajankohtaisimpiin asioihin koska en osaa tai viitsi sanoa niistä mitään. Sen sijaan bloggaan, sattuneesta syystä tosin vasta nyt, mitä kävi mielessä postilakon aikana. Postilakko nimittäin taisi jo päättyä, kun postia tuli vähän enemmän kertaheitolla tässä eräänä päivänä. Tosin jäi epäselväksi, milloin se alkoi ja missä muodossa ja milloin se päättyi tarkalleen ja miten. Mutta huolissani en ollut kertaakaan mistään sen suhteen.

Kun postilakko oli meneillään kai jossakin muodossa tai jo sitä ennen, ajattelin, että nyt sitten ei tulisi ainakaan osoitteellisia mainoskirjeitä digitaalisuuden ytimessä olevalta yritykseltä eli puhelinoperaattorilta eikä ruotsalaiselta luottoyritykseltä, muiden muassa. Ennustin, että etenkin tältä ruotsalaiselta luottoyritykseltä tulisi kuitenkin pian lakon jälkeen osoitteellinen mainoskirje. Minulle tulee nykyään, muuten, niin vähän osoitteellista postia, että jokainen tapaus saa kyllä osakseen suuren huomion ja sitten tilanteesta riippuen osakseen mahdollisen pettymyksen ilmauksen myös.

Postilakon päätyttyä tapahtui se, mitä olin ennustanut, ruotsalaiselta luottoyritykseltä tuli osoitteellinen mainoskirje. Valitettavasti olin jälleen sille pelkkä loppukäsittelyn aloituspiste, en muuta. Vielä ei ole tullut operaattorin osoitteellista mainoskirjettä, mutta ehkä se on matkalla, mutta toivottavasti ei tulisi ollenkaan. Onhan se kumma, kun paperilaskuista kustannussyistäkin luopumaan pyrkivät ja niistä laskuttavat operaattorit kuitenkin lähettelevät mainoskirjeitä, ja ainakin tuo viimeksi tullut näytti olevan vieläpä ilman lähettäjätietoa kuoren päällä. Kovaa on kaupallinen elämä ilmeisesti. Suhtaudun osoitteelliseen postiin niin suurella uteliaisuudella ja vaihtelevasti joillakin muillakin asenteilla ja tuntemuksilla, että sen lähettäjät voisivat miettiä ennen lähettämistä, tuottaako postin sisältö todella vastaanottajalle hyötyä tai iloa. Melkein sääliksi käy, kun osoitteellisten mainoskirjeiden lähettäjien rahat menevät hukkaan minun osaltani.

Missähän asukasyhdistykset silloin olivat?

Missähän asukasyhdistykset olivat silloin, kun Suomi teollistui ja muun muassa piiput nousivat yli puidenlatvojen, tai silloin, kun rautateitä rakennettiin tai maanteitä tai yksityisteitä, luontoon ja lähelle ihmistä? Tietysti kysymys oli vitsi, sillä luotan esimerkiksi kaupunkisuunnittelussa, rakentamisen tulevaisuuden ideoinnissa, pitkäjänteisyydessä ja kaukokatseisuudessa nimenomaan virkamiehiin ja luottamuselimiinkin, vaikkapa Jyväskylän osalta.

Jos mennään yksityiskohtiin, niin arvostan sitä, että Jyväskylässä pyritään nyt ymmärtääkseni tekemään pitkäjänteistä liikennesuunnittelua ja -rakentamista sen eteen että pyöräily ja kävely lisääntyisivät ja että reitit olisivat pitkiä ja yhtenäisiä ja että sekä kävely että pyöräily olisi joustavaa ja turvallista. Täytyy toivoa sitkeyttä ja kritiikinkestävyyttä suunnittelijoille ja muille hankkeissa mukana oleville, kun kuitenkin Jyväskylässäkin esiintyy kovaa vastustusta ainakin joitakin reittijärjestelyiden tarpeellisia yksityiskohtia kohtaan, lehtitiedoista päätellen.

On ihmeellistä, että esimerkiksi asukasyhdistysten näkemykset saavat hyvin julkisuutta mutta vaikkapa yrittäjäjärjestöjen näkemykset ovat vain vähän julkisuudessa. Jälkimmäisillä luulisi olevan mielenkiintoista sanottavaa kaupungin kehittämiseen. Toisaalta kaikkien järjestöjen näkemyksiin pitää suhtautua kriittisesti ja kokonaisuus huomioiden, toimii järjestö millä elämänalueella tahansa.

Kahvilat elävöittämään ja eurooppalaistamaan Suomen kaupungit ja kadut?

Muistaakseni joskus parikymmentä vuotta sitten, tai enemmän, oli muotia haikailla kahviloita, kahvilakulttuuria, elävöittämään ja eurooppalaistamaan suomalaista kaupunkielämää. Olenkin olettanut, että kaipauksen tuloksena näitä kahviloita on saatu tämän parinkymmenen vuoden aikana runsaasti lisää ja että niihin riittää eurooppalaistuneita asiakkaita eikä enää tarvitsisi haikailla kahvilakulttuurin perään.

Itse en ole kahviloissa enemmälti käynyt, vaikka kannatankin painokkaasti nimenomaan kaikkea kodin ulkopuolella tapahtuvaa kuluttamista ja palvelujen käyttöä varsinkin muiden kuin itseni osalta. Alan kyllä käyttää myös itse nykyistä enemmän kodin ulkopuolisia ravitsemuspalveluita ynnä muita sitten joskus. Tosiasiassa kannatan nimenomaan palveluliiketoimintayhteiskuntaa vahvasti, ihan niin kuin valmistavaakin liiketoimintaa.

Viime kesälomalla lähdin oikein pistäytymään paikkakunnan jossakin kahvilassa tai joissakin kahviloissa. Olisihan noissa saanut olla paljon enemmänkin asiakkaita kuin oli. Ihmisiä sentään liikkui paljon, ja oli hyvä sää katuelämän kannalta. Toisaalta sehän on juuri tyypillistä näiden erilaisten pienten liikkeiden, kahviloiden ja vastaavien osalta, että aina niitä niin halutaan elävöittämään ja eurooppalaistamaan tai tekemään vaikka mitä, mutta tästä kaipaamisesta puuttuu todellisuuden myöntäminen, ja käytäntö on sitten aivan muuta, ei niitä käytetä niin paljon, kuin niistä puhutaan.

Olisikin jo olettanut, että sanahelinä kahviloista ja eurooppalaisesta kaupunkielämästä ja suomalaisen kaupunkielämän elävöittämisestä olisi jo ”kadonnutta kansanperinnettä”, mutta eipä ollutkaan, vaan esimerkiksi hs.fi:n jutussa arkkitehti tuntuu kaipaavan näitä kahviloita ja muita vastaavia elävöittämään Helsingin katuja, nykyisten massiivisten rakennushankkeiden sijaan. Näin ollen kahviloiden ja muiden pienten liikkeiden haikailu onkin hyvin elävää kansanperinnettä. Tällaisesta tulee ensimmäisenä tuntemus, että katujen varsille halutaan ikään kuin näyteikkunoiksi ja julkisivuiksi kaikenlaista pientä ottamatta huomioon onko sillä aidon elämisen mahdollisuuksia suomalaisissa olosuhteissa ja suomalaisessa kulutustavassa. Tietenkin tulisi olla, mutta käytännössä ei taida olla siinä määrin, kuin kliseisesti kaivataan ja puhutaan.

Äänestysprosentti – kuinka alas se halutaan?

Gallupit eivät äänestä, kuten on moneen kertaan muistutettu, ja hyvä niin, tai no, saattavathan ne vähän ”äänestääkin”. Sen sijaan kiinnostavaa on, että tuohon äänestämättömien joukkoon tulee seuraavissa vaaleissa yhä enemmän myös muita kuin vain gallupit. Nukkuvien puolue kasvaa. Saa nähdä, missä vaiheessa äänestysprosentin lasku alkaa herättää ajatuksia poliitikoissa ja millaisia ajatuksia. Tosin yksi mahdollisuus on, että se ei herätä minkäänlaisia ajatuksia, kuten ei moni muukaan asia, sillä hehän tulevat joka tapauksessa valituiksi.

Miksi olla ”työväenpuolue”, kun työhän on onni eikä ongelma

Perussuomalaiset puolueorganisaationa tehköön mitä päätöksiä tahansa, siihen en ota kantaa, enhän ole edes jäsen. Sen sijaan poliittisen päätöksenteon osana Perussuomalaiset kuten jokainen puolue joutuu alistumaan keskustelun kohteeksi. Nimittäin jos näin ei olisi, politiikasta keskusteleminen loppuisi siihen. Tämä oli kai selvä kaikille.

Sitten toivottavasti asiaan. Luultavasti (tämä tosin makuasia) Perussuomalaiset kykenisi olemaan kiinnostavimmillaan noin kymmenen prosentin puolueena, tosin vain sillä edellytyksellä että puolue profiloituu ja suuntautuu tärkeisiin asioihin ja sellaisiin asioihin joista muut eivät todellisuudessa välitä ja taas välttää kilparönsyilyn asioihin jotka tulevat hoidettua muidenkin toimesta.

Se, että kuulemma ainakin paljon "duunarimiehiä" olisi siirtynyt viimeisimmässä gallupissa Perussuomalaisista demareihin, selkeyttää tilannetta. Ensinnäkin nyt minun mielestäni tiedetään, keitä Perussuomalaisissa suurelta osin on ollut, eikä sitä tarvitse erikseen tutkia, oletan että siellä on ollut demareita. No, on siellä varmaan vielä "kokoomuslaisiakin", vai menivätkö ne saman tien? Mutta olennaista on se, että kymmenen prosentin kannatus antaisi Perussuomalaille vinkin, siis toivottavasti, siitä, että nyt voisi vaikka painottua muihin asioihin kuin kilpailemaan SDP:n ja kokoomuksen kanssa palkansaajapuolueen tai ”työväenpuolueen” asemasta. Minulle esimerkiksi työntekijänä, palkansaajana, ei tule kyllä mieleenkään kaivata, että joku puolue tekisi kovin tuttavuutta ja ajaisi minun asemaani palkansaajan roolissa. Palkansaajan asema on ajettu nimittäin sillä, että hän on palkansaaja. Jos asioita ajatellaan kirkkaasti ja suhteellisuudentaju säilyttäen, ongelmat eivät ole palkansaajuudessa vaan muualla.

On huolestuttavaa, että oltiin ja ollaan edelleenkin käsittääkseni leikkaamassa pientä eläkettä saavien asumistukea. Toki sitä tekee hallitus, ja voin arvata, mille puolueelle hallituksessa se parhaiten sopii ideologisesti. Juuri sellaiset asiat kuin pientä eläkettä saavien asumistuen tason vähintäänkin säilyttäminen ja pienten eläkkeiden nostaminen, eikä missään tapauksessa laskeminen, ovat asioita, joihin esimerkiksi Perussuomalaiset puolueena voisi kiinnittää todellisuudessa huomiota. Se, miten sen järjen saa siirrettyä muihin puolueisiin, on tietysti vaikeampi asia.

Jos Perussuomalaiset jäisi tai jättäytyisi sovinnolla kymmenen prosentin puolueeksi, sillä voisi olla tilaisuus painottaa nimenomaan asioita jotka muuten jäävät huolehtimatta, kuten vaikkapa pientä eläkettä saavien asumistuen leikkausten vastustaminen. No, kymmenen prosentin puolue ei paljon pysty sanelemaan, kun ei pysty yksin 20 prosentinkaan puolue (ellei ole yhden asian puolue), mutta välillä olisi tärkeämpää olla niin sanottu hyvien asioiden puolue kuin suuri puolue, siinä on ainakin toivoa että jonakin päivänä ihmiset ymmärtävät tämän ja kymmenen prosentin puolueesta tulisi esimerkiksi 15 prosentin puolue.

Valitettavasti kuitenkin puolueilla on vahingollinen halu samastua hyvinvoivaan äänestäjäkuntaan. Puolueiden edustajat itse ja ulkopuoliset mielellään puhuvat siitä, millä puolueella on hyvätuloiset äänestäjät ja millä puolueella pienituloiset. Tämä on ilmiönä ja poliitikkojen ja niin sanottujen asiantuntijoiden huvina ala-arvoista, ja se suuntaa politiikkaa yksipuolisesti niihin, joiden asiat ovat kunnossa muutenkin.

Lopuksi itsestään selvyys: Mielipidekysely ei kuitenkaan muuta voimasuhteita eduskunnassa, vaan vasta vaalit voivat tehdä sen.

Maakuntalehdet ja junan kulkusuunta

Oli kiinnostavaa ruveta katsomaan, miten eri maakuntalehdet suhtautuvat uhanalaisten junayhteyksien tilanteeseen. Näytti nimittäin ennakolta, että jos niiden kantojen perusteella pitäisi päättää junan kulkusuunnasta, niin matka voisi jäädä tekemättä.

Karjalaisen näkemys on, että muun muassa Joensuu-Nurmes-yhteys on säilytettävä ihmisten maanlaajuisen yhdenvertaisuuden nimissä. Sitten vaikkapa Kymen Sanomien lähestymistapa, näkökulma ja kai mielipidekin on, että voivathan ne kilpailijat aluksi olla kilpailevinaan halvoilla hinnoilla niillä hiipuvilla radoilla mutta olisi epärealistista olettaa että ilo kauan kestäisi. Näiden näkökulmien ja painotusten perusteella näytti, että ei tästä synny yhtään mitään uutta rakentavaa sen suhteen miten todellakin lähdettäisiin kehittämään hiipuvia yhteyksiä tai niiden korvaajia.

