Juhana Vartiainen olisi voinut mennä suoraan niihin rakenteisiin

Juhana Vartiainen, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja, kirjoittaa Helsingin Sanomien Vieraskynässä (23.12.) työllisyydestä. Vartiainen pyrkii kumoamaan näkemyksen, että työurien pidentäminen ja muu työvoiman tarjonnan lisääminen aiheuttaisivat työttömyyden lisääntymistä entisestään. Vartiainen aloittaa päinvastaisen väitteensä perustelun kysymällä: ”Miksi työvoiman tarjonnan kasvu kasvattaa työllisyyttä?”

Oletan, että työvoiman tarjonnan kasvulla esimerkiksi Suomessa Juhana Vartiainen tarkoittaa sitä, että suurempi osa suomalaisista (mukaan lukien työperäinen maahanmuutto) saadaan työmarkkinoiden käyttöön. Vartiaisen mukaan pitkällä tähtäyksellä työllisyys on sitä parempi, mitä enemmän ihmisiä pyrkii töihin. Ongelmia tässä suhteessa on ainoastaan laskusuhdanteissa. Tämä on Vartiaiselta positiivinen ja kiinnostava väite, ja rupesinkin hartaudella ja uteliaisuudella lukemaan hänen perusteluaan sille.

Ennakkoon arvailin Vartiaisen teorian menevän jotenkin niin, että kun suurempi osa suomalaisista tekee töitä niin se luo uutta kulutuskysyntää erinäisten mutkien kautta. Toisaalta tässä herää kysymys, mistä saadaan työpaikka sille ensimmäiselle uudella työelämään pyrkivälle. Eihän pelkkä pyrkimys työelämään luo työpaikkaa.

Vartiaisen perusteluyritys aiheutti kuitenkin pettymyksen. Hän lähtee perustelemaan työvoiman tarjonnan lisäämisen myönteistä työllisyysvaikutusta käänteisesti. Vartiainen, Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja, kirjoittaa, että jos tällaista myönteistä vaikutusta ei olisi niin silloinhan väkirikkaissa kansantalouksissa kuten Yhdysvalloissa olisi paljon korkeampi työttömyysaste kuin vaikkapa pienessä Belgiassa. Tällaisessa selitystavassa asiat menevät sekaisin lopullisesti. Tässähän Vartiainen valitettavasti sekoittaa keskenään kaksi asiaa, väestömäärän ja työvoima-asteen.

En minäkään oleta, että Suomen työttömyysaste olisi nykyistä korkeampi sitten kun täällä aikanaan on 10 miljoonaa asukasta. En ymmärrä, miksi Juhana Vartiainen lähtee kumoamaan käsitystä jota ei kukaan ole edes esittänyt. Jos Suomen työttömyysaste joskus on korkeampi kuin nyt, se ei varmaankaan johdu siitä, että täällä tuolloin joskus on kaksinkertainen asukasmäärä vaan jostakin muusta.

Kun minä oletin Vartiaisen tarkoittavan työvoimaosuuden kasvattamista, Vartiaisen perustelu vaikuttaa siltä, kuin hän tarkoittaisikin väestömäärän kasvattamista. On harmi, että erittäin kiinnostava väite työvoimaosuuden kasvattamisen autuudesta perustellaan näin harhauttavasti.

Vartiaisen ”perusteluketju” lässähtääkin pahimmalla mahdollisella tavalla, kun hän vielä lopuksi itse toteaa: ”Eihän työttömyysaste voi riippua talouden koosta.” Tämäkö meille tyhmille piti todeta oikein ”perustelujen” kautta.


Vartiaisen sanoma onkin lopulta vain se, kylläkin äärettömän tärkeä asia, että työllisyysasteen nostamisen jarruna ovat rakenteelliset ja asenteelliset seikat. Rakenteellisissa seikoissa on kyse muun muassa työelämän, sosiaaliturvan ja verotuksen pelisäännöistä. Miksi Vartiainen ei mennyt kirjoituksessaan suoraan tähän rakennepuoleen, vaan teki turhauttavan ja harhauttavan mutkan joka ei suinkaan edistä asian ymmärtämistä? Kun hänen sanomansa on, että työtä kyllä olisi, niin hän olisi voinut keskittyä artikkelissaan juuri näiden rakenteellisten esteiden yksityiskohtaisempaan tarkasteluun ja jättää vähemmälle näennäisperusteluyritykset.

