Forssa, Forssan Lehti, kiinnostaa

Silloin tällöin, kun käyn lähellä Forssaa eli eräässä Forssan naapurikunnassa, luen Forssan Lehteä runsain määrin ja tarkkaan. Forssan asiat kiinnostavat suuresti, vaikka eivät niin paljon kuin kyseisen naapurikunnan. Viime lukukerrasta jäivät mieleeni muun muassa jutut, jotka koskevat Forssan taloutta ja Forssan seudun kuntaliitoskeskustelua.

Forssan taloudesta oli kiinnostava sellainen juttu, jossa jo otsikossa todetaan että juustohöylä ei riitä. Sanoma taisi siis olla, että kaupungin taloutta pitää korjata oikein kunnolla. Eihän asiassa sinänsä mitään poikkeuksellista ole näinä aikoina, tuttua puhetta joka puolella. Äkkiä tulee mieleen esimerkiksi eräs keskisuomalainen kaupunki, jota seuraan suurella mielenkiinnolla, mutta tosiaan onhan niitä paljon muitakin.

Kun luin tuota juttua Forssan talouden tasapainottamisesta, sain jotenkin huomaamattani ja ehkä aivan aiheetta vaikutelman, että tässä talouspulmassa on Forssan luottamushenkilöillä ja virkamiehillä työtä kerrakseen kuten aina näissä nykyisissä kuntatalouden pulmissa. Niinpä yllätyinkin, kun jutun (muistaakseni) lopussa lyhyesti ja ytimekkäästi todettiin että kiireellisin tehtävä on nostaa Forssan visuaalinen ilme. Samalla tuli jälleen mieleen eräs toinen kaupunki eräässä toisessa maakunnassa, jota seuraan suurella mielenkiinnolla.

Toinen kiinnostava aihe Forssan Lehdessä oli kuntaliitoskeskustelu. Forssa ja selvityksen kohteina olleet Forssan seutukunnan kunnat olivat antaneet päätöksensä siitä, haluaako kunta lähteä jatkoselvityksiin varsinaisesta kuntaliitoksesta. Muistaakseni se meni niin, että Forssa haluaisi mutta seutukunnan muut kunnat eivät. Joku sitten Forssan Lehdessä, olisikohan ollut jopa itse Forssan Lehti, pahoittelikin, että nyt ei vieläkään päästä purkamaan seudullista byrokratiaa ja päällekkäisyyttä kun kuntaliitos ei etene.

Minä päinvastoin olen sitä mieltä, että onneksi nyt ei jouduta Forssan seutukunnalla esimerkiksi viiden vuoden jähmettämissopimuksiin jotka estävät kuntabyrokratian keventämisen, päällekkäisyyksien karsimisen ja kustannusten vähentämisen vaikka niin haluttaisiinkin. Ja toiseksi, luovatko pienet kunnat olemassaolollaan päällekkäistä hallintoa seudulle? Luulen, että eivät käytännössä lainkaan.

Tulee mieleen vähän sellainen filosofinen kysymys, että mistä johtuu tämä jako että Forssa haluaa mutta seutukunnan muut kunnat aika selvästi eivät halua. Onko siinä taustalla jokin syvällinen ideologia vai mikä siinä on selityksenä?

Lopuksi viimeaikainen mottoni: Suomen kuntarakenne ei ole kovinkaan kiinnostava asia. Sen sijaan erittäin kiinnostava ja tärkeä asia on kunnan rakenne.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Mitähän kokoomus seuraavaksi?

Viimeksi lukemastani puoluekannatusten gallupuutisesta sain käsityksen, että kokoomuksen niin sanottu kannatus olisi pudonnut Sdp:n kannatuksen tasolla, joten kokoomus on tehnyt näyttävän tuloksen alastulossa. Sopii, muuten, hyvin tähän melkein talviseen vuodenaikaan. Mutta mitä kokoomus aikoo tehdä kannatuksensa kanssa, sillä kohtahan sen on otettava vastaan ihan virallinenkin kannatustulos ja elettävä sitten sen kanssa.

Kun kyseessä on kokoomus, puolue tuskin aikoo jäädä toimettomaksi kannatuksensa lisäämispyrkimysten suhteen, sillä juuri kannatus on ymmärtääkseni kokoomukselle aivan erityisen tärkeä asia. Jotakin näkyvää ja mahdollisesti yllättävää puolue varmaankin tekee ja pian. Tai jos ei tee, niin onpa kumma. Toisaalta kokoomuksen räväköitä toimia jarruttaa päähallituspuolueen asema, toisaalta juuri siinä piilee asian yllättävyyspotentiaali. Joka tapauksessa luulen, että kokoomus ylittää reippaasti uutiskynnyksen vielä hyvissä ajoin ennen eduskuntavalleja 2015. Mitenkähän se sen mahtaa tehdä?

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Olisikohan pitkä lasku alkanut?

Amatöörinä seuraan kiinnostuneena, jokohan olisi alkanut kunnon lasku osakemarkkinoilla eri puolilla maailmaa. Sinänsä en seuraa niinkään osakeindeksejä vaan rahastoja, ja seuraamani rahastot, erityisesti jotkut niistä, ovat nousseet omalla arviointiasteikollani niin paljon, että en missään tapauksessa edes kuvittelisi koskevani niihin, ainoastaan seuraan. Mutta juuri viime päivinä on mielestäni tapahtunut selvää laskua. Jospa lasku jatkuisi niin, että oltaisiin jossakin vaiheessa jopa kymmeniä prosentteja alempana kuin nyt, mutta mistäpä sen tietää vaikka kävisikin jotenkin toisin.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Maaseutu onnellisempi vai varttuneempi väestö vai mikä – todellinen ”linkki” jäi kiinnostamaan

Tiedotusvälineet (jotka mainostavat pitäneensä sivistyksestämme huolta olemassaolonsa ajan ja mielestään myös siksi ansaitsevat vieläkin parempaa verokohtelua) ovat kertoneet viime päivinä jotakin sellaista, että maaseudulla asuvat kokevat itsensä onnellisemmiksi kuin kaupungissa asuvat. Näistä jutuista en ole päässyt selville, onko tuloksessa huomioitu ikäryhmien vaikutus. Olen joskus lukenut nimittäin, että eläkeikäiset olisivat onnellisempia kuin muut.

Jos sanotaan, että maaseudulla asuvat ovat onnellisempia kuin kaupungissa asuvat, mikä ei tosin ole mielestäni vielä kovin paljon sanottu, niin täytyy sen kuitenkin jotakin tarkoittaa. Sen täytyy tarkoittaa sellaista, mikä ainakin jollakin hämärällä tavalla liittyy maaseutuun ja kaupunkiin.

Siis suoraan sanoen, minua kiinnostaa hiukan, ovatko tällä hetkellä maaseudulla asuvat onnellisempia lähinnä sen takia kun ovat yleisesti eri-ikäisiä ja ehkä jonkin muunkin olennaisen seikan suhteen erilaisia kuin kaupungissa asuvat, vai siitä huolimatta. Yritin löytää tutkimuksen sivuilta selvyyttä asiaan, mutta ei se minulle selvinnyt. Oletan kuitenkin vahvasti ja hyväntahtoisesti, että kyllä ne ovat ottaneet huomioon erinäisiä seikkoja, mutta tämä on kuitenkin edelleen vain oletukseni. Toivottavasti ovat ottaneet huomioon. Vai onko tyydytty tässä vaiheessa vain toteamaan aineistossa esiintyvä ero, että maaseudulla asuvien joukossa on enemmän onnellisuutta ja sillä selvä. Ei siinä mitään, käyhän sekin. Itse vain usein harhaudun miettimään, mistähän jokin kiinnostava seikka oikein johtuu.

En toki oleta tutkimuksen osoittavan tai väittävän, että jos vaihdettaisiin väestöjä maaseudun ja kaupungin kesken niin tulos olisi edelleen se että maaseudulla onnellisempia kuin kaupungissa. Siis, ei se kai sentään niin puhtaasti ole syy-vaikutussuhteessa yhdyskuntarakenteeseen tuo onnelliseksi itsensä kokeminen, mutta mistä sen tietää vaikka olisikin. Lisäksi, näytti muutenkin siltä, että onnelliseksi kokeminen oli vain yksi pieni osa koko tutkimustulosta mutta ehkä kaikkein ”aikuisviihteellisin” ja siten suurta lukijakuntaa kiinnostavin.

Muuten, ehkä perussuomalaiset olettavat lisäävänsä (valtaan päästessään) maaseudulla asuvien onnellisuutta entisestään poistamalla autoveron, jos on uskominen siihen mitä media on kertonut että perussuomalaiset poistaisivat autoveron. Vaikka itse en niin yltiöyhteisöllinen olekaan ja vaikka pidänkin yhteisöllisyys-sanaa hämäränä muotisanana, niin täällä kaupungin laitamillakin toivoisin että väestö käyttäisi paljon enemmän taajaan kulkevaa linkkiä (paikallinen erinomainen sana jo luullakseni ennen tietokoneita tai verkostoitumisesta puhumista) yksityisauton sijaan. Mutta ei se siltä näytä. Eilenkin oli euron linkkipäivä. Tosin kuulemma jossakin käyttivätkin sitä hyödyksi täysin linkein, mutta vaikutti siltä, että tällä kulmalla eivät niinkään. Lumisateesta huolimatta yksityisautoilu oli vähintään entisenlaisessa suosiossa.

Perusteellinen kevennys: Arvaa mitä puoluetta en tule sittenkään äänestämään eduskuntavaaleissa 2015 vaikka vielä muutama päivä sitten olisin juuri ja juuri niin voinut ajatellakin. Viiden pisteen vihje: Tunnen liikkumisvapautta erityisesti liikkuessani jalkaisin (hölkkäämisen ja kävelemisen sekakäyttö) tai linkillä, koska suosin ulkoistamista ja hyvää taajamaelämää.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Kiinteä laajakaista ja muuttuvat tunteet

Pari päivää sitten juttelin puhelimessa pitkään ja asiallisesti, kun kauppasivat nopeampaa laajakaistayhteyttä entisen tilalle. En tietenkään tullut puhelun aikana yhtään myötämielisemmäksi asialle, sillä nykyiselläkin versiolla ehdin käydä liian monella verkkosivulla. Jos kuitenkin olisin pehmennyt ja sanonut että pistä tulemaan, niin eilen asiakaskokemukseni olisi tunnetasolla laskenut vieläkin jyrkempää alamäkeä kuin nyt tapahtui. Näin ollen oli myyjän etu, ettei kauppaa tullut.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Keskusta, epäluottamuslause ja lapsilisä – sitten löysin asiaa

Keskusta esittää epäluottamuslausetta hallitukselle lapsilisäleikkauksista. Hallituksen luottamuksesta äänestetään perjantaina. Rupesin katsomaan, millainen tämä hallituksen lapsilisäesitys olisikaan loppujen lopuksi vaikutuksiltaan. Kannatti ruveta, sillä löysin samalla erinomaisen sivuston.

TalousSuomi-sivustolla selvitetään muun muassa lapsilisäleikkauksen ja siihen liittyvän verovähennyksen vaikutuksia. Kyllähän tästä jo aiemminkin olin vähän kuullut tai lukenut, mutta tulipahan jälleen vahvistus käsitykselleni. Asioista tehdään monimutkaisia ja enintään näennäiskohtuullisia, kun ilmeisesti pyritään miellyttämään niitä joiden miellyttäminen on kannattavinta.

Ei muuta tällä kertaa. Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Seuraava hallituskausi aivan ratkaiseva kuten aina

Kuuntelin, kun ekonomisti muistutteli että seuraava hallituskausi on ratkaiseva julkisen talouden tasapainottamisen kannalta. Mutta eikös tämäkin ollut? Eli kun tässä nyt kuitenkin ihan hyvin mennään eteenpäin, niin mahtaako se seuraavakaan hallituskausi olla sen ratkaisevampi?

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Tekstiviesti tai puhelu ja väärä vastaanottaja – lähes tuntematon

Olen ihmetellyt paljon, ettei juuri kukaan milloinkaan soita tai lähetä tekstiviestiä minulle, siis kännykkääni, vahingossa. Tarkoituksella kylläkin ja ymmärrettävistä syistä. Ehkä tämä kummallisuus johtuu osittain nykyisestä tekniikasta ja käytännöstä, kun ihmiset tallentavat kännykköihinsä yleensä jonkinlaisen osoitteiston (ns. nimiluettelon) yhteydenottoverkostostaan ainakin joltakin osin. Tällöin vähenevät numeroiden näppäilystä johtuvat virheet, kunhan on tallentanut numeron oikein osoitteistoonsa. Toisaalta on syntynyt uusi virhemahdollisuus, että sormi lipsahtaa nimiluettelossa esimerkiksi viereiseen nimeen, hätäisyydestä tai muusta johtuen. Mutta en ole havainnut saaneeni tällaisiakaan yhteydenottoja.

Tiedostan toki mahdollisuuden, että helposti painaa väärää nimeä, ja olen ollut vähällä tehdä itsekin niin, mutta olen selvinnyt lievällä säikähdyksellä toistaiseksi. Onneksi tekstiviestissä ei tee virhettä niin helposti kuin soittaessa, kun tekstiviestissä on pari vaihetta tarkistaa asia ennen lähetystä. Näin omassa kännykässäni, mutta uusin tekniikka voi olla toisenlaista.

Lue myös blogin muita kirjoituksia. Lue vaikka koko blogi!

Hidastettu "kaatuminen"

Vaikka ammatillinen media jokin aika sitten opasti myös meitä ”vastuuttomia” tavallisia lukijoita että hallitusta ei pidä nyt (enää) kaataa, edelleen näkyy mielenkiintoisia lausahduksia aiheesta. On esitetty menneisyydelle ”toiveita”, että hallitus olisi pitänyt kaataa. On vaikea sanoa, kummalta suunnalta enemmän, oppositiosta vai hallituspuolueista. Mielenkiintoisin esimerkki tällaisesta taannehtivasta toiveikkuudesta on, kun on jopa ilmaistu asia ikään kuin siinä hengessä että olisitte kaataneet meidät (oma tulkintani). Tämäntyyppiseen ”kaatohakemukseen”, jossa ollaan toivovinaan kaatumisen jälkeisen tilan takautuvaa voimaantuloa, voi vain kommentoida, että olisitte pyytäneet.

Lue myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi!

Saataisiinko vaihteeksi ylileveä oppositio?

Verkkoapilassa toimittaja kirjoittaa ylileveäksi mainitusta hallituksesta, jossa ylileveys on käytännössä sitä että kokoomus ja Sdp muodostavat ylileveän kaksikon jonka toimintaa muut eivät juuri ole haitanneet. Siitä tuli mieleeni, että seuraavaksi tarvittaisiinkin ylileveä oppositio. Oppositiossa voisivat näin ollen sijaita kokoomus ja Sdp. Vastaavasti hallituspohja voisi muodostua keskustasta ja perussuomalaisista.

Perussuomalaiset ja keskusta eivät ikävä kyllä pelkästään riitä, sillä erinomaisellakin tuurilla niiden yhteinen paikkamäärä yltäisi arvaukseni mukaan vain 85 kansanedustajaan. Tarvittaisiin siis lisäksi joku muu hallitukseen. Luulisin, että kristillisdemokraatit, perussuomalaiset ja keskusta kykenisivät helposti yhteiseen talous- ja elinkeinopolitiikkaan ja muuhunkin politiikkaan.

Harmi vain, että mainituilla kolmella puolueella ylletään parhaimmillaankin vain suunnilleen 92 paikkaan, joten vielä tarvittaisiin ainakin yksi puolue. On luullakseni asioita, joiden kannalta on sama olisiko se neljäs hallituspuolue Rkp vai vihreät, joten se voisi jälleen kerran olla vaikkapa Rkp koska esimerkiksi Rkp:n talouspolitiikka voisi olla suurelta osin jopa hyvää. Lisäksi Rkp oppositiossa (todellakinko?) saattaisi olla yhdistävä tekijä kokoomuksen ja Sdp:n välillä, joten ei sitä sinnekään kannattaisi päästää. Toisaalta Rkp:lläkin vahvistettu hallitus jäisi vielä hyvin todennäköisesti liian pieneksi, joten kyllä hallitukseen tarvittaisiin vihreät sittenkin. Jos vihreillä menee hyvin niiden itsensä kannalta, ne voivat saada lähes 15 paikkaa. Tällöin hallituspohjaksi niin sanotussa parhaassa tapauksessa riittäisikin keskusta, perussuomalaiset kristillisdemokraatit ja vihreät. Eihän se luullakseni kovin vahva sisäisesti enää olisi, mutta näinhän siinä käy, jos tavoittelee ylileveää oppositiota.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Vaikka robotit niin työ

Bill Gates on sitä mieltä, että jos robotit todella tekevät yhä suuremman osan töistämme pitäisi työaikoja lyhentää (Kauppalehti). Olen eri mieltä eli sitä mieltä, että työaikojen lyhentämisen ei tarvitse eikä pidä olla mikään tavoite vaan silloin pitää tehdä entistä enemmän töitä robottien parissa.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Ilmainen keino, vai onko?

Oletetaan, että olen budjetoinut (vakka en olekaan) välttämättömiin tai hyödyllisiin tietotekniikkahankintoihin tälle vuodelle 1 000 euroa. Loppuvuodesta huomaan, että oman talvikunnossapitoni takia ja työtehon säilyttämiseksi minun pitää hankkia satasen talvijalkineet. ”Kehykset” ovat kuitenkin sen verran tiukat, että nuo talvijalkineet eivät ikään kuin saa maksaa mitään. Mahdoton tehtävä vai mitä? Nehän maksavat sen satasen eivätkä ole näin ollen ilmaisia. Päätän kuitenkin kokeilla, pystyisinkö uskottelemaan itselleni että satasen jalkineet on mahdollista sittenkin saada ilmaiseksi.

Aikani mietittyäni ja lehtiä luettuani hoksaan, että onnistuuhan tuo äskeinen. Minähän teen sisäisiä uudelleen kohdennuksia 1 000 euron budjettiini. Voinhan jättää modeemin ostamatta. Kyllähän tietokoneella voi tehdä jotakin ilman modeemiakin. Vaikeaksihan se tulee, eikä välttämättä ole kovin aikaa säästävää puuhaa, kun on pidettävä jatkuvasti yhteyttä muualle asioiden sujumiseksi. Ohjelmien päivittäminen käy myös lähes mahdottomaksi, mutta saanpahan ilmaisilta näyttävät erittäin hyödylliset jalkineet.

Sitten pälkähtää päähän, että eihän minun tarvitsekaan luopua modeemista. Muistan, että tietotekniikkabudjettiini sisältyy 300 euron edestä välipalakarkkeja korkean tuottavuuden ylläpitämiseksi. Niinpä otan siitä sata euroa jalkineisiin, jolloin jalkineet alkavat näyttää vieläkin ilmaisemmilta. Herää vain kysymys, miksi alun perin budjetoin noin paljon karkkeja tuottavuuden ylläpitämiseksi ja kasvuni aikaansaamiseksi, kun vähempikin riittää ja samalla säästän hampaitani.

Aina kun puhutaan jonkin sellaisen ilmaisuudesta joka maksaa, pitäisi herätä muutaman kysymyksen.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Katsoin verkkolähetyksen – valtuuston kokous, Jyväskylä

Katsoin eilisen Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokouksen netin välityksellä. Kokouksessa erityisen paljon aikaa vei se, kun valtuutetut evästivät talousarvion jatkokäsittelyä. Evästely vaikutti melko yhdenmukaiselta (en nyt keksi tähän oikeaa sanaa).

Aiemmin tänä vuonnahan kaupunginvaltuusto ihan fiksusti löi lukkoon (ymmärsinkö oikein?) ensi vuoden veroprosentin. Tai siis sitoutui tai jotain, mutta kai se sitä tarkoitti että veroprosentti pysyy, toivon hartaasti ainakin. Tätä silloin vastustivat esimerkiksi demarit, mikä ei ainakaan nosta demareiden imagoa (imago on kokoomuslainen uudissana) minun silmissäni. Demarit olisivat halunneet jättää veroprosentin päättämisen tähän talousarvion yhteyteen. Siitä heidän eräs valtuutettunsa muistutti tässäkin kokouksessa. Mutta eivät muutkaan puolueet meikäläiseltä hurraa-huutoja saa eilisen talousarvioevästyksen eli väärästä pakasta leikattu -puheenvuorojen perusteella.

Mikä yliluonnollinen voima tai hallintomuodollisuus on määrännyt, että talousarvion evästys tarkoittaa vain ja ainoastaan sitä, että valitetaan pitkissä puheenvuoroissa sitä kun on säästetty juuri jostakin? Se ”jostakin” ilmeisesti riippuu siitä, minkä asian kanssa valtuutettu on itse ollut tai on tekemisissä luottamustoimissa tai muuten. Puheenvuorojen toispuolisuus minua harmittaa. Jos on oltu sitoutuvinaan (onneksi on nyt sitten sitouduttu tosiaan) nykyiseen veroprosenttiin, niin silloinhan jos haluaa johonkin lisää rahaa verrattuna kaupunginjohtajan talousarvioon pitää ”haluta” se sama rahamäärä lisäleikkauksena muualta. Kuitenkin hyvin vähissä olivat ne puheenvuorot, joissa edes yritettiin esittää johonkin vähemmän rahaa kuin kaupunginjohtajan talousarviossa esitetään. Ei niitä käytännössä ollut verrattuna siihen, mitä oltiin koko ajan vaatimassa.

Mieleen jäi, että nimenomaan koulupuolen säästöistä valitettiin. Mielestäni erityisesti keskusta kunnostautui tässä, jotkut oikein pariin kertaankin, jos oikein muistan. Keskusta voi käydä tässä kommentoimassa, jos muistan väärin. Muutenkin voi käydä kommentoimassa ilomielin. Siis liian suuria luokkia, liian vähän ihmisiä, tunteja ja kaikkea muuta opetuksessa ja sivistyksessä ja mitä niitä nyt onkaan ihania juttuja, jotka kaukana tulevaisuudessa monin verroin takaisin ja niin edelleen.

Siis kun ollaan kaupunginvaltuusto, eikö olisi uskottavuuden (kokoomuslainen uudissana tämäkin) kannalta selvä että pitkien leikkauspaheksuntapuheiden ohella puhuttaisiin myös muutama sekunti siitä mistä sitten leikataan jos ei jostakin saa muka leikata. Olihan kyse talousarviosta, ja olihan sitouduttu nykyiseen veroprosenttiin. Vai olenko taas ymmärtänyt tämän väärin? Käykää kommentoimassa ja huomauttamassa, olkaa hyvä! Kommenttilaatikot ovat vapaita.

Noin päätöksenteon muodollisuuden kannalta en tiedä, miten tiukasti ohjaavia tällaiset valtuutettujen ryhmämme edellyttää tai vaatii -listat talousarvioon liittyen ovat. Riippuu ehkä myös siitä, miten se valtuutettu asian esittää. Eli jos hän (noin minuutin) kongin kumahduksen jälkeen puheensa päätteeksi sanookin, että huono homma mutta minä ja ryhmämme emme vaadi muutosta niin sitten ei kai mitään. Mutta entäs muuten? Kaupunginhallitushan talousarviota seuraavaksi käsittelee.

Jos on sitouduttu, niin silloinhan kyse on automaatista. Jos johonkin hellytään laittamaan lisää rahaa valtuutettujen äänekkäiden toivomusten saattelemana, niin pitänee sitten vain yksinkertaisesti jostakin säästää lisää. Se ei kuitenkaan taida olla todellisuudessa helppo ratkaista, että mistä. Ainakaan ei pidä toimia sillä periaatteella, että leikataan vähin äänin sieltä missä ei pidetä ääntä ja annetaan periksi kovaäänisille. Toivottavasti ei niin.

Olisin toivonut, että edes kokoomus. Erään kokoomuslaisen evästyspuheenvuoron vai oliko jo kommenttipuheenvuoro, kohdalla tuntui, että kokoomus se sentään hyväksyy tämän säästölinjan ilman mutta-huomautusta, kunnes mainittiin jotakin että Lutakkoon ja imagoon pitää saada kohennusta. Siinä kohtaa meikäläisen tunnelma taas lässähti myös kokoomuksen osalta.

Eilisen valtuuston kokouksen katsominen oli henkilökohtaisesti opettavaista. Vahvistui käsitys, että minusta ei olisi valtuutetuksi. En kestäisi istua kokouksissa, joissa esimerkiksi talousarvion evästys tai kommentointi on sitä että vaaditaan lisää rahaa johonkin tai leikkausten perumista ilman että esitetään vastaavasti lisäleikkauksia muualle.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Ehdoton luottamus

Seuraavassa L-Ä kysyy, ja E191 vastaa.

L-Ä: Saanko kysyä yhden kysymyksen?
E191: Ole hyvä.
L-Ä: Sanoit luottavasi siihen, että tämä tiimi selviytyy näistä tehtävistä niin tuloksen kuin aikataulunkin suhteen, ja että et halua vaihtaa tiimiä. Sinä vielä toistit, että luottamus vallitsee ja sillä selvä.
E191: Kyllä. Juuri näin.
L-Ä: Jos vielä ajattelet asteikolla 0 -100, mikä luku kuvaa luottamustasi? Pystytkö sanomaan?
E191: Hivenen yli 50.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Henkilövalintoja

Tämä perjantai on ainakin jonkinlainen uutispäivä. Maaseudun Tulevaisuus kertoo, että Mikael Pentikäinen on nimitetty lehden päätoimittajaksi. Siinä on mielestäni uutisena jonkinlaista kiinnostavuutta. Ja, muuten, myös sillä yksityiskohdalla, miten paljon MT:llä on lukijoita. Verkkouutiset taas uutisoi, että pääministeri on pyytänyt Eero Lehteä yrittäjäpoliittiseksi neuvonantajakseen. Hyvin uutisarvoista sekin. Eikä tässä toivottavasti vielä kaikki tältä päivältä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Oppositio viihtyy oppositiossa

Minäkin olen sitä mieltä, että oppositio ei ole kiinnostunut hallituksen kaatamisyrityksestä. Turun Sanomien jutussa professori Jan Sundberg sanoo, että oppositio ei ole vielä valmis vaaleihin. Ei kai sitten. Ihmetyttääkin suuresti, milloin esimerkiksi keskusta oikein on valmis. Toivotaanko, että gallup näyttäisi 30 prosentin kannatusta? Tosin olisiko meillä edes hyvää vaihtoehtoa nykyiselle hallitukselle tai eduskunnalle tai millekään? Muutoksen jälkeenkin väiteltäisiin pääasiassa siitä, mitä veroja nostettaisiin ja mitä laskettaisiin ja mitä uusia veroja keksittäisiin, vaikka pitäisi keskittyä asioihin joilla vähennettäisiin edellä mainittua veivaustarvetta ja "luovuutta".

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Imago, imago, imago, mutta asukkaat eivät siltikään

Erityisesti suurimpien kaupunkien imagoista puhutaan käsittämättömän paljon. Vaikuttaa siltä, että ulkoinen tyylikäs vaikutelma on asia johon sijoittamista ei hidasta edes vaikea rahatilanne. Imago on jokin mystinen, pyhä asia tuolla jossakin ja joskus, jota ei tarvitse perustella. Se on itsestään selvyys. Imagon rakentamiseen käytetyistä voimavaroista ei ilmeisesti tarvitse esittää alkeellisiakaan tuottolaskelmia, arvioita siitä, miten lopulta kuntalaiset hyötyisivät (ja hyötyivät) edes mutkan kautta siitä että kunnan imago on parantunut. Tai ongelmahan syntyy jo siinä, kun imagosta puhuttaessa ei kerrota mitä kulloinkin tarkoitetaan. Ei täsmennetä, mistä seikasta tässä nyt halutaan luoda ulospäin parempi mielikuva ja miksi halutaan.

Jos kaupungin imago, mielikuva kaupungista, tarkoittaisi vaikkapa sitä että kaupunkiin ollaan halukkaita muuttamaan jonkin joko epämääräisen tai selkeämmän mielikuvaseikan takia, niin se olisi jo jonkinlainen konkreettinen sisältö imagolle. Mutta tämä ei sellaisenaan merkitse vielä yhtään mitään. Vaan sitten tietysti seuraavaksi pitää kysyä, mitä sillä muuttohalukkuudella saavutetaan kaupungin kannalta eli lopulta kaupunkilaisten kannalta. Jos saavutus on jotakin sellaista kuin että kasvava kaupunki vetää kasvumaineellaan, siis imagolla jälleen, uutta väkeä ja uutta kasvua, silloin ajattelu on suossa. On sanottava selvästi, mitä kaupunkilaiset lopulta saavat imagon mukana. Ja jos se on jotakin järkevää, niin asia on ok. No, järkevyys voi olla joskus arvostuskysymys. Helpointa onkin, jos imagosta saatava hyöty on jokin rahassa mitattava asia. Silloin on aika helppo arvioida, kannattaako jokin imagosijoitus. Tai jälkeenpäin laskea, kannattiko toteutettu imagosijoitus.

Kuntien imagoihin siis kiinnitetään paljon huomiota sekä kuntien päättäjien keskuudessa että yleisesti. Niinpä yllätyin ja opin samalla uutta ja mielenkiintoista, kun tuli vastaan lista siitä, kuinka suuri osa eri paikkakuntien asukkaista suosittelisi kotikuntaansa tuttavilleen. Prosenttiosuudet ovat käsittämättömän pieniä.

Epäsuhtaiselta tosiaan tuntuu, että ulkoisesta maineesta, imagosta, puhutaan koko ajan niin paljon ja sen nimissä rakennetaan sitä ja tätä. Tämä on kohtuutonta yhteen asiaan tuijottamista. Imagolistojahan seurataan tarkimmin nimenomaan suurimpien kaupunkien osalta. Ja näissä kaupungeissa media ja kaupunki itse ovat tuloksesta erittäin kiinnostuneita, ja hyvin huolissaan, jos sijoitus laskee.

Eikö päättäjälle tule mieleen, että huomio pitäisikin kiinnittää paikkakunnan omien asukkaiden tyytyväisyyteen paikkakuntaansa kohtaan, tai itse asiassa asioihin jotka ovat pitkällä tähtäyksellä asukkaiden yleisen edun mukaisia? Tosin kyllähän suomalaisten ulkoisissa mielikuvakyselyissä kysytään monia asioita, joten siinä mielessä kyse ei varmaankaan ole pelkästä kaupunkien ulkoisesta ilmeestä, näyttävyydestä. Mutta nimenomaan paikkakunnilla itsessään mielikuvakeskustelun, imagokeskustelun, pääaihe on näyttävyys kulttuurissa, tapahtumissa ja kaupunkiympäristössä.