Itseäni mietityttää, mitä kaikkia merkityksiä, ei mitään kuviteltuja höpömerkityksiä vaan todellisia, radalla ja junalla ja junayhteydellä on ja entäs jos ne tuhotaan, ja niin edelleen, kannattaako sekään ja harmittaisiko jälkeenpäin. Toisaalta mietityttää, auttaako se käytännössä juuri ketään nykyään, että harvoilta asemilta yksittäinen ihminen pääsee muille harvoille asemille, vai olisiko sillä sittenkin merkitystä. Ja lopuksi, mihin tämä kaikki johtaa ja mitä oikein pitäisi tehdä, eikä tästä miettimisestä tietenkään valmista tule, varsinkaan kun asian miettiminen ei kuulu toimenkuvaan.

Sitten kokeilin Aamulehteä. Jopa löytyi erinomainen ja ihan riittävän kokonaisvaltainen juttu junayhteyden merkityksestä, sekä henkilökohtaisesta että yleisestä näkökulmasta. Siinä käsitellään Tampere-Keuruu-yhteyttä. Jutussa on kriittistä tarkastelua kiinnostavalla tavalla. Lue Aamulehden juttu, jos voit!

Henkilöliikenne ja kilpailu – ei aihetta pelkoon

VR on suuri konserni, jossa on varmasti niin paljon tietoa, taitoa, osaamista ja resursseja, kuin suinkin voi olla sillä alalla esimerkiksi Suomessa. Myös hyvää asennetta ja reagointihalua varmaan löytyy noin suuresta organisaatiosta, ja niitä kuten muitakin resursseja nimenomaan iso konserni pystyy ostamaan tarvitessaan. Niinpä mikään potentiaalinen kilpailija ei uhkaa VR:n asemaa, ei ainakaan pitäisi pystyä uhkaamaan, sillä suurilla resursseilla ja mahtavalla kokemuksella VR pystyy nyt reagoimaan tehokkaasti tähän vilkastuneeseen kilpailukeskusteluun ja kehittämään toimintaansa niin, että saavutetaan se mikä kilpailulla olisi tarkoitus saavuttaa. Siis jos vain kaikki osapuolet toimivat jo ennakoivasti, mitään todellista uhkaa mistään päin ei pääse syntymään. En ainakaan ymmärrä, miksi pääsisi.

Jos tuntuu epämääräisesti pahalta, sano: ”yksityistäminen uhkaa”

Demokraatti veti kovan otsikon VR:n henkilöliikenteen ”yksityistämisestä” (tässä). Oletin, että tällainen yksityistäminen-sanan reipas käyttö olisi edelleen vain Demokraatin ”yksinoikeus”, mutta osaa se Kauppalehtikin ainakin vähän sinne päin, kun sen erään jutun lopussa arvellaan että ”hallitus mitä ilmeisemmin luo pohjaa raideliikenteen yksityistämiselle”. Siis miten niin luo? On kai puhuttu vain siitä, että VR saattaa päätyä ikään kuin kilpailutilanteeseen raideliikenteessä jos sen rinnalle tulee niin sanottuja yksityisiä.

Toivottavasti ministeri Berner saa uudistukset vauhtiin

Nykyisen liikenne- ja viestintäministerin esittämät näkemykset ja ajatukset muun muassa raideliikenteen suhteen ovat kiinnostavia ja kannatettavia. Syntyy vaikutelma, että nyt todella aiotaan tehdä jotakin ja että asioita pyritään viemään eteenpäin nopeammin ja joustavammin kuin on ollut tapana. Toivottavasti siinä onnistutaan.

Ehdotukseni: sunnuntaiaukiolot pois

Olen pitänyt kauppojen pitkistä aukioloista ja sunnuntaiaukioloista paljon, ja samoin kaikista muista pidennetyistä palveluajoista eri aloilla. Niin ikään paikallisliikenteen, esimerkiksi täällä, toimiminen myös sunnuntaisin on ollut hyvin tarpeellista. Jos ei sitä olisi, olisin bussin sijaan todella pussissa. Tästä huolimatta nyt olisi kiinnostavaa palata esimerkiksi kaupan alalla ja julkisessa paikallisliikenteessä pelkkiin arkiaukioloihin ja arkipalveluihin. Paluuta ei tietenkään tehtäisi lainsäädännöllä, siinä ei olisi mitään järkeä, vaan vapaaehtoisesti niin, että esimerkkialojen organisaatiot mahdollisimman laajasti lähtisivät tähän.

Jos ajatus tyrmätään, voitaisiin kokeilla sitä, että esimerkiksi kaupassa tuotteet maksaisivat sunnuntaisin vaikkapa 1,X kertaa arkihinnan.

Ajatus tuli mieleen siitä, kun viime päivinä on esiintynyt usein sana ”epämukava”.

Seisovat pyörät

Rengas on hyvä esine muun muassa nopean liikkumisen ja Suomen talouden kannalta. Kuitenkin jotkut heistäkin, joille maksetaan pyörien ”pyörittämisestä”, saattavatkin olla aktiivisia ”marssijoita”, jopa ilmaiseksi. Miten tässä näin kävi?

Suomi ei aiotuilla seisauttamisilla parane

Miten Suomi ei ainakaan nouse? No, tietysti siten, että Suomea seisotetaan. Kuitenkin pitkällä tähtäyksellä tämäkin suunniteltu jarrutus osaltaan saanee markkinat keksimään omat sopeutumiskeinonsa eli tekniset ja muut vastaavat uudistukset. Mutkia matkaan voi tosin tulla siitä, että esimerkiksi niin sanotut kuluttajat joutuvat totuttelemaan itsepalvelun lisääntymiseen palvelualoilla entistä nopeammin. Paperi- ja teknologiateollisuudella on ehkä sitten jotkin muut sopeutumiskeinot, jos kovin ruvetaan seisauttelemaan, mutta enhän minä tiedä.

Juna vai esimerkiksi Helsingin Sanomat – vastaus on selvä

Juna ja Helsingin Sanomat ovat molemmat suuria vaikuttajia. Helsingin Sanomista puhutaan aina paljon, ja viime aikoina myös junasta on alettu puhua paljon matkustamisen kilpailutilanteen johdosta.

Kesälomalla tuli ostettua pari junalippua, ja tuleehan junaa käytettyä muutenkin silloin tällöin. Helsingin Sanomia sen sijaan en ole tilannut vuosikausiin enkä ostanut muitakaan sen paperisia tai digitaalisia tuotteita. Näin on asianlaita myös tästä eteenpäin. Edes ilmaisiin määräaikaisiin digitaalisiin ”maistiaisiin” en vaivaudu tarttumaan, vaikka niitä ehkä olisi tarjolla. Tällainen on tilanne kuluttajanäkökulmasta tässä tapauksessa. Muuten kyllä on hyvin, hyvin kiinnostavaa seurata niin Helsingin Sanomien kuin muidenkin vastaavanlaisten lehtien ja lehtitalojen tilaa ja kehitystä. Sen sijaan juna kiinnostaa ihan kuluttajanakin niin nyt kuin aina, ja junalla on aivan varmasti hyvä tulevaisuus tavalla tai toisella, koska sillä on niin hyviä erityispiirteitä ja se on niin oleellinen osa kuljetusjärjestelmää.

Kilpailusta ja lippujen hinnoista on puhuttu niin paljon, jopa yli-innostuneesti, että viesti on varmaan mennyt perille, ja perillehän se on mennyt viimeistään junalla matkustamisen vähenemisen johdosta. Vaikka ”halpuutukseen” (onko jo varattu sana?) keskittyminen on hyvin yksipuolinen näkökulma mihin tahansa kuluttamiseen, pidin kyllä henkilökohtaisesti noin 80 euron hintaa Jyväskylä-Kuopio-Jyväskylä-pyörähdyksestä erittäin korkeana, kun lomalla ostin lippuja. Kuitenkin siis ostin. Bussilla näyttää onnistuvan sama puoleen hintaan eli 40 euroon Matkahuollon hintatietojen mukaan. Nämä vertailemani hinnat ovat siis sellaisia ”mulle matka nyt heti koska olen lomalla”-tyyppisiä, ei mitään tarjoustenkyttäämishintoja. Lomalla ei tarjouksia kytätä, koska loma on loma ja suunnitelmatalous on hirvitys yksityiselämässä. Pieksämäelläkin kävin, ja myös siellä pääsi käymään linja-autolla halvemmalla kuin junalla, Jyväskylästä. Kävin linja-autolla jo senkin takia, että näki vaihteeksi toisenlaisia maisemia.

Onhan junassa kuitenkin aivan toisenlaiset puitteet kuin linja-autossa nimenomaan pitemmällä matkalla, joten saa se myös maksaa enemmän. Jospa vaikka nyt ensi alkuun esimerkiksi Jyväskylä-Kuopio-käynti onnistuisi ilman suunnitelmallisuutta 50 eurolla sen karkeasti 80 euron sijaan, olisihan se hyvin myönteinen ele asiakkaita kohtaan.

Missään tapauksessa juna ei voi hävitä kartalta mihinkään, eikä linja-auto, vaikkakin kumpikin taitaa hävitä valitettavasti monelta seudulta edelleen tulevina vuosina. Toivottavasti Google tai esimerkiksi jokin kotimainen yritys keksii jonkin mullistavan, joustavan ja saavutettavan etenemismuodon sinne sun tänne. Mutta joka tapauksessa junalla on oltava loistava tulevaisuus siellä, missä se liiketoiminnallisesti kannattaa. Junalippuja ostan aivan varmasti taas jossakin vaiheessa ainakin ”irtonumeroina”, jos en nyt ihan sarjalippuina kun en tosiaan ole aktiivinen säännöllinen matkustaja. Sen sijaan Helsingin Sanomia tai vastaavanlaista viestintätuotetta en osta pienissä enkä suurissa erissä. Paikallislehden kyllä tilaan nyt ja tulevaisuudessa, mutta se onkin tuotteena aivan erilainen. Erään paikkakunnan sellainen tulee kestotilauksena, ja siihen olen hyvin tyytyväinen.

Mitähän mä niinkun sillei halusin sanoa tai olla sanovinani? No, kilpailullisista ja muista viime aikojen höpinöistä huolimatta junalle toivon ja sillä täytyy olla hyvä tulevaisuus. Viisastelemaan en ala enkä neuvoskelemaan, miten junaliiketoiminnasta vastaavien pitäisi raideliikenteen menestymistä edistää. Eiväthän hekään käsittääkseni jaa matkustajia ainakaan julkisesti pahiksiin, luusereihin ja hyviksiin eivätkä opasta miten tulla heidän mielestään hyvikseksi.

Kodinkonemyymälät yms. poistuvat keskustasta, jalkapohjat ovat kovilla

Voisihan ne pari menopaluujunalippua vuodessa ostaa verkossa ja tulostaa itse jo lopultakin. Niinpä loppuneen väriaineen tilalle piti ostaa uusi. Oli siis mietittävä, mistä saisi väriainekasetin. Tällaiseen hankintaan en periaatteessakaan käytä verkkokauppaa, vaan haluan mennä oikeaan myymälään. Se ei kuitenkaan ole nykyään helppoa, kun oikeat myymälät siirtyvät yksi toisensa jälkeen vääriin paikkoihin, minkä takia pienen ”varaosan” hankkimisesta tulee kohtuuttoman suuri tapahtuma. Yksi toistuva syy, miksi käytän joissakin asioissa ehdottomasti mieluummin oikeaa myymälää enkä verkkokauppaa, on myös se, että kun olen aikani meinannut hankkia jonkin tuotteen, haluan lopulta tehdä hankinnan nyt heti samana päivänä.

Alkuosa tästä nimenomaisesta hankintaprosessista jääköön kertomatta, kerron vain loppuosan. Lopulta lähdin täältä kaukaa niin sanotusti kaupunkiin. Olemme kyllä samaa kaupunkia olleet jo pitkään, mutta tältä etäisyydeltä sanotaan niin. Viimeistään tämän ja ”kaupungin” puolestavälistä lähdettäessä sanotaan jo, että ”keskustaan”. Se siitä kulttuurista, tai mitä se on? ”Kaupunkiin” pääsee helposti, ei siinä mitään, mutta ”kaupungissa” eli kaupungin keskustassa on yhä vähemmän, tai ei kohta yhtään, sellaisia myymälöitä, joista saisi esimerkiksi väriainekasetteja. Tässä tapauksessa keskustassa ei ollut yhtään kauppaa, josta olisi saanut juuri tuon kyseisenmerkkisen väriainekasetin. En ainakaan tiedä, että olisi. Piti mennä keskustan kautta taas eräälle toiselle laitakaupunginosalle.

Kesä on hyvää aikaa tutustua omaan kaupunkiinsa kävellen. Lisäksi käveleminen verrattuna hyväänkin joukkoliikenteeseen on usein miellyttävän vapaa ja itsenäinen liikkumismuoto. Siksi kävelin keskustasta sinne yhteen laidalla sijaitsevaan kauppakeskukseen. Sattuneesta syystä siihenkin menemiseen ilmaantui kaikenlaista matkaan. Myönteinen lopputulos oli kuitenkin, että sain ostettua sen väriainekasetin hyvästä alan erikoisliikkeestä, mutta elämysmatkailullisesti kyseenalainen lopputulos oli se, että jalkapohjat ja koko vartalo rupesivat tuntumaan sellaisilta että jokainen askel oli liikaa.

Eihän asiassa muuta huonoa puolta ole kuin että tämä tärkeiden kauppojen ja tärkeiden tavaroiden poistuminen keskustasta vain jatkuu ja jatkuu, eli systeemi on yhä enemmän levällään tulevaisuudessa. Kauppojen ketjujohtajat ja muut johtajat kai perustelevat tätä esimerkiksi sillä, että vain yhä suuremmat yksiköt kannattavat edes jotenkin. Systeemi on täysin vino, joku mättää. Kyllä kai kaupunkikin voisi sanoa jonkun sanan ja hinnoitella myös kantapäät suunnittelussaan, mutta ei näköjään.