Pikavuorosta paikan varanneet laukut ja reput

Vilkkaina pyhinä pikavuoroliikenteessä on nähtävissä uusi ja kasvava matkustajaryhmä, laukut, kassit, reput ja muut nyssykät. Yllättävä havainto on, että reppujen ja laukkujen isännät ja emännät kohtelevat näitä nyssyköitään huomaavaisemmin kuin lemmikkieläimiä. Repuista, laukuista ja muista nyssyköistä on tullut tavallaan uusia lemmikkejä omistajilleen.

Uudet lemmikit nimittäin on opetettu ”istumaan” omistajansa vieressä linja-autossa. Omistaja-nyssykkä-muodostelmia oli jälleen pikavuoro täynnä, kun matkustin tapaninpäivänä. Lähes jokaisella penkkiparilla istui henkilö nyssykkänsä kanssa vierekkäin.

Aikanaan ensimmäisen kerran kummastelin tällaista totaalista näkyä Pori-Helsinki-välisessä pikavuorossa muutama vuosi sitten. Silloin tuli mieleen jopa sellainen sopimaton ajatus, että olisivatko nämä nyssyköitään vierellään istumaan opettavat matkustajat entisiä tai nykyisiä porilaisia jotka ovat palaamassa töihin ja opiskelemaan Helsinkiin.

Nyt tapaninpäivänä Turun ja Tampereen välillä oli havaittavissa sama ilmiö, linja-auto täynnä ihmisiä runsaine nyssyköineen niin että joka penkkiparissa osa nyssyköistä ”istui” kiltisti omistajansa vieressä. Yhden tällaisen muodostelman kohdalla sitten ääneen arvelin, että tässä on varmaan vapaa paikka. Ehkä harmistuneena tästä penkillä ”istuvan” nyssykän omistaja siirsi vaivalloisesti ja mitään sanomatta nyssykkänsä penkiltä jalkoihinsa. Hiukan siinä kävi mielessä, että ääritapauksessa tuo ihminen oli mahdollisesti ostanut paikkalipun sekä itselleen että nyssykälleen. Silloinhan minä olisin toiminut täysin väärin. Toisaalta henkilö ei maininnut mitään siihen viittaavaa, joten tuskinpa oli ostanut.

Ennustankin, että pikavuoroliikenteessä ja linja-autojen kaukoliikenteessä muutenkin toteutuu ennen pitkää joko A tai B. A on se, että pikavuoroissa otetaan käyttöön pakolliset paikkaliput, ja B on se, että Linja-autoliitto tai muu mahdollinen linja-autoliikenteen yhteiselin toteuttaa valistuskampanjan. Sen avulla muistutettaisiin ihmis- ja nyssykkä-matkustajia istumasäännöistä ”täysissä” linja-autoissa. Käytännön ilmentymänä valistuskampanjasta voisi olla, että linja-auton jokaisen penkin selkänojan takapuolella on kiinnitettynä lappu, jossa kehotetaan ruuhkatilanteissa reppuja, kasseja, laukkuja ja muita nyssyköitä hakeutumaan omistajansa jalkojen juureen tai syliin (tai jonnekin).

Tapaninpäivän tapauksesta muuten tuli mieleen jälleen sopimaton ajatus: olivatko penkillä ”istuvien” laukkujen ja reppujen omistajat kenties Tampereelle joulupaluuta tekeviä entisiä ja nykyisiä turkulaisia.

Meneekö tämä perille vai eikö sittenkään?

Valmiin passin noutaminen muuttumassa

Todennäköisesti vuoden 2013 toukokuusta lähtien valmiin passin voi noutaa yksityisestä palvelupisteestä eikä sitä tarvitse noutaa poliisin toimipisteestä kuten nyt. Jonkin verran tämä on ollut tosin tähänkin mennessä mahdollista.

Kotiin passia ei kuitenkaan toimiteta. Palvelupisteeseen passi toimitetaan suoraan passin valmistajalta.