Toki näyttävyys ulospäin on periaatteessa perusteltua silloin (mutta vain silloin), kun pystytään osoittamaan neljää peruslaskutoimitusta soveltaen että kyseisellä mielikuvapanostuksella, imagotempulla, saadaan ulkopuolelta tuloja kaupunkiin, ja nimenomaan enemmän kuin on panostettu tuohon näyttävyyteen. Mutta väite, että pitää olla sitä ja tätä näyttävää imagon takia, on riittämätön. Pitää pystyä selittämään konkreettisesti, miksi.

Vaikka moni muuttaa elämänsä aikana paikkakunnille jotka eivät ole juuri hänen haaveidensa mukaisia eli ei ole tultu niinkään mielikuvasyistä vaan kun oli pakko kun se työpaikka tai opiskelupaikka oli juuri siellä, niin siitä huolimatta kyllähän joka paikkaan aina jotenkin lopulta kotiutuu, luulisi kotiutuvan. Ja vaikka pelkkä kotiutuminen ei vielä merkitsisikään että itse suosittelisi paikkakuntaa tuttavilleen varauksetta, niin kyllä se on uskomattoman vähän jos keskimäärin runsas neljännes kyselyn mukaan suosittelisi kotikuntaansa tuttavilleen.

Suurin omituisuus tässä on juuri se ristiriita, kun koko ajan pidetään kovaa ääntä paikkakuntien imagoista suppeassa mielessä ja sitten kuitenkaan asukkaat eivät edes kehu. Ja vielä erityisesti se, että mielikuva ja varsinkin sana imago yhdistetään paikallisessa keskustelussa tyypillisesti ulkoiseen näyttävyyteen. Puhutaan imagonluonnista ikään kuin mainosmielessä.

Tampere on tosin aivan ihmeellinen poikkeus ulkoisen mielikuvan ja sisäisen kokemuksen suhteen. Se näyttää säilyttävän mielikuvansa korkeana ja kärjessä sekä ulkoisesti että sisäisesti. Tosin yllättävän hyvä on suuren, ”pahan” Helsinginkin tulos asukkaiden keskuudessa. Mutta onhan suuri, ”ahdas” Helsinki korkealla myös ulkoisessa mielikuvavertailussa. Näin ollen suuruuskaan ei näköjään pudota asukastyytyväisyyttä. Vai kääntyisikö suuruus jopa eduksi joidenkin paikkakuntien kohdalla, en tiedä. Sitten siellä omien asukkaiden kärkipäässä on kylläkin Pirkkalaa, Kauniaista, Lempäälää, Laukaata, Kaarinaa, mikä herättää ajatuksia niin ikään. Mitenkähän olisi esimerkiksi Muuramen laita? Miten tyytyväisiä muuramelaiset olisivat kotikuntaansa? Tosin aika hyvin sijoittuvat myös esimerkiksi Kuusamo ja Rovaniemi.

Esimerkiksi sellainen seikka kuin työtyytyväisyys ei kuulemma riipu vain työpaikasta, vaan myös henkilöstä niin, että jollakin on taipumus olla joko työtyytyväinen tai -tyytymätön työpaikasta riippumatta. Mutta paikkakuntien asukkaista puhuttaessa luulisin, että tässä suhteessa asukkaiden jakaumat ovat keskenään samanlaisia. Näin ollen paikkakuntien erot eivät olisi asukkaista kiinni. Mutta en tiedä varmuudella asiasta mitään.

Iltalehdestä löytämäni lista kotipaikkakuntien suosittelemisesta on tässä. Kyselyssä on kysytty ilmeisesti monia asioita, joista en sen tarkemmin tiedä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Kaukaa haettu ja kohtuuton

Seuraavassa esitän hyvin kuvitteellinen kumppanuuskuvion: N haluaa kovasti kumppanikseen O:ta. Mutta O ei suostu. Suostumattomuus ei johdu suinkaan siitä, että N olisi laittanut tiukkoja ehtoja O:lle tulevan kumppanuuden osalta, vaan O vain ei ole kiinnostunut kumppanoitumaan N:n kanssa.

N ja X tuntevat toisensa pitkältä ajalta ja siten myös toistensa erilaiset mielipiteet. He päättävät kokeilla kimpassa elämistä suuristakin mielipide-eroista huolimatta. N:n ja X:n kumppanuudessa esiintyy kuitenkin kinastelua alusta asti, mutta jotenkin eteenpäin halutaan mennä. Ihan hyvä.

Yllättäen ja jo alusta asti sekä N:n että X:n ystävät alkavat syyttää O:ta, kun tämä ei suostunut N:n kanssa ja siksi ollaan nyt tässä tilanteessa että NX-kumppanuuden arki ei aina ihan suju. Mutta vielä yllättävämpää on, että myös N ja X itse syyttävät O:ta samasta asiasta. Siis kumpikin vuoron perään.

Eikös tuo ole kaukaa haettua ja kohtuutonta syyttelyä ja jopa täysin uskomatonta?

Mutta otetaan alku vähän toisella tavalla. O olisi kyllä kiinnostunut N:n kumppanuusehdotuksesta kovastikin muuten, mutta N pistää O:lle sellaisia ehtoja, että tämä ei voi suostua niihin. Eli kumppanuutta ei synny tässäkään tapauksessa erittäin ymmärrettävistä syistä. Mutta kun N sitten menee X:n kanssa ja kun heidän yhteistyönsä ei aina oikein suju, niin käy juuri kuten edellisessä, että N:n ja X:n ystävät ja jälleen jopa N ja X itse syyttelevät O:ta kun tämä ei suostunut kimppaan N:n kanssa N:n tiukoilla ehdoilla.

Entistäkin kauempaa haettua, vai mitä?

”Mutta se ei ole eduskunnan syy”

On väitelty ennenaikaisista vaaleista, ja asiaan ottaa kantaa myös sanomalehti Keskisuomalainen pääkirjoituksessaan (24.10). Keskisuomalainen kirjoittaa muun muassa: ”Siinä ennenaikaisten vaalien vaatijat ovat aivan oikeassa, että hallituksen toimimattomuus on aidosti ongelma.” Ja jatkaa: ”Mutta se ei ole eduskunnan syy.”

Okei. Tuossahan siis olisi kysymys siitä, että eduskunta on kyllä tehnyt tarvittavat päätökset suurissakin asioissa. mallikkaasti, mutta päätösten toimeenpano ei olisi sujunut yhtä hyvin. En tiedä, miten on, mutta ihan hyvinhän näin kai voi olla. Ja jos näin olisi, vähän ihmettelisin että miksi. Missä kohtaa tai miksi päätöksenteon ja toimeenpanon yhteys katkeaa? Jos on hyvät päätökset esimerkiksi suurista hankkeista kuten sote ajallaan tehtyinä, niin miksi toimeenpano ei sujuisi? Koostuuhan hallitus aivan valtaosin eduskunnan jäsenistä eli kansanedustajista, ja hallituspuolueet muodostavat enemmistön eduskunnassa.

Kuitenkin pidän mahdollisena, että eduskunta tosiaan on onnistunut työssään mutta hallitus ei jostakin syystä ole saanut toimeenpantua riittävästi eduskunnan päätöksiä esimerkiksi joissakin hyvin tärkeissä tämän hallituskauden sioissa. Jos näin on, niin hallituksen kai pitäisi tehdä toimeenpanoonsa tarvittavia parannuksia.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Kaupunginjohtaja, Jyväskylä: neljä loppukisassa

Seurasin eilen Jyväskylän kaupunginvaltuuston verkkolähetystä neljän kaupunginjohtajaehdokkaan kyselytilaisuudesta. Valtuutetut siis esittivät muutaman kysymyksen, ja lisäksi oli pari muualta tullutta kysymystä. Lehtiartikkeleiden perusteella omassa mielessäni oli jo muodostunut kahden kärki. Lisäksi kaupungin sivulta satuin huomaamaan kyseisten loppukisaehdokkaiden esittäytymisvideot, joiden perusteella tuo oma kärkeni pysyi samana. Mutta oli välttämätöntä katsoa vielä eilinen kyselytilaisuus uteliain mielin. Hiukan tosin alusta myöhästyin, mutta toivottavasti se ei haitannut.

Odotin mielenkiinnolla mainittua kyselytilaisuutta. Eikä sen seuraaminen turhaa ollut, sillä kahden kärkeni vahvistui edelleen. Se vaan, että olisin kaivannut enemmän konkreettisuutta. Mutta eivät nämä kärkiehdokkaani konkreettisuuden osalta toiseksi jääneet. Ja pystyisin jopa sanomaan mutta en tässä sano, kumpi kahdesta ehdokkaastani olisi lopullinen ”ehdotukseni” kaupunginjohtajaksi. En pidä huonona esimerkiksi sitä, että Jyväskylän kaupunginjohtajaksi pyrkivä tuo esille mitä hän ihan itse tekisi ensimmäiseksi ja vaikka toiseksikin. Ja lisäksi, mitä vakuuttuneempi olen ehdokkaan pyrkimyksestä tehostaa toimintoja ja olla yrityshakuinen, sitä enemmän saa meikäläiseltä kannatusta, ikään kuin.

Eipä tässä nyt muuta tule mieleen.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Työllisyysaste nousuun – 1. siirto

Ulkoistetaan työmarkkinapolitiikka äärimmilleen. Käsittääkseni työmarkkinajärjestöt haluavat vaikuttaa hyvin moniin asioihin. Miksi niille ei sitten annettaisi enemmän valtaa ja samalla tietysti hiukan lisää vastuuta. Annetaan siis työmarkkinajärjestöille paljon sellaista valtaa ja vastuuta, joka vaikuttaa työmarkkinoihin.

Valtaa on helppo antaa, jos vain uskaltaa, ja vielä helpompi ottaa vastaan, mutta miten annetaan vastuuta työmarkkinajärjestöille entistä enemmän? Vastuuta tarkalleen ottaen mistä? Ja miten mitataan se, että vastuu on tullut kannettua? Nythän minusta näyttää siltä, että kolmikannassa työmarkkinajärjestöt neuvottelevat itselleen sopivat sopimukset, joilla on kuitenkin ratkaiseva vaikutus koko yhteiskuntaan tavalla jos toisellakin. Toki valtiokin siinä yrittää jotakin olla vaikuttamassa. Mutta ainakin se on selvää, että julkiselle osapuolelle jää ennen kaikkea tosi paljon vastuuta siitä, kun työmarkkinat eivät toimikaan halutulla tavalla. Lisäksi julkisella vallalla on muutenkin haasteita liikaa, joten tehdään asiat helpommiksi kaikkien kannalta ja ulkoistetaan työmarkkinakysymykset työmarkkinaosapuolille täysin.

Se ongelmahan tässä ulkoistamisessa tietysti on, että myös julkisen vallan päätöksillä on olennainen vaikutus osaltaan työmarkkinoiden ja talouden toimivuuteen. Eli vaikka työmarkkinaosapuolet toimisivat kuinka rakentavasti yhteiskunnan kannalta, julkiset infrastruktuuri-, koulutus- ja muut päätökset voivat haitata hyvää kehitystä enemmän tai vähemmän, siis huonoimmassa tapauksessa. Tämä epätasapaino pitää ratkaista selkeällä sopimuksella valtion ja työmarkkinajärjestöjen kesken. Muutenkin koko ulkoistamisen toimivuus edellyttää yksilöityä sopimusta valtion ja työmarkkinakentän kesken.

No, mistä sovitaan? Joudutaan sopimaan varmaan tosi monesta asiasta. Sovittavien asioiden pitää olla hyvin selkeitä ja mitattavia, jotta valtio ja työmarkkinakenttä voivat tietyin väliajoin käydä yhdessä läpi onko sovitut asiat saatu aikaan. Siis onko tietyt työmarkkinoiden (ja talouden) toimivuutta osoittavat tunnusluvut saavutettu, ja onko esimerkiksi valtion lupaamat infrastruktuuri- ja koulutusasiat toteutettu, tai onko verotuksessa tehty ne toimet, jotka julkinen osapuoli on luvannut tehdä sen ja työmarkkinakentän välisessä sopimuksessa. No, hiukan näin ehkä nytkin toimitaan periaatteessa, että valtiovalta sitoutuu tiettyihin juttuihin omalta puoleltaan. Mutta tässä ääriulkoistamisessa on ajatuksena, että valtio ottaa vastuulleen vain sille luontevimmin kuuluvat laajavaikutteiset ja koordinoimista vaativat asiat ja taas työmarkkinaneuvottelijoille siirretään työmarkkinoihin vaikuttavaa valtaa entisen lisäksi niin paljon kuin suinkin mahdollista.

Niin, ne mitattavat ja sovittavat asiat: Valtio ja työmarkkinapuoli sopivat, että on saavutettava vähintään tietty työllisyysaste. Työllisyysasteessa pitää siis edistyä selvin askelin. Ja jonakin sovittuna ajankohtana sen pitää olla vähintään jokin hyvin korkea luku. Ainakin 80 prosenttiin se pitää sopia osapuolten kesken esimerkiksi tällä vuosikymmenellä. Sitten pitää sopia muistakin tunnusluvuista jo senkin takia, ettei hyvää työllisyysastetta tai muuta parantunutta tunnuslukua saavuteta jonkin toisen tärkeän tunnusluvun, siis tärkeän asian, kustannuksella. Ja valtion pitää täyttää omalta osaltaan taas tietyt tulokset edellytysten luonnin suhteen. No, tietysti esimerkiksi työllisyysaste riippuu juuri näistä eri osapuolten toimenpiteistä, joten osapuolten työnjako ja vastuut pitää sopia tarkasti.

Jos luvut kehittyvät sovitulla tavalla, homma ok ja esimerkiksi työmarkkinakenttä saa pitää ruhtinaalliseksi sovitun työmarkkinavaltansa. Mutta jos joku mättää, niin tämä ääriulkoistamissopimus päättyy ja palataan nykymeininkiin.

Työllisyysasteesta vielä: Työllisyysasteesta ja muista vastaavista seikoista pitää sopia tarkkaan myös se, että niiden on edistyttävä kaikissa ikäryhmissä. Sama koskee myös muita väestöryhmittelyjä. Lisäksi pitää sulkea pois mahdollisuus, että jotakin ongelmaa ”ratkaistaan” kyseenalaisilla keinoilla vain jotta tulokset näyttäisivät hyviltä.

Jos tässä bloggauksessa ei ollut mitään uutta, niin se on vain hyvä merkki siitä, että Suomessa asiat ovat menossa kovaa vauhtia parempaan.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Huono ilmapiiri siellä ja täällä

Täällä on käsittämättömän huono ilmapiiri. Synkistelyä, synkistelyä. Tekin siellä vaan synkistelette, kun teidän pitäisi olla rohkeita ja myönteisiä. Käärisitte ne hihat. Tämmönen yleinen synkän ilmapiirin ylläpitäminen, oikein tämmönen synkistelyn synkistely, vie jo uskottavuudenkin teiltä, kun nimenomaan on luotu edellytykset sille, että alettaisiin investoida rohkeasti myönteisessä hengessä Suomen hyväksi. Vastavuoroisuutta minä odotan. Nyt on teidän vuoronne toimia. Rohkeutta, rohkeutta, riskinottoa ja vielä kerran riskinottoa, jokos se riskinotto tuli mainittua, tulikos rohkeus, niitä teiltä odotan, nyt niitä on aivan liian vähän. Rohkeutta pitää löytyä. On ennen kaikkea toteutettava ne olemassa olevat ideat ja niihin pitää panostaa ja investoida. Luovuutta peliin. Toimintaedellytyksethän ovat nyt kunnossa viimeaikaisten toimenpiteiden ja vastaantulojen johdosta. Tarvitaan vain myönteistä asennetta, rohkeutta, riskinottohalua ja luovuutta. Niin, ja maailmalle menoa enemmän, nopeammin, rohkeammin. Olikos siinä jo kaikki?

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Vain hienosäätöä

Tänään oli joku rikkaruohojuttu mediassa. Kiinnosti aihe sen verran, että luin Wikipediasta vähän tarkemmin mitä kaikkea rikkaruohoista, yleisesti rikkakasveista, loppujen lopuksi sanotaankaan.

No, onhan se rikkaruoho melkoinen laji. Pienellä hienosäädöllä siitä saisi täydellisen, näin pintapuolisen maallikon näkökulmasta ainakin.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Herätyskello niin että herää

On taas ollut puhetta herätyskelloista, mistä tuli mieleen se miten eri tavoilla herätyskelloon voi reagoida ja mitä reagoinnista voi seurata. Käytännössä nykyään kai käytetään yleisesti kännykän herätystä, mutta ihan sama. No niin. Kun kännykän herätys soi ja jos kännykkä on aivan käden ulottuvilla, niin herätyksen kohde, siis henkilö, ehkä vain sammuttaa herätyksen ja jatkaa tai on jatkavinaan nukkumista joko tarkoituksella tai vahingossa. Jos hän sammuttaa herätyksen kokonaan, siinähän voi käydä tosi huonosti. Jos hän sammuttaa hetkeksi eli painaa torkkunappia, hän ei ehkä saa hetkenkään rauhaa vaan hänelle tulee olo että jotakin tässä pitäisi tehdä, mutta ei ehkä kuitenkaan tee. Ja siinä taitaa käydä sitten niin, että hälytykset loppuvat ja käy kuitenkin huonosti ja myöhästyy tai ei vain muuten ehdi tehdä mitä pitäisi tehdä sinä päivänä.

Jotta edellä kuvattua ei tapahtuisi ainakaan helposti, kannattaa minun mielestäni laittaa tuo herättävä kännykkä tai herätyskello kävelyetäisyydelle, ettei herätystä voi sammuttaa tai torkkunapilla viivästyttää pelkällä kädenliikkeellä. Nimittäin kun joutuu nousemaan ja lähtemään liikkeelle sammuttaakseen herätyksen, siinä jo paljon varmemmin herää. Silloin herääjä on jo ottanut ensimmäiset askelet herätyskellon vaatimaan suuntaan. Herätyskellohan on laitettu soimaan yleensä kai jollakin tarkoituksella, esimerkiksi että varmasti tulee tehtyä ajoissa mitä kulloinkin pitää tehdä jotta kaikki menisi hyvin. Tosin voihan henkilö vielä tässäkin vaiheessa palata nukkumaan tai torkkumaan. Mutta tämä liikkeelle pakottaminen on yksinkertainen keino pienentää riskiä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Väittely: julkinen vai yksityinen

Sdp ja kokoomus näyttävät olevan hyvin eri mieltä siitä, pitäisikö terveydenhuolto järjestää suunnilleen kuten nyt vai pitäisikö siihen tuoda nykyistä enemmän mukaan sitä, että potilas voi mennä setelin kanssa mihin haluaa, olkoon yksityinen tai julkinen.

Nyt minun pitäisi pohdiskella, miten itse käyttäytyisin (käyttäydyin), jos tarjotaan vaihtoehtoina esimerkiksi hampaidenhoidon loppuunsaattamista kunnallisella (edelleen) tai hiukan suuremmalla omavastuulla yksityisellä. Pohdiskelu antaisi vähän esimakua siitä, miltä se laaja valinnanvapaus sitten tuntuisi. Tosin tilanne ei ole aivan vertailukelpoinen. Mutta en viitsi alkaa jaaritella.

Satuin juuri lukemaan peräkkäin yhden kokoomuslaisen ja yhden sosiaalidemokraatin näkemyksen terveydenhuollon järjestämisestä. Noiden näkemysten esitystapa on kyllä hauska suhteessa toisiinsa. Sieltähän löytyy aivan selvä yhteinen tekijä, vai löytyykö? Edellinen sanoo, että pitää olla ihmisen eikä järjestelmän asialla ja jälkimmäinen, että pitää olla ihmisen eikä bisneksen asialla. No, jos asiat olisivat helppoja ja jos voisi aina luottaa kaikkiin puheisiin ja jos ei jätettäisi kauheasti sanomatta ja jos tietäisi että kaikki ymmärtäisivät tutustumismatkat aina samalla tavalla, niin ongelma ratkeaisi helposti. Otettaisiin vain kantaa siihen, pitäisikö olla järjestelmän vai bisneksen asialla, kun "ihmisen" puolella ovat kaikki. Kallistuisin tässä valinnassa vähintään 45 astetta bisneksen suuntaan. Mutta tämä tosiaan muun muassa ehdolla, että yhteiskunnan kustannukset eivät nouse vaan pikemminkin laskevat eivätkä esimerkiksi palkkakustannukset alalla nouse.

Loppukevennys: Mikä on ihmisen asia?

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Ennaltaehkäisevä ”verosuunnittelu”

Jotkut vaativat, että nostetaan arvonlisäveroa ja vaikkapa kiinteistöveroa. Eikös tämän pitäisi olla selvä signaali meille kansalaisille siitä, että vihdoin mekin voisimme kokeilla ”verosuunnittelua” ennakoivasti ja ennaltaehkäisevästi. Suuntaisimme kulutuksemme ja omistamisemme niin, että meiltä menisi vähemmän esimerkiksi arvonlisäveroa tai kiinteistöveroa. Siis vähentäisimme tai muuten muuttaisimme sellaisten ”tuotteiden” hankintaa tai omistamista, joista menee alv tai kiinteistövero. Tällainen kulutus- ja omistuskäyttäytymisen muutos ei tosin nostaisi Suomen taloutta vaan veisi syvemmälle, mutta olisi rationaalista toimintaa kansalaisilta ja olisi haaste päättäjille.

Siis aletaanpa toimia ennakoivasti ja mietitään edes, olisiko mahdollista.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Vieläkö kokoomus?

Miksihän meikäläisestä tuntuu, että kokoomus olisi keikkunut pääministeripuolueena jo vaikka kuinka kauan? Piti oikein tarkistaa asia. Ja eihän se tosiaan ole ollut kuin tämän vaalikauden ajan. Ovathan keskusta ja Sdp kestäneet samassa asemassa helposti pari kunnon vaalikautta. Onkohan tämä mediatouhu ja sosiaalinen media saaneet aikaan vaikutelman, että kokoomuslainen pääministeri tuntuu olleen keskustelun kohteena jo vuosikausia. Mutta toisaalta voidaanko enää kuvitella myöskään kokoomusta ilman mediaa ja varsinkaan sosiaalista mediaa?

Vai onko kokoomuksen pääministeriys osunut vain erittäin huonoihin olosuhteisiin, maassamme? Joka tapauksessa tuntuisi ihmeelliseltä, jos kokoomus ja näin ollen kokoomuksen johtaja haluaisivat johtaa myös seuraavaa hallitusta. Kaikenlainen kettuiluhan jatkuisi samanlaisena ja tosi asiassa yltyisi seuraavan hallituskauden aikana. Kuka sellaista tahtoisi osakseen toiset neljä vuotta putkeen vapaaehtoisesti, tuskin edes kokoomus. Jonkun keskustan tai perussuomalaisten olisi helpompi tulla vaihdosta tai uutena johtamaan hallitusta. Toki ne saisivat samaa ryöpytystä, paitsi ehkä keskusta, mutta kritiikki olisi varmaan vähän toisenlaista. Ja ainakin ne voisivat kokea vähän aikaa uutuudenviehätyksen tuomaa myönteistä ja uteliasta kohtelua yleisön taholta. Ja nythän ne saisivat mahdollisuuden näyttää.

Mutta tästähän tulee kokoomukselle ongelma. Seuraavissa eduskuntavaaleissa, milloin sitten ovatkin, sen pitäisi tulla mieluummin erinomaiseksi kakkoseksi kuin ykköseksi. Miettikää sitä. Tai no eihän se näillä näkymin mahdotonta ole. Jaa, muuten tuli mieleen, että vaikuttaisikohan tuntemukseeni kokoomuksen ”ikuisesta” hallitusjohtajuudesta myös se, että hallituksen rakennemuutos on ollut voimakas?

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Eläkeuudistus ja ”kuorolaulu”

Välittömästi eläkeuudistuksen julkaisun jälkeen mediassa näkyi tyytyväisyyden purkauksia kuorolaulun lailla, mistä en pitänyt enkä pidä. Aina epäilyttäviä tällaiset joukkotunteenpurkaukset ja joukkohyminät. Vaivauduin (en ole vaivautunut) myös itse lopulta lukemaan, mitä eläkeuudistuksesta sanotaan, siis mitä se sisältää, lyhyesti tosin. En ymmärtänyt niistä muutamasta ranskalaisesta viivasta mitään, en edes tarkemman tutustumisen jälkeen, mikä kertoo myös minusta, sen myönnän. Mutta tosiaan uudessa järjestelmäversiossa en kyllä havaitse keppiä enkä porkkanaa, kun ne ainoat järkevät ja ymmärrettävät porkkanat oli nimenomaan poistettu. Kävi mielessä myös kateus, mutta ei se siitä voi kyllä johtua, ei se sitä voi olla. Siis muiden kateus, ei omani. Oma kateuteni minua ei huoleta yhtään. Tuskin muuten ketään muutakaan

Sen verran nyt luin myös myönteistä tuosta eläkeuudistuksesta, että voittajia olisivat 80-luvulla ja sen jälkeen syntyneet (Uusi Suomi). Se on kyllä hyvä juttu, ei mitään valittamista siinä asiassa. Siinä mielessä on jotain pientä yritystä myös tulevaisuuteen päin, työmarkkinamielessä Suomessa.

Myös sellainen juttu tuli mieleen eläkeuudistuksesta, että olisikohan se ollut myös jonkinlainen jäsentenvälinen kilpailu, ”jäsen” laajasti ymmärrettynä, työmarkkinajäsen ikään kuin. Tämä on sinänsä eri asia kuin kateus, josta äsken mainitsin. Kateushan voi näkyä eläkekeskustelussa niin, että jotkut ihmiset kokevat jotenkin kateudenomaisesti että on väärin että eläkejärjestelmässä on esimerkiksi jossain kohtaa reippaampia karttumia. Jäsentenvälisyydellä taas tarkoitan, että ehkä työmarkkinajärjestöt pitävät erityisen tärkeänä maksimoida juuri omien jäsentensä edun esimerkiksi eläkeuudistuksessa. Nämä kaksi ilmiötä ovat siis eri juttuja. Se ei kuitenkaan estä sitä, että niillä olisi myös yhteys. Mutta kateushan voi piillä pikemminkin julkisessa keskustelussa kun työmarkkinakentällä, mutta yleinen keskustelu voi vaikuttaa myös työmarkkinaratkaisujen suuntaan, siis voi. Meikäläinenhän ei voi tietää, mikä vaikuttaa tai ei vaikuta.

Vielä se, että kateudenhan ei tarvitse todellakaan rajoittua niihin, joilla menee muita huonommin. Itse asiassa juttu voi hyvinkin olla täysin päinvastoin. Jos vaikkapa minä olisin kateellista tyyppiä, niin mitä paremmin meikäläisellä menisi sitä kateellisempi voisin olla siitä että aina on joku jolla voi sittenkin mennä yhtä hyvin kuin minulla ja jopa paremmin. On helpompi sietää se, että joku voittaa oikein kunnolla kuin että joku voittaa juuri silloin kun sitä vähiten olisin odottanut.

Kaiken kaikkiaan en keksi, millä tavalla työmarkkinat ja niillä käyttäytyminen muuttuisivat Suomen kannalta parempaan suuntaan eläkeuudistuksen johdosta. Ainoa voi olla tuo 80-luvulla ja myöhemmin syntyneet, jos siinä joukossa motivaatio jotenkin lisääntyisi. Mutta en tiedä, lisääkö uudistus kuitenkaan millään tavalla edes heidän työmarkkinoilla pysymisen motivaatiota tai heidän pitämistään työmarkkinoilla sitten joskus. Mieluumminhan työmarkkinoilla pysymistä edelleen rajoitetaan kuin ennakkoluulottomasti kannustetaan. Kai eletään vielä aikakautta, jota ei pitäisi enää elää vaan siirtyä seuraavaan.

Tämä oli bloggaus, täsmälleen bloggaus.

Lue myös blogin muita kirjoituksia.

Ehdokasmaksu – Keskisuomalaisesta luin

Keskisuomalaisesta luin, että jotkin puolueet aikovat kerätä eduskuntavaaliehdokkailtaan ehdokasmaksun. Se olisi kuulemma 350 - 2 000 euroa. Tuli mieleen, että näinkö päin se ehdokashaaste nyt sitten onkin onnistuttu kääntämään. Minä kun juuri ehdin itsekeskeisesti kuvitella, että jos joku puolue (piirijärjestö tai joku) tulisi kysymään että lähtisinkö ehdokkaaksi niin kysyisin tietysti, että no, mitenkäs suuri todennäköisyys minulla on päästä läpi. Toki osaisin arvata tuon todennäköisyyden asteen, mutta kunhan kysyisin huvikseni.

Otetaan vielä kevennykseksi kuviteltu ehdokkaaksipyyntötilanne, jossa pyytäjä ja pyydettävä tapaavat ensimmäistä kertaa, eli asiasta ei ole aiemmin keskusteltu.

Pyytäjä: Haluatko todella lähteä meidän ehdokkaaksi ja maksaa siitä 2 000 euroa?
Pyydettävä: Siis mitä?

Tasapuolisuuden vuoksi sanottakoon, että Keskisuomalainen suhtautuu (pääkirjoituksessaan) käsittääkseni myönteisesti ehdokasmaksuun. Minä en. Jälkimmäinen on varma tieto. Sen, miten Keskisuomalaisen laita todella on tässä asiassa, tietää kuitenkin paremmin Keskisuomalainen kuin minä. Minähän sitä en tietenkään tiedäkään, mutta lukutaitoisena oletan aina kaikenlaista ja saatan jopa ihmetellä että ei voi olla totta.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

F-vero

Viime päivinä jotkin poliitikkojen ajatukset ovat vaikuttaneet sellaisilta, että kohta saadaan Yle-veron rinnalle F-vero. Jos sanotaan, että markkinoilla toimiva valtioenemmistöinen firma ei saisi toimia niin kuin markkinoilla toimitaan, niin en keksi muuta ratkaisua kuin taas yksi korvamerkitty supertasavero siitä että en käytä veron aihetta. Nimenomaan korvamerkitty sen veron pitää olla siksi, että sellainen on nyt muotia.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Omena hyvän näköinen

Söin omenaa, siis todellakin. Toki otin sitä ennen kuoren irti. Kuoren irrottamisen jälkeen sitten totesinkin, tai suorastaan oivalsin, että omena on yksi onnistuneimpia kaupallisia keksintöjä. Se on lähes aina päällepäin hyvän näköinen. Eli markkinointi on siltä osin kohdallaan. Aion muuten jatkaa omenoiden syömistä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Huolissaanolo vähintäänkin huolissaanolosta

HS:n sivulla (verkossa) on maininta Sixten Korkmanin kolumnista, jonka aiheena on ilmeisesti suomalaisten itseruoskinta. Sitten jo tuon ilmoituksen alla todetaankin Ammattiliitto Pron johtajan pelko, että Microsoftilta ei jää Suomeen yhtään työpaikkaa. Jo näiden kahden erillisen tapauksen perusteella huomaa, että moniarvoisuus ja tasapuolisuus toteutuvat hyvin jo yhdenkin lehden sisällä. Joka muuta väittää, niin väittää.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Sdp hämmästyttää

Yhä enemmän on viime päivinä ihmetyttänyt meikäläistä, että minkähän takia Sdp:ssä piti mennä hehkuttamaan että puolue voitti niin sanotusti 6-0 nykyisen hallitusversion aloitusneuvottelut. Sittemmin nimittäin kokoomus on uutisten mukaan pitänyt korostetun tiukasti huolen siitä, että Sdp ei vahingossakaan pääse näyttämään voittajalta missään neuvotteluissa. Mitä hyötyä tästä asetelmasta on asioille, joita Sdp on viime aikoina julkisuudessa ajanut, eli Sdp:n kannalta siinä mielessä (muitakin mieliä toki on)?

Enhän minä tosin tiedä kuin todennäköisesti pienen osan niistä asioista, joita Sdp on ikään kuin ajanut, mutta jo niiden perusteella tulee tällainen käsittämätön kuva puolueen tyylistä. Vai onko niin, että joitakin asioita ehkä ajetaan ja joitakin toisia ollaan ajavinaan mutta ainakaan jälkimmäisten osalta ei olla todellakaan pahoillaan vaikka kokoomus ei niihin suostuisi? No, ihan sama minulle, kunhan vain huvikseni tässä ihmettelen.

Pidetään vaalit.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Hyvä pieni asunto haluttu

Isot vanhat asunnot eivät kuulemma mene kaupaksi. Sen sijaan pienillä asunnoilla on kova kysyntä, varsinkin hyvillä. Miksi sitten on rakennettu isoja vanhoja eikä hyviä pieniä? Senkö takia, etteivät ihmiset vain löytäisi itselleen parhaiten soveltuvia asuntoja? Haluavatko esimerkiksi kunnat mieluummin hiukan tyytymättömiä asukkaita turhan isoihin asuntoihin kuin tyytyväisiä pienten asuntojen asukkaita?

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

E-lasku ja mahdollinen väärä oletukseni

Tähän asti olen ymmärtänyt e-laskun systeemin toimivan poikkeuksetta niin, että tekemäni e-laskutilaus koskee vain seuraavia laskutuskertoja. Jossakin kohtaa tästä olen nähnyt oikein maininnan, kun olen ollut siirtymässä e-laskuun joidenkin laskuttajien osalta. Vaikka minulla siis odottaa paperinen tai muuten perinteinen lasku maksamistani eli en ole sitä vielä maksanut, e-lasku ei koskisi vielä kyseistä laskutuskertaa vaan vasta tulevia. Näin olen ymmärtänyt selvästi, ja näillä on menty. Mutta ehkä minun kohdalleni on vain sattunut sellaisia laskuttajia, jotka ovat valinneet tällaisen toimintatavan e-laskujen suhteen. Eli ehkä myös toisenlainen käytäntö on yhtä mahdollinen, mutta minä olen mennyt tekemään virheellisiä päätelmiä.

Tänään sanoin jo melkein ”huh huh”. Mutta korostan vielä, että olen saattanut ymmärtää asiat väärin vähän niin kuin omasta syystäni. Joka tapauksessa, olin pannut verkkopankissa odottamaan erään vuotuisen maksun josta on tähän asti tullut paperinen maksupyyntö hyvissä ajoin. Laitoin tuon maksun kuuliaisesti jo odottamaan tulevaa eräpäivää/eräpäiviä. Olin vähällä muuten maksaa osan jo saman tien siltä istumalta, mutta laitoin kuitenkin sen odottamaan eräpäiväänsä koska nykyään se on kätevää ja vaivatonta niin tehdä. Tilasin samalla myös e-laskun, kun se siinä oli niin hyvin tarjolla ja kun olin juuri lukenut että myös kyseinen taho on siirtynyt e-laskuun tuon tietyn suoritustyypin osalta. Mukavaahan se on, ja ilahduin asiasta ja tartuin tietysti heti tilaisuuteen. Oletin, mahdollisesti täysin virheellisesti mutta hyvin ymmärrettävästi, että e-lasku koskisi vasta ensi vuoden suorituksia eikä sitä/niitä joista on jo paperilla ilmoitus minulle lähetetty.

Yllättäen saapui e-lasku, joka koski jo tätä vireillä olevaa suoritusta. Nyt piti toimia niin, ettei lähde moninkertaisia suorituksia. Poistin tietysti itse odottamaan laittamani maksut kyseiselle taholle, ja nyt siellä on tilalla se heidän e-laskunsa. Nyt oletan, että vastaavanlainen e-lasku tulee aukottomasti myös seuraavista maksuista tämän tahon osalta.

Maailmankuvani siis vain laajeni, e suinkaan vaihtunut jostakin johonkin. Edelleen pidän mahdollisena, ainakin jos niin ilmoitetaan, että myös alussa kuvaamani käytäntö on käytössä, riippuen laskuttavasta tahosta. Eli sekä että ehkä riippuen jostakin. Pitää vain olla tarkempana tulevaisuudessa.

Aikaisemmin muuten toivoin ja olisin halunnut, että tilaamani e-lasku koskisi jo avoinna olevaa laskua. Sehän olisi helpottanut jo heti avoimen laskun maksamista, kun ei olisi tarvinnut enää näppäillä numeroita ja muita täsmällisiä merkintöjä paperilta. Näin ollen nyt yllätyksenä ilmestynyt käytäntö onkin juuri se, mitä olisin heti alusta asti toivonut. Mutta kun näin ei ole käynyt tähän mennessä, niin sitten hämmästyin.

Olihan tämä juttu nyt tarpeeksi moninäkökulmainen ja tasapuolinen ja siksi tylsä, olihan?

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Verkkouutiset edelleen paras

Nyt joissakin puolueissa on kuulemma ilkuttu sillä (Uusi Suomi), että ministeri Laura Rädyn (kok.) puheet ovat saaneet julkisuutta nimenomaan kokoomuksen oman julkaisun, Verkkouutisten, ansiosta. Mutta mielestäni tässä on kysymys juuri siitä erosta, joka on Verkkouutisten ja muiden puolueiden verkkolehtien välillä. Olen jo aiemmin nimittäin esittänyt mielipiteenäni, että kokoomuksen Verkkouutiset on journalistisesti paras näistä puolueiden verkkolehdistä. Se on avarampi, monipuolisempi ja virkeämpi kuin muut.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Ei, vaan se on politiikan kauppakeskus

Tavaratalo on laajan tuotevalikoiman myymiseen erikoistunut kauppaliike. Kauppakeskus puolestaan on useista erityyppisistä kauppa- ja palveluliikkeistä koostuva liiketoiminnan keskittymä. (Wikipedia: tavaratalo, kauppakeskus)

Luin blogikirjoituksen Politiikan tavaratalo, joka oli, tai siis on, ajatuksia herättävä, harvinaisen mielenkiintoinen ja rohkea. Kannattaa lukea. Tosin nuo piirteet ovat omia kokemuksiani lukemastani, eivät välttämättä kirjoittajan itsensä. Kirjoittajan omat kommentithan blogin jälkikeskustelussa vaikuttivat sentyyppisiltä, että kunhan kirjoittelin ja että itsehän kukin ja niin edelleen. Juu, juu, kyllähän me kaikki tiedämme, että itsehän me päätämme, miten äänestämme. Ja lisäksi tiedän, että oman äänestyspäätökseni suuntautumiseen vaikuttaa olennaisesti se mitä puolueiden edustajat sanovat ja kirjoittavat, halusivat he sitä tai eivät, kuten kuluneesti sanotaan.

Edellä oleva on löpinää, nyt poikkean itse asiaan, nimittäin siihen, muodostavatko puolueet ikään kuin politiikan tavaratalon vai politiikan kauppakeskuksen. Tällaisetkin seikat ovat tärkeitä mietittäviä, ai eivät ole vai. Lue kuitenkin tuo mainitsemani blogikirjoitus Politiikan tavaratalo vielä kerran ja lue sen jälkeen tuolta alusta tavaratalon ja kauppakeskuksen määritelmät. Ja sano sitten, kumpaa puolueiden muodostama kasauma vastaa, jos se jotakin vastaa.

Kun lukee Politiikan tavaratalo -blogikirjoituksen, huomaa miten kauniin selkeästi siinä kuvataan kauppakeskusta. Vieläpä äärimmilleen vietynä sellaista erikoislaatuista kauppakeskusta, jossa yksittäiset palvelu- ja kauppaliikkeet (vertauskuvallisesti) ovat erikoistuneet hyvinkin tarkasti. Mielenkiintoisinta Politiikan tavaratalo -blogikirjoituksessa on, että sen mukaan yksittäiset palvelu- ja kauppaliikkeet (vertauskuvallisesti) eli puolueet sopisivat kukin juuri tietyntyyppiselle asiakaskunnalle, äänestäjäkunnalle, perussuomalaisista alkaen (tarkoittaa puolueen nimeä tässä). Tulee selvästi mieleen esimerkiksi ravintola, kahvila tai muotiliike, joka nimenomaan haluaa että sinne haketuvat juuri tietynlaiset asiakkaat. Muotiliikkeet, ravintolat tai kahvilat usein itse julistavat, että niiden asiakaskunta on juuri tietynlaista ja että ne jopa haluavat sen olevan tietynlaista. Ja minulle taas tämä antaa viestin, että jaaha, okei. Viimeksi pari päivää sitten luin eräästä tällaisesta ”ravitsemusalan” paikallisesta liikkeestä.

Suomen puolueiden kokonaisuus siis ei ole kuin tavaratalo, sillä tavaratalohan on yksi suuri kauppaliike. Mutta yksi kaikille jotakin -tyyppinen hyvin suuri puolue voisi olla kuin politiikan tavaratalo, siis voisi. Onko meillä kuitenkaan yhtäkään tuollaista puoluetta? Taitaa olla sittenkin mahdotonta. Kaikkia tuskin voi miellyttää edes välttävästi. Mutta useinhan vasta kaupassa käynnin jälkeen tajuaa, ettei olisi kannattanutkaan. Etukäteen ei voi kaikkea tietää. Olennaista on kuitenkin se, että tavaratalo on yksi liike ja kauppakeskus erityyppisten liikkeiden keskittymä. Ja jos halutaan tuolle keskittymä-sanalla vastine politiikasta, niin puoluekenttähän on juuri poliittisen päätöksenteon keskittymä, vieläpä niin täydellisesti, että kaikki poliittinen päätöksenteko on keskittynyt sinne. Tässä se poikkeaakin arkielämästä. Ovathan kauppakeskukset kuitenkin vain yksi kaupan ja palvelun toimijamuoto. Itse asiassa yllätyin, että kauppakeskusten markkinaosuus vähittäiskaupasta on alle 15 %. Miten se voi olla niinkin vähän, kun tuntuuhan noita olevan. No, niitä on se alle 100 joka tapauksessa (Wikipedia).

Jokohan nyt olisi loppuvakavoitumisen aika? Luin sattumalta, että olisi (ollut) jollakin taholla pyrkimystä saada muutetuksi Itämeren nimi joksikin muuksi ja vielä niin, että asian eteen käytettäisiin rahaa suuri summa minun mittarillani (mittarini saattaa heittää). Aihe kiinnosti, vaikka ajattelin että mikähän väite tuokin taas on. Päädyin lehtijuttuun ymmärtääkseni vuodelta 2010. Kyllä, siellä todella todettiin, että eräät henkilöt olisivat tehneet aloitteen Itämeren nimen muuttamisprosessin käynnistämisestä tai jostain. Jonkun mielestä 2010 voi olla poliittista historiaa paino sanalla historia. No, ihan sama, politiikan historia on hyvä tuntea.

Semmosta sälää tänään. Aina on aihetta blogiin, kun sitä oikein annetaan.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Epätietoinen tai ainakin olevinaan

Voiko epätietoisuus yhdistää? Epätietoisiahan olisi nykyään tarjolla, kuten Helsingin Sanomien kirjoituksesta voidaan päätellä. Joku aktiivinen henkilö voisi paketoida tuon epätietoisuuden niin houkuttelevasti, että siitä saisi puolueen kokoon. Kannattajakuntahan määrällisesti pysyy ja todennäköisesti kasvaa vuosi vuodelta, kunhan puolue vain pitää ääntä itsestään jotta porukat osaavat tulla. Liikettä tietenkin ovissa olisi, mutta sehän vain uudistaisi puoluetta. Kuka siis ehtiikään ensimmäisenä puuhaamaan epätietoisten puoluetta?

Sitten kysymys syystä ja seurauksesta: Johtuuko epätietoisuus epätietoisesta itsestään vai jostakin muusta?

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

”Rahat” urbaanisti

Banaanijätti Chiquita aikoo, kuten Talouselämä uutisoi, yhdistyä irlantilaisen kilpailijansa Fyffesin kanssa. Tuli mieleen, että onpa tosiaan täysosuma talousuutiseksi.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Äsken in, sitten off, missä vielä?

Tänään on näköjään päätetty jollakin taholla, että verkkosivut kauttaaltaan sisältävät aineistoa joka ei sovi minulle. Yritän mihin tahansa, aina ilmestyy arvoituksellinen ilmoitus

Tätä sivua ei voi näyttää.

Hyvin ovat ottaneet siis selvää profiilistani. Se on kai sitä älykkyyttä. Pitää sitten vain olla off, vielä äsken olin onneksi in.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Keskusta vahvemmaksi – kaupunki ja kauppakeskukset

Kaupan työt karkaavat keskustoista, kertoi Helsingin Sanomat (4.8.). Kyse on siis siitä, että kauppa siirtyy yhä enemmän keskustoista laidoille. Kaupungit ovat kuitenkin erilaisia tältä osin, kerrotaan Helsingin Sanomien jutussa. Laidalle siirtymistä on tapahtunut erityisesti esimerkiksi Jyväskylässä, Lahdessa ja Kouvolassa, kun taas keskustavetoisempia kaupunkeja ovat esimerkiksi Tampere, Joensuu ja Imatra.

Tuskin siis muutan ainakaan Lahteen tai Kouvolaan. Nimittäin en pidä kaupunkikehityksestä, jossa esimerkiksi erikoistavarakauppa hajaantuu pois keskustasta. Itse laidalla asuvana pidän parhaana mallina sitä, että kaikki suuret erikoistavaramyymälät olisivat keskustassa, elleivät sitten sijoittuisi osittain tälle alueelle, jos vain tila riittää. Jälkimmäinen oli kylläkin hiukan itsekäs toive.

Jyväskylässä käsittääkseni pidetään välillä tiukastikin huolta siitä asuntorakentamisen puolella, että ei synny uutta pientaloasutusta alueille joiden väestöpohja ei kuitenkaan yltäisi riittävään koulu- ja muihin julkisiin palveluihin. Tai ehkä ajatellaan niin, että vähän ajan päästä nämä talonsa kaupungin haja-asutusalueelle rakentaneet vaativat kaikenlaisia julkisia palveluita lähemmäksi itseään. Ja jos nykyinen normisto edellyttää samaa, niin onhan se kaupungille hankala tilanne. Näin ollen vaikka tuntuukin harmilliselta että kaupunki rajoittaa rakentamista joka toisaalta elävöittäisi kylää, niin toisaalta ymmärrän kaupunkia oikein hyvin. Jos asukkaat eivät vaatisi sitten sitä sun tätä julkista palvelua tai lisääntyviä koulukuljetuksia, niin asia olisi toinen. Samanlaista kaupunkirakenteellista ohjailua saisi mielellään soveltaa myös kaupallisiin palveluihin, vaikkakin hiukan eri perustein tietysti.

Ainoa hyvä puoli kaupan siirtymisessä keskustasta laidalla on ”teoriassa”, että myös osa keskustan asukkaista saattaa muuttaa kaupan perässä pois keskustasta. Tällöin voisivat keskustan asunnot halventua lähemmäksi kohtuutta. Tästä ei tosin olisi iloa, jos keskusta samalla näivettyisi.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Meidän ”järki” vastaan teidän ”ideologia”

Juuri huomasin blogikirjoituksen otsikon, jossa esiintyy tyytyväinen ajatus että järki voitti ideologian tai ”ideologiaerot” kuten lukemassani blogiotsikossa ilmaistaan. Luin kyllä myös kirjoituksen ja arvasin tietysti, mistä oli kyse ja vielä mistä näkökulmasta ja jopa mihin suuntaan osoitettuna. Telakastahan oli kyse, kuten yleisesti on ollut kymmenet vuodet Suomessa (vrt. mm. iskelmäkappale). Mutta telakat ja laivat ovat nyt sivuseikka. Kiinnostavaa on järjen ja ideologian tai ”ideologiaeron” suhde.

Mielikuvani on ollut, että järjen voitoista ideologiaa vastaan puhuvat ei-vasemmistolaiset tahot. Mutta nyt käsitykseni muuttui. Näköjään myös Sdp:n edustajan puheessa ”järki” voi voittaa esimerkiksi kokoomuslaisen ”ideologian”. Tämä viimeistään kirkastaa, mistä tarkkaan ottaen on kyse kun joku sanoo tyytyväisenä että nyt järki voitti ideologian tai (ovelasti) ”ideologiaerot”. Kysehän on kulloisenkin sanojan näkemyksen voitosta vastaan jonkin toisen tahon ”ideologia”. Kyse ei olekaan siis siitä, että olisi olemassa vain oikeiston ”järki” joka ajoittain onnistuu voittamaan vasemmiston ”ideologian” kun nämä kaksi ovat vastakkain tai ainakin ovat olevinaan vastakkain jonkun mielestä
.
Oliko vielä muuta, ei muistaakseni. Ja jos oli, niin palaan asiaan. Ja voi toki joku muukin palata.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Asuntomarkkinat – ilmestyykö yllättäjä?

Eiköhän myös asuntomarkkinoille ilmesty jossakin vaiheessa tarjoaja, joka kiristää tuntuvasti kilpailua. Tämän perässä tulee sitten muita. Minusta tuntuu luontevalta, että juuri näin kävisi. Tosin asuntomarkkinat ehkä muuttuvat hitaasti jo sen takia, että niihin vaikuttaa poliittinen päätöksenteko erittäin paljon. Lisäksi alan tavara on joka tapauksessa niin kallista, että sen tarjontaa ja kysyntää ei ihan voi rinnastaa matkustamiseen tai kodinkonekauppaan. Toivottavasti alalla kuitenkin nähdään suuria muutoksia. Jo niiden seuraaminenkin olisi mielenkiintoista, ja sen ”keskustelun” seuraaminen.

Kun tilanne asuntomarkkinoilla sitten aikanaan tai pian muuttuu, väittely käy entistäkin kuumempana, kuumempana kuin markkinoiden muilla osa-alueilla tähän mennessä.

Odotellessa, lue myös blogin muita kirjoituksia!

Puoluetuki pois

Miten olisi, jos lopultakin luovuttaisiin puoluetuesta? Rahoitushan ei näytä olevan politiikan tekemisessä ja esimerkiksi ehdokkaana menestymisessä minkäänlainen ongelma nykyään. Uutisista on saatu lukea, että joko rahoitusta on tarjolla ruhtinaallisesti tai rahoitusta ei edes tarvita menestykseen. Ja lisäksi moni on valmis sijoittamaan reippaasti itse, joten aina se rahoitus tarvittaessa järjestyy.

Joka tapauksessa puoluetuesta luopumisen jälkeenkin pyrkijöitä ja tekijöitä löytyy ja kaikki paikat tulevat täytetyiksi entiseen tapaan. Miksi siis käytettäisiin julkisia varoja tarpeettomasti?

Politiikan rahoituksen, esimerkiksi ehdokkaiden vaalirahoituksen, nykytilaan voisi ottaa vielä lisänäkökulmiakin, jopa syvällisemmin, mutta eiköhän tämä riitä tällä kertaa. Päästään ainakin alkuun toivottavasti.

Ilmeisesti kuitenkaan edes niillä ei ole tähän muutokseen rohkeutta, jotka muuten puhuvat lennokkaasti tarpeesta heittää vanha ja loikata uuteen. Toivottavasti olen luulossani väärässä, olenhan?

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Uudet asunnot älyttömän kalliita

Uudet kerrostaloasunnot ovat älyttömän kalliita myös pääkaupunkiseudun ulkopuolisissa kasvukeskuksissa. Tosin niin ne ovat missä tahansa, vaikka ei olisi kasvukeskuskaan. Ja jotkut asunnot ovat vielä tätäkin kalliimpia erityisesti niissä kasvukeskuksissa. Kaksion hinta vähintään 200 000 euroa.

Yksi osaselitys, ei niinkään syy, kalleudelle on varmaan, että monet uudet asunnot sisältävät aivan liikaa kaikenlaisia ”yksityiskohtia” ja yksilöllisyyksiä. Piirteitä, jotka eivät tulisi itselle edes mieleen asunnon toivelistaa miettiessä. Sen sijaan riittäisi, että uuden kerrostalon kaikki asunnot sisältäisivät ne vuosien varrella hyväksi koetut ominaisuudet ja mahdollisesti jonkin hyödyllisen teknisen uudistuksen. Vähemmän romantiikkaa, enemmän järkeä.

Mutta eihän vielä muutamasta tarpeellisesta ominaisuudesta todellisuudesta voi syntyä pieneen asuntoon vähintään 50 000 euron lisäkustannuksia, vaikka asuntojen hintojen perusteella niin voisi luulla. Toki markkinat ratkaisevat sen, kuinka korkealle hintataso nousee, eikä asuntoja suinkaan omakustannusperiaatteella myydä. Mutta olisikohan ostajilla juuri siksi aihetta terästäytyä. Hehän ovat osa markkinoita.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Asuntosijoittaminen – liiketoimintasuunnitelma tuli tehtyä mutta…

Yhdessä vaiheessa suoritin avoimessa yliopistossa kauppatieteen perusopinnot Niihin kuului myös liiketoimintasuunnitelman teko. Eihän minulla mitään aitoa ja ajankohtaista aihetta ollut liiketoimintasuunnitelmalle, mutta pitihän se suunnitelma tehdä. Niinpä päädyin omalta kannaltani erittäin epärealistiseen mutta hyvin kiinnostavaan ideaan: tein liiketoimintasuunnitelman asuntosijoittamisesta.

Laadin liiketoimintasuunnitelman sellaisesta asuntosijoittamisesta, joka perustuisi lähinnä asuntojen vuokraamiseen. Mutta toiminnan yhtenä osana olisi myös asuntojen ajoittainen myyminen sopivissa tilanteissa. Näin syntyvien myyntituottojen avulla sijoitustoimintaan tulisi hiukan vauhtia. Tosin tämä edellyttäisi, että kohdalle sattuisi ajoittain hyvin maksuhaluinen ostaja ja itselleni siten entistä parempi sijoitusmahdollisuus.

Olennaisin sanoma mielestäni liiketoimintasuunnitelmasta oli ja on, että kyllä asuntosijoittaminen olisi kitkuttamista ja nilkuttamista. Lähtökohtani nimittäin suunnitelmaa tehdessäni oli koko ajan, että laskelmani kattavat kaikki kulut nyt ja lisäksi varaudutaan tulevaisuuteen. Mielestäni asuntosijoittamiseen liittyy paljon epäuskottavaa toiveajattelua. Puheet ovat yleensä sitä, että vähintään 75 prosenttia on lainaa jonka avulla saadaan sijoitustoiminta vauhtiin. Tai tuo 75 taitaa olla naurettavan vähän, täysi sata on kai tavoite sijoitusasunnossakin. Sen sijaan omien veivauksieni ja laskennallisten kokeilujeni jälkeen päädyin siihen, että rahoituksessani lainan osuus voisi olla vain 35 prosenttia. Ja sehän jo varmistaa, että homma ei voisi lähteä milloinkaan kiitoon. Se jäisi täysin harrastustasolle, ja siitä olisi vain harmia.

Huomaamme heti, miten mahdotonta on tehdä asuntosijoittamisesta liiketoimintaa joka pyörisi omillaan. Kun itsellä pitäisi olla pääomia 65 prosenttia, niin kestäisi hetken ennen kuin pääsisi edes aloittamaan asuntosijoittamista. Ja kun kunnollinen asuntosijoittaminen edellyttäisi mielestäni todella useita asuntoja, niin kukin voi laskea nykyhinnoin suuruusluokan paljonko pitää olla omaa pääomaa. Eli kysymys on, millä ihmeellä tuollaiset pääomat saa luotua itselleen.

Miksi päädyin tällaiseen ”nurinkuriseen” rahoitusrakenteeseen, että omaa pääomaa olisi 65 ja lainaa siis vain 35 prosenttia pääomasta? Paljonhan näkee sellaista ajatusta, että kate on suunnilleen vuokratulot vähennettyinä vastikkeilla, mutta itse pidän tuollaista täysin epärealistisena ajatuksena. Kun itselläni ei ole merkittävää kokemusta vuokraamisesta, jouduin liiketoimintasuunnitelmassani luottamaan vain arvioihini siitä millaisia kuluja vuokraaminen toisi mukanaan. On markkinointia, hallinnointia, yhteydenpitoa, korjausta ja uusimista, ainakin näitä, ja sitten ne tyhjät kuukaudet myös. Päädyinkin ”katelaskelmassa” siihen, että todellinen vuokrakatteeni olisi noin 60 prosenttia vuokrasta. Ehkä moni pitää sitä alakanttiin arvioituna, mutta itse en.

Katelaskelma ei tietenkään sisällä vielä korkokuluja. Ne vähennetään liiketoimintasuunnitelman tulosbudjetissa, siis yhden vuoden tulosarviossa. Siinä lasketaan myös pääomaverot. Jäljelle jäävä on rahoitustulos vuoden osalta. Tässä vaiheessa kaikki on vielä kuitenkin aika hyvin. Se paha on vasta tulossa.

Yksi asia, missä ajatukseni poikkeaa varmaan todella paljon yleisestä ajattelusta, on laina-aika. Lähdin suunnitelmassani siitä, että ensinnäkin ajattelen tavallisen ihmisen tavoin että laina maksetaan takaisin. Tämä voi vaikuttaa hassulta ajatukselta, mutta en parempaakaan ajatusta keksinyt. Mutta eivät tässä ole vielä kaikki ikävät reunaehdot, vaan nyt tulee vähän pahempaa. Laina-ajaksi ikään kuin yksittäisen asunnon osalta otin kymmenen vuotta, siis vain kymmenen vuotta. Ei mitään 30-vuotisia tai mitä niitä kaikkia onkaan tavallisesti nykyään.

Miksi vain kymmenen vuoden lainoja? Siksi, että jo kymmenenkin vuotta on pitkähkö aika jossa voi sattua kaikenlaista ikävää. Halusin siis pitää tulevaisuuden riskit jotenkin tajuttavissa mitoissa. Eli lähinnä kaksi suurta riskiä tulee mieleen, korkoriski ja remonttiriski. Minä ihan oikeasti yritin leikisti varautua siihen, että korko voi vaikka pamahtaa hyvin, hyvin ylös, onhan siitä aina puhuttu että se vaikka voisi. Eli onhan se sentään vähän helpompi ainakin periaatteessa säästyä kauhealta koronnousulta lyhyellä ajalla kuin pitkällä ajalla. Niin no oppikirjoissahan tuo muistaakseni sanotaan. Ei se niinkun minun oma oivallukseni pelkästään ole.

Sitten se remonttiriski. Sehän vasta selvä onkin, että mitä pitemmälle vuodet kuluvat sitä enemmän remonttia tulee, ja lopulta tulee niitä tosi kalliita remontteja. Sitä ennen on saatava lainat sen kämpän osalta maksettua, jotta voidaan sitten ruveta jollakin kassavirralla maksamaan niitä remontteja ja remonttilainojen korkoja. Tämän voi ilmaista yksikertaisemminkin: Mielestäni joku alan henkilö on sanonut, että asunnon arvosta voi joka vuodelle laskea kaksi prosenttia asunnon ja taloyhtiön uusintakulua. Jo tämänkin pitäisi kertoa, että e hyvältä näytä, kun eiväthän vuokratkaan ole niin kovin montaa prosenttia suhteessa asunnon hintaan. Kun vuokrasta vähennetään vastikkeet, kulut ja tämä ”näkymätön” kaksi prosenttiyksikköä, niin voi mennä pakkasen puolelle pelkillä vuokratuotoilla liiketoiminta.

Lyhyt laina-aikani toisaalta aiheuttaa sen, että kyseisen asuntosijoituksen osalta kymmenen vuoden ajan vuotuiset rahoitustulokset hupenevat sen asunnon lyhennyksiin. Kasvurahaa ei käytännössä jää. Vasta kymmenen vuoden jälkeen rahoitustulos parhaassa tapauksessa mahdollistaa teoriassa toiminnan kasvattamisen, mutta siinä vaiheessa voi olla myös muita lisäkuluja riesana. Näiden kaikkien seikkojen kanssahan minä siinä suunnitelmassani yritin tasapainotella.

Periaatteessahan yhden lainan korkokulut vähenevät tasalyhennyslainassani joka vuosi, mutta varauduin siihen että koko ajan on myös korkotason nousun mahdollisuus olemassa. Lähdin muistaakseni yksinkertaisen karkeasti siitä, että muka koko lainan ajan korkokulut pysyvät ensimmäisen vuoden tasolla. Näin ollen arvioidut rahoitustuloksetkaan eivät sinä aikana kasvaisi. Ja mitäpä sillä olisi väliä. Nimittäin vaikka ”liiketulos” kasvaisikin, niin sitten menisi vastaavasti enemmän pääomaveroa. Juuri tämä onkin sijoittamisen kannalta harmillista, että kassavirta menee pääomaveroihin eikä rahoituksen kasvattamiseen ja lainanmaksuun. Tosin en ole ehkä kovin perillä asuntosijoittamisen verotuksen kiemuroista.

Tasalyhennykset ottaisin sen takia, että myös näin varaudun mielestäni korkoriskiin.

Tästä kaikesta nyt jo näkeekin, että eihän sieltä vuokraustoiminnasta sitä kasvurahaa tässä esimerkissä tule parhaassakaan tapauksessa kuin vasta kymmenen vuoden jälkeen. Mutta jos tuudittautuisi pitkiin laina-aikoihin, niin siinä vasta hullusti kävisikin, ainakin minä niin oletan. Mutta jos jollakin menee tältä osin paremmin, niin se on sitten hyvä niin.

Ja lisäksi on se ongelma, että jos aloittaa yhdellä tai kahdella asunnolla, niin niiden avulla ei synny milloinkaan riittävästi rahaa lisäasunnon hankintaan, ainakaan vuokraamalla. Näin ollen ainoa tapa kasvattaa on saada se raha aivan muualta. Ja vuosia siinäkin menee, että palkkatyöllä saa hankittua taas yhden asunnon lisää. Parempi olisi, että heti alussa voisi hankkia muutaman asunnon. Silloin toiminta pyörisi paremmin itsensä varassa. Lisäksi välillä pitäisi myös myydä asuntoja rahoituksen hankkimiseksi entistä tuottavampiin kohteisiin.

Tulin siihen tulokseen liiketoimintasuunnitelmani perusteella, että vuokraustoiminta voi yltää minimimittoihinkin vain niin että jostakin muualta asuntosijoittaja saa koko ajan rahaa jolla hän rahoittaa tätä harrastusta. Toiminnasta itsestään omien arviolaskelmieni mukaan syntyy sijoitettavia varoja hyvin hitaasti. Kun liiketoimintasuunnitelmassa piti arvioida muun muassa investoinnin takaisinmaksuaika, arvioin sen tosiaan noin 25 vuodeksi. Tosin sijoitustuotteella kuten asunnolla on koko ajan arvo, ja se on aina myytävissä, parhaassa tapauksessa tuottoisastikin. Asuntosijoittamista ei voi mielestäni kovin hyvin rinnastaa esimerkiksi valmistustoimintaan.

Ne, jotka pitkällä tähtäyksellä pystyvät pyörittämään ja kasvattamaan asuntosijoittamista toiminnan itsensä varassa, ovat hyviä. Ei kai siihen muuta voi todeta. Jos korot olisivat aina nykyisenlaiset, lainaa voisikin olla vaikka kuinka. Mutta miten onnistuisi muuttuvassa tulevaisuudessa se, että lainan osuus lähentelee sataa prosenttia? Jos on pitkä laina, on korkoriski suuri (vai onko minua huijattu). Jos on lyhyt suuri laina, niin millä ihmeen kassavirralla sen pystyy lyhentämään?

Tarkoitus oli tässä vain käsitellä asuntosijoittamisen kannattavuuspuolta, ei liiketoimintasuunnitelmaa sinänsä. Sehän sisälsi paljon ihan muuta mielenkiintoista, kuten esimerkiksi liikeidean, asiakkaat, markkinoinnin, toiminnan pyörittämisen ja kilpailutilanteen. Rahoitusnäkökulma kuitenkin osoitti minulle, että homma on aika mahdoton. Ja riskeistä vielä, että jos on vain yksi tai pari vuokra-asuntoa ja vuokralaista, on siinä myös riskinsä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

”Toiveideni” hallitus 2015

Hallitus 2015, mistä puolueista sen pitäisi koostua? Lähtökohta varmaankin on, että hallituksen perustan muodostaisivat kolme puoluetta neljästä suurimmasta puolueesta. Tästä alkavat sitten ne varsinaiset kriteerit, joilla rakentelisin hallitusta. Ne neljä puoluetta, joita nyt arvioin, ovat Sdp, kokoomus, keskusta ja perussuomalaiset.

Ilman kummempia veivauksia lähden siitä, että hallitukseen pitää kuulua perussuomalaisten. Ei muuten, mutta ihan vain sen takia, että politiikkaan tulisi ainakin pieni teoreettinen muutosmahdollisuus. Tällä siirrolla hallituksen rakentelu muuttui samalla jo helpommaksi, kun pitää ratkaista vain kaksi kumppania kolmesta jäljellä olevasta niin sanotusta suurehkosta puolueesta. Vaihtoehdot ovat keskusta-kokoomus, Sdp-kokoomus ja Sdp-keskusta.

Nyt alkaa hallituksen rakenteluni hankaloitua. Mutta kun kuitenkin haluan, että hallituksessa ”varmistuisi” jonkinlainen yhteiskunnallinen markkinameininki ja asioita edistävä kilpailullisuus ja toivottavasti vaikkapa julkishallinnollinen säästeliäisyys (ehkä täysin toiveajattelua), haluan hallitukseen kokoomuksen. Se, että suon kokoomukselle etuoikeuden olla osa hallitusta, ei tarkoita että kokoomuksessa olisi puolueena mitään hurraamista. Mutta jotakin pitää yrittää tässä vaikeassa hallituksen rakentelun ongelmassa. Ja nythän rakentelu kävikin jo helpoksi, kun pitää valita vain joko Sdp tai keskusta.

Tosiasiassa nyt ollaan koko homman vaikeimmassa valintatilanteessa. Kun perussuomalaiset ja kokoomus kuuluvat tulevaan hallitukseen näennäisen itsestään selvinä osasina, keskustassa ja Sdp:ssä ei ole mitään itsestään selvää. Onhan niillä varmaan omia selviä painotuksia, luultavasti suuria vastakohtaisuuksiakin, ainakin toivottavasti on. Yritän löytää näitä eroavaisuuksia jommankumman eduksi. ”Eduksi” tarkoittaa myös sitä, mitä tämä viimeinen puolue tuo hallituskokonaisuuteen, ei pelkästään puoluetta sellaisenaan.

Yksi olennainen kysymys on nyt, kumpi puolue tasapainottaa paremmin kokoomuksen eräitä erittäin huonoina pitämiäni vaikutuksia hallituksessa. Mutta kun tätä mietin, lopputulos on että ei siinä taida olla eroa. Siinä mielessä kumpi tahansa, keskusta tai Sdp, on hyvä vaihtoehto. Tämän enempää en erittele omia poliittisia arvojani eli sitä, missä asiassa kokoomukselle pitäisi löytyä vastapaino. Vaikeaksi menee hallituksen rakenteluni viimeinen vaihe.

Ehkä Sdp:n ja keskustan väliltä kuitenkin löytyy yksi ero keskustan hyväksi. Kyseessä on asia, joka toivottavasti ainakin hiukan vähentäisi jarrun käyttöä Suomen menossa. Sen voin tästä sanoa, että kyseessä ei ole esimerkiksi EU-politiikka vaan paljon perinteisempi asia. EU-politiikan osalta taas toisaalta tuntuu, että Sdp on ideologisesti vieläkin syvemmän EU-integraation kannalla kuin keskusta. Toisaalta asia voi olla myös toisin päin. Ja loppujen lopuksi en tiedä, onko Sdp:llä ja keskustalla mitään käytännöllistä eroa EU:n suhteen. Joka tapauksessa, EU-asia ei vaikuta siihen, valitsisinko Sdp:n vai keskustan.

Valitsen siis keskustan ”toiveideni” hallitukseen perussuomalaisten ja kokoomuksen kumppaniksi yllä mainitusta syystä, että keskusta osaltaan ehkä olisi vähentämässä tiettyjen jarruttavien seikkojen vaikutusta Suomessa. Mutta eihän sitä tiedä, voin olla väärässä. Lopultahan puolueita ei oikein erota varmuudella muu kuin se, että niillä on eri nimet. Ja voihan niillä olla eri mainostoimistotkin.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Talouselämä uutisoi, että kauppaketju rakentaa asuntoja

Supermarketketju Tesco aikoo rakentaa 4 000 asuntoa Britanniassa uusille liikkeille tarkoittamilleen tonteille, kertoo Talouselämä viitaten Telegraphiin. Uutisesta tuli mieleen aiempi bloggaukseni, jossa heitin idean voisiko suomalainen kauppaketju, lähinnä K-ketju tai S-ryhmä ryhtyä asuntojen rakennuttajaksi,
http://markkinat-politiikka-media.blogspot.fi/2014/03/voisiko-jokin-kauppaketju-laajentua.html

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Verkkokauppa ja digitalisaatio, mitä niistä?

Kumpi mahtaa ottaa digitalisaation ja verkkokaupan paremmin haltuunsa, kauppa vai sanomalehti? Nyt siihen on selvä vastaus, se on sanomalehti. Nimittäin Helsingin Sanomat tuo esillä pääkirjoituksessaan, että tavaratalot ovat vasta heräämässä kuluttajakäyttäytymisen muutokseen eli esimerkiksi verkkokaupan kasvuun. Pääkirjoituksen aiheena on suuri tavarataloyritys. Lehti tässä tapauksessa siis opastaa kauppaa digitalisaation ja verkkokaupan haltuunotossa. Rehevin kielikuvin Helsingin Sanomat kirjoittaakin:

Tämänhetkisen hämmennyksen perusteella muutos saavutti suomalaisen kaupan housut kintuissa.

Tästä voisi päätellä, että sanomalehdistö on valmistautunut digitalisaatioon ja kuluttajakäyttäytymisen muutokseen valppaammin kuin kauppa, eikä tullut yllätetyksi noin pahassa tilanteessa kuin arvelee kaupan tulleen. Jos näin on, niin lehdistöllä on edessä pelkkiä kevyitä haasteita eikä suinkaan aihetta valittamiseen.

Itse kuluttajana en kyllä näe kaupan osalta verkkokaupan olemista tai olemattomuutta minkäänlaisena ongelmana. Jos olen halunnut ostaa tietokoneen tai muun vitkuttimen verkkokaupasta, olen ostanut sen asianomaisesta verkkokaupasta, ei ongelmaa. Toisaalta, käytän edelleen mieluummin esimerkiksi kodinkonekaupassa tavanomaista myymälää, jos sama tuote on siellä saatavilla, ei siinäkään ole mitään ongelmaa. Samalla voi viedä vanhaa tavaraa kierrätykseen.

Se, mihin käytän verkkoa paljon ennen vitkuttimen ostamista, on tuotteiden vertailu. Mutta eihän siinäkään mitään dramatiikkaa ole. Lisäksi etäkaupantekoni ei ole kyllä vuosien mittaan periaatteessa muuttunut mitenkään. Vain joitakin teknisiä helpotuksia on tullut, jotka auttavat toimintaa kun joskus (hyvin harvoin) jotakin ostan. Mutta ei tämä meikäläisen kuluttajakäyttäytyminen niin mystistä ole, kuin voisi luulla lehtiä lukemalla.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Perussuomalaiset median positiivisessa erityiskohtelussako

Kumpaan nyt uskoisi? Tähän asti olen ymmärtänyt lähinnä niin, että media on käsitellyt perussuomalaisten kansanedustajien tekemisiä tilaisuuden tullen korostetun kielteisesti, tai ehkä jopa ilman erityistä tilaisuuttakaan aina. Nyt kuitenkin luin Iltalehdestä Soininvaaran, siis Soininvaaran, kommentoivan erästä tapausta muun muassa vertaamalla tilanteeseen, jossa kohteena olisikin ollut perussuomalaisten kansanedustaja tai ”rivikansanedustaja”. Näiden kohdalla vastaavasta, kuin mistä nyt tuon jutun mukaan on kyse, ei kukaan olisi sanonut mitään. Siis perussuomalaisten kohdalla asian olisi annettu mennä. Näin ollen perussuomalaiset saisivatkin hellää kohtelua tai ainakin hellempää kuin jotkut.

Se Iltalehden juttu on tässä, eikä liity perussuomalaisiin, mutta herätti vain huomioni siinä tuo pikku vertailu perussuomalaisten kansanedustajien tai ”rivikansanedustajien” kohteluun julkisuudessa. Väite yllätti.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Talouselämä ja piristävä poikkeus

Taas, tai edelleen, kun pörsseissä nousua pukkaa kummasti, ovat varoittelevat lausunnot uskottavalta taholta tervetulleita, ”ilmaa puhdistavia”. Yleensäkin pidän artikkeleista, joissa tuodaan esille mitä riskejä vaikkapa joidenkin maiden taloudessa piilee ja mitä riskejä sijoittajien käyttäytymisessä juuri nyt piilee suhteessa talouden todelliseen tilaan. Tämä Talouselämän uutinen on hyvä esimerkki.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Tuulivoima, maahanmuutto, perintövero

Vastustan tuulivoimaa, ainakin omalla paikkakunnallani. Vastustan tuloveroja, aivan erityisesti omiani. Sitäkin enemmän olen julkisen keskustelun innostamana ruvennut viime aikoina vastustamaan trendin mukana perintöveroa.

Vastustan erityisesti sekä työperäistä että -perätöntä maahanmuuttoa. Erityisen paljon vastustan sellaisia maahanmuuttajia, jotka tulevat työskentelemään samalle alalle kuin itse työskentelen. Vastustan teollisuutta ja erityisesti lähellä sijaitsevaa. Mutta vastustan myös elinkeinorakenteen jatkuvaa palveluvaltaistumista, koska ”paitojen peseminen” (nokkelasti) ja niin edelleen. Vastustan myös sitä, että muut eivät suostu enää palvelemaan minua, mutta aivan erityisesti vastustan sitä, kun tulevat kysymään ”voinko auttaa”.

Vastustan maataloutta Suomessa, koska tuntuu että moni asia ratkeaisi sillä että me fiksut ihmiset kovasti vastustaisimme maataloutta Suomessa. Maaseutua tosin ei tule vastustettua kovin usein, koska minulla ei ole siitä havaintoja. Pahinta onkin, jos joudun antamaan totutun annoksen kielteisiä kommentteja maaseudusta. Silloin on pakko turvautua hitaasti vaihtuvaan iskulausevarastoon.

Vastustan baareja lähipiirissäni. Vastustan sitä, että kaupunginosassani asuisi niin "paljon" ihmisiä että alueella pärjäisi nykyistä runsaampi vapaarahoitteinen palvelutarjonta. Vastustan ihmisiä ja kerrostaloja. Vastustan julkista liikennettä, koska vastustan julkista liikennettä.

Vastustan kokoomuksen kuviteltuja ja todellisia tekemisiä, koska satun muistamaan että olen sitoutuvinani eri puolueeseen kuin kokoomukseen. ”Kokoomusvastaisuuttani” lisää, että kokoomus on nyt melkein johtava puolue kuten oma puolueeni aiemmin. Vastustan joidenkin kaupunginvaltuutettujen päättäväistä ja konkreettista pyrkimystä olla nostamatta kuntani veroprosenttia. Syyt vastustukselleni ovat mitkä ovat.

Vastustan sitä, että kansalaisilta kysytään mielipidettä perintöveron poistosta ehdolla että vaje pitäisi täyttää jollakin muulla. Ei niin pidä kysyä tietenkään, sillä siinä on juuri pahin esimerkki vääristävästä kysymyksenasettelusta. Siinähän nimittäin kansalaisten ajatukset muuttuvat kummasti. Ja se taas on vastoin omia näkemyksiäni oikeasta tuloksesta. Sellainen, että esimerkiksi veropolitiikassa yritettäisiin arvioida useampaa kuin yhtä veromuotoa kerrallaan, on pelkkää jahkailua. Kaikkein hirveintä on, jos yritetään katsella samanaikaisesti verotusta ja muita asioita. Onneksi viime aikoina yhden asian äänet ovat voimistuneet.

Ennen kaikkea nyt kuitenkin vastustan tuulivoimaa kaikkialla mutta etenkin omassa maakunnassani ja ajanvietemaakunnassani. Vastustan ääniä, muun muassa liikenteen ääniä. Vastustan autojen ääntä, siis sitäkin että niissä on vielä ääni. Tuloveroja ja perintöveroa vastustan suurimpina kohtuuttomuuksina. Ja lopuksi vastustan monenlaisia ihmisiä aina. Toki myös ydinvoimaa vastustan, kun mitäs minä sillä.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Siinä ajassa olisi jo perillä

Esimerkiksi Matkahuollon aikataulusivu on aika toimiva käyttäjän kannalta, ja kenenpä muun kannalta sen pitäisikään olla. Mutta kaikki aikataulusivut eivät tunnu minusta (paino sanalla minusta) kovinkaan mukavilta nykyään käyttää, vaikka ne jopa kehuisivatkin olevansa entistä helppokäyttöisempiä. Juuri yhtä tällaista aikataulusivua käyttäessäni tuli mieleen, että tässä ajassa olisin jo pitkällä. Eli aikataulujen kanssa puuhastelemiseen kuluu hyvää matkustusaikaa joskus todella paljon. Johtopäätös onkin, että matkustaminen on joukkoliikenteen vaivattominta aikaa.

Tietysti aina, kun tuntuu että esimerkiksi aikataulusivu on hankala, epäilen että olenkohan se sittenkin minä joka on hankala.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Ratikka, metro, "pisara" tännekin

Tampereelleko ruvetaan rakentamaan ratikkaa valtion varoilla, ainakin osittain? Tunnenpa itseni nyt saman tien hyvin urbaaniksi ja pisaran verran entistäkin elpyneemmäksi, vaikka minun ja Tampereen välillä on matkaa sen verran että siellä ei kannata käydä edes viikoittain huvin vuoksi. En myöskään ole ajatellut muuttaa Tampereelle. Itse asiassa olen ajatellut, että en muuta.

Pääkaupunkiseudun joukkoliikenteen elvyttävää vaikutusta olen kyllä hyödyntänyt sekä alueella asuneena että ulkopaikkakuntalaisena. Jälkimmäisenä tosin hyvin, hyvin harvakseltaan. Mutta toki sitten joskus pitää lähteä etsimään elvytyksen tuottavuusvaikutuksia myös Espoon metrosta ja palata entistä tehokkaampana ”maakuntaan”.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Epäolennainen kysymys (kok)

On kuulemma epäolennaista kysyä siirtyykö kokoomus nyt oikealle, koska kokoomus ei kuulemma siirry oikealle vaan liberaaliin suuntaan. Jos olennaisuus määräytyy noin, niin sittenhän myös esimerkiksi kysymys ”kääntyykö tie kohta oikealle” on epäolennainen silloin, kun tie ei käänny oikealle eikä vasemmalle mutta muuttuu alamäeksi, esimerkiksi.

En kyllä kysy kohta mitään.

Inspiraation lähteenä oli tällä kertaa Verkkouutisista lukemani juttu.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Verotus: verot alemmaksi, arvonlisävero ylös?

Yleensä kun joku paasaa tarpeesta alentaa verotusta Suomessa, odotan että kohta samassa jutussa tämä verojen alentaja kehottaakin vastineeksi nostamaan arvonlisäveroa ja joitakin muita veroja, ikään kuin nämä eivät olisi veroja lainkaan. Niin sanottuina perusteluina näissä jutuissa sitten muistetaankin korostaa alhaisemman työn verotuksen motivoivaa vaikutusta. Tai siis yleensä toisin päin, että suomalainen työn verotus ”korkeudellaan” tuhoaa työhalut. Se on ainakin se julkituotu syy ja selitys näissä veropoliittisissa purkauksissa. Tässä hämmästyttää kaksi seikkaa. Ensiksi todellakin se, että ikään kuin arvonlisävero, kiinteistövero ja moni muu vero ei olisi vero lainkaan. Toiseksi, mikähän mahtaa olla kestävä motivaatiotekijä, kun puhutaan työstä, olisikohan se vaikka työ itse?

Kolmas kummastuttava seikka tässä yhden asian liikkeen tyyppisessä tuloveroista (peitesanalla ”verotus”) valittamisessa on se, että siinä maan asioita hoidetaan verot edellä. Kai sentään ensiksi pitää miettiä, miten asiat Suomessa pitäisi ja voitaisiin järjestää toisin ja mitä voitaisiin purkaa, ja varmaankin todella paljon voidaan ja pitäisi purkaa. Siinä samalla sitten iteroidaan sitä sopivaa verotustasoa. Eli oikea järjestys on: mitä yhteistä pitäisi saada aikaan ja miten se olisi dynaamisen eläytymiskykyisesti rahoitettavissa? Ei ole mitään järkeä paasata veroista ilman, että sanoo heti suoraan miten Suomen asiat pitäisi järjestää toisin ja miksi tämä tapa olisi hyvä kaikille (kakki not = ”minä”). Korkealla päättäjätasolla järjestyksen pitää olla tämä. Se, mihin tulokseen kukin tässä tulee, riippuu toki katsomuksista. Lisäksi mahdollisesti lähellä itseä olevista eduista. (mulle mulle), mutta toivottavasti ei paljon, sillä politiikkahan oli kuulemma yhteisten asioiden hoitamista.

Lue myös blogin muita kirjoituksia!

Aloitetaan vaikka satamista

No niin, mitäs tässä enää odotellaan. Juuri luin demari.fi-sivulta, otsikkotasolla tosin, että suomalaiset haluavat elvyttää. Ja kaikki satamathan ovatkin jo kiinni. Tässä siis siirryttiin sanoista tekoihin todella nopeasti. Satamistahan se on luontevaa aloittaa.

Ei muuta.

Peruutuspeili-varoittelu

Peruutuspeiliin katsomisesta varoitellaan nyt myös Sdp:ssä. Tähän asti näitä puheita on kuulunut kokoomuksesta osoitettuina ymmärtääkseni pääkumppanille. Tämä, että nyt myös Sdp:ssä varoitellaan peruutuspeilistä, melkein hämmästyttää. Kun Sdp:n päähallituskumppanin suunnalta on ohjeistettu miten ei ainakaan pidä toimia uusien puheenjohtajien oloissa ja tässä vaikeassa tilanteessa jne, niin Sdp:ssä vastaavasti kehotetaan omia harmoniseen yhteistyöhön myös hallituksen loppukaudella. Näin tulkitsin eräänkin Demokraatin (demari.fi) pääkirjoituksen jokin aika sitten, ja nyt lisäksi on otettu käyttöön ”peruutuspeili” myös siellä. Tosi tasaista, vai mitä?

Lue sitten myös blogin muita kirjoituksia, lue vaikka koko blogi! Kesä tai edes kesäloma ei ole este sille, ainoastaan huono tekosyy.

Päivän kielikuvani poskessa: Ei saa jäädä peruutuspeiliin makaamaan.

”Myöhemmin hänestä tuli otsikko”

Otsikot antavat ymmärtää väärin kahdella tavalla. Kun lukee perinteistä sanomalehteä, välillä huomaa että hyvä juttu on pilattu huonolla otsikolla. Siis huomaa, jos huonosta otsikosta huolimatta on lukenut tuollaisen jutun. Todellisuudessa tällaisia tapauksia täytyy olla paljon. Perinteisellä sanomalehdellä kuitenkin on vielä se onni, että tylsälläkin otsikolla varustettu juttu tulee joskus luettua. Sen sijaan tietynlaisten verkkojulkaisujen täyteen ahdetusta sisällöstä tulee luettua vain juttu, jonka otsikko antaa ymmärtää että nyt tulee hyvin kiinnostavaa "uutista". Muunlaiset otsikot ohitetaan. Näin ainakin olettanevat näiden tietynlaisten verkkojulkaisujen markkinointiosastot tai jotkut.

Tänään taas menin ”lankaan”, kun otsikko lupasi vaikka mitä. Sisältö oli lattea otsikkoon nähden. Otsikoksi oli repäisty viimeinen huomiota herättävä lause, josta sen jutun itse asiassa olisi pitänyt vasta alkaa. Ja oliko tuokaan lause sen arvoinen, jospa takana ei ollut lopultakaan yhtään mitään.

Tosin juttujen tuotantoprosessi saattaa edetä käytännössä niin, että keksitään liuta kovia otsikoita, joiden alle sitten kyhätään väkisin jotakin, että saadaan edes klikkauksia. Mutta tapahan on väärä, sillä sisällönhän pitäisi ohjata otsikointia. Tai vaikka lähdettäisiinkin niistä kovista otsikoista liikkeelle, niin sitten jutun pitää olla myös sen mukainen. Pitää ja pitää.

Mihinkähän tämä harhaanjohtavien otsikoiden kierre vielä johtaa? Hommahan käy koko ajan mahdottomammaksi. Tapahtuuko putoamisia, vai mikä siellä lopussa odottaa? Tarkoitan harhaanjohtamisella nimenomaan sitä, että otsikko antaa ymmärtää överisti sellaista mitä juttu ei sitten annakaan. Se taas, että otsikko on tylsä mutta juttu hyvä, on tietysti tökeröä tuhlausta, mutta kyllähän ne perinteiset sanomalehdet pärjäävät vaikka usein noin tekevätkin. Ja sehän ei edes harmita usein lukijaa, koska huonosti otsikoidut jutut jäävät enimmäkseen lukematta eikä lukija näin ollen tiedä mitä mahdollisesti menetti.

”Myöhemmin hänestä tuli vaikka mitä.”

Vuoropuhelu keskusta - kokoomus – kuunnellaan

Keskustasta ja varmaan myös kokoomuksesta kuuluu ehdotuksia, että kokoomuksen ja keskustan pitäisi ruveta käymään keskinäistä vuoropuhelua eurovaalienkin innoittamina. Jo on aikakin, ja miksi odottaisivat, sillä vuoropuhelu on hyvä asia. Kuuntelijana voin sitten virittäytyä kanavalle seuraamaan valmista puhetta.

Toinen havainto eurovaalien jälkeen on ollut se, että ilmassa on jatkuva liikennöinnin ja lähtövalmiina olemisen tuntu. Politiikasta on tullut toimintaa, joka on täynnä mahdollisuuksia. Mikään ei ole lopullista, ja aina on toivoa. Jatkuvien erilaisten valintojen johdosta aina joku liikahtaa johonkin ja tilalle pääsee varahenkilö tai joku muu. Mitä vielä keksittäisiin, kun vauhtiin on päästy?

Kohta vain yhden suuren aikakausi, jos sitäkään

Hyvin, hyvin monta vuotta sitten alkoi ikuisen kasvun aikakausi. Ne jotka muuta olettivat tai jotka eivät olleet aivan varmoja tuosta pysyvyydestä, olivat sellaisia joita nykyään sanotaan pölhöpopulisteiksi.

Suhdannevaihteluista vapaan totuuden jälkeen on esiintynyt lukematon määrä monenlaisia muita pysyviä totuuksia, kunnes nyt viimeisimmät kuukaudet ehti vallita sellainen pitkä totuus ja trendi kuin neljän (aika) suuren puolueen tila entisen kolmen, x:n ja y:n suuren sijaan. Mutta myös se ehti muuttua muutamaksi päiväksi kolmen ja puolen (aika) suuren puolueen trendiksi demareiden gallupkannatuksen ansiosta. Mutta lopulta myös tämä pitkävaikutteinen kehityssuunta muuttui, ”murtui” 25.5.2014 täysin joksikin muuksi.

Jos tulkitsen toimittajia ja muita sellaisia oikein, niin noin neljän noin suuren puolueen asetelma on ”murtunut” kahden suuren puolueen asetelmaksi. Järisyttävää, kun niistäkin se toinen on sellainen joka jo kerran kuulemma oli poistumassa kartalta, kuulemma. Monenkohan suuren aikakauteen päädymme ensi syksynä (vuodenaika muutettu)? Ehkä vain kokoomus on jäljellä, jos sekään.

Lopuksi poistun aiheesta:

Oli mielenkiintoista lukea, mitä ja miten tuossa kolumnissa kirjoitetaan 28.5. juuri ennen Rinteen päätöstä ryhtyä valtiovarainministeriksi siitä, mikä tulisi olemaan Rinteen ja puolueen johtopäätös edellä mainitun ryhtymisen osalta.

Julkkikset, muistakaa seuraavat vaalit

Eurovaalien 2014 tulosillassa muistutettiin eräänkin kerran, että nyt europarlamenttiin tuli vain politiikassa kokeneita kovan luokan tekijöitä julkkisten sijaan, ja että jo ehdokaslistat koostuivat vain näistä kovan luokan tekijöistä, ei julkkiksista. Tätä toitottivat lukemattomia kertoja niin toimittajat kuin puolueiden edustajat.

Jos jatkossa puolueet aikovat olla johdonmukaisia ja "suoraselkäisiä" sanomistensa ja tekemistensä suhteen, ne eivät edes pyydä ehdokkaikseen niitä joita ne kutsuvat ”julkkiksiksi”. Mutta ennen kaikkea niiden niin sanottujen julkkisten, keitä sitten puolueiden ja toimittajien mukaan ovatkaan, kannattaa miettiä millaista edustajien ja ehdokkaiden luokittelua haluavat olla tukemassa seuraavissa vaaleissa. Haluavatko olla ehdokkaina, jos heihin suhtaudutaan toisin kuin muihin. Ja myös sen takia tätä kannattaa miettiä, kun etenkin media piti näissä vaaleissa voimakkaasti yllä jakoa osaaviin edustajiin ja "julkkiksiin".

Näissä vaaleissa esiintyi jälleen muutenkin sellaista retoriikkaa, jolla pikemmin jaotellaan kansalaisia kuin yhdistetään heitä positiivisesti, vastuullisesti ja tulevaisuuteen katsoen. Myönteistä tässä suhteessa oli Soinin asenne, kun hän totesi tuloksesta jotenkin niin että äänestäjät eivät äänestä väärin. En muista tarkkaa ilmaisua. Toivottavasti Soini on sitä mieltä kuin sanoi. Sitä vastoin jos nyt on sellaisia puoluejohtajia ja varsinkin jos voittajien puolella, joiden mielestä jossakin luuraa ei-vastuullisia, ei-positiivisia ja tulevaisuuteen katsomattomia äänestäjiä, niin missä näitä heidän mielestään luuraa, millaisia ihmisiä tällaiset äänestäjät ovat, mikä heitä kenties yhdistää, mitä asialle pitäisi tehdä?

Julkkikset, keitä sitten olettekin median ja joidenkin poliitikkojen mielestä, muistakaa seuraavissa vaaleissa tämä: älkää antako vastuullisen median tai minkään muunkaan tahon leimata teitä.