Lopuksi muutama toivomus: Kävelkää nykyistä enemmän. Käyttäkää linja-autoa ja junaa. Opetelkaa ajamaan myös polkupyörällä, mutta jos ajatte, pitäkää vähintään viiden (5) sentin turvaväli toisten korvalehtiin. Sitten, pyrkikää luopumaan omista autoistanne mahdollisimman pian. Vielä sisäpiirin toivomus: Kaupunki, rakennusliikkeet ja paikalliset voisivat keksiä keinon, jolla tälle alueelle saataisiin 2 000 asukasta lisää pitämään yllä palveluita ja elämää. Vai onko niin, että halutaan ja kinutaan palveluita, mutta ihmisiä nimenomaan ei haluta. Hankala yhtälö, kuten varmaan kaikki tietävät.

Edelleen Suomen kiinnostavin puolue on näköjään se sama

Taidan olla harvinainen tapaus, kun en mieti enkä ole kiinnostunut seuraavanlaisesta seikasta: Mitä Perussuomalaisista ja Perussuomalaisten puolesta taas tänäänkin ajattelevat sellaiset tahot kuin esimerkiksi kokoomus ja kokoomuslaiset, Sdp ja sosiaalidemokraatit, Rkp, vihreät, ulkomaiset tiedotusvälineet ja ulkomaalaiset yleensä? En myöskään mietiskele sitä, mitä perussuomalaiset ja Perussuomalaiset ajattelevat kokoomuksesta, Sdp:stä, vihreistä ja Rkp:stä. Sen sijaan joskus mietin, mitä minusta ajattelevat esimerkiksi kokoomus, Sdp, keskusta ja Perussuomalaiset. Ja päädyn joka kerta oletukseen, että niitä tuskin voisin vähempää kiinnostaa.

Kiinnostavaa pähkäillä: suuri sanomalehti, levikki, tulos, tulevaisuus

Suuren, erityisesti oikein suuren, sanomalehden liiketoiminnallinen tulevaisuus on mielenkiintoinen aihe. Sitä on mukava miettiä ja laskeskella erilaisia mahdollisia kehityskulkuja. Ainakin joidenkin suurten sanomalehtien levikit ovat tainneet tulla alaspäin lähes taukoamatta koko 2000-luvun. Jonkun lehden levikki on laskenut selvästi määrätietoisemmin kuin toisten. Trendi ei kuitenkaan näytä loiventuvan vaan päinvastoin, vauhti alaspäin kiihtyy. Mitähän sijoittaja tällaisesta ajattelee? Sijoittaako se todellakin edelleen tulevaisuuden odotuksiin, vai toivooko se vain vuosittaisia voittoja niin kauan kuin niitä on? Mutta onko tällä hetkellä ja lähivuosina kaikilla minkäänlaisia voittoja?

Suuren sanomalehden levikin laskun kääntämisyrityksessä on luullakseni kaiken muun lisäksi se ongelma, että vaikka digitaalisilla tuoteversioilla saataisiinkin jossakin määrin tai vaikka hyvinkin paikattua levikin laskua, nämä digiversiot ovat ehkä huonotuottoisia ainakin hyvin pitkään verrattuna paperilehtitilauksiin. Jos kuitenkin kovasta yrityksestä huolimatta kokonaislevikki silti laskee, taloudellinen tulos lehden kannalta on huono samaan aikaan vähintään kahdesta syystä, levikki putoaa, ja jäljelle jäävä levikki on lisäksi entistä huonompaa katteeltaan. Näin minä tätä pähkäilen.

Yksi suuri ongelma suurella lehdellä on se, että kustannusten vähentäminen on toisaalta välttämätöntä ja toisaalta tuotantokykyä ei saisi vähentää, jotta suuren lehden laatu ja monipuolisuus eivät kärsisi. Siinä on ristiriitaa kerrakseen. Se onkin niin suuri ”optimointiongelma”, että en koske siihen edes pitkällä seipäällä. Mutta jos kuitenkin ainakin lähitulevaisuudessa joudutaan jatkamaan säästötoimia, niin ehkä säästöjen on oltava todella suuria. Kyllähän vaikka vain viidenkin prosentin vuotuinen levikin lasku vaatisi rinnalleen liikevaihdon pudotusta vastaavan kulujen pudotuksen, elleivät sitten lehteen sijoittavat tahot ole jo varautuneet pysyvästi laskeviin voittoihin.

Jos levikin lasku lehdellä olisi tästä eteenpäin esimerkiksi viisi prosenttia vuodessa, yksinkertaisen kaavamaisesti siis, niin eihän se levikki siltikään toisaalta ihan pian puolittuisi, kyllä siihen noin 13 vuotta menisi. Mutta mikä on siinä vaiheessa vuotuinen liiketoiminnan tulos, se on paljon, paljon mielenkiintoisempi asia, todellinen juttu. Jos vuotuinen levikin lasku olisi kuusi prosenttia, levikin puolittumiseen menisi noin 11 vuotta. Ja olettaakseni todellinen taloudellinen vaikutus olisi myös tässä tapauksessa paljon suurempi, kuin levikin laskuprosentista voisi äkkiä päätellä.

Tilanne on kuitenkin aivan toinen, jos kuluttajat rupeavatkin maksamaan entistä enemmän lehtituotteista jostakin kumman syystä. Mikä olisi se kumma syy? Ja miten se pystyttäisiin saamaan aikaan enintään nykyisillä, mieluummin nykyistä pienemmillä kustannuksilla? En tietysti pysty vastaamaan näihin kysymyksiin muuten kuin, että yksi suurenkin sanomalehden tärkeä tekijä saattaa olla lehtijuttu, ja ehkä asenne jolla lehtijuttuja tehdään. Mutta vaikka levikki jotenkin pysyisikin, pysyvätkö ilmoittajat ja ilmoitustulot. Luulisin, että sillä puolella kilpailu ja kustannustietoisuus vasta kovia ovatkin.

Nyt saivartelen: irtisanoutuminen, häpeäminen ja puolenvalinta tikkukirjaimin

Luettuani erästä verkkojulkaisua tuli mieleen, että jokin verkkolehti voisi laatia jutun suosittuun tyyliin: ”Näistä kymmenestä asiasta sinun tulee irtisanoutua”, ”Näihin kymmeneen asiaan sinun pitää sitoutua”, ”Näitä kymmentä sinänsä itseesi liittymätöntä asiaa sinun pitää tällä hetkellä hävetä”, ”Vältä yhteyksiä joiden perusteella sinut voidaan liittää näihin kymmeneen asiaan ja henkilöön”, ”Kiinnitä huomiota näihin kymmeneen seikkaan kun valitset seurasi, harrastuksesi ja niin edelleen”, ”Kun kirjoitat, pidä huoli että lukijalle ei jää pienintäkään tulkinnanvaraa todellisesta sanomastasi (maailmalle), kerro aina lukijalle niin suoraan kuin voit että millä puolella olet ja mitä vastaan, muuten saivartelet mikä vaikeuttaa muun muassa toimittajan työtä jos tämä sattuisi esimerkiksi lukemaan tekstisi ja jos tekstisi olisi niin sanotusti ajankohtainen josta toimittajan kuuluisi kirjoittaa jotakin”. Viimeinen otsikko on aika pitkä, joten sitä kannattaa varmaan tiivistää.

PS: Vuosilomat Suomessa ovat luultavasti liian pitkiä joillakin uutisenarvoisilla aloilla. Nimittäin kun ei tapahdu todellisia asioita, moni sisällöntuottaja närkästyy siitä kun ei keksi mistä närkästyisi, ja närkästyä kuitenkin pitäisi työajan puitteissa. Tosin kaikkein vaikeinta on harrastuksekseen närkästyjillä, kun heidän pitäisi närkästyä keskeytymättömästi.

Mistä koulutettu työvoima, jos olisin työnantaja joka sellaista tarvitsisi?

Jos minun pitäisi palkata koulutettuja ihmisiä, pyrkisin hyödyntämään Jyväskylän tarjontaa. Jyväskyläläisistä kuulemma suhteellisen suuri osa on opiskelijoita. Näin ollen koulutetun työvoiman tarjonta ylittää paikallisen kysynnän siinä määrin, että asiaa pidetään ongelmana.

Miten tätä Jyväskylän koulutettua työvoimaa voisi sitten hyödyntää? Tekisin jonkinlaisen tarkasti kohdennetun houkuttelukampanjan jyväskyläläisten koulutettujen työtä hakevien keskuudessa. Sitä ennen pitäisi kuitenkin ottaa huomioon muutama seikka.

Ensinnäkin työntekijän on hankala käyttää päivittäin aikaa työmatkoihin useita tunteja ja ennen kaikkea maksaa työmatkoista suuria summia. Päivittäisen työmatkailun tapauksessa sen mahdollisen yritykseni pitäisi sijaita Keski-Suomessa tai ihan Keski-Suomen naapurissa. Kauempana lähinnä Tampere voisi olla mahdollinen, kun sinne ehkä pääsisi jollakin halpayhteydellä päivittäin. Kuitenkin pitkä matka on Tampereellekin päivittäin tehtynä.

Jos ajatellaan edelleen päivittäistä työmatkaa Jyväskylästä muualle, sen minun mahdollisen yritykseni pitäisi sijaita suunnilleen suoran yhteyden päässä Jyväskylän keskustasta ja tämän koulutetun jyväskyläläisen pitäisi asua Jyväskylän keskustassa siinä tapauksessa, että työmatka tehdään joukkoliikennevälineellä. Muuten voisi mennä hankalaksi.

Toinen ratkaisumahdollisuus olisi, että tämä koulutettu jyväskyläläinen innostuisi muuttamaan paikkakunnalle, jossa mahdollinen yritykseni sijaitsisi. Äskettäin koulutettu jyväskyläläinen vielä sen pystyisi muita todennäköisemmin tekemään, kun hänelle ei ehkä olisi ehtinyt kerääntyä elämään liikaa kiinteitä osia, jotka rajoittavat liikkuvuutta. Muuttovaihtoehdossa ei olisi enää juurikaan väliä sillä, miten kaukana mahdollinen yritykseni olisi Jyväskylästä.

Yksi mahdollisuus olisi lisäksi se, että jo Jyväskylään vakiintunut koulutettu henkilö vuokraisi itselleen halvan asunnon työpaikkakunnalta ja asuisi siellä aina työviikon ja Jyväskylässä viikonlopun. Kustannusmielessä juuri näin kannattaisi käsittääkseni monessa tapauksessa tehdäkin. Myöskään tässä tapauksessa etäisyydellä ei olisi paljon merkitystä.

Jos minun pitäisi palkata koulutettuja ihmisiä, pyrkisin hyödyntämään Jyväskylää surutta.

Luottamuksen voi menettää kuulemma vain kerran – ei voi

Luin eilen jälleen sen kuluneen sanonnan, että luottamuksen voi menettää vain kerran. Yritän tietysti ajatella sanontaa pelkistettynä ilmaisuna jostakin syvemmästä oivalluksesta. Siitä huolimatta sanonta pitää paikkansa enintään sen verran, että asia riippuu kuka on milloinkin luottamassa tai ei luottamassa. Toiset oppivat riittävän nopeasti, jopa etukäteen, olemaan luottamatta, jos luottamukseen ei ole aihetta. Luultavasti enemmistö luottaa yhä uudestaan ja uudestaan loputtomasti, vaikka olisi mikä. Tarkoitan erityisesti tilanteita, joissa on kyse vähintään kymmenien miljardien eurojen velkasuhteista ja niiden järjestelemisestä.

Miksei Kreikan väliaikainen euroero?

Eikös Kreikan euroero osaltaan tervehdyttäisi eurojärjestelmää? Tässä suhteessa väliaikainenkaan euroero ei olisi huono asia, olisihan se parempi kuin ei mitään. Lisäksi sen luulisi kelpaavan hyvänä kompromissina niillekin, joille mahdollisimman laaja euro on pakkojuttu tai mikä ihme onkaan. Kreikan tilannettahan voitaisiin katsoa myöhemmin uudestaan.

Yllä oleva käsitykseni ei perustu asiantuntijuuteen vaan johonkin muuhun. Ja näkemyksen kirjoittaminen esimerkiksi omaan blogiin perustuu muun muassa oletukseeni, että toistaiseksi jopa tästä asiasta saa kirjoittaa ja ajatella ”ääneen”.

Häpeän, jos Suomi ei anna koko ajan enemmän ja enemmän

Tuntuu olevan ihmisiä, joiden mielestä inhottavimpia ja hävettävimpiä asioita on se, että Suomi ei ole antamassa aina entistä enemmän rahaa, tukea, lainaa (tukea) Suomen ulkopuolelle. Minusta puolestaan lähes inhottavinta on tuo joidenkin suomalaisten asenne Suomea kohtaan.

Palloiluformaatti toivottavasti miljoonin maksavin katsojin, kokeillaan!

Mielenkiintoiselta tuntuisi pallopeli, jossa olisi tapana herrasmiesmäisesti ilmoitella puolin ja toisin, että pallo on nyt vastapuolella tai: ”pallo on nyt teillä”. Joissakin tilanteissa olisi pelietiketin mukaista ilmoittaa vastapuolen kuten yleisönkin tiedoksi jopa näin: ”Korostamme, että pallo on nyt vastapuolella.” Tästä saisi varmaan hyvän peliformaatin jopa ihan miljoonayleisöille.

Mikä ala, mikä työ, mikä ammatti nykyään?

Mille aloille ihmisten pitäisi kouluttautua ja hakeutua? Olen ollut jo pitkään siinä käsityksessä, että markkinoiden ”mielestä” yhä enemmän ja yhä useamman pitäisi hakeutua alalle josta on hyvin kiinnostunut. Työhönottotilanteessa halutaan, että hakija on todella kiinnostunut alasta, jopa intohimoinen sitä kohtaan. Näin ollen tilastouutiset siitä, mitkä ovat milloinkin suuria kysyntäaloja ja mitkä puolestaan ylitarjonta-aloja, antavat melko pintapuolisen kuvan asiasta käytännön kannalta.

Toivottavasti Jyväskylän Linkki ja uudet liput heti hyvä kokemus

Täällä Jyväskylässä on alettu käyttää uutta lippujärjestelmää seutuliikenteessä. Itse en ole kuitenkaan vielä siirtynyt uuden järjestelmän lippuihin, koska on jäljellä muutama matka vanhalla kortilla, joten henkilökohtaista kokemusta ei ole. Sen tosin tiedän, että minun tapauksessani matka kallistuu, mutta ehkä so what, pääasia että matka taittuu. Sen sijaan hyvin tärkeätä on, että uusi lippujärjestelmä koettaisiin heti, ensimmäisestä kerrasta lähtien, niin mukavaksi ja toimivaksi, että se osaltaan lisäisi Linkillä matkustamista Jyväskylän seudulla. Onhan jyväskyläläisiä tähän yritetty kannustaa voimakkaasti, mikä on tosi hyvä juttu.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Hyvätuloisten ja varakkaiden tyytyväisyys ei olisi pahitteeksi

Ehkä pieni mutta ainakin äänekäs joukko toistaa nyt tyytymättömään sävyyn, että hyvätuloiset uhrautuvat jo nyt ja maksavat käytännössä kaiken. Viimeistään siinä vaiheessa, kun tällainen puhe on jatkuvaa, tulee mieleen että ei se ainakaan kovin tyytyväiseltä vaikuta. Jo näiden ihmisten itsensäkin kannalta mutta toki myös yleisen ilmapiirin kannalta toivoisi, että asenne ja näkökulma hiukan muuttuisivat. Tuollainen kielteisessä sävyssä jonkin asian jatkuva toistaminen on varmaan hyvin voimia kuluttavaa. Nekin voimat kannattaisi vapauttaa johonkin muuhun, kun siihen kuitenkin on mahdollisuus.

Tämä on yleinen havaintoni ja toteamukseni eikä tietenkään kohdistu keihinkään erityisesti.

Lue myös blogin muista kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Keskisuomalainen ministeri

Keski-Suomesta ei näytä olevan yhtään ministeriä nyt 2015 aloittaneessa hallituksessa. Se ”köyhdyttää” osaltaan muun muassa paikallista keskustelua Keski-Suomen tilanteesta, kun neljäksi vuodeksi pitää keksiä uusia puheenaiheita koska yksi suurehko aihe on pois käytöstä. Jos nimittäin jollekulle tulisi halu kritisoida tai kehua keskisuomalaisia vallassa olevia ministereitä tai esittää heille toiveita Keski-Suomen asioista, niin sehän ei onnistu.

Kuinkas nyt?

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Hallitusneuvottelut eivät ole kiinnostaneet

Ainoa hallitusneuvottelu-uutinen, jonka muistan lukeneeni, on se, kun kerrottiin kahden neuvottelijan riitelevän, ja sekin sitten jossakin kumottiin, mutta saatiinpa kommenttitehdas taas pyörimään hetkeksi kuplassa (oppinu uuden sanan nääs). En ole niin provosoitumisriippuvainen, että lukisin jokaisen ylidramatisoidun pihauksen siitä mitä siellä on muka päätetty. Katson sitten lopputuloksen, ehkä. Neuvottelijoiden velvollisuus on tehdä vain hyviä päätöksiä ja sopimuksia, ja siihen pitää voida luottaa. Tosin kun puhutaan vaikkapa veroratkaisuista, niin suuri epäilykseni on, että se merkitsee "oivaltavasti" arvonlisäveron nostoa, kun ilmeisesti logiikka politiikassa menee niin että esimerkiksi ruuan ostaminen ilmentää veronmaksukykyä, mikä on ajatuksena, no ei mistään kotoisin. Eiköhän veronmaksukyky nimenomaan laske silloin, kun rahaa menee kulutukseen. Mutta tosiaan, kun on muutakin tekemistä, niin en vaivaa päätäni hallitusneuvottelujen ohjelmanumeroiden seuraamisella.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi. On siellä ihan asiaakin.

Kyllähän puolue olisi valmis mutta äänestäjät eivät, kertoi ”ansiokas” analyysi

Erinäiset poliittiset "analyytikot" tietävät, mitä esimerkiksi puoli miljoonaa äänestäjää ajattelee siitä ja siitä, vaikka eivät ole varmistaneet asiaa ainakaan minulta eli tuskin keneltäkään. Tällainen muka-tietäminen on huvittavaa, kun se on niin pakonomaista ja paljastavaa. Jossakin vaiheessahan toistettiin, että kyllähän Soini olisi valmis hyväksymään sen ja sen asian mutta hyväksyykö muu eduskuntaryhmä. Seuraavassa vaiheessa rinnalle tuli hokema, että kyllähän puolueen johto mutta kenttäväelle asia on vaikea. Oivallusten virta ei kuitenkaan pysähtynyt tähän, vaan huomasin nyt yllättäen aivan uuden entistä uskomattomamman version tästä samasta sarjasta: Kyllähän puolue on valmis siihen ja siihen, mutta äänestäjille se on kova pala.

Kun valitulla tiellä joka tapauksessa pakkomielteisesti jatketaan, seuraavassa vaiheessa niin sanotut ansiokkaat analyysit kertovat, että kyllä ne perussuomalaisten äänestäjätkin vielä tämän ja tämän hyväksyisivät mutta äänestäjien moninaisille verkostoille asia on vaikea niellä. Siis ympäri käydään. Mehän olemme jo tässä vaiheessa ilman median ”oivallustakin”, sillä ketkäs muut ovat enemmän huolissaan perussuomalaisista kuin vaikkapa vihreät ja mitä niitä nyt on puolueita kannattajineen.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Viime päivien kaikenkattava selitys asioille

Uutiset parilta päivältä ovat jääneet hiukan seuraamatta minulta. Se ei kuitenkaan haittaa, vaan päinvastoin kokonaiskuvani on kirkastunut. Ei tarvinnut kuin vähän vilkaista uutisia tai poliittisia kommentteja, niin ”ymmärsi”, mikä selittää sen että asiat Suomessa ja muuallakin ovat niin kuin ovat. Sen selittää perussuomalaisten mukanaolo hallitusneuvotteluissa.

Pakko tähän kaikenkattavaan PerusS-selitykseen on uskoa, kun eri alojen asiantuntijat sitä niin mielellään käyttävät analysoidessaan alansa viimeisimpiä ilmiöitä tai ennustaessaan tulevaisuutta hyvinkin värikkäin sanoin.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Olen varma – sorry, pieni korjaus, en ole varma

Nyt kun perussuomalaiset on mukana hallitusneuvotteluissa, mediassa vilisee ennustuksia ja ”varmoja” tietoja. Ennustuksia siitä, millainen olisi perussuomalaisten olo hallituksessa, ja ”varmoja” tietoja siitä, miten puolue suhtautuisi erinäisiin kysymyksiin.

Rinnastuksena edelliseen otan esimerkin ihan erilaisesta tapauksesta, joka onneksi ei ole todellisuutta. Tulee nimittäin mieleen tilanne, että minä luonnollisena henkilönä saisin vastaanottaa jatkuvasti ennustuksia tulevaisuudestani ja ”varmoja” tietoja siitä mitä päässäni liikkuu tai tulee liikkumaan. Silloin ei meikäläisen tarvitsisi muuta kuin muistaa kysyä riittävän usein, miten minulla menee, keljuillessaan.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Parempi että se kolmas oli Kokoomus

Tämä Perussuomalaisten, Keskustan ja Kokoomuksen nyt muodostama pohja on mielestäni paras mahdollinen hallitusneuvotteluihin. Kuitenkin jos oltaisiin ihmetilanteessa että Keskustalla ja Perussuomalaisilla olisi enemmistö eduskunnassa, paras pohja olisi silloin se. Siihen tilanteeseen pääsemiseksi pitää käydä ainakin yhdet eduskuntavaalit.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Työ muuttuu ensi viikolla enemmän kuin milloinkaan ennen – okei, ei siinä mitään

Luin taas yhden kirjoituksen (ilmeisesti pää-), jossa oltiin jälleen tuhannennen kerran niin tohkeissaan kun kohta työ ja kaikki muuttuu enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Robottia pukkaa joka alalle, niin kuin varmaan pukkaakin, en minä sitä epäile. Ihmisiä ei tarvita teollisuudessa, ei varmaan tarvitakaan, en epäile sitäkään. Teollinen internet ja muita tuttuja kavereita saapuu yllättämään meidät, ja niin edelleen (anteeksi mahdollinen tyhmyyteni, mutta kahvinkeittimeni saa luvan oppia käymään omin päin huollossa jos aikoo hajota joskus, ja maksaa laskun). Varmaan tuo teollinen internet tuleekin, hyvähän se kai on.

Kaikki tämä saattaa hyvinkin tapahtua. Kuitenkin se, että juuri taas kerran lähivuosina työ tai joku muuttuisi enemmän kun koskaan ennen, ei tunnu uskottavalta. Senhän pitäisi sitten tuntua jotenkin tässä jokaisen arjessa aika konkreettisesti, mutta eihän tässä ympärillä mitään niin ihmeellistä tapahdu. Ei ole tapahtunut mitään rysäystä suuntaan tai toiseen. Enemmän saisi tapahtua. Jos tapahtuisi, niin sitähän lähtisi joka aamu kylälle sillä mielellä että mikähän uusi robotti se missäkin hyörii työn touhussa, ja ihmiset ihmettelisivät vieressä suu auki, näinkö meille sitten kävi.

Sellaiset robotti-automaatio-hurjamuutos-vauhtikirjoitukset ovat kyllä joka kerta todella kiinnostavia ensimmäisen kappaleen verran, mutta sen jälkeen hiipii epäilys, onko tällä kirjoittajalla mitään sanottavaa asiasta, visiota meinaan. Yleensä ei ole. Valitettavasti hän ei edes yritä kertoa, mitä todella tapahtuu, miten se näkyy. Siitä huolimatta hän jännästi on tietävinään, että nyt justiinsa varmasti mullistuu. Olen siis tähän asti lukenut näitä juttuja jonkinlaisella mielenkiinnolla, mutta nyt alkaa kiinnostus hiipua, kun loppujen lopuksi mitään sanottavaa ei ollutkaan. Sanoisin, että löysää on. Tosin plussana myönnettäköön, että nyt lukemassani jutussa mainittiin että jossakin vaiheessa vuorossa ovat myös asiantuntijatehtävät. Tämä oli hyvä toteamus. Nimittäin edunvalvontapoliittinen tai mielikuvituksen puutteesta johtuva hokemahan on niin sanotuilla asiantuntija-aloilla erityisesti, että tätä ei voi koneilla korvata.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Eräs vappupuhetapahtuma, nämä tyypit havaitsin

Seurasin tänä vappuna erään puhetapahtuman, mikä on harvinaista minulle. Niiden muutaman puheen perusteella nousi huvikseen mieleeni seuraavanlainen tyypittely siitä, millaisia puheita esimerkiksi on. Muut tekisivät varmaan toisenlaisia tyypittelyjä ja näkisivät asiat toisella tavalla, toisista näkökulmista, eli kuuntelisivat ja kuulisivat puheita toisenlaisista kulmista:

Tyypit
• Suomi nousuun -puhe
• Turbopuhe, painepuhe, hengästyttävä puhe
• Huolellisen yleiskielen puhe
• Näistä palveluista ei saa enää leikata -puhe
• Ajatuspuhe, omintakeinen puhe, oman näkemyksen esittävä puhe
• On aivan selvää -puhe
• Tekijäihmisen puhe, käytännön kokemuksen puhe, hyviä käytäntöjä esille tuova puhe, uskottava puhe
• Varmaankin erilaisia ”hyviä asioita” -puhe

Yksittäiseen puheeseen voi sopia moni tyyppi. Puhe voi olla esimerkiksi huoliteltu Suomi nousuun -turbopuhe. Yksittäinen puhe saattaa olla myös esimerkiksi seuraavan tyyppirykelmän mukainen: omalla tavallaan uskottavan kuuloinen on-aivan-selvää-että-näistä-palveluista-ei-saa-enää-leikata-puhe. Niin ikään yksittäinen puhe voisi olla seuraavanlainen: tekijähenkilön uskottava omintakeinen oman näkemyksen esittävä hyviä käytäntöjä esille tuova puhe. Sen sijaan puhe, joka on tyyppiä varmaankin-erilaisia-”hyviä-asioita”, on sellainen, jota en osaa muuten kuvailla.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Olisikohan paras kampanja tämä: hyvää politiikkaa neljä vuotta

Nyt puolueet uudessa eduskunnassa pääsevät aloittamaan tavallaan puhtaalta pöydältä, ainakin ne puolueet, jotka eivät ole ehtineet vielä pöytää sekoittaa. Tämä ihanteellinen tilanne niiden kannattaa hyödyntää jo oman etunsakin takia. Kampanjointi sitten taas neljän vuoden päästä on helppoa, kun on ollut runsaasti aikaa saada perille viesti että puoluetta kannattaa äänestää tai että oikeastaan ei voi olla äänestämättä, niin hyvä se on.

Äänestäneenä ja tulosta jännittäneenä, vaikka olisi ollut muutakin tarpeellista tekemistä, tulee mieleen, että yksinkertainen ja pitkävaikutteinen kannatuksen hankkimiskeino puolueelle kuin puolueelle on tehdä hyvää politiikkaa. Siihenhän puolueet ilmeisesti on tarkoitettu, sillä pelkästään itseään varten ne ovat liian kalliita organisaatioita. Siis kun puolue alkaa nyt heti tehdä hyvää politiikka ja tekee sitä joka käänteessä, niin sillä se kansalaisten suosio pitäisi saavuttaa.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Pitkähkön linjan ihmisenä (vitsi) kuittaan, että selvä

Jaaha, Iltalehdestä saamme mahdollisesti lukea seuraaviin vaaleihin asti isoin otsikoin pitkän linjan ruotsalaisten asiantuntijoiden "tylyjä kuitteja” (tässä), että Perussuomalaisia ei pidä ottaa hallitukseen koska siellä PS:ssä ajateltu asioista väärin aina. Nämä ruotsalaiset ja muut ulkopuoliset ”asianosaiset” haluaisivat ilmeisesti itse asiassa, että Suomessa käytäisiin uudet vaalit kunnes tulos on miellyttävä. Mutta kun eivät tohdi ehdottaa sitä, ehdottavat paremman puutteessa, että PS oppositioon.

Vielä kerran yhteenvetona olennainen sanomani: Ehkäpä Iltalehti uutisoi seuraavan vaalikauden erinäisiä juttuja siitä, että ruotsalaiset ja muut ”asianosaiset” kehottavat esimerkiksi jättämään Perussuomalaiset oppositioon.

Iltalehden pääkirjoitus vauhdittakoon Perussuomalaisia

Tuli vastaan Iltalehden perjantainen pääkirjoitus otsikolla ”Keskusta, SDP ja Kokoomus hallitukseen”. Siinä lopuksi esitetään:

Jos neljä suurta ei sovi samaan hallitukseen, parasta olisi koota sinne Keskustan rinnalle SDP ja Kokoomus. Jos puheenjohtajat Antti Rinne ja Alexander Stubb eivät mahdu samaan hallitukseen, vaihdetaan miestä tai molemmat.

Minä (bloggaaja) puolestani esitän pääkirjoituksen johdosta mietittäväksi seuraavaa kokeilua tulevaisuudessa, mutta vastuuta en ota minkäänlaista: Nykyiseen vaalimenettelyyn ja vaaleja seuraavaan hallitusneuvotteluun verrattuna olisi halpaa ja nopeaa, kun annettaisiin ainakin kokeilumielessä hallituksen muodostaminen esimerkiksi Iltalehdelle.

Käykää nyt kaikki Perussuomalaisten kannattajat äänestämässä todellakin!

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Nämä ei, nämä ei, nämä ei, nämä ei, nämä ok

Vaikka esimerkiksi viimekertainen kenkäkauppakokemukseni oli loistava, epäilemättä kenkien etsiminen, kokeileminen ja valinta voivat olla myös hankalia. Ainakin jutun mukaan on käynyt joskus niin, että suuren määrän kenkiä kokeiltuaan asiakas lopulta löytää sopivat, jotka osoittautuvat omiksi kengiksi. Väsähtäneet ja kuluneet, mutta niihin on houkutus palata, jos uusien etsiminen käy hermoille.

Kenkäjuttu tuli mieleen, kun nyt saa lukea vilkastuvaan tahtiin erilaisia hallitusehdotelmia (onko meillä vaalit?). Nimittäin tätä menoa seuraavaksi ilmeisesti ehdotetaan aivan uutena ideana kuuden puolueen hallitusta, jossa ovat mukana luonnollisesti myös Kokoomus ja Sdp. Ajatuksena olisi, että tällaisella laajalla kokoonpanolla saavutettaisiin parempi tasapaino ja harmonia. Minusta kuitenkin täydellinen tasapaino ja harmonia edellyttävät kaikkien puolueiden hallitusta, jotta kuuden puolueen yhteistyössä mahdollisesti kuuluva hetkellinen lievä särö tasaantuisi lisä-äänien ansiosta. Tosin en ole ääniasiantuntija.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Haluan nähdä, miten puolue vaikuttaa hallituksessa

Ylivoimaisesti kiinnostavin puolue neljästä suurimmasta on mielestäni Perussuomalaiset, niin se vain on. Toivottavasti vaaleissa kannatus on niin suuri, että puolueella on edellytykset erittäin hyvään asemaan päätöksenteossa. Haluan nähdä, miten Perussuomalaiset vaikuttaa hallituksessa. Oletan sen kiinnostavan myös aika montaa muuta, vai kuinka?

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Onko ne käyty vai eikö ole?

Näyttää olevan käytännössä kolme karkeaa vaihtoehtoa sen suhteen, minkä tiedon varassa hallituspohjaa kaavaillaan ja milloin kaavaillaan. Miten siis on, vaikuttavatko kyseiseen kaavailuun ensisijaisesti 1)gallupit vai 2)me virallisesti virallisiin äänestyskoppeihin kynällä kirjoittamisen ylläpitoharjoitukseen vetäytyvät vai kenties 3)galluppien synnyttämän alustavan hallituskaavailun mahdollisesti muokkaama äänestyskäyttäytyminen lisättynä punamullalla tai jollakin minulle tuntemattomalla tekijällä? Väärinkäsitysten välttämiseksi huomautan kuitenkin, että pidän gallupeista ja niitä pitäisi olla paljon enemmän. Nytkin haluaisin tarkan tiedon siitä, missä ehkä mennään melkein juuri nyt eikä keskimäärin pari viikkoa sitten kun viimeisimmät mokat olivat vasta tilauksessa.

Olenko nähnyt unta, vai mistä olisin voinut kuulla päässäni jatkuvasti soivan kehotusmuotoisen kertosäkeen: käydään nyt ensin nämä... Bändistä en sano mitään.

Äänestämällä jännitystä elämään ehkä

Parhaimmillaan on erittäin kiinnostavaa seurata vaalien tuloksen selviämistä, jos vaalit ovat kiinnostaneet itseä siinä määrin että on ollut halua etsiä oma ehdokas ja miettiä asiaan liittyviä seikkoja ja on vielä äänestänytkin. Oma kisajännitys siis saattaa nousta, joten äänestämistä kannattaa miettiä myös siinä mielessä, ”urheilullisesti”.

Ihminen ei kuitenkaan ole hyvä, huono tai vastaavaa todellakaan sen mukaan (minun mielestäni), äänestääkö vai ei. Jos kuitenkin haluaa jännitystä, äänestämällä sitä voi saada lisää, jos asia muuten kiinnostaa.

Ei kai vaan taas

Tällä viikolla on tullut vaikutelma joidenkin pää- ja muiden kirjoitusten perusteella, että nyt ollaan tosissaan huolissaan ja peloissaan että perussuomalaiset sittenkin menestyy erinomaisesti myös näissä vaaleissa (2015). Sellaisia huolissaanoloviestejä on hyvin kiinnostavaa lukea niin riveiltä kuin rivien välistä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Julkaisuvapaa kello 8, vuoden päästä

Vajaan kahden vuoden aikana on toistunut mielestäni tämä, että kärkipoliitikko kertoo että tietyssä vaiheessa hän oli vähällä lopettaa nykyisessä tehtävässään (mahdollisesti muutama muukin siinä samalla) ja/tai lähteä muihin tehtäviin lähinnä Eurooppaan, tai tämä poliitikko kertoo ajatelleensa tuolloin niin ja niin. Uusiin haasteisiin liittyen henkilö saattaa kertoa, että tiedusteluja tuli tai on tullut ja jopa että todellisia tarjouksia tuli ja että hän oli jo lähes lähdössä.

Edellä olevan perusteella oletan, että myös tällä hetkellä joku puoluejohtaja on vastaavanlaisessa tilanteessa. Tosin tiedotteen asiasta saamme vasta puolen vuoden tai kahden vuoden päästä tai sillä välillä, joka tapauksessa viivästettynä, mutta saamme kuitenkin. Tosin juuri jälkikäteisenähän asia uutinen onkin, siinä on se yllättävyys että ai jaa. Sitten alkaa miettiä joskus itsekin taaksepäin, mitähän tuolloin politiikassa tapahtui, mutta yleensä ei enää muista. Eikä välttämättä mitään ulkoisia merkkejä ole näkynytkään ainakaan meikäläisen tasolle asti. Ja taas hallituspolitiikassa menee ymmärrettävästikin niin, että kun yleisö arvailee mihinkähän se ja se henkilö lähtee ja lähteekö ja onko paikkoja tarjottu niin vastaushan on että sellaisia ei edes mietitä vaan nyt tehdään tätä täysillä.

Lisäksi on vähemmän ”dramaattisia” uutisia, että esimerkiksi ministeri tai entinen ministeri nimitetään vaikkapa eurooppalaiseen julkiseen organisaatioon. Näistähän puhutaan usein jo pitkään etukäteen julkisesti ja tavallaan virallisesti tai virallisena ehdokkuutena, mutta osa näistäkin tulee ainakin meikäläiselle yllättävänä uutisena, että nyt nimitettiin hänet siihen ja siihen eurooppalaiseen tai globaaliin organisaatioon. Joskus myös nämä ovat sellaisia uutisia, että kerrankin reagoin: oho.

Toivoisin erityisesti tästä eteenpäin, että ministereitä ja kansanedustajia siirtyisi yksityiselle sektorille kaikenlaisiin suomalaisiin yrityksiin.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Mieluummin kuivaa asiaa kuin ”verevät” kielikuvat

Luin kolumnin ”loiskiehunnasta”. Aina silloin tällöin tulee fiilis, että joissakin poliittisissa piireissä osataan sanoa varoitukseksi tarkoitettu asia meille suomalaisille niin että yhdessä sanassa on koko sanoma, kun vain aina ymmärtäisi mikä se on. Fiilis on melkein pelottava, kun tulee olo että nyt pitää varmaan varoa jotakin ja noin ja noin ei sovi toimia jos aikoo olla kunnon kansalainen ja vastuullinen. Nyt tämä fiilis meinasi tulla sellaisen sanan kohdalla kuin ”loiskiehunta”.

Kun luin kolumnin jossa otsikossa mainitaan ”loiskiehunta” ja vielä tekstissäkin, pakko oli googlata, mikä on loiskiehunta. Olen sanan kuullut ennenkin, ja on se saattanut ihmetyttää myös silloin mutta ei sen kummempaa. Kun googlasin, sieltä tuli viittaus muun muassa aikanaan pidettyyn ulkopoliittiseen puheeseen. Siinä yhteydessä tuli esille myös se niin sanottu alkuperäinen ja oikea, luonnontieteellinen, loiskiehunta-ilmiö, mutta sen merkitys ei ole avautunut minulle ihan aidosti vieläkään. Kaikki muut löytämäni hakutulokset ovat vain tämän tieteellisen merkityksen kielikuvia, eikä niissä kovin ponnekkaasti yritetä viitata siihen varsinaiseen merkitykseen. Sanaa ”loiskiehunta” siis käytetään kyllä yleisesti ja sujuvasti, ja lukijat ja kuulijat ymmärtävät sen yhtä sujuvasti paitsi minä. En kuitenkaan ole katkera siitä, että kaikki muut ymmärtävät ja minä vain en, mutta se on ihmeellistä.

Onkohan sana ”loiskiehunta” poistunut jo ajat sitten tieteellisestä sanastosta, vai oliko se siinä ollenkaan? Ja oliko sekin kenties kielikuva (suossa taas)? Edelleenkin haluan ymmärtää mitä se tarkoitti, jotta voisin todella ymmärtää mitä asian epäilemättä hyvin tietävät poliitikot ja kirjoittajat sillä tarkoittavat 2015.

Toistaiseksi minun on tyydyttävä käsitykseen, että loiskiehunnalla nykymaailmassa tarkoitetaan suunnilleen että vaalien alla muutama ammattikannattaja antaa 237 kannatusta kukin ohjelman aikana oman puolueen esiintyjälle antaakseen tilannekuvan että kansa yleisesti kannattaisi kyseistä esiintyjää niin ylivoimaisesti. Minusta vain jotenkin tuntuu, että tulkintani on liian pelkistetty. Se, että se on pelkistetty, köyhä ja pinnallinen, johtuu siitä, että en loppujen lopuksi tiedä.

Kun luin tuon ajatuksia, ja vielä enemmän kysymyksiä herättäneen kolumnin hitaasti vähintään toiseen kertaan, tuli mieleen muun muassa yksittäinen haarukointikysymys, olisiko esimerkiksi pörssikurssien liialliseksi koettu (kuka mitenkin kokee) manipulointi loiskiehuntaa, sopiiko se siis loiskiehunnan määritelmään? Tällä tavalla kun haarukoidaan eli kun kierretään kuin kissa kuumaa puuroa, pääsen myös minä perille siitä, mitä ehkä loiskiehunta tarkoittaa nykyään, vuonna 2015. Kuitenkin edelleen kummastuttaa, missä on se alkuperäinen loiskiehunta. Voisiko joku popularisoida sen näin vuosikymmenten jälkeen? En tarkoita sitä ulkopoliittista merkitystä, vaan luonnontieteellistä ja ehkä sitä edeltäviä jos niitä oli.

Äänestäjien ei kannata hermostua netin loiskiehunnasta.

Näin sanotaan vielä kaiken vakuudeksi siinä lukemassani kolumnissa. Siis ainakin ne noin kolme miljoonaa tietävät tämän ja osaavat olla hermostumatta, kun kyseisen varoituksen lukevat.

Käsittääkseni tosiaan loiskiehunta-kielikuvaa käytettiin nimenomaan ulkopoliittisen keskustelun yhteydessä aikanaan. Senkin takia voisi olla hyvä keksiä vaalikampanjoiden yhteyteen jokin muu kielikuva, jos halutaan.

Lopuksi toistan vaalitoiveeni, joka ei juurikaan liity edellä olevaan: Toivottavasti äänestämäni puolue pääsee pääministeripuolueeksi.

Samat sanat

Avasin koneen, avasin nettilehden. Ennen kuin katsoin ensimmäistäkään otsikkoa, arvailin, alkaisiko otsikko sanalla tyly, paha, kova vai tyrmäys. Meni arvaus melkein kohdalleen, kun ensimmäisen otsikon toinen sana oli ”tyly”. Toki tämän jälkeen tuli mieleen lisää ”hyviä” vaihtoehtoja kuten karmiva, joten eihän meiltä sanat lopu.

Viisi miljardia

Katsoin kuntasektorin ja valtion työvoimakustannukset. Ovat luetun ymmärtämiseni ja laskujeni mukaan yhteensä vähintään 26 miljardia euroa vuodessa. Siitä vaikka vain viidesosa olisi jo yli viisi miljardia vuositasolla.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Puolueet, olkaa kuin makkara

Kuulun joukkoon, luultavasti pienenevään, joka käyttää lenkkimakkaraa enemmän syömiseen kuin siihen että vertaisin sitä esimerkiksi puolueisiin ja ehdokkaisiin. Tai myönnän suoraan, että jälkimmäiseen en käytä lainkaan. Makkara on vertailukäytössä mauton, koska sitä käytetään mauttomasti. Sitä tungetaan joka paikkaan ja väärin. Tyypillistä makkaran vertailukäytölle on, että sanotaan että tuotetta X ei voi myydä kuin makkaraa. Usein sillä tarkoitetaan, että tuote X on niin poikkeuksellista että sitä ei voisi muka rinnastaa makkaraan eikä sen myymistä makkaran myymiseen. Nyt viimeisin lukemani vertailu eli käytännössä vastakkainasettelu oli puolestaan se, että puolueiden ehdokkaita ei voi myydä samalla tavalla kuin makkaraa.

Kiinnostuin, miten ehdokkaita nykyään myydään eli esitellään ja mikä siinä ehdokkaiden nykyisessä ”myyntitavassa” muistuttaa makkaran myymistä vaikka ei saisi. Ihmetystäni lisäsi se, että kokonaisuudessaan väite oli että ehdokkaita ei voi myydä samalla tavalla kuin automerkkejä tai makkaraa. Siis mitä yhteistä vielä autoilla ja makkaralla on keskenään sellaista, joka poikkeaa täysin puolueista ja ehdokkaista?

Toki väitteen esittäjä puhui jutun mukaan siihen malliin, että puolueiden viesti on liian teknistä ja hallinnollista, joten autoihin vertaaminen saattoi liittyä teknisyyteen. Toisaalta, kun tuossa sanotaan ”automerkkejä”, ajatus onkin ehkä se, että yksittäisiä automerkkejä mainostetaan loppujen lopuksi keskenään samanlaisin sanankääntein. Tämä automerkkeihin vertaileminen onkin jo paljon parempi, joten miksi piti turhaan mainita makkara. Olisi ollut pelkästään "automerkki" vaikka sitten.

Kuitenkin sanojan olennainen sanoma näytti olevan omine sanoineni, että puolueiden viestintä on yleistä höpinää ja mössöä joka ei anna lukijalle ja äänestäjälle selkeää käsitystä puolueen ideologiasta. Puolueiden viesti on niin mitäänsanomatonta, että ehdokas voi sanoa sitten itse ihan mitä haluaa olematta ristiriidassa puolueen viestin kanssa. Edellä oleva on siis omaa tulkintaani, mutta olen samaa mieltä asiasta. Näin ollen myös se on totta, että puolueiden pitäisi kiteyttää viestinsä sellaiseksi että lukija tai äänestäjä saisi nopealla tutustumisella käsityksen puolueen ideologiasta. Sen sijaan makkaran kanssa vastakkain asettaminen meni pieleen.

Oikein olisi ollut sanoa jos pakko on makkaraa käyttää, että ehdokkaita pitää ”myydä” kuin makkaraa. Nimittäin ”lenkkimakkaran” kanssa minulla ei ole ollut milloinkaan ongelmia. Lenkki, useimmiten ostamani tai joskus jokin muu tilanteesta riippuen, on tasalaatuisesti juuri sellaista, kuin oletan. Jos jostain en sitten pidä, kyse on vain makuasiasta eikä huijatuksi tulemisesta tai viestin heikkoudesta. Kaupassa löytyy aina nopealla vilkaisulla se oikea ja varma, että tuon otan. Muotoilu (design) ja paketointi on selkeä ja tuttu. Niistä kiteytyy valintaa helpottava viesti.

Jatketaan makkaran vertailua puolueisiin ja ehdokkaisiin: En jää makkara-altaan viereen mietiskelemään makkaroiden tai tietyn makkaran tai sen valmistajan kieroja tarkoitusperiä. En ryhdy lukemaan valmistajan toimintakertomusta ja tilinpäätöstä enkä tavoitteita, visioita enkä toimintasuunnitelmaa. En myöskään lue rivien välistä tuoteselostetta, enkä kyllä muutenkaan kuin enintään sen onko laktoositon. En kysele muilta asiakkailta tai henkilökunnalta, voiko tuohon ja tuohon makkaraan luottaa ja mitä se on ennen tehnyt ihmisille ja millaisia tutkimuksia siitä on saatavilla ja millaista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa ja hyvinvointipolitiikkaa se ja sen sisarmakkarat ja sen valmistaja puhumattakaan ulkomaisesta emoyhtiöstä harjoittaa minua kohtaan seuraavan pääjohtajavaihdoksen jälkeen. Enkä ala epäillä, onko se todellisuudessa porkkanaa vaikka näyttää makkaralta. Vaikka olen luottanut näin makkaraan, en ole kotona pettynyt valintaani. Makkarassa onkin se hyvä piirre, että voin pysytellä samassa tuotteessa vuodesta toiseen ilman kielteisiä yllätyksiä.

Jotta tämäkin bloggaus olisi aika objektiivinen, esittäisin seuraavan toiveen makkaroille niin kuin myös muille tuotteille: Älkää vaihdelko ulkoasuanne, vaan pitäkää se mikä on. Muuten voi käydä kuten useimmille puolueille vaaleissa käy, että ”tällä kertaa valitettavasti viestimme ei mennyt perille” (vaikka todellisuudessa se juuri meni). Siis tässäkin mielessä makkaran myymisessä ja ehdokkaiden ja puolueiden ”myymisessä” toimivat samat keinot: selkeä esilläolo, ei vaihtelua vaihtelun vuoksi eikä temppuilua, vaan tietty ennakoitavuus. Jos yllätyksiä, niin sitten vain myönteisiä.

Määrä, jonka syön makkaraa massaani nähden, on luultavasti suurempi, kuin mitä elämäntapojamme seuraavat analyytikot ja ekonomistit (vain joitakin mainitakseni) pitävät moraalisesti soveliaana hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitämisen kannalta. Sen sijaan en käytä makkaraa siihen, että korostaisin esimerkiksi tutkimuksen, opetuksen ja kulttuurin eri osa-alueiden kuviteltua vaativuutta ja monimutkaisuutta sanomalla että se ei ole mitään makkaran myymistä. Sellainen vastakkainasettelu on vastenmielistä ja myös mautonta. Lisäksi, miksi pitää olla aina se makkara, eikö vaihteeksi joku muu jos on olevinaan ihan pakko.

Muuten, en ole lukenut yhtään makkaramainosta enkä ainakaan tehnyt ostosta makkaramainonnan perusteella, mutta ostan jatkuvasti. Siinä on puolueille ja ehdokkaille jotakin opittavaa mahdollisesti.

Jos haluat hänet pääministeriksi, äänestä meitä

Valitse ME-puolue (nimi muutettu), jos haluat pääministeriksi hänet.

Jos lähtisi yksinkertaisesti äänestämään ikään kuin pääministeriä välillisesti, niin sehän olisi helppoa, kun ei olisi muuta kuin se yksi asia, pääministeri. Minulla kuitenkin on vanhasta tottumuksesta (kaavoihini kangistunut) noin miljoona ”liikkuvaa osaa” arvioitavana, kun valitsen puoluetta ja sitten puolueen ehdokasta. Siinäkin vielä paino on vahvasti puolueella, koska se on ylivoimaisesti ratkaisevin tekijä nykyisessä järjestelmässä käsittääkseni.

Kuitenkaan itselläni ei tule olemaan ongelmana pääministeri-asia, sillä toivon suuresti, että äänestämäni puolue on pääministeripuolue.

Toimisiko puolue hallituksessa sillä tavalla, kuin on antanut oppositiossa ymmärtää?

Toivottavasti ei ole sellaista nykyistä oppositiopuoluetta, joka olisi välikysymyksellä tai puheillaan vastustanut tai antanut todellisuudessa kuvan että vastustaa hallituksen sellaista päätöstä jota sitten mahdollisesti tulevana hallituspuolueena ei vastustaisikaan tai jota jopa tukisi. Nimittäin paria miljoona ihmistä ei kannata juoksuttaa äänestämässä, jos äänestäjien äänestyskanta perustuisi harhautuneeseen tilannekuvaan puolueiden toimintatavoista. Se olisi pilailua äänestäjillä. Tietysti tämä koskee yleisestikin kaikkia puolueita, mutta nyt näkökulmani on nimenomaan oppositiokäyttäytyminen. Muulloin on sitten taas muut näkökulmat.

En ota kantaa, onko edellä kuvattua riskiä olemassa, vaan on puolueiden itsensä velvollisuus miettiä asia ja toimia johdonmukaisesti ja rehellisesti. Toisaalta pahimmassa tapauksessa johdonmukaisuus on vaikeaa, jos yksinkertaisesti olisi mennyt antamaan syystä tai toisesta sellaisen kuvan itsestään oppositiokäyttäytymisellään (siis puolue) jota ei jostakin syystä haluaisikaan noudattaa hallituksessa. Noudattamisella tarkoitan, että yrittää ajaa tai vastustaa hallituksessa yhtä tosissaan asioita, kuin on tehnyt oppositiossakin. On tietysti eri asia, saako puolue muut hallituspuolueet puolelleen.

Toivon vain, että oppositiopuolueet, varsinkin hallitukseen aikovat, ovat valinneet alun perin johdonmukaisen ja äänestäjiä harhauttamattoman linjan. Suuren äänestäjäjoukon kannalta on myöhäistä, jos asia selviää, kenelle selviää, vasta vaalien jälkeen ikävällä tavalla. Äänestämisestä ei saa järjestää pelkkää huvitapahtumaa pelleilymielessä, eli ihmisiä ei pidä kiusata.

Tuli vaan tämmönen mieleen.

Mediakritiikin selittäjän ylempi korkeakoulututkinto – tarvetta olisi, järkeä tuskin lainkaan

Onneksi en valinnut milloinkaan pääaineekseni mediakritiikin tulkintaoppia enkä edes sivuaineeksi. Vaikka kaikki 300 opistopistettä olisi pelkkää mediakritiikin tulkintaoppia, en sittenkään saisi ylempää korkeakoulututkintoa valmiiksi mediakritiikin tulkkina, koska en oppisi ”lukemaan” mediakritiikkiä siinä ajassa enkä luultavasti missään ajassa.

Olen kohdannut mediakritiikin ymmärtämättömyyteni muutaman kerran, kun olen lukenut kolumnin ja miettinyt itsekseni että onko tämä sitä vai tätä vai mitä tämä on, kunnes joku mediakriitikon fani, mediakritiikin fani tai jommaksikummaksi aikova on valistanut (puskasta) mediakriitikon muita kommentoijia että tämähän oli mediakritiikkiä, ette näköjään tajunneet.

Ongelmanihan on varmaan se, että mediakriitikon näkökulmasta minunlaiseni lukija katselee seipäitä kun pitäisi osata kiinnittää huomio mediakriitikon tarkoittamaan aitaan, mutta eikö kuitenkin aidan pitäisi olla vähintään sellainen, että hevonenkin sen aistii vaikka kuinka ihmettelisi aidan yksityiskohtia.

Kuitenkaan edelleenkään en ole täysin varma, onko se ollut mediakritiikiksi tarkoitettua, mitä joku mediakritiikin tai mediakriitikon fani tai sellaiseksi aikova on väittänyt mediakritiikiksi. Nimettömänähän voi väittää mitä tahansa, ja mediakriitikot itsehän eivät kommentoi kuin ehkä jos oikea taho sitä heiltä selvästi pyytää. Toisaalta kyllä uskon, että on se ollut. Sen huomaa joskus siitä, että otsikko jo osoittaa jälkeenpäin tarkasteltuna että mediakritiikistä tässä todellakin taitaa olla kyse. Näin ollen, pitäisikö tästä lähtien lukea pelkkä otsikko, vaikka sitten taas taiteellinen elämys jääkin olemattomaksi.

Milloin ”aidantekijät” ovat alkaneet tehdä ”aitoja” toisilleen? Itse arvaan, että samoihin aikoihin kun vaikkapa mainosala on alkanut tehdä mainoksia mainosalan kilpailuihin.

En tiedä, onko olemassa mediakritiikin tulkintaoppi -nimistä ainetta. En todellakaan usko, että olisi olemassa mediakritiikin selittäjän tutkinto. Tosin kaikenlaista ihmeellistähän tapahtuu.