Onhan tämä hyvä ja käytännöllinen parannus. Ei sitten tarvitse meikäläisenkään lähteä Säykistä kaupunkiin lupatoimistoon toista kertaa. Hakemus täytyy vielä käydä tekemässä siellä, mutta sitä varten ei onneksi ole pakko mennä jonottamaan, vaan hakemuskäyntiä varten voi tehdä ajanvarauksen poliisin sivulla kätevästi. Näin tein henkilökorttiakin hakiessani.

Tosin en tiedä, mihin se passi esimerkiksi Säynätsalossa toimitetaan. Luulisin kuitenkin, että asiamiespostiin. R-kioskia, Siwaa tai muuta vastaavaa paikkaa täällä ei ole. Näihinhän on toimitettu esimerkiksi verkkokauppatavaraa. Toki S-market on. Sekin olisi ihan hyvä paikka.

Passeja myönnetään vuosittain melkoisesti. Määrä on noussut 700 000 kappaleeseen.

Kansalliskielistrategian mukaisesti kansalliskieliyhdyshenkilöt ministeriöihin ja kaksikielisiin kuntiin – hallinto paisuu

Hallitus on antanut periaatepäätöksen kansalliskielistrategiasta. Asiaa koskevasta tiedotteesta jäi mieleeni muun muassa, että yhtenä tavoitteena on ottaa kaikki mahdollinen hyöty irti Suomen virallisesta kaksikielisyydestä.

Se ei ainakaan itselleni vielä tässä vaiheessa selvinnyt, miten tuota kaksikielisyyden rikkautta on ajateltu käytännössä hyödyntää. Toki kansalliskielistrategiassa esitetään huolestuttavan pitkä liuta erilaisia toimenpiteitä. Ihan vain yhtenä pienimmistä byrokratian lisäämisesimerkeistä voisi mainita tämän, että kansalliskielistrategiassa suositellaan kansalliskieliyhdyshenkilöitä myös kaksikielisiin kuntiin ja kuntayhtymiin. Muutenkin kansalliskielistrategiaan kuuluu, että kaksikielisyysasioita tuodaan monin tavoin esille kunnissa, kuntayhtymissä ja korkeakouluissa. Edellä mainittu on kuitenkin pelkkää hankehöpinää eikä siinä ole kyse vielä mistään hyödyntämisestä. Ei varmaankaan riitä, että on vain kauheasti erilaisia hankkeita yhteiskunnan kaikilla sektoreilla.

Annan yhden idean, jota ei kylläkään tulla milloinkaan toteuttamaan. Kielikoulutusfirmat voisivat markkinoida suomen kielen kursseja maailmanlaajuisesti. Olisi sitten turistina maailmalla rennompaa toimia, kun pärjäisi yhä paremmin suomen kielellä kaikkialla.

Huomioni kansalliskielistrategiassa kiinnittyi kuitenkin eniten siihen (jo edellä sivuttuun kummallisuuteen), että tarkoituksena on nimetä ministeriöihin kansalliskieliyhdyshenkilöt. Tämä on taas näitä, että lain valmistelussa ja ilmeisesti kaikessa muussakin toiminnassa pitää ottaa huomioon kyseisen toiminnan vaikutus jälleen yhteen uuteen asiaan. Kiinnostavinta tämänkertaisessa tapauksessa on juuri se, että hallinnon toimien kansalliskielivaikutusten vahtimiseen pitää nimetä liuta yhdyshenkilöitä. Vaikka kyseiset yhdyshenkilöt eivät olisikaan erillisiä virkamiehiä(tosin saattavatpa ollakin), kasautumisvaikutuksesta näistä lukemattomista vaikutusten vahtijoista muodostuu suuri määrä virkamiestyövuosia ajan mittaan. Ei hyvä.

Jokainen varmaan voisi nimetä paljon asioita, joiden asema olisi syytä ottaa huomioon muun muassa lain valmistelussa. Se, että jollekin asialle nimetään oikein yhdyshenkilö kussakin ministeriössä ja lisäksi monessa muussa julkisessa organisaatiossa, merkitsee asian nostamista tärkeysjärjestyksessä täysin erilleen muista asioista. Aina, kun ryhdytään pohtimaan jotakin yksittäistä niin sanotusti tärkeää asiaa, tuo yksittäinen asia nousee helposti sillä hetkellä kaikkein tärkeimmäksi. Tämä on varmaankin hyvin inhimillistä. Tällä tavalla kuitenkin kokonaisuus jää yhden asian liikkeiden jalkoihin, ja hallinnon kulut kasvavat.

Blogiongelma(ni) ohi

Blogiongelma, josta kerroin viime bloggauksessani, on poistunut, mikä on mukava asia.

Blogilistalla tämän blogin kohdalla ilmoitus 403 Forbidden nginx

Blogini on listattuna blogilista.fi-sivustolla. Eilen tai toissapäivänä huomasin yllättävän piirteen, kun klikkasin Blogilistalla oman blogini kohdalta ”Lisätietoa”-kohtaa. Tuli ilmoitus ”403 Forbidden” ja alemmaksi sana ”nginx”.

Ongelma jatkuu. Ensiksi yritin googlella löytää, mitä tällaisesta ilmoituksesta puhutaan. Tietysti luin sitä ennen Blogilistan omat ohjeet ja yritin selvittää, olenko voinut tehdä jotakin väärin. Kovan työn lopputulos oli, että enpä tullut paljonkaan viisaammaksi. Kuitenkin yksi pääajatukseni oli tässä vaiheessa, että 403 Forbidden nginx voisi liittyä blogini suojauksiin. Mutta ei se siitäkään voinut johtua. Blogini on julkinen ja näkyy googlessa ok. En ole siis vahingossa tehnyt suojaukseen tai muuhunkaan liittyviä asetusmuutoksia.

Mielenkiintoista oli, että vaikka en päässyt blogilista.fi-sivustolla blogini kohdalla ”Lisätietoa”-toimintoon, pääsin viereiseen ”Muokkaa blogia”-toimintoon. Ajattelin, että tämäpäs hauskaa, kun voin muokata blogini blogilista-tietoja mutta en voi katsoa blogini tilastotietoja enkä suorittaa päivitystarkistusta. No eipä se blogin tietojen muokkaus onnistunutkaan. Nimittäin muokkauksen tallentamisyritys johti samaan ilmoitukseen 403 Forbidden nginx.

Toki olen lähettänyt ongelmasta tiedustelun Blogilistan sähköpostiosoitteeseen, joka mahdollisesti on aktiivisessa käytössä.

Jossakin vaiheessa hiukan sattumaltakin aloin saada ahaa-elämystä sen suhteen, mihin tuo 403 Forbidden nginx-ilmoitus saattaisi juuri tässä tapauksessa liittyä. Olen edennyt kokeiluissani ja se, mihin tämä ongelma näyttää liittyvän, on kyllä lievästi sanottuna uskomaton juttu. En tietystikään voi ”piirrettä” korjata, mutta minulla on ainakin mielikuva siitä, mihin tämä ”piirre” pintapuolisesti tarkasteltuna näyttää liittyvän. Tai no okei, varmaan voisinkin tehdä blogiini erään muutoksen, jolla ongelma ilmeisesti ratkeaisi, mutta kyseistä muutosta en todellakaan aio tehdä milloinkaan. Sillä aiheuttaisin hirveästi sekaannusta ja ties mitä ongelmia blogini löytymisen ja sen seuraamisen kannalta.

Tämän ongelman kanssa näin laajamittainen pähkäily ei ole minun tehtäväni. Enkä toisaalta tässä vaiheessa voi asialle muuta tehdäkään kuin ihmetellä ehkäpä mediaa ja sen ehkä julkilausumattomia ja mielivaltaisesti muuttuvia käsittämättömiä kirjainyhdistelmäsääntöjä. Sen sanon, että erikoisimmallakaan mielikuvituksella ja kaksimielisyydellä blogistani ei löydy hyvien tapojen vastaista sisältöä tai nimeämiskäytäntöä. Olen lukenut ja noudattanut tarkkaan muun muassa Bloggerin sääntöjä. On myös mahdoton kuvitella, mitä sääntöä olisin voinut rikkoa blogilista.fi-sivuston suhteen. