Painonpudotus edennyt, laihduttaminen tarpeeton uuden vuoden lupaus

Kun punnitsin itseni kesällä, yllätyin miten paljon painoin. Se oli epämiellyttävä herätys painonpudotukseen, ja sen jälkeen olen pudottanut painoa noin 12 prosenttia. Ei siis tarvitse tehdä uuden vuoden lupausta, että aloittaisi laihduttamisen, vaan voi luottavaisin mielin pysyttää panonsa enintään tässä ja vähän vielä pudottaakin sitä. Sen verran sitä olisi hyvä pudottaa, että herkuttelunkin jälkeen paino pysyisi varmasti alle tietyn rajan, erään tasakymmenen. No ei haittaa, vaikka se itsekseen putoaisi enemmänkin, ihan hyvä sekin olisi, ei ainakaan paha.

No onko elämä muuttunut painonpudotuksen johdosta? Yksi motiivi varmaan laihduttamisen aloittamiseen oli, että on helpompi sopia nykyisiin vaatteisiin ja myös helpompi hankkia uusia jos sellainen joskus tulee mieleen. Toinen hyöty tästä on toivottavasti pitkällä tähtäyksellä se, että pysyy terveempänä. Onko joitakin muita laihduttamiseen ajavia tekijöitä, itse asiassa sitä on yllättävän vaikea analysoida. Jostakin syystä sitä vain tulee jatkettua, ja jos huomaisikin vaihteeksi painon nousseen, se olisi ikävä yllätys. Kun nyt perusteellisemmin mietin, painonpudotuksen alkusysäys oli yksinkertaisesti se että haluaa terveyssyistä painon olevan mieluiten normaalipainon keskivaiheilla tai jopa alapäässä.

Mutta en voi kehua, että seuraisin jotakin erinomaista ruokavaliota, oikeastaan pois minusta kaikki sellainen orjallisuus. Enemmänkin juttu on se, että vältän yleensä suoranaista herkuttelua, lenkkeilen ja teen lihaskuntoharjoitteita.

Myönnän, että juuri äsken tein tahallisen tyhmyyden ja herkuttelin ihan rehellisesti. Tiedänhän nimittäin, että nekin grammat joutuu taas poistamaan tekemällä jotakin niin itsekuria vaativaa kuin jumppaamaan ja juoksemaan vaikka kummassakaan ei ole sinänsä mitään erityisen hauskaa. Kyllä ne ovat vain välineitä johonkin, tosin mitä kauemmin niitä on tehnyt sitä vähemmän vastenmielistä niiden tekeminen on. En valita, nyt tämä on jo helppoa. Ja onhan se hienoa olla ”terveysintoilija”, ja jos mahdollista vieläpä urheilullisen näköinen olemukseltaan. Jälkimmäinen oli noin puoliksi huumoria.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Mitä ne tuolla ulkona paukuttelee?

Jungnerin ”Vinkkejä Juha Sipilälle” oli erinomainen kirjoitus

Kirjoitin edellisessä merkinnässäni, miten hauskasti kävi kun yritin lukea Mikael Jungnerin bloggausta. Klikkasin siis tuota Jungnerin kirjoitusta Demarin sivulla, jolloin sieltä ilmestyi kaupallisia ilmoituksia eikä suinkaan blogitekstiä. Luin sitten Jungnerin blogimerkinnän Uuden Suomen Puheenvuorosta. Sen nimihän oli ”Vinkkejä Juha Sipilälle”.

Jungnerin kirjoitus on todella hyvä! Siinä kuvataan ”tyypillisen poliitikon” piirteitä. Luin kirjoitusta hitaasti ”maistellen”. Sisältö vaikutti niin täyteläiseltä, että niin sitä oli luettava. Luin sitä myös siten, kuin se oli kirjoitettu, eikä tullut mieleenkään että kyse olisi ollut piiloivasta tai muusta ylösalaisin kääntämisestä. Siinä todellakin mielestäni kuvattiin sitä, millaiseksi poliitikko saattaa muuttua ajan myötä erinäisistä syistä. Siinä ei piikitellä Juha Sipilää vaan uskotaan tämän vilpittömyyteen kun hän kehottaa ”potkaisemaan itseään polvitaipeeseen” jos muuttuisi tyypilliseksi poliitikoksi. Näytti kuitenkin siltä, että Uuden Suomen Puheenvuoron jotkut kommentoijat suhtautuivat Jungnerin kirjoitukseen kyynisesti, epäillen ja olettaen sitä vinoiluksi.

Käsitykseni, että Jungner tarkoitti mitä kirjoitti, sai vahvistuksen kun luin Iltasanomista tuota bloggausta koskevan jutun.

Kun edellisessä bloggauksessani mainitsin pitäväni Jungnerin kirjoituksia yleensäkin kiinnostavina, tämänkertainen kirjoitus osaltaan vahvisti mielikuvaa.

Ne Jungnerin vinkit Juha Sipilälle ovat luettavissa tästä.

Lue myös blogin, tämän jota nyt luet, muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Mikael Jungner ja otsikko ”Vinkkejä Juha Sipilälle”

Menin demarin sivulle pitkästä aikaa katsomaan, mitä demarilla olisi tarjota lähinnä niin kuin politiikan alueelta. Miksei muultakin alueelta, mutta puoluelehdestä tulee enimmäkseen haettua poliittista tarjontaa.

Eipä siellä mitään niin mielenkiintoista näyttänyt olevan, että olisin viitsinyt klikata. Semmoista aika kuivaahan se sisältö. Mutta sitten blogiosastolta osui Juha Sipilää koskeva otsikko ”Vinkkejä Juha Sipilälle”. Olin juuri lukenut keskustan Verkkoapilasta kansanedustaja Anu Vehviläisen bloggauksen siitä, kun Juha Sipilä oli antanut luvan tulla polvitaipeeseensa potkaistuksi jos rupeaisi muistuttamaan tyypillistä poliitikkoa. Tästä luvanannosta olivat muiden puolueiden edustajat sitten kuulemma pahoittaneet mielensä tai ainakin teeskennelleet pahoittaneensa. Niinpä tuo kilpailevan puoluelehden Demarin samaa aihepiiriä koskeva blogiotsikko ja alkuteksti herättivät kiinnostukseni. Mutta ainoastaan herättivät, ei muuta tällä kertaa.

Klikkasin ainakin neljä kertaa kyseistä juttua ja vielä varmuuden vuoksi eri kohdista, kirjoittajan kuvan kohdalta, kirjoittajan nimen kohdalta, otsikon kohdalta ja tekstin kohdalta, muita vaihtoehtoja en löytänyt. Mutta lukematta jäi bloggaus. Olisi ollut vieläpä kiinnostava kirjoittaja, Mikael Jungner nimeltään. Klikkauksen seurauksena ei löytynyt blogitekstiä eikä muunkaanlaista pakinatekstiä vaan kaupallisia tiedotteita, sellaisia joissa mainostetaan muun muassa seuraa, laskutuspalvelua ja blogin luontiakin taidettiin mainostaa. No ei sekään vielä niin mitään, samahan se on verkkolehdissä yleensä, että ensimmäisinä tulevat esiin mainokset, mutta toisin kuin verkkolehdissä yleensä tässä tapauksessa nuo mainosotsikot tuntuivat jäävän siihen pysyvästi. Vai olinko liian malttamaton. En myöskään havainnut ´sulje´-nappia tai muutakaan ohituskaistaa, joten ei auttanut muu kuin paluu lähtöpisteeseen.

Toivottavasti kaikki poliittisen median kuluttajat eivät ole minunlaisiani vaan käyttävät sitten noita mainosten ja ilmoitusten tarjoamia tuotteita ja palveluita, jotta lehti pärjää. Ilmoitustulot ilmeisesti ovat jatkossakin merkittävä tulonlähde media-alalla, tai mistä minä tiedän. Joka tapauksessa demarin idea on hyvä, ehkä! Siinähän yhdistyvät kaikki osaset kohdalleen: otsikon aihe on mitä kiinnostavin, kirjoittajana on tunnettu henkilö jolla on aina kiinnostavaa sanottavaa, ja näin houkuteltu lukija ohjataan kaupallisiin tiedotteisiin. Onhan se nerokas ansaintalogiikka (meinasi tulla muuten 3 g:tä tuohon). Demari ja demarit, jatkakaa valitsemallanne tiellä forever.

Varmuuden vuoksi vielä huomautan, että olisi ihmeellistä jos tuo ilmoitusten ilmestyminen blogitekstin sijaan johtuisi vain minun käyttöliittymästäni, kun muutenkin olen yrittänyt eliminoida näytöltäni mainoksia minkä olen pystynyt, tosin en ole pystynyt, ei noista käyttöjärjestelmätarjoajan mainoksista pääse mitenkään eroon, niin se on sanoi käyttöjärjestelmä kun yritin. No mennään sitten näillä, ei haita.

Tein vielä yhden testin, klikkasin Tarja Filatovin blogausta tuosta Mikael Jungnerin blogauksen vierestä, ja se klikkaus kyllä vei suoraan blogitekstiin. Jännää kyllä, mutta osoittanee ainakin että ei johdu minusta. Ja vaikka oma säätöni olisi ´mukautetut mainokset´, niin ei kai se mukauttaisi vain joidenkin bloggaajien kohdalla ja joidenkin toisten ei, siis että Mikael Jungnerin bloggauksen kohdalla minulle esitettäisiin mukautettuja tai yleensäkin mainoksia ja Tarja Filatovin bloggauksen kohdalla ei esitettäisi. Eivätkä nuo mainitut mainosaiheet tunnu minulle mukautetuilta paitsi bloginteko, mutta turha sitäkään on meikäläiselle mainostaa, pysyn tässä mikä on.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Operaattori ja uusi modeemi: toimitus tavallaan nopea, mutta se tekstiviesti …

Modeemi oikutteli enkä päässyt verkkoon. Harmitti vietävästi. Onneksi tuli soitettua lopulta operaattorin asiakaspalveluun, joka palveli oikein hyvin. Keskustelussa alkoi näyttää vakuuttavasti siltä, että modeemini todellakin oli mennyt rikki. Voi voi, miten se juuri nyt, ajattelin itsekseni, onhan se tähänkin asti toiminut. Uuden hankinta kuitenkin oli edessä joka tapauksessa.

Ei siinä muuta kuin seuraavana aamuna kauppaan hakemaan hyllystä uusi modeemi. Menin operaattorin omaan kauppaan, vaikka kuulemma operaattori tukee muualtakin saatavia modeemeja. Ajattelin, että operaattorin omaan kauppaan meneminen olisi varminta ja kätevintä. Varminta ennen kaikkea siinä mielessä, että jos sitten kuitenkin sillä uudellakin modeemilla oikkuilu jatkuisi, niin voisi ainakin olla vakuuttunut siitä että laite on täysin kelvollinen. Jos olisi muualta ostettu modeemi ja jos oikkuilu jatkuisi silläkin, niin olisi epävarma olo että mikä tässä nyt temppuilee eli eikö se uusi modeemi olekaan sopiva vai onko sittenkin vika jossakin muualla. Tietotekniikan kanssahan on muutenkin juuri tällaista jossittelua ja arvuuttelua ihan riittävästi.

Kaupassa sanoin tiskillä, että laajakaistamodeemi pitäisi hankkia. Ehkä esitin asiani puutteellisesti ja hetken päästä sönkötin siihen jotakin muka tarkentavaa, minkä jälkeen myyjä pyysi henkilötodistukseni ja katsoi nykyisen liittymäni tiedot. Sanoi sitten hetken päästä hinnan, joka oli yli seitsemän kymppiä, ja että lähetys tulee muutaman päivän päästä postissa ja siitä tulee ilmoitus ja esitti maksutavan. Minä järkyttyneenä, sokissa ja kaikessa sellaisessa missä sitä on tapana kaupan tiskillä olla, että eikö niitä modeemeja ole täällä. Ei ole kuulemma. Huhhuh ja olisi ihan pakko jo päästä verkkoon, kun siellä saattaa olla ihan tärkeääkin asiaa katsottavana ja kun pitäisi tänään tehdä eräs asiakirja verkossa. Näin siis tuumailin mielessäni, en sentään ääneen sanonut kaikkea. Meni kyllä se aamupäivä ja koko loppupäiväkin pilalle sen tiedon johdosta, että modeemin toimitus tapahtuu vasta muutaman päivän päästä. Olisi luullut, että niitä nyt ainakin on hyllyssä operaattorin myymälässä. Ja vielä maksoikin aika paljon.

No pakkohan se oli jotakin päättää ja ottaa se modeemi vaikka sitten muutaman päivän päästä. Kysyin vielä, että mitenkähän kauan siinä toimituksessa menee, elätellen toivoa että jos vaikka vielä samalla viikolla, edes mahdollisesti. Sanoi myyjä, että saattaa tulla loppuviikostakin. No se vähän lohdutti, ainakin se mahdollisuus että toimitus olisi postissa jopa jo loppuviikosta.

Tuo oli keskiviikkoa. Jäin odottamaan malttamattomana. Arvelin, että hyvä jos edes perjantaina tulisi, mutta eihän se kovin varmalta tuntunut kun on joulukin tulossa. Tuli lopulta se perjantai ja jännäilin tulisiko saapumisilmoitus. Kun kyseessä on operaattori eli tekstiviestin ja muun viestinnän osaaja ja toteuttaja, niin elätin toivoa että kyllähän se saapumisilmoitus tulisi nopeimmalla ja fiksuimmalla tavalla. Sillä tavalla, että sen modeemin ei tarvitsisi odottaa minua postissa pahimmillaan jopa päiväkausia. Olihan tulossa viikonloppu ja kaikki.

Tuli saapumisilmoitus, mikä oli älyttömän onnellinen tapahtuma. Ei tosin tullut tekstiviestinä vaan ihan paperisena postista. Niin muistutettakoon nyt, että en päässyt nettiin koko aikana, kun en ollut tullut hankkineeksi sitä nettitikkua. Mobiililaajakaistahan minulla on ollut palveluvarustuksessa jo jonkin aikaa. Nyt olisi mobiililaajakaistaa tarvittu ihan käytännössäkin. Harmi että en ollut hankkinut nettitikkua kaiken varalta. Tosin katselin, että pirun kalliita ovat nettitikutkin, usb-modeemit, ja miksi niitä milloinkin kutsutaan.

Tuli siis saapumisilmoitus, jolloin lähdin vauhdilla noutamaan modeemiani kahdeksan (8) kilometrin päästä postista, muistettakoon että asun jyväskyläläisessä kaupunginosassa. Onneksi bussit kulkevat. Pääsin vihdoin sinne postiin ja pääsin modeemin kanssa kotiinkin. Ai niin, meinasi aivan unohtua tämän jutun kannalta yksi tärkeimmistä seikoista, tuon saapumisilmoituksen mukaan lähetys oli tullut jo edellisenä päivänä torstaina. No niinhän se tuppaa nykyään postilla menemäänkin, että saapumisilmoitus tulee vasta seuraavana päivänä. Se on vielä oma juttunsa tässä kaikessa haasteellisuudessa. Voisiko siinäkin olla jotakin kehittämisen varaa? Mutta tästä herää paljon muita kysymyksiä ja ihmettelyä, kun tavaran lähettäjä on verkko-, teksti- ja muun tietoliikenteen asiantuntija. Tarkoitan alkuperäistä lähettäjää.

Niin tuli se modeemi asennettuakin lopulta turhia aikailematta vaikkakin huolellisesti. Oli siis perjantai ja oli tarve päästä viimeinkin nettiin. Siellä saattaisi olla tärkeää asiaa katsottavana, sähköpostia ja muuta. Ja toimiihan tämä nyt, ja saa toimiakin kun kerran yli 70 euroa maksoikin. No mutta nyt tulee kivaa. Kun tosiaan lähetys oli saapunut erittäin kiitettävästi päivässä postiin(i) eli torstaina, niin sitten perjantaina modeemin jo oltua muutaman tunnin toiminnassakin tuli illalla tekstiviesti että sillä ja sillä numerolla olisi noudettavissa lähetys postista. Tekstiviesti operaattorilta tulee tässä vaiheessa! Herättää kyllä mietteitä. Niin ja myöhemmin huomasin, että jotta asia olisi täydellinen sama viesti oli tullut samaan aikaan myös sähköpostiin, sinne johon en olisi päässyt kotikonstein sitä katsomaan. Toki modeemeja hankitaan muistakin syistä kuin vanhan hajoamisen takia, ja toki sähköpostiinsa pääsee muuallakin kuin kotona, mutta silti. Jos tavarantoimittaja, jolla on kaikki taito ja tekniikka hallussaan, olisi miettinyt vielä hetken hiukan asiakaslähtöisemmin, olisi se "laukaissut" tuon tekstiviestinsä runsasta vuorokautta nopeammin. Olisi lähettänyt tekstiviestin modeemin toimituksesta vaikka torstaina hyvissä ajoin. Ja jos olisi vielä aikaisemminkin lähettänyt tuon tekstiviestinsä, niin olisin ilmeisesti ainakin teoriassa voinut seurata itse lähetyksen kulkua. Näin käsitän asian. Eli kun operaattorilta onnistuu tavaran toimitus noin nopeasti, niin miksi ihmeessä se ei hyödynnä erinomaisuuttaan ilmoittamalla siitä myös asiakkaalleen nopeasti. Mikä mättää? Toki en tiedä, mitä kaikkia esteitä asian toisenlaiselle järjestämiselle on kun en tunne kyseisten yritysten asioita enkä prosesseja, mutta olen kyllä ihmetellyt asiaa.

Vinkkini siis on: Kun tavarantoimittaja, tässä tapauksessa vieläpä operaattori, on nopea toimituksessaan (kiitos siitä), sen ei kannata olla noin vaatimaton vaan sen kannattaa myös tiedottaa tuosta nopeudestaan reippaasti asiakkaalle käytettävissään olevilla menetelmillä. Näitä käytettävissä olevia menetelmiä erityisesti operaattorilla on, kuten perusteellisesti huomasimme. Esimerkiksi voisiko tuon saapumisesta ilmoittavan tekstiviestin ajastuksen automatisoida joustavaksi hyödyntäen käytettävissä olevia lähetyksen etenemistietoja tai sitten muuten vain nopeammaksi?

Toinen melkein vielä tärkeämpi vinkki on seuraava: Olisi eri kiva jos ns. kivijalkakaupassa olisi tuollainenkin tuote kuin modeemi saatavissa heti mukaan. Verkkokauppa on sitten eri kauppaa. Tarkoitushan tässä markkinatalouden viisaudessa ei kai ole, että verkkokaupasta tehdään ainoa ”uskonto”. Tässä käytänkin tilaisuutta kehuakseni, että sain eräästä verkkokaupasta tietokoneen käytännöllisesti katsoen päivässä ovelle. Että sillä lailla. Se verkkokauppa toimi hyvin ja ilmeisesti edullisimmin kyseisen tuotteen osalta.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Pöytäkone Acer Veriton N2620G, käyttöjärjestelmänä Windows 7 Professional, sellaiseen päädyin

Mielelläni en osta tietokonetta, mutta joskus joutuu. Ei ole mukava nimittäin sekään, että entinen tietokone hajoaa ja pitää pakkotilanteessa hankkia "uusi" kone. Pakkotilanne ei ole hyvä tilanne.

Pari vuotta sitten jouduin nopeasti hankkimaan käytetyn kannettavan entisen pöytäkoneen hyydyttyä. Vaikka en olisi millään viitsinyt, nyt taas oli aika hankkia uusi kone, sillä tuo kannettava ei ehkä olisi kestänyt enää pitkään käytössä. Ja haluan välttää tietokoneettoman väliajan, kun pahimmillaan katkos saattaa olla hyvin haitallinen. Tuo kannettava on itselläni edelleen. Eihän sitä kannata tahallaan hävittää. Päädyin pöytäkoneeseen merkiltään Acer Veriton N2620G.

Kun en ole intohimoinen tietokoneiden värkkääjä enkä uutuuksien etsijä, tietokoneen hankinta tuntuu joka kerta työläältä. Valintaprosessi alkaa aina alusta, kun koneiden tekniikka ja varustus ovat muuttuneet entiseen verrattuna. Muuttuneen tekniikan kanssa pitää olla tarkkana ja pitää tietää, mitä on ostamassa. Joutuu myös miettimään, miten paljon kannattaa ja on mahdollista laittaa rahaa, ja lopputulos sen suhteen on että vähän.

Nyt ostamaani tietokoneeseen päädyin muun muassa seuraavilla perusteilla: Koneessa on käyttöjärjestelmänä Windows 7, kun halusin välttää Windows 8:aa. Tarkkaan ottaen käyttöjärjestelmä on Windows 7 Professional. Windows 7:llä varustettuja koneita vain on harmillisen vähän tarjolla. Toinen valintaperuste oli, että Acer Veriton N2620G on hyvin pieni ja kevyt pöytäkone, jollaista on helppo käsitellä, siirrellä ja sijoitella. Onneksi kolmaskin ostoperuste löytyi, sillä Acer Veriton N2620G tuntuu vielä siedettävän hintaiselta. Ja kyseessähän oli siis pelkkä kone näppäimistön ja hiiren kanssa, näyttöä ei kuulunut kauppaan. Katsotaan sitten vuosien kuluessa, oliko hankinta huono vai hyvä.

Ylläoleva kirjoitus ei ole mainos, kun sen ei ole tarkoituskaan olla mainos.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Miten ymmärrät otsikon ”Oppikirjataloutta uhkaa näivettyminen”?

Helsingin Sanomat 11.12. pääkirjoittaa otsikolla ”Oppikirjataloutta uhkaa näivettyminen”. Ajattelin, että jaaha no nyt varmaan sitten sitäkin alaa. Otsikosta päättelemäni aihe vaikutti sen verran kiinnostavalta, että rupesin lukemaan kirjoitusta. Vähän niin kuin että printtimediataloutta, maataloutta, Suomen taloutta, niin nyt samaan tapaan oppikirjataloutta uhkaisi näivettyminen. Itse asiassa tuosta Suomen talouden näivettyneisyydestä kirjoituksessa kyllä kirjoitetaankin, että hauska juttu siinä mielessä tämä sanojen yhteensattuma.

Mutta kirjoitus ”Oppikirjataloutta uhkaa näivettyminen” ei näyttänyt alkuunkaan siltä, mitä oletin. Syy voi tosin olla myös olettajassa. Oletin siis, että pääkirjoituksessa pohdittaisiin oppikirjabisneksen vaikeuksia. ´Oppikirjatalous´ esiintyy kirjoituksessa kuitenkin aivan muussa merkityksessä, käsittääkseni. Tosin jäin miettimään, onko tässä sittenkin kyse myös jostakin monimerkityksisyydestä oppikirjatalous-sanan osalta. Voi muutan olla, mutta voi olla olemattakin. Selviää ehkä, kun lukee.

Pääkirjoituksen varsinaiseen aiheeseen liittyen jäin vain epäilemään, oliko se Neuvostoliiton-kauppa todella sellaista kuin usein väitetään ja nyt taas Helsingin Sanomien kirjoituksessa tunnutaan väitettävän. Mahdollistiko Neuvostoliiton-kauppa tuottoisan, helpon ja laadultaan vaatimattoman ”bulkkituotannon”, kuten niin usein jälkeenpäin on väitetty. Helsingin Sanomien kirjoitusta lukiessani muuten aavistin jo vähän ennen tuota Neuvostoliiton-kaupan kortin esiinottoa, että siitähän tässä varmaan seuraavaksi puhutaan. Neuvostoliiton-kauppaa kirjoituksessa käytetään rinnastuksena Suomen 2000-luvun talousongelmiin. Että sillai.

Helsingin Sanomien pääkirjoitus ”Oppikirjataloutta uhkaa näivettyminen” löytyy tästä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Helsingin Sanomat Kuukausiliite, valitkaa myös Suomen huonoin blogi

Enpä tiennyt, että Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen verkkosivulla valitaan Suomen paras blogi. Tuosta Kaasuputki-blogista sellainen yllättävä tieto minulle selvisi.

Menin katsomaan heti tuonne Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen verkkosivulle, olisiko siellä oman blogini nimi. Ei ollut. Hiukan harmitti hetken, olisi se voinut olla ainakin niissä alkupään ehdokkaissa vaikka ei finaaliin olisi päässytkään.

Ehdotan, että seuraavaksi Helsingin Sanomien Kuukausiliite valitsisi Suomen huonoimman blogin. Ja sen tulee olla nimenomaan aktiivisesti päivittyvä blogi, jotta asialla olisi riittävästi mielenkiintoa. Eli liioitellen sanottuna sanomalehtikielellä ”melkein seitsenpäiväinen blogi”. Tärkeää on, että sen valitsee tosiaan Helsingin Sanomien Kuukausiliite kuten Suomen parhaankin blogin, jotta mittari pysyy samana. Siitä vasta mielenkiintoinen lista tulisikin, löytyisi todennäköisesti ”helmiä”.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi! Tarkoitan tätä nyt edessäsi olevaa blogia.

Yle: ”Pärjäätkö matematiikassa ysiluokkalaisille?” – näin minulle kävi

Sori että meikäläisellä ei ole nyt mitään kirjoittamisen arvoista sanottavaa Tampereesta ja siihen liittyvästä, tarkoitan itsenäisyyspäivän tapahtumista. Siitähän sitä pitäisi olla ilmeisesti näinä päivinä sanottavaa, syvällistä ja omaperäistä eikö niin. Nyt sen sijaan puhun siitä, kun rupesin yhtenä päivänä mielenkiinnolla tekemään Ylen sivulla matematiikan testiä ”Pärjäätkö matematiikassa ysiluokkalaisille?” (tässä).

Kaikki meni testissä nappiin, kunnes tulin autotallitehtävään jossa pitää laskea autotallin katon pinta-ala. Myös se näytti selvältä. Mutta mutta, vastaukseni ei ollut siellä päinkään missä sen olisi pitänyt olla. Laskin uudestaan ja uudestaan ja ihmettelin, kun aina sain väkisin saman tuloksen eli väärän tuloksen.

Rupesinkin epäilemään, että jaaha tässä tehtävässä onkin ehkä kyse henkisestä kestävyyskokeesta, jossa katsotaan oppilaan käyttäytymistä epävarmuustilanteessa. Eli oletetaan, että parhaat ja sitkeän joustavimmat tyypit jatkavat reippaasti eteenpäin seuraaviin tehtäviin eivätkä anna tämän epäselväksi jääneen ristiriitatilanteen vaivata. Tosin ajattelin, että jos näin on niin onpa pirulliseksi mennyt jo ysiluokkalaistenkin matematiikka, että ei ole ihme jos tulokset putoavat. Eihän tämä ole enää matematiikkaakaan.

Tilanne jäi kiusaamaan. Aikani ihmeteltyäni epäuskoisena tarkistin, että enkö todellakaan enää osaa laskea suorakulmaisen kolmion pisintä sivua eli hypotenuusaa. Mutta kyllä minä sen olin oikein laskenut ja siis muistanut. Eihän siinä nyt mitään erikoista pitäisikään olla. Sitten katsoin vielä uudelleen kuviota, että olinko tulkinnut siinä jotakin väärin. Niinpä lopulta huomasinkin, että olin vain katsonut yhden numeron tehtävänannossa väärin. Siitä johtui virheeni.

Eipä kiinnostanut jatkaa enää muihin tehtäviin. Meni innostus. Olinhan kuitenkin ajatellut tekeväni ikään kuin tosi tilanteeseen liittyvän testin osaamisestani, ja nyt tuolta melkein aidolta tosi tilanteelta meni pohja pois.

Vastapainoksi harmistukselleni, "painoksi" todellakin, nautin ylimääräisen annoksen ravitsevaa iltapalaa (korv på svenska). Tuskin vielä testin tässä vaiheessa aivotoimintani olisi sitä vaatinut, joten painoa tuli pari sataa grammaa lisää kun sen pitäisi koko ajan laskea.

En sen jälkeenkään palannut noihin tehtäviin. Painonpudotuksessa sen sijaan matka jatkuu oikeaan suuntaan keskeytyksettä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Puhelinmyyjä ponnisteli mutta liittymä jäi myymättä

Tiistaina soitti yritteliäs puhelinmyyjä juuri, kun olin kiireellä lähdössä bussille. Toki tuosta yhteensattumasta ei voi syyttää tätä puhelinmyyjää. Mutta se harmitti.

Puhelinmyyjä kauppasi nykyistä liittymääni monipuolisempaa laajakaistaliittymää mutta omalta kannaltaan huonolla lopputuloksella. Syy lopputulokseen oli pelkästään minun, sillä puhelinmyyjä kyllä teki kaikkensa ja varmaankin ammattitaidolla. Mutta en tarvitse lisää nimellistä nopeutta enkä ainakaan ole valmis maksamaan siitä. En myöskään tarvitse enempää ajanvietettä nettiini. En myöskään tarvitse liikkuvia verkonkäyttömahdollisuuksia, paitsi että minulla on jo enkä sitä käytä, tulipahan siinä sivutuotteena sellainen kerran. Ennen kaikkea en näe mitään syytä maksaa liittymästä enempää, kuin on välttämätöntä. Mutta joka tapauksessa myyjä teki jälleen ahkerasti työtä, ja hatunnosto siitä. Kaikkensa hän yritti. Nyt jälkeenpäin oikein tuli mieleen, että myyjä joko valmennettuna tai luonnostaan osasi aina torjua vastaväitteeni. Esimerkki siitä, ei sanatarkka, on vaikka sellainen, että kun sanoin että en tarvitse mitään erikoista niin myyjä siihen että no ei se mitään erikoista ole vaan… Tai kun sanoin, että en nyt halua maksaa lisää nykyiseen verrattuna kun on ollut näitä muitakin laiteostoksia juuri, niin myyjä siihen että no niinhän hänelle itselleenkin jokin tuntui ensin kalliilta mutta sitten… Kun en mitään halunnut, myyjä rupesi kauppaamaan laitepuolta, mutta ei sekään innostanut meikäläistä tällä kertaa. Ja sama sinnikäs tilanteeseen tarttuva myyntityyli jatkui senkin osalta. Kun yritin selittää, miksi en ole nyt kiinnostunut, myyjä vastasi siihen jotakin ´mutta´-alkuista, jolla yritti kumota selitykseni.

Kun myyjä puhelun alussa esitteli nykyiseen liittymääni verrattuna laajemman paketin ja kun minä kuuntelin puhetta kohteliaasti, hän puheensa lopuksi reippaana esitti, että miltäs tuntuu laitettaisiinkos tällainen. Minä siinä vaiheessa ajattelin, että toivottavasti tuo myyjän esittelemä uusi hieno liittymäpaketti ei tule ikään kuin ilmaiseksi nykyisellä hinnalla. Olisi nimittäin jälleen kiusallista joutua tilanteeseen, jossa pitää torjua ilmaiset herkut. Nuo myyjät osaavat kyllä siinä vaiheessa heittäytyä todella hämmästeleviksi, että ai siis että ei kiinnosta ilmainen parannus nykyiseen. Siis eihän toki minun asiakkaana tarvitsisi noista myyjien hämmästelyistä välittää, sillä onhan meikäläisellä pätevät syyni kieltäytyä eikä silläkään ole merkitystä ovatko ne syyt pätevät vai eivät. Minähän siinä päätän ja vastaan sitten seurauksista. No tässä kyseisessä tapauksessa onneksi tuo lisäherkku myös maksoi sen verran, että oli helppo syy kieltäytyä tarjouksesta. Myyjä muuten ei tokikaan tuota hinnanlisää oma-aloitteisesti maininnut vauhdikkaassa keskeytymättömässä myyntipuheessaan. Tuli vain mieleen, että kuinkahan moni taas tuossakin kohdassa repsahtaa.

Kun puhelu alkoi kestää enkä itse ollut periaatteessakaan millään tavalla kiinnostunut asiasta, alkoi pikku hiljaa lievästi tuskastuttaa, mutta aivan tarkoituksella säilytin malttini ja jopa tarkkailin siinä samalla sanomisiani siltä kannalta että toivottavasti äänestäni ei kuulu läpi närkästyminen. Minusta on kuitenkin tarpeen käyttäytyä empaattisesti ihmistä kohtaan, joka tekee työtään ja vieläpä työtä jossa saa myös nuivaa puhelinkohtelua. Eli ei empatia ole ihan tyhmyydenkään merkki, vaan sitä vain pitää yrittää harrastaa jos suinkin mahdollista. Tämän ajatuksen vien loppuun saakka sillä tavalla, että epäonnisen myyntipuhelun päätteeksi oikein terästäydyn vastaamaan ystävällisesti myyjän hyvien jatkojen toivotukseen. Ystävällinen piste iin päälle kaikesta huolimatta tai juuri sen takia.

Se näiden puhelujen johdosta kyllä tulee mieleen, että valitettavasti moni tulee ympäripuhutuksi ja ostaa sitten kaikenlaista kallista ja tarpeetonta. Sellainen asiaintila ei ole oikein eikä reilu. Ihmisten onkin syytä olla todella päättäväisiä. Jos ei muu millään auta, niin katkaisee sitten vaikka puhelun että edes siten välttyisi harmillisilta sitoumuksilta. Pääasia on, ettei kukaan tule ostaneeksi vain sen takia että myyjä osasi ja jaksoi puhua ympäri. Mutta tämä varoitus näin blogissa esitettynä ei paljon auta niitä, joilla on riski myöntyä tarpeettomiin ostoksiin mukavalta kuulostavien myyntipuheiden edessä. Itsellänikin muuten kävi mielessä, että voisin milloin tahansa katkaista puhelun jos siltä tuntuu, ja asia olisi sillä selvä, mutta en viitsinyt sortua siihen enkä ole milloinkaan tehnyt niin.

Ihmettelen, että itselleni ei ole tullut esimerkiksi lehtimyyntejä juuri silloinkaan kun telemarkkinointikieltoni ei ollut voimassa. Enimmäkseen ne olivat näitä liittymämyyntejä. Niinpä suuresti kummastelen ajoittain laajana vellovaa valitusta puhelinmyyjien jatkuvasta soittelusta. Nythän minulla onkin puhelinmyyntikielto päällä, joten ei sieltä pitäisikään tulla soittoja muilta kuin niiltä joille olen asiakkaana. Eikä niitä tulekaan. Tosin sitten juuri internetliittymän myyjät soittelevat ja yrittävät toistuvasti kaupata nykyisen liittymäni tilalle monipuolisempaa ja siinä mukana erinäisiä lisukkeita. Mutta mitään vaivaa tästä ei itselleni ole, paitsi että ovathan nuo jotkin pitkäksi venähtäneet puhelut tavallaan kärsivällisyyttä koettelevia, varsinkin kun juuri meni se aikomani bussi.

Kun sitten myyjä vielä toteutumattomien kauppojen jälkeen sanoo, että voisiko palata asiaan vaikka ensi viikolla, vastasin että en kyllä ole vähään aikaan kiinnostunut kyseisestä tuotteesta. Kyllä se myyjä sen sitten noteeraa ja lopuksi tosiaan toivotellaan hyvät jatkot.

Tuli tosin mieleen viime puhelun jälkeen, että pitäisiköhän kieltää omaltakin operaattorilta puhelinmyynti, mutta joskus on käynyt kuitenkin niin että puhelinmyyjä on todella myynyt sellaista mitä sillä hetkellä pidän hyvänä ja edullisena omalta kannaltani. Ongelma vain tuppaa olemaan, että minulla palaa aina himmeä varoitusvalo sen suhteen, onko tämä nyt niin hyvää ja edullista miltä se puhelimessa kuulostaa. Siinä voi helposti jokin asia jäädä huomioimatta joko omasta syystä tai myyjän puutteellisten tai muuten taitavien kuvausten perusteella. Näin on käynyt muuten jopa myymälässä, jolloin ei voinut muuta kuin ihmetellä myyjän supliikkia joka läpäisi oman valppauteni. Olin siis todella valppaana koko ajan, mutta niin siinä kävi että tulin ostaneeksi osin vääränlaisen tuotteen. Tosin jälkeenpäin tuokin erehdys tuli muulla tavoin korjattua ja nykyinen kyseinen liittymäni on minulle ihan ok eikä myöskään määräaikaisuus enää sido. Niin että näitä liittymiähän, puhelinliittymiä tai internetliittymiä, minulle nykyään silloin tällöin kaupataan, siis entisiin laajennuksia, nyt näköjään myös osoitteellisina mainoksina. Eipä tuokaan haittaa. Voihan ne lukea ja tuhahtaa hyväntahtoisesti noille herkuille ja tuntea itsensä hetken järkeväksi kun ei taas tuotakaan hienoutta tarvitse. Harmi vain, että roskiin menee.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Hyvää itsenäisyyspäivää! Itsenäisyyttä pitäisi lisätä eikä vähentää.

Euro pysyköön ”vahvana” minun puolestani toistaiseksi

Jotkut valittavat jatkuvasti, että euro on liian vahva. Ikään kuin narisisivat, että euroalueeseen kohdistuu liian vahva luottamus. Tuollainen vaikuttaa oudolta asenteelta varsinkin, kun toisaalta jo ajat sitten on todettu että euroalueen kriisi on ohi. Joka kerta, kun luen mokomia ”vaatimuksia” euron halpenemisesta, toivon vain ettei niillä olisi vaikutusta. Euro pysyköön mahdollisimman vahvana toistaiseksi vaikkakaan ei välttämättä loputtomasti. Tosin haasteena vain on, että ensin pitäisi olla euroja jotta niiden vahvuudesta olisi jotakin hyötyä. Mutta siltä varalta, että jos joskus.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi. Siis todella!

Korkeat rakennukset ja korkeat asuinalueet luovat tunnelmaa

Jossakin sentään uskalletaan rakentaa jotakin näyttävää eli tehdään 30 - 40–kerroksisia asuinalueita. Näin tapahtuu lähivuosina Helsingin Kalasatamassa ja Espoon Keilaniemessä (Uusi Suomi). Näyttävällä en tässä omasta näkökulmastani tarkoita pröystäilevän ja tuhlailevan näköistä, jollaisia kyseiset asuintornialueet toki saattavat olla, tai sitten eivät ole, vaan näyttävyydellä tarkoitan että korkeista taloista ja korkeista asuinalueista syntyy miellyttävä tunnelma ja niissä silmä lepää.

Kun kerrostaloja rakennetaan, niiden ei tarvitsisi aina olla niin maanläheisiä. En tiedä, millainen valitusporu näiden Kalasataman ja Keilaniemen alueiden suunnittelun hidasteena on mahdollisesti ollut, mutta luulen että esimerkiksi Jyväskylässä korkeista asuinalueista puhuminenkin saa aikaan tyrmäävän vastustuksen. Ihanne lienee, että jos kerrostalo niin mieluiten kaksi kerrosta. Tosin onhan myös Jyväskylässä näitä korkeita mutta alle 15-kerroksisia asuintaloja, kun on Lutakko ja nyt on rakentumassa asuntomessualue 2014. Sitten on joku yksittäinen talo muualla aikaisemmilta ajoilta.

Vaikuttaa myös siltä, että hiukankin korkeampien talojen esteenä esimerkiksi Jyväskylässä on se että sanotaan että ympäristöään korkeampi uudisrakennus dominoisi viereistä arkkitehtuuria ja siitä ei tykätä. Näin ollen korkeahkojakin taloja voi tulla lähinnä vain siten, että rakennetaan uusi asuinalue, tai vuosien aikana on jostakin syystä onnistunut syntymään jokunen yksittäinen rakennus. Toki pitäähän korkeisiin taloihin löytyä jostakin asukkaat eli pitää olla ihmisiä ja tarve. Esimerkiksi Helsinkiin on menijöitä aina vain lisää.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Valtion menot, julkiset menot, julkinen velka, valtionvelka, julkisyhteisöjen velka – selvä?

Luin kirjoitusta, jossa tuodaan esille että Suomessa ´valtion menot´ ovat nousseet huolestuttavan korkeiksi. Kirjoituksessa käytetään useaan otteeseen nimenomaan käsitettä ´valtion menot´. Näiden todetaan olevan eräiden tilastojen mukaan jo 57,9 prosenttia bruttokansantuotteesta. Aloin hämmentyä. Rupesin miettimään, että valtion menothan ovat vain 50 miljardia ja bruttokansantuote on ainakin yli 180 miljardia. Eihän tuosta tule edes lähelle 50:tä prosenttia suhdeluvuksi vaan alle 30. Mietin, että tarkoitettaisiinkohan tässä sittenkin valtionvelkaa ja sen suhdetta bruttokansantuotteeseen. Mielikuvani mukaan valtion velkahan oli 100 miljardin paikkeilla. Mutta en oikein uskonut tähän erehdykseen. Joka tapauksessa asia alkoi vaivata, koska itselleni on muodostunut muka selvä käsitys joistakin talousluvuista ja niiden suhteista mutta sitten luenkin jostakin aivan muuta. Siis olenko itse ymmärtänyt talousluvut väärin, vai mistä nyt on kysymys.

Sitten tosin tuossa kirjoituksessa myöhemmin käytetään myös termiä ´julkiset menot´, mikä myös sai olettamaan että ehkä siinä tosiaan julkisia monoja kokonaisuudessaan tarkoitetaan eikä vain valtion menoja. Tämä muuten ei ole mielestäni saivartelua, vai onko tutkijoiden ja tutkijayhteisön mielestä? Minä ite olen täysin tavallinen tallaaja talousasioihin nähden, joten ei termien käytöllä muuta väliä ole kuin että ei pääse syntymään periaatteellisia väärinkäsityksiä sisällöstä. Tai minullahan kävi niin, että en ymmärtänyt väärin enkä oikein vaan ajattelin että siis mitä tässä oikeastaan tarkoitetaan. Nyt jälkeenpäin tuli tosin mieleen, että jotenkinhan sitä saattaa tarkoittaa ´valtion menot´ samaksi kuin Suomi-valtiossa esiintyvät ´julkiset menot´, mutta vaikeaksi asia näinkin menisi. Niinpä täsmällisten termien käyttö olisi edellytys sisällön ymmärtämiselle, ei siinä sen kummemmasta ole kyse.

Ei auttanut muu kuin googlata. Sieltähän sitä löytyi Veronmaksajilta hyvää tietoa selkeässä muodossa.
´Valtion menot´ ovat juuri sitä luokkaa kuin oletin eli noin 55 miljardia (linkki).

Mitä ovat ´julkiset menot´?

Julkisilla menoilla tarkoitetaan sitä rahasummaa, joka käytetään julkisen sektorin eli valtion, kuntien ja sosiaaliturvarahastojen yhteiskunnallisiin velvoitteisiin niiden tuottamina palveluina tai maksamina tulonsiirtoina.

Ja tosiaan ´julkisten menojen´ osuus on tuo selvästi yli 55 prosenttia bruttokansantuotteesta nykyään. Tietoa ´julkisista menoista´ löytyy tästä.

Jos kiinnostaa, julkiset menot sektoreittain eli valtion, kuntien ja muiden kesken ilmenevät tästä
ja julkiset menot tehtävittäin näkyvät tässä.

Julkiset menot ovat siis yhteensä yli 100 miljardia, mikä on aivan muuta kuin vain ´valtion menot´.

Bruttokansantuotehan on lähes 200 miljardia
http://www.stat.fi/til/vtp/2012/vtp_2012_2013-03-01_fi.pdf

Sitten ovat olemassa ´valtionvelka´ ja ´julkisyhteisöjen velka´. Tässä on mielestäni jälleen sekaannuksen vaara käytännössä, kun puhutaan ´julkisesta velasta´. Mitä sillä mahdetaan milloinkin tarkoittaa? Sillä luultavasti olisi hyvä tarkoittaa juuri tuota julkisyhteisöjen velkaa tai ainakin tuoda kulloinenkin tarkoitus selvästi esille.

Valtionvelka on alle 100 miljardia, noin 90 miljardia, kuitenkin tällä hetkellä enintään 50 prosenttia suhteessa bruttokansantuotteeseen. Veronmaksajien taulukossa se on alle 90 miljardia tilanteessa 10/2013, tässä.

Sitten on tosiaan vielä se ´julkisyhteisöjen velka´ ja sen suhdeluku bruttokansantuotteeseen nähden, joka onkin muuten lähes 60 prosenttia kun siis valtionvelan osuus samaan aikaan lähenee 50:tä prosenttia. Näkyy kumpikin vielä tästä taulukosta. Julkisyhteisöjen velan euromäärää tarkasti en nyt löytänyt, mutta siitähän senkin voi päätellä.

Kaiken edellä olevan jälkeen on helpointa muistaa yksi prosenttiluku: sekä julkiset eli julkisyhteisöjen menot että julkisyhteisöjen velka kummatkin lähenevät 60:tä prosenttia bkt:sta, velka nopeammin jos taulukon ennustetta katsoo.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Toimitusjohtaja ansaitkoon, olkoon Keva, vakuutusyhtiö tai muu yritys

Kevaa koskeva keskustelu käynnistyi asunto- ja autoetujen verotusarvoista eli aika epätunteenomaisista seikoista, mutta se laajeni sekalaiseksi väittelyksi kohtuullisuudesta, kohtuuttomuudesta ja ahneudesta. Tuo ahneus-teema on turha ja kummallinen näkökulma, kun tarjolla olisi yksinkertaisempi näkökulma jolla olisi jotakin merkitystäkin.

Kuvitellaan yritystä tai muuta organisaatiota, jonka tehtävänä on kasvattaa varallisuutta. Tällöinhän jokaisen palkatun, ylintä johtajaa myöten, pitäisi osaltaan edistää kyseistä arvonlisäystä. Tämä siis olisi rationaalista. Mitä suuremman organisaation mitä ylempi johtaja, sitä epäsuorempi tuo panos arvonlisäykseen varmaankin on.

Esimerkiksi metsäyhtiön tai vakuutusyhtiön toimitusjohtajan tehtävä on saada koko suuri organisaatio toimimaan entistä tuottoisammin. Tai ainakin jos itse omistaisin tuollaisen yhtiön ja valitsisin sille toimitusjohtajaa, niin näin vaatisin asian olevan. Mutta ei ole varmaankaan helppo arvioida, miten paljon kulloinkin nimitettävälle toimitusjohtajalle vielä kannattaisi maksaa jotta kyseisen henkilön aiheuttamat kaikki mahdolliset kulut tulisivat takaisin tuottovaikutuksena. Jos pitää tai voi valita monen kelvollisen toimitusjohtajaehdokkaan välillä, pitää arvioida tuo kulu- ja tuottovaikutus jokaisen osalta ja verrata johtajaehdokkaita tältä osin keskenään. Jo tämä on käytännössä vaikeaa, luulisin, joten miksi tähän pitäisi sekoittaa vielä moraali ja sellainen seikka kuin vaikkapa ahneus. Riittää, että johtajaa valitsevat pystyisivät arvioimaan taloudellisen kannattavuuden eli että johtajan toiminnasta on taloudellista hyötyä jollakin tähtäyksellä.

Jos arvioinnissa tullaan esimerkiksi tulokseen, että johtajaehdokkaalle X kannattaa maksaa palkkaa miljoona euroa ja kustantaa muut johtajaan liittyvät kulut, niin se sitten kannattaa. Jos nämä kaikki johtajaan liittyvät palkka- ja muut kulut olisivat esimerkiksi kaksi ja puoli miljoonaa euroa aikayksikössä, niin ei se mitään jos sen katsotaan olevan kannattavaa yrityksen rahanteon kannalta.

Luvut olivat vain mahdollisimman yksinkertaisia lukuarvoja eivätkä käytännön esimerkkejä mistään. Tarkoitus oli sanoa, että johtajalle kannattaa maksaa palkkaa, etuja ja muita kuluja summa, jolla johtaja saadaan pyörittämään yritystä mahdollisimman kannattavasti ottaen huomioon nämä palkka- ja muut kulut. Tarpeetonta tai pahimmassa tapauksessa vahingollista on maksaa enempää, mutta mikään pahe ei mahtavakaan palkka ole tuottoa tavoittelevalle yritykselle tai muulle rahanteko-organisaatiolle.

Esimerkki siitä mitä ajan takaa: Jos säästäisin osakerahastoon, ainoa tärkeä asia minulle olisi rahasto-osuuden arvon kasvu. Näin ollen hartaasti toivoisin, että rahastoa ei hoidettaisi löysästi maksamalla hulvattomia palkka- ja muita kuluja, joihin rahaston saamat osaketuotot uppoaisivat. Mutta jos taas hirmuisen kallispalkkainen rahastovastaava saa rahaston kasvamaan entistäkin hirmuisemmin, niin se on vain hyvä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Poliittinen tausta ei saa olla myöskään nimityksen este este este este este…

Olen lukenut viime päivinä muutamankin jutun siitä, että pätevyyden pitäisi ratkaista eikä pitäisi tapahtua poliittisia nimityksiä aivan kaikkiin niihin tehtäviin joihin nyt näitä poliittisia nimityksiä tapahtuu. Mutta jokaisessa jutussa aivan varmasti joku muistuttaa sormi pystyssä, että poliittinen tausta ei saa olla este nimitykselle. Tämä on kummallista. Siis että kun aiheena on että hiukan ehkä paikoin vähennettäisiin poliittisten nimitysten määrää, niin asiaksi nouseekin se että mutta poliittinen tausta ei saa olla este nimitykselle. Ymmärräthän mitä ajan takaa? No ei se mitään. Asiat ovat vaikeita, ja vaikealla selittämisellä helppokin asia saadaan vaikeaksi. Voe voe. Otan täyden poliittisen vastuun.

Hyvä lukijani, huomaathan että en sanallakaan ottanut kantaa mihinkään yksittäistapaukseen enkä tapauksiin yleensäkään, ei edes kauheasti kiinnosta, vaan minua kiinnostaa tuo ”mutta poliittinen tausta ei saa myöskään olla este"-levynpyöritys joka paikassa. Eli onko nyt suurin uhka siis se, että alamme syrjiä poliittisen taustan omaavia, vai oliko aiheena nyt jokin muu. Veikkaan, että se jokin muu oli aiheena nyt. Nytnytnyt.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Auto jolla liikun on pitkä, korkea ja uutena aika kallis

Auto jolla liikun on niin pitkä ja leveä, että minä ja mahdolliset muut voimme usein valita istumapaikan melko vapaasti etu- taka- tai keskipenkeistä, huomaa monikko. Auto on myös niin korkea, että sen sisällä voi vaivatta liikkua. Liikkumista varten on oikein käytävä. Autosta poistuessa ei myöskään tarvitse kumarrella tai varoa ovenpieliä eikä olla huolissaan vaatteidensa tahriintumisesta auton ulkopintoihin. Auto soveltuu näin ollen mainiosti kaikille, asemasta ja ammatista riippumatta. Ja selväähän on, että kuljettajana toimii aina kuljettamisen ammattilainen.

Kaikki edellä kerrottu toteutuu tarkan talouden periaattein, sillä nytkin juuri kilpailuttivat kuljetustoiminnan tulevia vuosia varten.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Media-ala puhuu niin syvällisiä

Media-ala on siitä kummallinen, että jos myynti, anteeksi karkea sana, laskee, ei suinkaan puhuta kysynnän ja tarjonnan epätasapainosta vaan käytetään hienompia ilmaisuja.

Jos suomalainen muotoilu, suomalainen suklaa tai suomalainen talouspaperi ei menisi kaupaksi entiseen malliin, sanottaisiin vain iloisesti ja vähän nokkelastikin että Suomessa ei tehdä sellaista muotoilua, sellaista suklaata tai sellaista talouspaperia jota kuluttaja haluaa. Jopa tuottajan omassa vuosikertomuksessa saatettaisiin myöntää suoraan, että kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa tai että tuotealueella vallitsee kysynnän ja tarjonnan epätasapaino tai että vallitsee ylitarjonta. Ei siinä sen kummempia syvällisyyksiä tai kulttuurihistoriallisia katsauksia tulisi kenellekään mieleenkään esittää, paitsi ehkä vähän tuossa muotoilussa. Mutta jos media-ala kohtaa menekillisiä haasteita, ei kukaan sanoisi että media-ala ei tuota aivan sellaista mitä kuluttaja haluaa tai että media-ala tuottaa liikaa. Sellaisen väittäminen olisi karkeaa. Median menekillisten haasteiden yhteydessä otetaan toinen tyyli. Heristetään sormea ja sanotaan opettavaiseen sävyyn, että tilanne on uhka suomalaiselle (nyt tulee pitkä lista) sivistykselle, kulttuurille, demokratialle, moniarvoisuudelle, sananvapaudelle, moniäänisyydelle, tiedonvälityksen riippumattomuudelle, faktatiedolle, tiedonsaannille, lukutaidolle, kriittisyydelle, päätöksenteon kriittiselle tarkastelulle, tiedonsaannin alueelliselle tasa-arvolle ja niin edelleen, varmaan jäi monta uhanalaista vielä mainitsemattakin.

Voisiko vaihteeksi kuitenkin kerrankin puhua vähän yksinkertaisemmin myös media-alalla ja kokeilla ihan aluksi tuota ”kysynnän ja tarjonnan epätasapainoa”, karkeasti ja viileästi.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Tyhjät liiketilat keskustoissa, kiinteistösijoittajat sanokaa jotakin

On näkynyt paljon juttuja siitä, että jopa suurten kaupunkien keskustoissa liikkeenharjoittajat huomaavatkin jossakin vaiheessa jäävänsä syrjään asiakasvirroista. Jyväskylä on ilmeisesti tästä yksi esimerkki. Ei tarvitse olla kuin muutama kymmenen metriä parhaalta liikepaikalta, niin kauppa ei jonkin ajan päästä käykään enää riittävän hyvin. Tyhjää tilaa tulee lisää, kun liikkeenharjoittajat yrittävät siirtyä lähemmäksi suurempia asiakasvirtoja tai siirtyvät kokonaan pois keskustasta parempien parkkipaikkojen äärelle tai lopettavat täysin. Osa myymälöistä saattaa siirtyä verkkokauppaan, mikäli mahdollista.

Eräs syy keskustojen kaupankäyntiongelmiin on kauppiaiden mukaan parkkipaikkojen puute, niiden hankaluus ja maksullisuus. Esimerkiksi Tamperetta koskien luin juuri juttua, jossa valitetaan että kaupunki rajoittaa yhä enemmän pysäköintiä ja tekee sen muuten hankalaksi. Varmaan monesta muustakin syystä hyvä liikepaikka saattaa muuttua ajan myötä huonoksi. Kuvittelen, että yksi sellainen on että vierestä lähtee tärkeitä liikkeitä muualle jolloin asiakasvirtaa siirtyy mukana.

Oli syy ilmiölle mikä tahansa, minua ihmetyttää keskustelun toispuolisuus. Vaikuttaa siltä koko ajan, että ainoastaan liikkeenharjoittajat tuovat esille kyseistä ongelmaa aktiivisesti ja yrittävät tulla ongelman kanssa toimeen tavalla tai toisella. Olen ihmetellyt pitemmän aikaa, missä ovat liikekiinteistöjen omistajat. Keskustojen autioitumisenhan luulisi koskettavan ennen kaikkea niitä. Jos kiinteistösijoittaminen on elinkeino tai osa sitä, luulisi asianosaisen kiireesti tekevän asialle jotakin. Olettaisi ainakin, että kiinteistösijoittajat olisivat mukana edes tässä julkisessa keskustelussa. Sanoisivat jotakin. Niiden liiketoiminnastahan siinä on kyse. Onko esimerkiksi kannattavaa pitää liiketilaa tyhjillään aivan keskustassa joistakin strategisista syistä? Tulee mieleen sellainenkin kysymys. Luulisin kuitenkin, että vuokratilojen vajaakäyttö on yksi pahimmista sijoitustuoton syöjistä.

Toki liikekiinteistön omistajalla on siinä haastetta, kun pitäisi esimerkiksi tehdä kalliita muutostöitä tyhjilleen jääneeseen suureen liiketilaan jotta se kelpaisi jälleen jollekin uudelle vuokralaiselle. Helppoa ei siis ole kiinteistösijoittajallakaan. Mutta kun ne usein kuitenkin ovat vakuutusyhtiöitä tai muita suuria toimijoita, lähinnä niillä olisi mahdollisuus vaikuttaa keskustojen rakenteeseen ja asiakasvirtoihin. Liikevuokralaisten puolella vaikutusvaltaa lienee vain suurilla kauppaketjuilla. Niillähän sitä tosin sitten onkin.

Luin vuodelta 2009 olevaa tutkimusta Jyväskylän seudun kiinteistömarkkinoista. Se käsitti liiketilojen lisäksi toimisto- ja tuotanto- ja varastotilat. Tuolloin tyhjien tilojen osuus kaikissa ryhmissä oli melko mitätön. Eniten niitä oli toimistotiloissa mutta liiketiloissa alle viiden prosentin luokkaa selvästi. Vuokralaiset olivat myös yleisesti tyytyväisiä tiloihinsa kaikin puolin. Esimerkiksi sijaintiin oltiin tyytyväisiä yleisesti. Vaikka pysäköintimahdollisuudet todettiinkin monen liiketoiminnan kannalta avaintekijäksi, ei niidenkään osalta valitettu. Se tosin taisi tulla esille, että keskustassa muutama kymmenen metriä kävelykadusta laskee vuokria huomattavasti. Lisäksi siinä kyllä jo ennakoitiin, että tyhjien tilojen määrä tulisi lisääntymään. Ilmeisesti nyt on sitten niin käynyt viimeistäänkin. Ehkä uudempaakin kartoitusta Jyväskylän seudun kiinteistömarkkinoista on, mutta tuon kyseisen satuin löytämään.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Sote-uudistus – syntyisiköhän jo sopu?

Taas tulee ärsyttävän lyhyt bloggaus, mutta minkäs sille voi.

Vaikuttaa hiukan siltä, että sote-väittelyssä aletaan vähitellen etsiä kompromissia. Nimittäin Kokoomuksen ja Sdp:n julkaisuissa demari.fissä ja verkkouutisissa olen huomannut viime päivinä ainakin kahden asiantuntijan esittämät sote-ehdotukset. Niissä käsittääkseni esitetään maakuntapohjaista tai muuta sellaista mallia, jossa ei tarvitsisi kiistellä vastuukunnista. Saa nähdä, millä sanavalinnoilla kompromissimallia aletaan poliittisesti vääntää, kutsutaanko sitä hallituksen korjatuksi malliksi vai kotikunta-piiri-maakuntamalliksi.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Hyvin pärjäävä kunta naapurina

Varoitan, että tämä blogimerkintä on lyhyt. Etkä ehkä pidä lyhyistä bloggauksista.

Erityisesti suurten kaupunkien naapureina olevia menestyviä 10–30 tuhannen asukkaan kuntia halutaan kaikin keinoin liittää näihin suuriin kaupunkeihin. Mieleeni tuli jälleen yksi peruste tätä vastaan. Nimittäin voisi olla hyvä jättää nämä eräät paremmin pärjäävät naapurikunnat itsenäisiksi hyviksi esimerkeiksi muille. Olisi sitten olemassa esimerkillisiä kuntia, joiden keinoista ja käytännöistä voitaisiin ottaa oppia muissa kunnissa.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Loppuraportin Kestävän kasvun malli johtopäätökset Suomelle luettu

Luin Himasen ja Castellsin tutkimuksesta vain johtopäätökset, ja nimenomaan vain Suomea koskevat johtopäätökset. Se saa riittää, ja sen täytyykin riittää. Ne ovat sitten tutkijat ja muut kriitikot, jotka haluavat tutustua teoriataustaan ja analyysiosaan tarkemmin syystä tai toisesta. Tärkeintä on kuitenkin mennä eteenpäin ja yrittää soveltaa sitä, mitä Himanen ja Castells sanovat Suomelle.

Mitä Suomessa pitäisi tehdä ja miten? Tulkitsen loppuraportin johtopäätökset niin, että ihmisten pitää olla entistä enemmän rakentavassa vuorovaikutuksessa keskenään. Toisia pitää arvostaa ja tukea entistä enemmän. Tämä koskee kaikkia elämänpiirejä, esimerkiksi oppimista, työelämää ja poliittista johtamista. Tämän henkisen puolen varassa on kaikki muu.

Konkreettisemmin teen loppuraportin Suomea koskevista johtopäätöksistä seuraavan reippaan tulkinnan: politiikassa pitää päästä eroon siitä, että joidenkin eturyhmien edunkahminta ja vanhoissa malleissa pitäytyminen haittaavat yhteiskunnan uudistumista ja heikentävät muiden asemaa. Tämä ryhmien ja kansalaisten tasapuolistaminen ja uudistumisen jarrujen poistaminen pitääkin mielestäni aloittaa heti määrätietoisesti. Paras taktiikka tosin voi olla, että vähin äänin ja tahdikkaasti. Poliitikot miettikööt sitä.

No eipä tässä muuta tällä kertaa.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Median murros, jätteiden käsittelyn murros - näitähän riittää

Sanaa murros käytetään paljon. Murroksella tarkoitetaan suuren muutoksen vaihetta tai käännettä. Näinä aikoina useimmin mainittu murros tuntuu olevan median murros. Median murrokseenkin puolestaan liittyy digitaalinen murros. Median murros mainitaan kumman usein siihen nähden, että onhan meneillään myös esimerkiksi metsäalan murros ja sen osana paperiteollisuuden muutos joka johtuu osittain juuri median murroksesta. Median väki on ilmeisesti onnistunut ammattitaidollaan pitämään kovaa ääntä omasta murroksestaan. Toivottavasti kyseessä ei ole murrosikä. Kaikki edellä mainitut murrokset lisäävät samalla työelämän murrosta, paitsi murrosikä.

Lääkealalla puhutaan lääkealan murroksesta. Rahoitusalalla puolestaan on meneillään esimerkiksi yritysrahoituksen murros ja pankkitoiminnassa pankkimaailman murros.

Jätteiden käsittelyn murros tuntuu olevan pelkästään myönteinen murros kaikille osapuolille. Ilmiöllä nimittäin tarkoitetaan ainakin sitä, että jätteiden hyötykäytön osuus kasvaa ja vastaavasti kaatopaikkajätteen osuus ja absoluuttinen määrä vähenevät. Hyötykäytöllä tarkoitan energiakäyttöä ja kierrätystä.

Tuo median murrokseenkin liittyvä digitaalinen murros tarkoittaa myös sitä, että sähköinen tieto ja esimerkiksi internet on kohta kaikkialla ja yhä useammassa tuotteessa mukana. Ehkä näin on, mutta riippuu varmaan myös siitä millaisia tuotteita kukin sattuu omistamaan. Tosin onhan digitaalisuutta paljon myös muualla kuin vain henkilökohtaisissa esineissä ja laitteissa.

Metsäalan murroksella tarkoitetaan laajempaakin muutosta kuin vain metsäteollisuuden muutosta. Yksi muutos on, että metsänomistajuus muuttuu. Metsänomistajiin tulee yhä enemmän sellaisia, jotka eivät ole niin aktiivisia metsiensä suhteen kuin perinteisesti metsänomistajat ovat olleet. Se puolestaan vaikuttaa vaikkapa metsäkauppaan ja siten koko alaan. Sitten taas esimerkiksi paperin kulutuksen vähentyminen vaikuttaa raaka-aineen kysyntään ja siten metsänomistajien ja metsäalan urakoitsijoiden asemaan.

Metsäalan urakoitsijoihin liittyen metsäalan murroksen yhteydessä väitetään myös, että esimerkiksi metsäteollisuuden teettämät puunhankintaurakat annetaan yhä suuremmille metsäkoneyrityksille. Eli silläkin alalla pienillä on yhä vaikeampaa. Sehän on kyllä valitettavaa, sillä kaikilla ei ole mahdollisuutta laajentua tai liittyä osaksi suurempaa organisaatiota.

Lääkealan murros tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lääkkeiden kehittelyä säädellään yhä tiukemmin ja kehittely kallistuu. Yksi piirre lääkealan murroksessa on, että yhä vanhemmiksi elävät ihmiset tarvitsevat yhä tehokkaampia lääkkeitä. Eräs piirre on myös, että vanhoja lääkepatentteja purkautuu ja voidaan käyttää halvempia kopioita.

Yritysrahoituksen murros on mielenkiintoinen. Tähän astihan Suomalaisten yritysten ulkoinen rahoitus on tullut pääasiassa vain pankkilainana. Nyt kuitenkin väitetään, että Suomessakin joudutaan menemään pikku hiljaa siihen suuntaan, että myös esimerkiksi joukkovelkakirjalainojen osuus kasvaa. Tosin käytännössä kyse olisi kai vähintään muutaman kymmenen miljoonan euron lainoista, joten pieniä yrityksiä sekään ei auttaisi. Onhan tuo teoriassa ollut tähänkin asti mahdollista, mutta ilmeisesti vain jotkin suuret yritykset sitä ovat hyödyntäneet. Kun muuten katsoo yrittäjien tai muitakin yritysrahoitussivuja, kyllä siellä edelleen luetellaan vain pankkilaina ja pari muuta julkisen yhteisön lainaa ja julkiset avustukset. Rahoitusalan oppimateriaaleissa sitten mainitaan myös tuo joukkovelkakirjalaina.

Pankkimaailman murros puolestaan on esimerkiksi sitä, että pankkiasiat hoidetaan yhä enemmän verkossa ja konttorit vastaavasti vähenevät.

Bloggaus sisälsi lainattua ja omaa, täsmällisen ja epätäsmällisen väliltä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Tulevaisuusselonteko luettu – ahaa-elämyksiä?

Aikanaan luin sen Himasen Sinisen kirjan ja kirjoitin lukukokemuksesta myös blogiin (http://markkinat-politiikka-media.blogspot.fi/2013/03/sininen-kirja-luettu-paaministeri.html). Yritin löytää julkaisusta jotakin kiinnostavaa. Nyt Kataisen hallitus (Valtioneuvoston kanslia) vuorostaan julkaisi tulevaisuusselonteon, joka liittyy samaan tulevaisuusprosessiin kuin Sininen kirja ja piakkoin ilmestyvä Himasen varsinainen tutkimus teemasta.

Ryhdyin lukemaan tätä Valtioneuvoston tulevaisuusselontekoa asenteella, että täytyyhän näin suurella vaivalla ja vähän muullakin resurssilla aikaansaadusta tuotoksesta löytyä jotakin kiinnostavaa. Onhan tästä myös puhuttu paljon. Ehkä myös hallituksen tavoitteena on tulevaisuusselonteonkin osalta sama kuin Sinisen kirjan, että sitä lukisivat myös kansalaiset ja erityisesti yritykset. Tosin selontekohan luovutetaan nimenomaan eduskunnalle, joten se on ennen kaikkea virallinen asia. Mutta sitä suuremmalla syyllä voisi olettaa, että se on jollakin tavalla hyvin mielenkiintoista tekstiä kun koko eduskunnankin halutaan siihen käyttävän aikaa. Ennakolta siis suhtauduin tulevaisuusselontekoon jossakin määrin myönteisesti, vaikka siitä on näkynyt jo sitaatteja jotka saavat lähinnä nauramaan ja hohhoijailemaan.

Tulevaisuusselonteon alussa huomautetaan, että se ei sisällä konkreettisia ehdotuksia vaan tarkoituksena on luoda periaatelinjauksia joiden pohjalta toimijat ympäri yhteiskuntaa voivat ryhtyä konkreettisiin toimiin. Eihän sen tarvitsekaan sisältää. Konkreettisuus ei mielestäni ole välttämätön edellytys tulevaisuusselonteon kiinnostavuudelle. Tai riippuu, mitä konkreettisuudella tarkoitetaan.


Selonteon koko nimi on Valtioneuvoston tulevaisuusselonteko: kestävällä kasvulla hyvinvointia. Siinä alkupuolella käydäänkin läpi kestävän kasvun eri osa-alueita. Niissä ei ole mitään uutta, eikä niihin tuoda mitään uutta näkökulmaakaan mielestäni. Hyvin tuttua kaikki. Muutenkin alusta alkaen vaikutelmaksi tulee, että selonteossa jälleen kerran kootusti kerrataan tutut ja moneen kertaan todetut seikat.

Selonteossa mainitaan lukemattomia kertoja digitaalitalous ja digitaaliaika. Siihen liittyen korostetaan muutamankin kerran globaaleja virtuaaliverkostoja ja arvoverkostoja esimerkiksi yritysten menestyksen kannalta. Todetaan, että yritysten täytyy hallita näitä globaaleja verkostoja. Todetaan myös, että paikka ei ole enää niin tärkeä yrityksille joten Suomen pitää olla tulevaisuudessa houkutteleva ympäristö pärjätäkseen tai joka tapauksessa Suomen täytyy osata hyödyntää digitaalitalouden vaikutukset ja mahdollisuudet.

Digitaalitalouden ohella selonteossa mainitaan kerta toisensa jälkeen tarpeellisina sellaiset piirteet kuin ketteryys, nopea reagointi, avoimuus, innostus, kokeilu, suvaitsevaisuus ja erilaisuuden sietäminen. Näitä piirteitä selonteossa pidetään edellytyksinä suomalaisen yhteiskunnan menestymiselle tulevaisuudessa. Selonteon mukaan yhteiskunta tulee yhä moninaisemmaksi. Siksi tarvitaan yhä enemmän erilaisten seikkojen huomioon ottamista ja sopimista ja tuota mainittua erilaisuuden sietämistä.

Selonteossa pidetään tavoitteena myös, että kaikkien kyvyt otetaan käyttöön ja että työelämään voi tulevaisuudessa osallistua monin eri tavoin.

Tulevaisuusselonteossa on kaksi asiaa, jotka edes hiukan herättävät kiinnostustani. Mainittu digitaalisuus on niistä toinen. Sitähän jaksetaan toistaa todella ahkerasti kuten montaa muutakin asiaa. Toinen asia, jonka kohdalla hiukan heräsin, on toteamus Suomen talouden globaalista riippuvuudesta. Selonteon mukaan Suomen talous siis riippuu maailmantaloudesta. Siinä taas ratkaisevaa on Aasian, erityisesti Kiinan, kehitys ja lisäksi Latinalaisen Amerikan kehitys. Lisäksi Suomen taloudelle erityismerkitys on Venäjän kehityksellä. Eihän tässäkään toteamuksessa mitään ihmeellistä ole, mutta onpahan edes yksi aihe josta voisi saada kiinnostavaakin puhuttavaa aikaiseksi. Ja onhan se hyvä, että selonteossa otetaan kantaa siihen mitkä ovat maailmassa merkittävät talousalueet yleensä ja Suomen kannalta vielä erikseen.

Digitaalitaloudesta jäi vain mietityttämään, mitä se vähän täsmällisemmin voisi olla. Onhan kyse kiinnostavasta ilmiöstä, jolloin alkaa heti miettiä miten sitä sitten voisi hyödyntää. Millaisia yrityksiä ne olisivat, jotka ottavat hallintaansa digitaalitalouden piirteet ja arvoverkostot? Arvoverkostokin jäi epäselväksi. Arvonmuodostukseen se ilmeisesti liittyy, mutta olisin kaivannut tarkennusta. Vai ovatko ne näitä erilaisia kontakteja? En tosin lukenut yhtäkään laatikkoa tai muuta lisäselvennystä, joita selonteossa on paljon ja joihin viitataan. Ajattelin, että tärkein ja myös ymmärtämisen kannalta olennainen täytyy esittää päätekstissä.

Olisin toivonut, että ainakin kerran olisi syntynyt pieni ahaa-elämys tulevaisuusselontekoa lukiessa. Ahaa-elämys voi olla väärä sana selonteon yhteydessä, mutta jotakin olisin enemmän toivonut. Puolivälissä tekstiä mietinkin, mitä esitysmuotoa tämä nimenomainen selonteko muistuttaa, ja keksin mielestäni hyvän rinnastuksen. Tämä tulevaisuusselonteko voisi olla vaikka pidennetty (juhla)puhe tulevaisuudesta. Puheen tuntu tulee siitä, kun selonteossa maalaillaan samojen asioiden toistolla ja yleisillä positiivisilla käsitteillä jonkinlaista hyvän tulevaisuuden tunnelmaa ja reippaan ”tahtotilan” henkeä.

Selonteko olisi ollut mielestäni paljon parempi paljon tiiviimpänä. Toki siinä onkin tiivistelmä ja myös yhteenveto. Kun kuitenkin lähdetään tekemään laajaa selontekoa eduskunnalle, luulisi että kaikki, useat toistotkin, on tarkoitettu luettaviksi. Niinpä minäkin kansalaisena luin koko jutun. Otin sen tosissani, ainakin alussa. Mutta nyt lukemisen jälkeen mielestäni kaikki olisi sopinut vivahteitaan myöten yhteenvetoon. En tosin enää ruvennut vertaamaan yhteenvetoa, tiivistelmää ja varsinaista tekstiä toisiinsa. Sen verran huolellinen kuitenkin olin, että luin tiivistelmänkin vielä kerran ihan lopuksi. On tätä siis veivattu, mutta lukemisen jälkeen jäin jälleen kerran miettimään että mikä tässä oli se juttu.

Tulevaisuusselonteko sisältää siis periaatelinjauksia, joiden puitteissa olisi tarkoitus tehdä uudistuksia tulevina vuosina. Visiohan on pantu vuoteen 2030. Tässä ovat kehykset, ja se varmaan riittää. Ehkä tulevaisuusselonteon ei tarvitse olla tämän kummempi, mutta niinpä sen olisi voinut sanoa paljon lyhyemmin kansalaisiakin ajatellen. Mitähän eduskunta voi sanoa selonteosta, kun se siitä keskustelee. Varmaan, että asia selvä.

Tulevaisuusselonteon merkitys on mielestäni sitä suurempi, mitä enemmän sen oletukset vaikkapa digitaalitalouden merkittävyydestä, moninaisuuden lisääntymisestä tai ”ketteryyden” merkityksen lisääntymisestä perustuvat tutkimustietoon. Silloinhan kyse ei olisi sanahelinästä vaan melko tiukasta asiasta. Oletan, että juuri näin onkin. Täytyy olla.

Selonteossahan ei siis mikään saanut minua uteliaaksi tai innostumaan, ja kun selonteko kuitenkin on aika laaja, tasapaksuus tuntui pitkästyttävältä ja puuduttavalta. Mutta onko sillä merkitystä, sillä tuskin monetkaan asialliset asiat hallituksessa ja eduskunnassa tuottavat ahaa-elämyksiä. Tulevaisuusselonteko vain toteaa puitteet ja siltä pohjalta lähdetään. Vai lähdetäänkö. Juurihan joku väitti, että selonteot tuppaavat jäämään hyllyyn.


Kataisen hallituksen tulevaisuusselonteko löytyy tuosta:
http://vnk.fi/julkaisukansio/2013/j18-vn-tuse-fi-19-sv-20-en/PDF/fi.pdf

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Junaliikenne ja syrjäytyminen

Mitä siitä seuraa, jos vastoin odotuksia veturinkuljettaja ei saavu lähtevään junaan? Vielä toistaiseksi siitä seuraa helposti se, että 200 000 ihmistä ei ehdi ehkä kohta lähtevään työpaikkaansa tai muualle. Tuo oli junaliikenteen huono uutinen. Junaliikenteen hyvä uutinen on toivottavasti tulevaisuudessa se, että mainittua riippuvuussuhdetta syystä tai toisesta ei enää esiintyisi. Sehän merkitsisi, että jopa 200 000 ihmisen mahdollinen syrjäytyminen hidastuisi hitusen.

Helpoiten syrjäytymisen ehkäisyn tavoitteeseen päästäisiin, kun jokainen yksilö pääsisi edes nykyiseen työ- tai muuhun toimintapaikkaansa olemassa olevilla liikenneyhteyksillä. Esimerkinomaisesti yksi käytännön edellytys tähän olisi, että myös veturinkuljettaja saapuisi lähtevään junaan odotusten mukaisesti. En tarkoita tuota äskeistä sekuntilleen vaan että joka junaan tarvittaessa kuitenkin saapuisi veturinkuljetaja eikä olisi aivan tämän päivän tapaisia puoliylläreitä. Onhan se parempi, että ihmiset itse aktiivisesti pääsevät ehkäisemään omaa syrjäytymistään junalla tai muuten kuin että tuhansille ihmisille pitäisi keksiä jotakin virallista toimintaa syrjäytymisensä vastikkeeksi.

Jos kuitenkin joidenkin avainhenkilöiden on ”pakko” mennä lakkoon jopa työehtosopimuksen voimassaollessa, potentiaalisten matkustajien syrjäytymisen ehkäisemisen kannalta olisi tärkeää että osa liikennemuodoista aina toimisi. Onneksi näin tapahtuukin enimmäkseen. Tosin sekään ei auta niitä, jotka ovat juuri sen seisahtuneen liikenneyhteyden varassa.

Esitän vielä filosofisen kysymyksen: Voiko laiton lakko olla laillinen? Kysymys tulee siitä, että laittomia lakkoja kuitenkin järjestetään ajoittain toistuvasti ja tarkoituksella. Voiko laiton lakko olla hyväksyttävä? Onko joidenkin veturinkuljettajien työehtosopimuksen aikainen työnseisaus laiton? Käsittääkseni työehtosopimuksen voimassa ollessa työnseisaus nimenomaan on laiton. Mutta onko se tosiaan laiton laiton, vai voiko tuollaista edes kysyä? Yleisesti, millaisissa tapauksissa on laillista olla laiton? Millaisissa tapauksissa on hyväksyttävää olla laiton?

Toistaiseksi siis yksi hyvä keino ehkäistä syrjäytymistä on se, että syystä tai toisesta myös veturinkuljettaja saapuu lähtevään junaan. Syrjäytyminen ei koske pelkästään työelämää vaan monenlaista muuta osallistumista, joka edellyttää junaliikenteen jatkuvuutta. Linja-auton kohdalla on täsmälleen sama, mutta ainakin tätä kirjoitettaessa se kulkee hyvin. On muuten tarpeenkin. Ilmeisesti tänä viikonloppuna on käyttöä monella.

Missään tapauksessa edellä oleva ei ole kritiikkiä VR:ää kohtaan, mikä varmaan tulikin selväksi.

Kiinnostavaa on, miten paljon joukkoliikennettä voidaan automatisoida turvallisesti tulevaisuudessa. Hiukan toisaalta epäilyttää, mutta toisaalta pitää olla avoin tekniikan suomille mahdollisuuksille. Yksi pikku kysymys tähän liittyen on myös, missä sen kuljettajan pitää sijaita.

Olet sitten veturinkuljettaja tai et, lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Miksi kuntaliitos Muurame + Jyväskylä?

Eiköhän Jyväskylän ole paras pärjätä täysin omin voimin ja jättää puheet Muuramen liittämisestä sikseen. Lisäksi muuramelaiset puolestaan tuntuvat olevan vakuuttuneita siitä, että heidän kuntansa pärjää hyvin itsenäisenä. Ja he nimenomaan haluavat pysyä itsenäisinä.

Mikä on se syy, jolla jotkut Jyväskylässä (melkein) vaativat Muuramea osaksi Jyväskylää? Ne, jotka Muuramea Jyväskylään haluavat kaikin voimin, haluavat varmaankin Muuramen veronmaksajia. Ilmeisesti ajatellaan, että liian moni hyvä veronmaksaja tai sellaiseksi tuleva muuttaa Muurameen. Ne saataisiin vaivattomasti, kun vain liitettäisiin pieni lisäalue muuten laajaksi venähtäneeseen kaupunkiin. Ajatus on ymmärrettävä, ei siinä mitään. Mutta en vieläkään keksi vastausta siihen, mikä yhteiskunnallinen velvollisuus Muuramella olisi liittyä Jyväskylään. Nimittäin sitäkin kai tässä usein ajatellaan.

Sanotaan niinkin, että Muurameen muuttaa niitä jotka kykenevät asumaan ja haluavat asua mieluisassa ympäristössä kuitenkin nauttien Jyväskylän kaupallisista palveluista. Ja mokomat vielä käyvät aika paljon töissäkin Jyväskylässä. Muuramen työpaikkaomavaraisuushan ei mikään hurja ole. Mutta ei runsaastakaan Jyväskylässä työssä käymisestä synny mielestäni vielä velvollisuutta liittyä Jyväskylään. Erityisen kaukaa haettua ja Jyväskylänkin kannalta nurinkurista olisi, jos ajateltaisiin että Jyväskylän kaupallisten palveluiden käyttö synnyttäisi liittymisvelvollisuuden. Tosin pitäisin henkilökohtaisesti alueen elinvoiman kannalta tärkeänä, että siellä missä asun olisi myös omaa elämää. Se tarkoittaa, ettei ole vain nukkumapaikka ja luontoa ympärillä vaan on työpaikkoja ja muutenkin monipuoliset elämismahdollisuudet. Siis esimerkiksi työpaikkaomavaraisuus voisi olla mielellään korkea, mutta sehän on makuasia millaisesta asuinpaikasta kukin tykkää.

Muuten jo aiemmin joskus toistin jonkun toisen keksimän idean, että verojahan voisi maksaa osittain myös työssäkäyntipaikkakunnalle. Perustelinkin muistaakseni asiaa. Sehän muun muassa kannustaisi kuntia aktiivisuuteen. Ja siitä hyötyisi koko yhteiskunta. Kaikki. Voitaisiin ehkä unohtaa aika moni hallintoleikki myös. Onhan tosin yhteisövero. Se kai sitten ajaa osittain asiaa. Tai en minä tiedä, kuinka käytännössä on asian laita.

Keski-Suomessa mentäneen sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisessä siihen, että siitä vastaa maakunnallinen organisaatio. Tähänkään ei siis tarvita sitä, että esimerkiksi Muurame liittyisi Jyväskylään. Maakunnallinen järjestämismalli voidaan hoitaa itsenäisten kuntien edustuksen pohjalta. Ei tarvita siis vastuukuntaviritystä, vastuukuntana Jyväskylä.

Jos Muurame onnistuttaisiin liittämään Jyväskylään huolimatta muuramelaisten vastustuksesta, siitähän voisi jäädä huono maku asukkaille. Sekö rakentaisi Jyväskylää? Luultavasti sen jälkeen vastakkainasettelu lisääntyisi, kun liitetyn Muuramen asukkaat olisivat huolissaan alueensa palveluista ja olisivat muutenkin tyytymättömiä vastentahtoiseen liitokseen. Tosin hallituksen kuntauudistusmalli joka tapauksessa on uhka sosiaali- ja terveydenhuollon palveluille, jotka sijaitsevat alle 20 000 asukkaan kunnissa. Näin olen käsittänyt.

Lisäksi onhan se hyvä, että Jyväskylän kaupallisille palveluilla on naapurissa ostovoimaista asiakaskuntaa. Huonompi tilanne olisi se, ettei sellaista naapuria olisi. Jyväskylän pysyvä etu suhteessa Muurameen on myös se, että esimerkiksi julkisen liikenteen yhteydet Muuramesta Jyväskylään ovat luullakseni monin verroin tärkeämpiä kuin vastaavat yhteydet Jyväskylästä Muurameen. Toisin sanoen muuramelaisten luulisi arvostavan tulevaisuudessakin yhteistyötä Jyväskylän kanssa muun muassa siinä asiassa. Ja keskinäisen riippuvuudenhan tiedetään lisäävän yhteistyötä ja vahvistavan luottamusta.

Asun siis Jyväskylässä enkä ole asunut milloinkaan Muuramessa. Ihmettelen vain, miten minusta on tullut tällainen kuntaliitosten osittainen vastustaja. Toisaalta nimittäin kannatan hallinnon tehokkuutta, kaupunkimaista asumista, hyviä julkisia liikenneyhteyksiä, korkeita kerrosaloja ja mielellään suuria taloyhtiöitä. Nämä ovat vain yksittäisiä ihannepiirteitä, ja hyvä jos niistä yksikin toteutuu. Esimerkiksi hallinnon tehokkuus tai palveluiden alhaiset kustannukset eivät toteudu useinkaan siellä missä luulisi eli suuremmissa kaupungeissa. Vaikka kuntaliitosten olettaisi laskevan yksikkökustannuksia ja pienentävän hallinnon suhteellista osuutta, käytännössä tuppaa käymään päinvastoin. Eikä tietenkään harvaan asuttujen alueiden liitäminen muuta rakennetta yhtään tiiviimmäksi, vaan välimatkat kasvavat entisestään.

Kuntaliitos- ja muissa yhteyksissä tulee silloin tällöin mieleen konnarin vakioilmoitus kun aikanaan kuljin junalla Espoossa: ”Seuraavina Kilo, Kera ja vakavarainen Kauniainen.”

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Uuden Suomen Puheenvuoro, Aamulehti blogit jne. – miksi en bloggaa niissä?

En bloggaa esimerkiksi sellaisilla valmiilla alustoilla kuin Uuden Suomen Puheenvuoro tai Aamulehti blogit. Nämä kai ovat ne merkittävimmät. Bloggaan siis aivan tai suhteellisen vapaasti vain Bloggerissa. Onhan tuota Uuden Suomen Puheenvuoroa suositeltu, kun siellä saisi äänensä kuuluviin laajemmalle ja varsinkin värikkäitä kommentteja.

No miksi en bloggaa Uuden Suomen Puheenvuorossa tai Aamulehden blogeissa? Luultavasti ainakin siksi, että vaikka sanomisen halua ties mistä syystä milloinkin on, niin minulla ei ole polttavaa tarvetta ja intohimoa saada juuri se oma ääneni hallituksen korviin että tehkääpäs nyt siellä näin kuin minä tahdon. Noin mahtipontista ja itsensä noin vakavasti ottavaa pakotetta minulla ei ole liittyen Suomen ja maailmanpolitiikkaan. Hiukan vähempi riittää. Enkä usko, että nimenomaan omilla bloggauksillani edes laajalevikkisellä alustalla olisi noin suurta vaikutusta yhteiskuntaan. Lämmintä keskusteluahan toki syntyisi runsaasti. Syyni blogata ovat kevyen vaikuttamisuskon lisäksi hiukan kirjavammat. Mutta missään tapauksessa kyse ei ole myöskään terapiasta. Haluanpahan vain olla esillä syystä tai toisesta.

Kävijäliikenne on tosin julmetusti vähäisempää tällaisena villinä ja vapaana bloggaajana kuin olisi Uuden Suomen Puheenvuorossa tai vaikkapa Aamulehden blogeissa. Tässä kohtaa on kai reilua mainita myös demari.fi:n blogit. Ilmeisesti se on aika suvaitsevainen, ja ehkä sielläkin siis voisi blogata, sillä kirjoittaahan siellä ainakin yksi ”pesunkestävä ke…” kuten kirjoittaja kuvaa itseään.

Olen joskus lukenut Puheenvuoron säännöt, ja säännöthän ovat usein haastavaa luettavaa. Siis kun niitä kuitenkin tulee luettua siinä mielessä, että niitä pitäisi sitten myös noudattaa. Ehkä olen tässä suhteessa turhan tarkka ja kirjaimellinen, ja tuo sääntöjen kokeminen haastavaksi johtuu varmaan siitä. Normaalisti mitään sääntöjä missään asiassa ei kai ole tarkoitettu noudatettaviksi niin tarkkaan. Joskus varsinkin kun Uusi Suomi päivittää blogiohjeitaan ja ilmoittaa niistä Puheenvuorossa bloggaajilleen ja näiden kommentoijille, tuntuu että itse en välttämättä pystyisi kyseisiä sääntöjä noudattamaan ja niiden päivityksiä seuraamaan. Kokisin ne rajoittaviksi ja jopa ankariksi. Toki olen aina tyytyväinen, kun Uusi Suomi patistaa nimenomaan kommentoijia esiintymään selvästi omalla henkilöllisyydellään moninaisten nimimerkkiversioiden sijaan. Se on pelkästään hyvä asia. Yleisemminkin kannattaisin oman nimen pakollisuutta blogikommenteissa melkein kaikkialla. Nimenomaan kommenteissahan ne höpsöimmät tapaukset esiintyvät. Samaa toivon tietysti myös bloggaajilta entistä enemmän.

Tärkein syy blogata vapaasti vain Bloggerissa on ehkä kuitenkin se, että omassa blogissani voin halutessani vapaasti, Bloggerin sääntöjen puitteissa, rahasta tai ilman mainostaa tai muuten huvikseni kehua mitä tahansa tuotetta, palvelua, firmaa, ihmistä tai asiaa. Joskushan tulen kehuneeksi esimerkiksi juuri ostamaani jääkaappia nimeltä (toivottavasti ei tarvitse usein) tai jotakin liikettä tai jonkin yrityksen ideaa tai palvelua. Mitä milloinkin. Haluan pitää itselläni vapaan valinnan kaikin tavoin myös jatkossa. Niin ja bloginihan ei ole pelkästään poliittinen, vaan siinä käsitellään erilaisia markkinoita, markkinointia, liiketoimintaa, energiankulutusta, koiranulkoiluttamisen kielteisiä sivuvaikutuksia (kerran tähän mennessä) ja vaikka mitä. Tuskin kuitenkaan usein muotia, sisustusta, ruoanlaittoa, reseptejä, koruja ja mitä niitä onkaan suosikkiaiheita. Niistä joudun pysymään aika kaukana.

On vielä sellainenkin pikku juttu, että en välttämättä ole hyvä aina kirjoittamaan juuri siitä kulloinkin kuumimmasta uutisesta. Tämä johtuu tosin myös siitä, että kyseiset kuumat ja niin sanotusti ajankohtaiset jutut ovat useimmiten tylsiä tai nopeasti puhkikulutettuja. Ne ovat niin tylsiä, että ne menevät helposti ohi. Uuden Suomen Puheenvuorossahan ainakin joskus neuvottiin tai suositeltiin kirjoittamaan juuri pinnalla olevasta aiheesta (en muista tarkkaa sanamuotoa). Tuohon en kyllä pysty alistumaan enkä niin haluakaan. Olen kuitenkin omalta osaltani vakuuttunut, että linjani tässä suhteessa on oikea, suorastaan oivallinen. Joitakin vanhojakin bloggauksiani luetaan yhä uudelleen. On aiheita, jotka näköjään kestävät tai tulevat ajankohtaisiksi yhä uudestaan säännöllisin tai epäsäännöllisin väliajoin.

Bloggaan tästä eteenkinpäin mieluiten omaan lukuun, laskuun ja omaksi hyödyksi, säilyttäen tietyn vapauden (toki Bloggerillakin on sääntönsä kuten sanottu). Kävijäliikenteen ja kommenttien määrässä joudun tällöin tinkimään huomattavasti, mutta yritän pienentää ongelmaa sisällöllä, optimoinnilla (huumorisana ehkä tässä yhteydessä) ja ajoittain myös pessimoinnilla (tämä ei taas ollut huumoria lainkaan).

Ilman Uuden Suomen Puheenvuoroa, Aamulehden blogeja ja muita erityisiä alustoja ei olisi läheskään näin paljon erinomaisia blogeja, kuin nyt on. Kyse oli vain siitä, että minä en satu kirjoittamaan niissä omista henkilökohtaisista syistäni.

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Valtionyhtiöt ja yksityistäminen – eroon nyyhkyuutisista

Jälleen on saatu juttua aikaan valtionyhtiöstä. Arctia Shipping tukee parilla tonnilla curlingia, joka on myös yhtiön yhden hallitusjäsenen harrastus. Tunteita herättävän uutisesta tekee se tai media haluaa tekevän sen, että tapaus liitettäneen jollakin tavalla yksityisen ja julkisen edun kuviteltuun ristiriitaan tai johonkin mihin lie, emmätiä. Mutta miksi ajatellaan asiaa noin mutkikkaasti ja negatiivisesti taas?

Jos omistaja, tässä tapauksessa valtio, haluaa pitää kiinni yhtiön hallituksen jäsenen asiantuntijuudesta, curling-tuki tai jokin muu tuki on yksi kelvollinen keino siinä. Se on ikään kuin, sanon ikään kuin, palkkaan verrattava seikka. Ja toisaalta onko kyse edes henkilökohtaisesta asiasta? Kysehän on ehkä yksinkertaisesti siitä, että curling vain sattuu sopimaan hyvin Arctia Shippingin tukikohteeksi. Tämän sanon aidosti, en pätkääkään ironisesti. Ja curlingin tilalla voisi olla jokin muukin.

Mutta jotta meidän ei tarvitsisi lukea (no ei ole pakko) ”pöyristyttäviä” uutisia koplauksista tai jostakin, olen pikku hiljaa kääntynyt linjalle että valtion pitää yksityistää eli myydä vapaille osakemarkkinoille kaikki mahdolliset yhtiönsä.

Valtionhan sanotaan pitävän valtionyhtiöitä muun muassa siksi, että päättäjät ovat katsoneet tarpeelliseksi että valtio omalla osallistumisellaan on takaamassa jonkin alan häiriötöntä tai muuten suotuisaa toimintaa. Halutaan turvata ehkä lentoliikenteen jatkuvuus. Halutaan turvata talvimerenkulun keskeytyksettömyys. Halutaan valvoa, ettei alkoholista olisi haittaa enempää kuin on. Halutaan turvata joka paikkaan postinkulku. Samoin ihmisten kulku aika moneen paikkaan. Tämän siis oletan olevan taka-ajatuksena näissä valtionyhtiöissä. Mutta onko sitä pakko tehdä valtion omistuksen keinoin sittenkään?

Päättäjät ovat kummallisia. Osaavat nimittäin tehdä parempia lakeja esimerkiksi kunnallisen joukkoliikenteen keskeytyksetöntä toimintaa silmälläpitäen kuin omien toimintojensa keskeytyksetöntä ja kansanterveydellistä toimintaa silmälläpitäen. Eihän esimerkiksi Jyväskylän kaupungin tarvitse omistaa bussiyhtiötä ihmisten töihin- ja kouluunpääsyn turvaamiseksi ja täten kaupungin elintoimintojen jatkuvuuden turvaamiseksi. Päinvastoin nyt mentiin kerralla tiukan kilpailutuksen linjalle, siis eduskunta on määrännyt näin tehtäväksi. Ja hyvinhän tuo taisi alkaa. Ammattilaiset kummallakin puolella. Jutuista päätellen kilpailutus toimi tehokkaasti mutta on syy uskoa että myös kestävästi. Siis valtiokin yksityistäköön kaikki mahdolliset yhtiönsä ja hoitakoon toiminnan jatkuvuuden ankaran mutta asiallisen kilpailutuksen avulla. Miksei tämä toimisi valtionyhtiöiden korvikkeena, jos sen aiotaan toimivan kunnallisessa joukkoliikenteessä ja monessa muussa kunnallisessa toiminnassa.

Yksityistämisestä olisi nimittäin näihin curling- ja muihin tukiuutisiin liittyen se etu, että tämän jälkeen ei tulisi mieleenkään kenellekään syynätä mihin yleishyödylliseen se satanen tai kaksi tonnia miltäkin yksityisfirmalta menee. Valtion mielenkiinto kohdistuisi vain siihen, että se saa vaikkapa talvimerenkulun mahdollistamisen halvalla ja hyvin. Sitten voi vain luottaa siihen, että kylläpähän yksityinen yritys katsoo mihin tukirahojaan laittaa jotta se olisi sen liiketalouden kannalta kannattavaa ja tukisi siten sen pärjäämistä kilpailutuksissa. Näin yksinkertaista se lienee.

Jos siis jokin firma hyötyy liiketaloudellisesti siitä että se antaa tukea ties mille, niin so what. Hyvähän se on. Ymmärrän, että valtionyhtiöihin vähän suhtaudutaan kuin valtion virastoihin ja siksi kiinnitetään huomiota toiminnan neutraaliuteen, oletettuun tasa-arvoisuuteen ja muihin eturistiriidattomuuksiin. Mutta nyt pitäisi osata päättää lopultakin, miten valtionyhtiöihin tulee suhtautua. Mitä ne saavat tehdä ja miksi, tai mitä eivät ja miksi eivät. Kun tämä kuitenkin on jatkossakin vaikeaa, niin oikopolku ongelmasta pääsemiseen olisi täydellinen yksityistäminen. Moraaliseikat tulisi hoidettua lähinnä rahan eli tehokkuuskilpailun avulla.

Loppujenkin valtionyhtiöiden yksityistämistä ei mielestäni kuitenkaan pidä aloittaa ennen, kuin kurssit ovat hyvin korkealla.

Blogaus ei pyri olemaan täydellinen, mikä varmaan tuli hyvin selväksi kaikille.

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Keskustan ja perussuomalaisten varjobudjetit – politiikan automatisointi

Lukaisin perussuomalaisten ja keskustan varjobudjetit. Lukemisen jälkeen jäi vaikutelma, että ei niistä osaa sanoa oikein mitään. Jos kuitenkin jotakin yrittää repiä, kai se on että toinen vetoaa erinäisiin äänestäjäryhmiin tarjoamalla pikku verovähennyksiä sinne tänne ja toinen pyrkii samaan antamalla pikkutukia sinne tänne. Kumpikin yrittää näin antaa henkistä vipuvoimaa monelle taholle.

Laadullisessa osassa eli niissä kauniissa sanoissa keskustan suuria juttuja ovat Infra Oy ja miljardirahasto. Rahastosta rahoitettaisiin kaikkea pitkäjänteistä ja tuottavaa suurta ja pientä. Rahaston pääoma käsittääkseni tulisi valtiolta, eläkerahastoilta, elinkeinoelämältä ja kansan kärttyisästä ja talkoo-isänmaahenkisestä kädestä. Ajatuksena on varmaan myös jonkinlainen kansalaissijoittaminen, joka voisi jopa tuottaa sijoittajalleen jotakin yli käyttötilin koron jos oikein hyvä tuuri kävisi.

En ole ollut tähän mennessä mitenkään vakuuttunut tuosta keskustan miljardirahasto-ideasta enkä ole vieläkään.

Hyvää keskustan pitkän tähtäyksen ohjelmassa, nyt ei siis puhuta vaihteeksi budjetista, on eläkeiän noston mainitseminen. Uskaltavat sentään sellaisen ääneen lausua. Pakkohan se on joka tapauksessa tehdä, tuo nosto.

Mitähän noista perussuomalaisista sanoisi? No pakkoruotsin poistoaloitettahan ne näyttävät budjetissaan tukevan, mikä on hyvä asia. Ja tietenkin ne kehitysavun jonkinasteiset leikkaukset, jos oikein ymmärsin, ja varmaan muutakin leikkausta oli.

Tarkennetaan vielä sen verran, että näistä kahdesta perussuomalaiset on se joka antaisi miljoonan pari rohkaisuksi sinne tänne kuten esimerkiksi suomalaiseen kirjallisuuteen kirjastotuen muodossa ja liikuntaharrastukseen, ja keskusta puolestaan se, joka myöntäisi pikku vähennyksiä siitä ja tästä tulosta ilmeisesti henkiseksi kannustukseksi.

Vielä tuosta keskustan budjetista. Kun siinä halutaan jaksottaa parille vuodelle yhteisöveron lasku, niin ei kai ne nyt yritä hämätä että siitä syntyisi valtiolle jokin kestävä säästö. Siis kun siinä verrataan vuoden 2014 hallituksen ja keskustan budjettia, niin siihen saadaan keskustan hyväksi parin sadan miljoonan säästö. Mutta eiköhän se koske tosiaan vain kyseistä vuotta, jos ne kuitenkin meinaa saman yhteisöveron laskun toteuttaa kuin hallituskin.

Ja mites Infra Oy ja miljardirahasto mahtaisivat näkyä budjetissa? Voisi olla aika menopainotteista monta vuotta, vaikka keskusta nasevasti sanookin että politiikkaa pitää tehdä ajassa. Voisi mennä siis budjetti jonkin aikaa päälaelleen, jos siihen laitettaisiin nuo miljardirahaston vaikutukset. Vai oliko se taas sitä nousukauden ohjelmaa jo?

Meni nyt enemmän keskustasta puhumiseksi, mutta kun en enää oikein muista mitä kaikkea olennaista siinä perussuomalaisten budjetissa sanottiin. Aika kaunopuheistahan se oli laadulliselta osaltaan. Kumpi noista olisi parempi? Vaikea sanoa. Ehkä ei niin kumpikaan. Tosin kuten ennenkin, myös nyt perussuomalaisten budjetti löytyi helpommin. Keskustan sai taas hakea sieltä ja täältä, kunnes löytyi osa sieltä toinen täältä. Lisäksi keskusta keskittyy enemmän periaatepuoleen, ja sen se osaakin ilmaista paremmin kuin perussuomalaiset. Mutta asia on kumminkin niin, että lopulta vain luvut puhuvat, ja niitähän tässä toivottiin.

Sitten tapojeni vastaisesti rupesin heti vilkuilemaan, mitä joku muu on sanonut näistä keskustan ja perussuomalaisten varjobudjeteista. Muun muassa törmäsin paariinkin kertaan tuohon demareiden arvioon. Mutta sitä lukiessa menin aivan sekaisin, ja koko loppuiltakin meni. Siis varjobudjetithan julkaistiin eilen 22.10.2013, mutta katsokaa mihin demari.fi jälleen on yltänyt. Katsokaa päiväyksiä. Paljastan jo sen verran, että nehän näyttävät olevan vähintään viisi päivää edellä. Palkinto heille siitä taas. Se demareiden arvio noista? budjeteista on tuossa:
http://www.demari.fi/politiikka/paakirjoitukset/8190-varjobudjetit-vain-vaisu-haastaja

Demarin arvion luettua tuli myös mieleen, että kun jopa hoiva-alalla, siis ihmisläheisellä alalla, kehitetään robotteja, niin olisiko niistä apua politiikassa. Huhhuh kaikkea sitä tuleekin mieleen.

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Ja sitten peukkuja alas! Semmoinen nappi pitäisi olla.

Vihreät toimittajat kolmannesko toimittajakunnasta

Kirjoitetaan nyt kerrankin aiheesta, josta muutkin kirjoittavat. Tämähän se on median edustajien ohje meille bloggaajille, eikö niin. No kelle on kelle ei, mutta jos kuitenkin tällä kertaa. Yksi sellainen aihe on edelleen vihreät.

Aarno Laitinen esittää Iltalehden blogissaan muun muassa, että toimittajista kolmannes olisi vihreitä. Jos osuus pitää paikkansa, onhan se huomattava. Niinpä tuli mieleen yksinkertainen laskutehtävä ja siihen karkea vastaus.

Vihreiden toimittajien määrän pitäisi vähentyä yli 20 prosenttiyksiköllä, jos leikisti haluttaisiin sen vastaavan vihreiden poliittista kannatusosuutta kansalaisten keskuudessa.

Vihreiden kannatus on ehkä noin kahdeksan prosenttia. Tehdään niin, että ystävällisesti pyöristetään Laitisenkin mainitsema kolmanneksen toimittajaosuus alaspäin 30 prosenttiin. Jos tästä vähennettäisiin, vain kuvitteellisesti tietysti, 22 prosenttiyksikköä, saataisiin 8 yksikköä katsomukseltaan vihreitä toimittajia. Sehän on siis vihreiden yleinen kannatusosuus nykyään. Laskutoimituksessa kävi kuitenkin niin hassusti, että samalla koko toimittajakunnasta väheni tuo 22 yksikköä, jolloin toimittajien määrä olisikin enää entisen sadan yksikön sijaan 78 yksikköä. Siitä taas edellä mainittu 8 yksikköä olisi yli 10 prosenttia, joten huonosti kävi tässä.

Fiksut vihreät tietysti heti naureskelivat rautakankilaskutoimitukselleni. Tarkoitan, että olisivat naureskelleet jos olisivat lukeneet. Hehän osaisivat heti tehdä kaavan, jolla saadaan tarkka tulos siitä kuinka paljon vihreiden toimittajien määrän pitäisi pudota jotta sen osuus näin laskeneesta toimittajien kokonaismäärästä vastaisi vihreiden yleistä kannatusosuutta. Mutta se siitä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Markkinointi&Mainonta uutisoi aiheesta verkkokauppa ja palautuskulut

Tämä bloggaus alkaa tylsästi, sillä heti alussa mainitaan sanat hallitus, eduskunta ja esitys. Mutta tätä ei oikein voi välttää, jos aikoo mennä asiaan suoraan. Nimittäin hallitus on antanut eduskunnalle esityksen, jolla muutettaisiin muun muassa etämyyntiä koskevia kuluttajansuojasäännöksiä. Asiasta uutisoi Markkinointi&Mainonta.

Esimerkiksi verkkokaupasta tilatun tuotteen palautuskulut olisivat jatkossa kuluttajan vastuulla, kunhan siitä on maininta verkkokaupan tilaussivulla. Muussa tapauksessa palautuskulut maksaa edelleen myyjä.

Mielestäni muutosesitys on hyvä. Tosin oma näkökulmani on hiukan eri kuin uutisessa mainittu EU-lähtökohta, jonka mukaan muutos helpottaisi rajat ylittävää verkkokauppaa. Tavoite on ymmärrettävä EU:n vapaan liikkuvuuden näkökulmasta, mutta itse ajattelen maanläheisemmin. Kuvittelisin, että muutos helpottaisi myös kotimaassa pienten ja aloittavien verkkokauppojen toimintaa ja vähentäisi niiden riskiä, joka liittyy palautuskuluihin. No tavallaan muutos siten helpottaisi tällaisten pientenkin verkkokauppojen kaupantekoa myös ulkomaille, joten siinä mielessä rajojen ylityksen tavoite ja pienen verkkokaupan etu yhtyisivät. Tosin itse saatan suhtautua kuluttajana epäröiden ulkomaiseen verkkokauppaan, joten muutos ei tekisi minusta yhtään innokkaampaa asiakasta siihen suuntaan. Mutta osittain sama vaikutushan muutoksella olisi myös kotimaiseen verkkokauppaan, kun tämän jälkeen kuluttajat olisivat harkitsevampia tilauspäätöstä tehdessään. Muutoksella olisi siten erisuuntaisia vaikutuksia.

Kuitenkin esitys mahdollistaisi edelleen, että myyjä maksaa palautuskulut. Näin tapahtuu, jos mainintaa tilaajan maksamasta palautuksesta ei ole tai jos verkkokauppa nimenomaan ilmoittaa maksavansa palautuskulut. Kuten uutisessa todetaan, jotkin verkkokaupat myös jatkossa maksavatkin palautuskulut sillä muuten niiden saamat tilaukset vähenisivät. Mutta onkin hyvä, että muutos mahdollistaisi erilaisille verkkokaupoille sen sopivimman toimintatavan.

Tässähän siirtyy riskiä tilaajalle tapauksissa, joissa on ilmoitettu tilaajan kustannusvastuu palautuksista. Ja tilaajan harkintavaiva lisääntyy. Mutta eipähän tarvitsisi maksaa toisten palautuskuluja tuotteen hinnassa, mikä osaltaan taas laskisi hintoja ja edistäisi kauppaa. Mutta kuten todettu, verkkokauppa voi vapaaehtoisesti tarjoutua maksamaan palautuskulut edelleen. Silloinhan se valitsee toimintansa kannalta parhaaksi katsomansa käytännön.

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Kehitysministeri ja omistajaohjaus – oletukseni

Vihreät voivat ohittaa tämän tekstin siihen asti, kun ovat valintansa kehitysministeriksi tehneet. Valitkoot rauhassa. Tuo oli huumoria, sillä tokihan he niin tekevät.

Niin siis vihreiden valinta Heidi Hautalan seuraajaksi kehitysministerin ja omistajaohjauksesta vastaavan ministerin tehtävään on myös minun oletukseni mukaan europarlamentaarikko Satu Hassi. Enpä ala luetella oletukseni syitä. Eiköhän ne ole esitetty jo muutamaan kertaan. Tosin varmaan on esitetty ajatuskulkuja myös sen pohjaksi, miksi vihreät päätyisivätkin johonkuhun toiseen. Lisäksi moni esittää näkemyksiään siitä, kuka pitäisi valita ja ketä taas ei pitäisi valita. Mutta se on sitten jo toinen näkökulma, minulle riittää tämä.

Ja mistä lähtökohdista ennustelen? En ainakaan vihreydestäni, sillä en ole vihreä vihreiden tarkoittamassa mielessä. Tein kerran luultavasti vihreiden itsensä väsäämän vihertestin ja sain vihreysasteekseni alle 50/100. Siinä se on minun vihreyteni.

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Teiden kunto huono? – ehkä ei sittenkään

Näkemykset teiden kunnosta vaihtelevat. Moni kansanedustaja ja elinkeinoelämän edustaja on sitä mieltä, että teiden kunto on huono ja siksi kunnossapitoon täytyy saada paljon lisää rahaa. Sitä vastoin moni ylinopeutta ajanut toteaa, että teiden kunto on nykyään niin hyvä että huomaamattaan saattaa ajaa yli sallitun nopeuden.

Bloggaajan oma kanta teiden kuntoon on se, että ei tulisi mieleen aivan ensimmäiseksi eikä vielä toiseksikaan valittaa siitä.

Heräte bloggaukseen tuli tuosta uutisesta:
http://www.savonsanomat.fi/uutiset/kotimaa/kauppaneuvokselle-lahes-sadan-tonnin-ylinopeussakot/1688431

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Pankkien vakavaraisuus ja maksuvalmius – tiukennukset isoja varten mutta pienten kiusaksi

Uutiset ovat kertoneet pankkien säästöohjelmista ja yt-neuvotteluista jo jonkin aikaa. Uusia ilmoituksia tulee koko ajan. Syiksi mainitaan kiristyneet vakavaraisuusvaatimukset, viranomaissääntelyn kasvaneet kustannukset, lainakorkojen alhaiset marginaalit ja asiakaskäyttäytymisen ja toimintaympäristön muutokset.

Esimerkiksi vakavaraisuusvaatimusten kiristyminen aiheuttaa pankeille muun muassa sen, että käytännössä niiden pitäisi omalla tulorahoituksellaan saada kasvatettua omaa pääomaansa. Kuten Keskisuomalainen uutisoi Keski-Suomen Osuuspankin osalta, pankki pyrkii kasvattamaan liikevoittoaan ja sen avulla vahvistamaan omaa pääomaansa. Sen pitää saada useiden miljoonien parannus vuositulokseensa.

Vakavaraisuus- ja maksuvalmiusvaatimusten kiristyminen ja muu viranomaissääntely on erityisesti EU:n direktiivien aiheuttamaa. Nyt taitaa kuitenkin olla niin, että juuri finanssiala tätä yhdentymistä kaikilta osiltaan on ensimmäisten joukossa vaatinut. Voi siis sanoa, että sitä saa mitä tilaa. Ei kai kyse ole kuitenkaan siitä, että haluttaisiin vain parhaat palat EU:sta, eurosta ja pankkiunionista, vai olisiko sittenkin? Sen sijaan en tiedä, paljonko korkomarginaaleilla on tekemistä euron ongelmien ja epätasaisuuden kanssa. Mitä enemmän mahdollisesti on, sitä suuremmalla syyllä sopii sanoa että sitä saa mitä tilaa. Matalat korot sinänsä ovat eurolähtöistä tavaraa.

Miten ne pankit ja muut finanssialan yritykset sitä tulostaan yrittävät parantaa? Osassa tapauksia näyttää siltä, että säästötavoitteiden saavuttamiseksi henkilöstövähennykset ovat hyvin olennaisia, esimerkiksi 95 henkilöä ja 5,5 miljoonaa euroa, kun taas jossakin tapauksessa vähennystarve on enintään parikymmentä henkilöä vaikka tähdätäänkin jopa 10 miljoonan tulosparannukseen. Eli siinä on varmaan hyvin erilaisesta keinovalikoimasta kyse. Mukana on vaihtelevasti konttoriverkoston karsintaa ja muita tehostamistoimia.

Mielenkiintoista on, että ainakin jossakin määrin mietitään olisiko myös mahdollista nostaa lainojen korkomarginaaleja ja palvelumaksuja tuloksen parantamiseksi. Samantapaista pohdintaahan olen havainnut media-alalla. Siis sitä, voitaisiinko ehkä nostaa printtilehden tilaus- tai ilmoitushintoja. En tiedä, onko tätä yritetty viedä pitemmälle vai onko jäänyt vain alkuajatuksen asteelle. Kyllähän tuo tilausmaksun korotus joillakin paikallisilla lehdillä kai onnistuu. Syynä varmaankin on vakaa tilaajakunta.

Jos tässä vaikeassa tilanteessa pankki katsoisi voivansa nostaa marginaalejaan tai palvelumaksujaan ja vastaavasti (levikkiään menettänyt) sanomalehti tilaus- tai ilmoitushintoja, miksi pankki tai lehtitalo ei ole tehnyt näitä korotuksia jo aiemmin. Hintojahan kannattaa korottaa aina, kun se lisää voittoa tai vähentää tappiota kestävästi eli nyt ja myös jatkossa. Näin luulisin.

Yksi mieleen tuleva strategia, johon hintojen korottaminen voisi sopia huonona aikana, on se, että esimerkiksi pankki tai sanomalehti aikoisi keskittyä uskollisimpaan asiakaskuntaansa joka maksaa mitä vain. Onhan paljon myös tällaisia ihmisiä edelleen. Mutta tämä uskollisimpiin asiakkaisiin keskittyminen merkitsisi sitä, että pankki tai vaikkapa lehtitalo tyytyisi pienempään asiakaskuntaan.

Voisihan tuokin strategia toimia väliaikaisratkaisuna ehkä. Vai kävisikö siinä sittenkin niin, että ala supistuisi? Sehän voisikin olla strategiana, että tyydytään alan supistumiseen ja otetaan asiakkailta jatkossa se mikä suinkin saadaan.

Tässä oli parikin asiaa eli liikaa: Ensinnä se että nyt niitä vakavaraisuus- ja sääntelyrasitteita sitten on pankeilla, kun sitä integraatioita kaikilla mausteilla on haluttu. Toisena oli, toimisiko korkomarginaalien ja palvelumaksujen korottaminen pankilla liiketaloudellisesti kannattavasti nyt jos sen ei ole katsottu toimivan jo aiemmin. Tai jos se olisikin toiminut jo aiemmin, miksi ei ole käytetty? Vastaus tuohon nyt toimimiseen voi olla, että toimisi. Strategiahan saattaa olla, että jatkossa otetaan asiakkailta se mikä saadaan ja tyydytään siihen että toiminta voi myös supistua. Toinen selitys hintojen korottamisen toimivuudelle voisi olla, että aivan pian markkinatilanne kääntyy kohti parempaa. Se sopisi samalla siihen kuvioon, että hintoja ei ole nostettu aiemmin. Mutta täsmääkö tämä hyvin sen kanssa, että juuri nyt on säästökuureja ja yt-neuvotteluja päällä?

Kun katselin tarkemmin juttuja tuosta vakavaraisuus- ja maksuvalmiussääntelyn kiristymisestä, muun muassa Finanssivalvonnan mukaan niillä ei olisi juurikaan vaikutusta suomalaisille pankeille paitsi pienille. Edelleen juttuja lukiessani selviääkin, että sääntelyn kiristyminen ei hetkauta pankkeja jotka kuuluvat suurempaan yhteisvastuulliseen pankkiryhmittymään. Sen sijaan erilliset pienet pankit joutuvat toimiin kiristyneiden maksuvalmiussäännösten takia, vaikka niillä olisi muuten erinomainen vakavaraisuus. Eräs suuremman pankin edustaja toteaakin, että tämä on väärin monia pieniä pankkeja kohtaan.

Finanssivalvonnan taholta muuten väitetään myös, että tiukentunut sääntely ei olisikaan syy pankkien tulosongelmiin vaan muutostarpeet johtuisivat marginaalien pienuudesta ja ongelmista muissa ansaintalähteissä.

Mutta joka tapauksessa (oma päätelmäni), kun EU:ssa haluttiin vähentää nimenomaan suurten pankkien ylisuurta riskinottoa, tässä kävikin sitten näin että suomalaisille suurille sillä ei ole niin väliä mutta pieniä se voi kiusata kovinkin.

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Pakkoruotsi ja kondomi samassa esityksessä

Pakkoruotsista ja kondomista ei ehkä kannata puhua samassa yhteydessä. Tuo Iltalehden uutinen (alun perin Keski-Uusimaa-lehti) omalla tavallaan osoittaa, että kun joku ärsyyntyy jostakin kohdasta siinä tuhoutuu sitten muukin hyvä asia samalla. Eräässä koulussahan oli opettaja tulkinnut oppilaiden taide-esityksiä kielteisesti ja oli siksi poistanut ne seiniltä. Niissä muun muassa kritisoitiin pakkoruotsia ja kannustettiin käyttämään kondomia. Mainittiin myös sana homo.

Mutta noin yleisemmällä tasolla, kun esimerkiksi pakkoruotsista kirjoittaa, en siinä yhteydessä provosoisi pakkoruotsin kannattajia millään muulla aiheella tai sanankäytöllä samaan aikaan. Keskittyisin pakkoruotsiin. Jos taas puhuisin vaikkapa kondomista, en ottaisi esille samaan aikaan pakkoruotsin kaltaista aihetta. Nimittäin jos joku olisikin kiinnostunut lukemaan juttua kondomista, hän saattaisi aivan ymmärrettävästi tuhahtaa että nyt ei kyllä kiinnosta tuo pakkoruotsista valistaminen (tämä siis vain esimerkki).

Iltalehden uutiseen muuten löysin sosiaalisesta mediasta, siitä yhdestä joka on nyt menossa pörssiin. Seuratkaa kirjoittajaa siellä. Saatan sanoa jotakin tyhmää.

Kuten edellisessäkin blogimerkinnässäni väitin, olen nytkin kiitollinen kielteisestäkin palautteesta, vaikka kovillehan se varmaan ottaa jos kohdalle sattuu. Palautteesi on meillä tärkeä, sano entinen mies.


Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Tyytyväiset asiakkaat, positiivinen palaute, hyvä yritys – kielteinen palaute?

Luin erään yrityksen sivulta kohtaa, jossa on sen asiakkaiden palautteita. Odotin, että esimerkeistä olisi löytynyt yksi edes hiukan kielteinen palaute, mutta ei ollut kielteistä edes mausteeksi. Otoksen palautteet olivat kaikki täydellisen tyytyväisiltä asiakkailta. Tosin yritys mainitseekin, että sen saamasta palautteesta on positiivista, no jääköön paljastamatta, aivan hirveän suuri osuus. Mutta siitä huolimatta ja juuri sen antaman itseluottamuksen turvin olisi tuossa palautteiden otoksessa voinut olla edes yksi esimerkki siitä marginaalisesta vähemmän positiivisten palautteiden joukosta.

Nyt voi toisaalta sanoa, että olenpahan tavannut täydellisen hyvän yrityksen asiakkaiden tyytyväisyyden osalta. Ja onhan tuossa täydellisessä julkikuvassa myös sellainen vetovoima, että se koukuttaisi ja houkuttaisi itseänikin kokeilemaan yrityksen palvelua jos asia olisi ajankohtainen. Kun palvelua ja sen lopputulosta kehutaan noin täydelliseksi, niin olisihan se kohdattava ihan kasvoista kasvoihin, pienellä jännityksellä että mitähän sieltä tulee. Jos palvelussa ja muissa seikoissa sitten esiintyisikin vaikka vain pientäkin kielteisen palautteen aihetta, se olisi bloggaamisen arvoinen positiivinen löytö. Se ei olisi tavoiteltava löytö siinä mielessä, että sitä toivoisin tosi tilanteessa, sillä kyse ei ole ihan mitättömästä asiasta. Tuskin kuitenkaan vuosikausiin tarvitsen kyseistä palvelua, joten enemmänkin seuraan sivusta miten tämä täydellisen hyvä yritys porskuttaa. Toiseksi, yritys ei edes toimi tällä alueella, joten tarvittaessa pitäisi käyttää jonkin toisen yrityksen palveluita.

Etkö pitänyt jutusta? Anna kielteinen palautteesi, kiitän palautteestasi jo etukäteen!

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!