Myös Sdp on hallituspuolue vielä

Kun hallituspuolue Sdp:n ainakin jotkut edustajat haukkuvat hallitusta aikaansaamattomuudesta, niin kokoomuslainen pääministeri puolustaa demareita siinä kun muitakin, että onhan hallitus kaikenlaista aikaankin saanut.

Hallituskumppaneiden keskustelua seuratessa tulee vaan mieleen, että paljonkohan demareita pitää kehua että ne itsekin uskovat?

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Ikinä

EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin mukaan Kreikka ei ikinä poistu euroalueesta (Taloussanomat).

Uutinen sai minut kiinnostumaan entistäkin enemmän Kreikan tilanteesta.

Leikkauslistat ja ”populismi”

Leikkauslistoista kinastelu on mennyt vastenmieliseksi kisaksi siitä, kuka poliitikoista kulloinkin voittaa keskinäisen mäiskimisen sanalla ”populismi”. Selkeästihän esimerkiksi leikkauslistoista keskustelemisessa on nyt kyse siitä, että joltakin taholta leikkaaminen on ikään kuin välttämättömyys kun taas eräiltä harvalukuisilta tai muuten valituilta leikkaaminen on ”populismia”. Tulee vain mieleen mutta toivottavasti olen väärässä, että tässä on halveksinnan piirteitä joitakin tahoja kohtaan. Taustalla saattaa olla myös se, että vallassa olevat pitävät äänekkäästi kiinni oman ryhmänsä eduista, ja siinä kollegoiden osoitteleminen populismi-määreellä on nyt kova ase, mutta ilmapiirin kannalta se on erittäin myrkyllistä. Se vie samalla ainakin minun silmissäni uskottavuuden juuri niiltä, jotka kollegoitaan ”populismista” moittivat.

Olisi äänestäjiäkin arvostavampaa, jos kiistakysymyksistä väiteltäisiin ikään kuin neutraalisti, asiat asioina, ilman toisten leimaamista esimerkiksi populismi-sanalla. Kuvittelevatko ministerit, kansanedustajat ja puolueiden edustajat todella, että äänestäjät haluavat tietää ketkä ovat kollegoidensa mielestä populisteja ja ketkä eivät ja millaiset näkemykset ovat populismia ja millaiset taas edustavat valtiomiesmäisyyttä. Kertokaa mieluummin äänestäjille asioista ja miten ne ovat ja miten ne pitäisi korjata, miksi juuri niin ja miksi ei jollakin muulla tavalla. Nämä perustelut ovat tärkeitä, sillä silloin äänestäjä voi itse arvioida perustelujen hyvyyden tai huonouden. Sen sijaan populismi-määreen käyttäminen kertoo ainakin minulle epämiellyttävällä tavalla ainoastaan käyttäjästä itsestään.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Helmikuun kannatuskyselyn uutinen oli kokoomus

Kun Yle Uutiset julkaisi helmikuun puoluekannatukset, mediassa on sen jälkeen korostettu yksipuolisesti, että keskustan kannatus on kääntynyt selvään laskuun. Sävy on ollut osin hyvin liioitteleva. Keskustan viimeisin lasku ei ole läheskään niin kiinnostava asia tai uutinen kuin kokoomuksen jämähtäminen alhaisiin lukemiin, mutta kokoomuksen viimeisimmästä kannatusluvusta en muista kommenttia.

Kokoomuksenhan piti kääntyä jälleen nousuun, ja niin minäkin oletin, mutta enää en oleta. Mikä muu nostaisi kokoomusta kuin muiden puolueiden hyvin epäedullinen esilläolo? Tosin keskustan kannatuksenhan arvailinkin laskevan reippaasti ennen vaaleja, ja niin oletan myös nyt. Ainoaksi nousijaksi neljästä suurimmasta arvelen perussuomalaisia.

Kokoomuksen kannatus jää 16 prosenttiin, Sdp:n 17 prosenttiin, keskustan laskee 22:een ja perussuomalaiset ponnahtavat 19 prosenttiin. Ennustan, että mainitut luvut toteutuvat siis myös tulevissa vaaleissa (2015).

Vaikka arvelenkin perussuomalaisten kannatuksen nousevan 19 prosenttiin, pidän puoluetta samanlaisena muiden puolueiden kanssa siinä mielessä, että yhä useammin en ole positiivisesti yllättynyt kun puolueen viralliselta taholta näkemyksiä esitetään. Tämä siis koskee tasapuolisesti kaikkia näitä puolueita.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Oikeudenmukaisuus, mitähän Kokoomus tuumaa käsitteestä ja merkityksestä?

Verkkouutisissa on juttu, jonka otsikko alkaa:

Jan Vapaavuori sanoo ongelmia vähäteltävän.

Jutusta käy ilmi ensinnäkin tuo vähättely, siis Vapaavuoren näkemys että vähätellään, ja toiseksi siitä käy ilmi tähän vähättelyyn liittyen Vapaavuoren näkemys, että esitetyt toimet ovat riittämättömiä taloustilanteen korjaamiseksi. Noin varmaankin on. Sen sijaan juttu herätti kysymyksen josta en oikein tiedä kuuluisiko se johonkin filosofian osa-alueeseen ja myös siihen mitä jollakin tarkoitetaan, vai onko kyse todella käytännöllisemmästä asiasta. Nimittäin jutun mukaan Vapaavuori sanoo:

Jos ylikorostetaan verotukseen liittyviä tulonjako- ja oikeudenmukaisuuskysymyksiä, niin menetetään talouden dynamiikan puolella ja tehdään karhunpalvelus talouskasvulle.

Heräsi kysymys, voidaanko oikeudenmukaisuuskysymyksiä ylikorostaa. Onko se teoriassa mahdollista? On mahdollista ajatella, että tulonjakokysymyksiä ylikorostetaan. Tulonjako on siis sellainen seikka, josta ainakin voin kuvitella että tasaisen tulonjaon tavoittelussa voitaisiin mennä liian pitkälle. Täysin eri asia on, mennäänkö nyt tai onko menty tai mennäänkö joskus. Lisäksi, jos sanotaan, että ”mennään liian pitkälle”, niin mistä näkökulmasta ja keiden kannalta? Siis loputon suo, joten ei välitetä siitä. Sen sijaan mielestäni se, onko jokin oikeudenmukaista, on vastaavaa kuin, että onko jokin oikein. Ja ainahan pitää tehdä niin, kuin on oikein, tietysti, itsestään selvästi, koska oikein on oikein ja vaihtoehto on että väärin. Niinpä itsestään selvästi pitää toimia aina myös oikeudenmukaisesti, kunhan ensiksi on käsitys siitä mikä on oikeudenmukaista kussakin tilanteessa. Nämä käsitykset sitten nimenomaan eroavat esimerkiksi eduskunnassa, sillä kysehän on puolueista joilla on olevinaan erilaiset aatteet.

Vai ovatko puolueet nykyään puolueita aatteellisessa mielessä, jospa ne ovatkin nykyään etujärjestön kaltaisia. Jos ne ovat kuin etujärjestöjä, oikeudenmukaisuuskysymyksistä tinkiminen jonkin päämäärän saavuttamiseksi on ymmärrettävää.

Erilaisissa julkaisuissa oikeudenmukaisuutta määritellään niin sekavasti, että välillä ne itsekin toteavat lopussa tai jo alussa suunnilleen että kyseiset määritelmät saattavat olla kuitenkin ristiriidassa oikeudenmukaisuuden kanssa. Näin minäkin ajattelen, että oikeudenmukaisuus tarkoittaa oikeudenmukaisuutta, mitä se sitten kenenkin mielestä käytännössä onkaan.

Tärkeä kysymys on seuraava: Onko esimerkiksi Kokoomuksen näkemyksen mukaan mahdollista, että talouskasvua edistävät veropäätökset ja toimenpiteet ovat oikeita vaikka eivät olisi oikeudenmukaisia, kun kerran Vapaavuori mainitsee tuon oikeudenmukaisuuskysymysten mahdollisen ylikorostamisen? Sitten on vielä eri juttu, mitä oikeudenmukaisuuteen käytännössä esimerkiksi Kokoomuksen tapauksessa kuuluu?

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Lippu-uudistus – kauankohan nykyiset vähintään?

Jyväskylänkin seudun joukkoliikenteessä on ollut käynnissä lippu-uudistus. Uudistuksen voimaantulo on siirtynyt matkan varrella. Sen myötä tilanne on ollut jo jonkin aikaa sellainen, että en ole havainnut tietoa siitä miten pitkään varmuudella voi käyttää nykyisiä esimerkiksi 40 matkan kortteja. Tästä on seurannut se, että varsinkin hiukan hitaammin kyseistä korttia käyttävä on joutunut miettimään ja laskeskelemaan, voiko enää tappioita kärsimättä ostaa uudet 40 matkaa, kun ei myöskään tiedä selkeästi sitä miten toimitaan jos jää jäljelle nykyisen järjestelmän matkoja niiden käytön takarajan jälkeen.

Jälleen tänään keskustelin asiasta lähipiirissäni. En tiedä, miten yleensä paikalliset joukkoliikenteen käyttäjät ovat tämän kokeneet vai ovatko kokeneet mitenkään, en ole jutskaillut asiasta laajemmin kuin tosiaan ihan lähipiirissäni.

Siis on ainakin joku, joka kaipaa tietoa siitä mihin saakka nyt tämänhetkisen tilanteen perusteella voi varmuudella käyttää esimerkiksi nykyisen järjestelmän 40 matkan korttia. Sitten on vielä eri asia se, mitä tehdään mahdollisesti jäljelle jääville matkoille, mutta jätetään nyt vaikka se asia vielä laskuista pois, kunhan tietäisi mikä on nykyisen lipputuotteen vähimmäistakaraja nykytilanteen valossa.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Keskusta piristi maanantain uutistarjontaa

Keskusta hallitsi julkisuutta myös tänään niin hyvin, että muissa puolueissa varmasti aktivoituu kilpailuvietti. Arvaankin, että kilpaileva puolue X ehdottaa viimeistään huomenna jopa hallitusneuvottelukysymykseksi että elintarvikkeiden arvonlisävero nostettaisiin 25 prosenttiin. Yritin laittaa tuohon niin suuren luvun nykyiseen verrattuna, että luulisi riittävän.

Keskioluen saatavuudella ja elintarvikkeiden arvonlisäverolla ei ehkä ole erityistä yhtäläisyyttä tai yhteyttä, ellei sellaista väkisin haluta keksiä, mutta tulipahan mieleen näin puoluepoliittisen julkisuuskilpailun kannalta. Vaikka keskustan keskiolutnäkemyksen julkistus oli vaikuttava, ei se minua ihmeemmin hetkauta. Lähinnä kai kiinnostaa, mitä se vaikuttaisi erilaisiin päivittäistavarakaupan yksiköihin.

Tausta: Juon kahvia, välillä teetä, vettä jos muistan ja joskus harvoin limua, joten so what.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Perussuomalaiset ja Kokoomus

Mikä voisi yhdistää Perussuomalaisia ja Kokoomusta, kun kuulemma kumpikin puolue on menettänyt tai ehkä joutunut palauttamaan kannattajia sekä Keskustalle että Sdp:lle? Yritin miettiä, mutta en keksinyt yhteistä työntävää tekijää, joka sopisi juuri tähän.

Mutta ”matsi” on Kokoomuksen puheenjohtajan mukaan vasta alkamassa. Niinpä myös minä ottelun seuraajana uskon, että jännittävää tulee jopa katsomossa. Kannatuskyselyiden ja niistä tehtyjen tulkintojen mukaan neljä suurinta puoluetta ovat kokeneet viime aikoina jokainen käänteen suuntaan tai toiseen, joku kaksikin käännettä. Tosin Keskustalla on ollut yhtä nousua jo pitkään. Nyt viimeisin havaitsemani tulkinta oli, että Keskustan nousu olisi päättynyt ja Kokoomus olisi jo nyt lähtenyt takaisin nousuun. Odotan kuitenkin kunnon yllätystä. Yllättäjä voisi olla vaikka Perussuomalaiset. Arvaan mutta en välttämättä oikein, että eduskuntavaaleissa (2015) Keskusta saa 22 prosenttia äänistä, Kokoomus ja Perussuomalaiset kumpikin 18 prosenttia ja Sdp jää neljänneksi.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Laiton lakko tai vastaava, käännetään se hyödyksi

Ajatellaan positiivisesti. Kun ammatin X piirissä on vaikkapa laiton lakko, minulle saattaa tulla mieleen, voisiko X:n korvata jopa kokonaan esimerkiksi tekniikan avulla tai muuttamalla toimintatapoja. Tällaista on kiinnostava miettiä, vaikka asia ei itseä niin koskettaisikaan, ainakaan kovin usein. Onhan vain mukava pohtia, miten jonkin toiminnan voisi järjestää toisin.

Luulisin, että yleensäkin kitkat työmarkkinoilla panisivat vauhtia uudistuksiin jotka vähentävät kitkaa, mikä taas olisi ihan piristävää ja mielenkiintoista. Kaikki alat muuttuvat, palvelut, niin julkiset kuin yksityiset, logistiikka ja teollisuus. Tosin ainahan on ammatteja, joita yleisesti pidetään korvaamattomina, mutta tekniikan kehittyminen ja uudet ajattelumallit muuttavat luullakseni kaikkia ammatteja voimakkaasti. Tarkoitan myös sentyyppisiä tieto- ja asiakaskontaktialoja kuin esimerkiksi opetus, konsulttiala ja sosiaalityö.

Vaikka bloggaukseni lähtikin laittomista lakoista, nimenomaan mainittuihin esimerkkialoihin laittomat lakot ja vastaavat eivät taida juurikaan liittyä. Nämä olivat vain esimerkkejä siitä, että kaikki alat muuttuvat. Esimerkiksi opetusta voi saada monella tavalla ja oppia voi monella tavalla.

Automatisointi tai toimintatapojen muutos esimerkiksi palvelutoiminnoissa ei saa kuitenkaan aiheuttaa palvelun käyttäjälle ongelmatilanteita, vaan toimintojen pitää olla varmoja ja helppoja, siis pitäisi.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Juna, bussi vai jalan?

Olin kirjoittamassa hakukoneen hakuriville ”turku jyväskylä etäisyys” siltä varalta, että joskus tulisi ajankohtaiseksi kävellä tuo matka. Kuinkas sattuikaan, jo turku-sanan kohdalla hakukone tarjosi ”turku bussit”. Hyvin tarjottu, vaikka kyseisellä välillä, siis päästä päähän, käyttäisinkin mieluiten junaa, ja toisinpäin myös.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Katu, gallup, lehti ja juttu, ohitanko?

Lehdissä, niissä joissa on, ovat ymmärtääkseni pidettyjä pienet gallupit, joissa kysytään kadulla tai kylällä kulkijoiden mielipidettä tai kokemusta jostakin asiasta, vaikkapa torin paikasta, tai ennen joulua omista joululahjatoiveista.

Tarkistin muuten varmuuden vuoksi, mitä ne kyselevätkään mäissä pikku gallupeissa, joissa on esimerkiksi neljä henkilöä vastaajina ainakin siinä lopullisessa jutussa. Sattui nyt olemaan helpoiten saatavilla muutama kaupunkilehden numero, ja yhdessä kysyttiin, pelottaako lentäminen. Tarkistin tämän vain sen takia, etten antaisi itsestäni sitä surkuhupaisaa kuvaa, että viimeiset 30 vuotta väittäisin jotakin asiaa jota ei ole ollut todellisuudessa enää tuona aikana olemassakaan jos sitä ennenkään. Nimittäin itse ohitan nuo pikku gallupit lähes aina, joten yleiskäsitykseni niistä voisi olla hiukan pielessä.

Miksi ohitan nämä lehtien pienet gallupit, joista kuitenkin ilmeisesti pidetään? Se onkin nyt vaikea suoraan sanoa selvästi, miksi ohitan, kun sitä oikein rupean ajattelemaan. Saatanhan nimittäin lukea hyvinkin kiinnostuneena jopa vain yhden henkilön haastattelun, mutta siinähän ei kysyttäisikään vain sitä yhtä kysymystä, että millaista säätä pidät mukavimpana, tai vastaavaa. Jos siinä kysyttäisiin vaikkapa haastateltavan mielipidettä parhaasta torin paikasta, silloin jutussa voisi olla jo itua, kunhan haastateltavan näkemyksellä on todellista ja punnittua merkitystä ja asiaa käsitellään myös laajemmin.

Asenteellisuuteni katugallupeja kohtaan johtuu varmaan siitä, että luen joitakin juttuja huomaamattani jotenkin kummallisesti kuin lukisin tilastoa tai tutkimusta, vaikka tutkimus ja journalismi ovat eri asioita. Kuitenkin kai jollakin tavalla odotan, että saan jonkinlaisen käsityksen asioista lehden perusteella. Ja jos kysytään muutamalta vastaantulijalta, sehän on pelkästään muutaman yksilön kokemus tai näkemys, eikä anna yleiskuvaa mistään, eikä siitä mihin se tori olisi parasta siirtää ihan asiallisesti ottaen vai pitäisikö siirtää mihinkään. Näin ollen nämä pienet gallupit eivät ole kiinnostavia yksilölliseltä eivätkä yleiseltä kannalta. Eivät siis miltään kannalta. Paitsi kyllä ne voisivat olla, jos niissä olisi jotakin nasevaa tai sellaista, mikä naurattaisi loppuviikon. Sellaisiakin katugallupeja varmaan on.

Sellainen muutaman ihmisen gallup saattaa olla hyvin kiinnostava, joka tehdään lähiympäristössä tai tutulla pienellä paikkakunnalla, jolloin kyselyyn tulee yksilöllistä, tapauskohtaista mielenkiintoa. Jos tällöin lisäksi aihe on esimerkiksi paikkakunnan kehityksen kannalta kiinnostava, kyselylle tulee parhaassa tapauksessa myös muuten laajempaa merkitystä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Seuraava hallitus, hallituspohja – pitäisikö poliitikkojen välttää kommentointia ennen vaaleja?

Puolueiden edustajien keskuudessa on erilaisia mielipiteitä siitä, onko sopivaa tai jopa suotavaa vai päinvastoin haitallista ja tarpeetonta, että poliitikot esittävät ennen vaaleja näkemyksiään tulevasta hallituspohjasta.

Mennään suoraan asiaan: kyllä se on hyväksi ja suotavaa, että näkemyksiä esitetään ja pohdiskellaan. Kaikista ”liikkuvista osista” pitää voida puhua ja kannattaa puhua avoimesti myös poliitikkojen keskuudessa. Mielestäni sellaista haittaa ei ole, että äänestäjät jotenkin manipuloituisivat siitä että vapaamuotoisesti pyöritellään vaihtoehtoisia hallituspohjia. Päinvastoin, monipuolinen keskustelu voi edistää myös toimivan hallituskoalition löytymistä, riippuen tietysti olennaisesti vaalien tuloksesta lopulta.

Ainakin minua kiinnostaa, mitä puolueiden edustajat ajattelevat muista puolueista ja mitä he ajattelevat eri puolueiden sopivuudesta keskinäiseen yhteistyöhön. Tämähän on informaatiota äänestäjän kannalta, ja näin myös äänestäjä osaa paremmin sijoittaa eri puolueet poliittiselle kartalle mielessään. Tässäkin asiassa on parempi, että informaatiota on, vaikka ristiriitaista, kuin että ei ole.

Tosin saattaahan moni äänestäjä pahoittaa mielensä, jos oma suosikkipuolue ei sattuisi olemaan haluttu yhteistyökumppani ennakkokommenteissa, mutta sehän antaa vain lisäpotkua vaaleihin. Näin ollen äänestäjän ei siis kannatakaan pahoittaa mieltään edes siitä.

Edellä esitetyt ovat omia näkemyksiäni asiasta.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

”Korjausliike” johon ei liity politiikka eikä retoriikka

Eilen lenkillä jouduin tekemään pari nopeaa korjausliikettä. Ne auttoivat välittömästi tasapaino-ongelmaan, ja matka jatkui niin kuin ei mitään, vaikkakin entistä riskitietoisempana ja hiukan jännittyneenä. Itse asiassa jos korjausliike ei olisi auttanut heti, se ei olisi auttanut ollenkaan vaan olisin kaatunut saman tien. Yritinkin sitten pitää riittävän etukenon etenkin alamäissä, koska kaikkein vähiten halusin kaatua taaksepäin lipsumistilanteessa. Alamäkiähän aina välillä on, jos on ylämäkiäkin.

Liikkeelle lähtö jo sinänsä on pieni korjausliike sitä edeltävään pitkäkestoiseen paikallaoloon nähden. Tarkoitan esimerkiksi tuntikausien istumista. Vielä laajemmin ajateltuna, jos liikkumisharrastus on päässyt vallan unohtumaan ja kunto on mennyt niin sanotusti rikki kuten nykyään sanottaisiin, korjausliikettä tarvitaan paljon. Valitettavasti tällainen korjausliikehdintä äärimmilleen vietynä tai pitkäkestoisena voi ”tehdä kipeää” kuten nykyään sanotaan, mutta sen kestää, kun ajattelee liikkumisen hyviä vaikutuksia.

Korjausliikkeeksi voidaan kutsua myös kaupallista organisaatiota, joka tekee konkreettisia korjauksia. Nämä korjaukset puolestaan muodostuvat useista pienen pienistä korjausliikkeistä, esimerkiksi kädenliikkeistä, usein työkalua käyttäen. Tällaisessa korjausliiketoiminnassa pidän tärkeänä kolmea asiaa, joista muun muassa päähallituspuolueet ovat pari päivää puhuneet uskottavasti ja tuoreesti: työ, työ ja työ. Eteen vielä sana ”hyvä”, niin hyvä tulee ja korjausliikkeen korjausliikkeillä saadaan kuntoon se, mikä on mennyt rikki. Tarkoitan siis esimerkiksi jonkin laitteen huoltoa. Ainahan näin ei käy, ja silloin ei voidakaan puhua oikeastaan korjausliikkeistä vaan ainoastaan sellaisiksi tarkoitetuista. Korjausliikkeet voivat olla kalliita, mutta korjaamatta jättäminen saattaa tehdä elämästä hyvin hankalan ja vieläkin kalliimman.

Useimmiten "korjausliike" näyttää tulevan esille osakemarkkinoista puhuttaessa, ja pienistä korjausliikkeistä mainitaan usein esimerkiksi Kauppalehdessä. Sen sijaan suurta korjausliikettä ei ole näkynyt, vaikka olen jo monta kertaa olettanut sen alkavan ihan pian.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Taksi, hinta ja kilpailu, ynnä muut vastaavat keskustelut

Kun Suomessa keskustellaan elinkeinotoimintaan tai muuten markkinoihin liittyvän säännöstön vähentämisestä, vastustajat sanovat helposti, että Ruotsissa on saatu huonoja kokemuksia vastaavasta uudistuksesta joten Suomessa ei pidä mennä siihen. Viimeisimpiä esimerkkejä, mitä tulee nyt mieleen, on taksitoiminnan sääntelyn keventäminen. Sitä jotkut tai joku vastustaa ponnekkaan tuntuisesti sanomalla, että Ruotsissa on saatu ikäviä kokemuksia ja että sitäkö me tahdomme. Minusta tällainen suhtautuminen, kun sama tosiaan toistuu, vaikuttaa lähinnä ei-liikkeeltä, kun sen sijaan voisi ottaa opiksi huonoista kokemuksista ja tehdä Suomessa uudistus paremmin. Miksi meillä pitäisi olla vain kaksi vaihtoehtoa, suora kopiointi tai ei mitään? Olisiko jokin välimuoto mahdollinen?

Eihän esimerkiksi vapaampi hinnoittelu sinänsä edellytä, että elinkeinonharjoittajan "kelpoisuuksista" luovutaan, jos niitä muuten pidetään tarpeellisina kyseisellä alalla. Kyllä kai alalle pyrkiviä voidaan kontrolloida samalla, kun sallitaan vaikkapa juuri vapaampi hinnoittelu. Tietyt lähtöedellytykset ja toisaalta hinnoittelu ovat eri asioita. Näin ainakin minun mielestäni on asia. Kun kerrotaan vaikkapa tapauksista muualla että taksikyydistä onkin joutunut maksamaan lopulta yllättäen järjettömän hinnan, niin toki tällaiset tapaukset pitää voida estää täällä Suomessa tulevaisuudessa yhtä hyvin kuin nytkin. Tässä on kyse juuri siitä, että käytäntöjen pitää olla selkeät ja kuluttajia suojaavat, vaikka uudistuksia tehtäisiinkin.

En ole asiantuntija, mutta osallistunpahan keskusteluun.

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Vanha kierrätetty ja uusi kahvinkeitin samalla ostettu

Tuotemerkki ei tule esille seuraavassa. Siihen ei tosin ole mitään muka-mainonnallisia tai ei-mainonnallisia syitä, vaan ihan muuten vaan ei tule.

On mukavaa, että on kodinkoneliikkeitä joihin voi hyvillä mielin viedä kierrätykseen toimitettavaksi vaikkapa entisen kahvinkeittimensä. Toisaalta luonnollisesti näin pitäisi aina ollakin. Ovathan muun muassa kodinkoneliikkeet aivan olennainen osa kodinkonemarkkinoita, -bisnestä. Olisi nurinkurista, että jakeluporras ottaisi hyödyn markkinoista mutta voisi ulkoistaa tai onnistuisi ulkoistamaan markkinoiden ympäristöseuraukset. Laitetaan siis markkinat toimimaan niin, että markkinat toimivat, vai mitä sanovat markkinauskovaiset?

Niin, siis vein entisen ja jo toimimattoman kahvinkeittimeni liikkeeseen kierrätystä varten. Samalla ostin uuden kahvinkeittimen, mikä oli alun perinkin tarkoitus, itse asiassa päätarkoitus. En nyt sano keittimen nimeä, vaikka ajattelin ennen hankintaa, että bloggaan asiasta jotakin. Teinhän sentään etukäteen huolellista ”kartoitusta” sen suhteen, minkä keittimen ja mallin ostaisin, mutta kaupassa tilanne muuttui.

Nyt mennään tällä kahvinkeittimellä, eikä siinä mitään. Ei sillä paljon väliä ole, millainen se tarkkaan ottaen on, kun minulle keitin on kuitenkin yksinkertaisesti kahvin keittämistä varten ja pääasia on että se toimii siinä tehtävässä hyvin ja kauan.

Palvelu kaupassa oli ystävällistä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Sanomalehti yhdellä virkkeellä, minulle

Siinä loppuu sanomalehti, missä alkaa urheilu.

Ehkä pysyvää ja kestävää, mutta minkä arvoista?

Uutisia seuratessa tulee mieleen yksinkertainen ”resepti”, miten ehkä voisi luoda jotakin kestävää ja pysyvää. Hienompiakin ”reseptejä” varmaan on, mutta ne voivat olla paljon vaikeampia kuin tämä: Kannattaa kehittää tai luoda jotakin sellaista, jonka ”hajoamisen” seurauksia aletaan sitten pelätä riittävästi, kun se on ensin luotu.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!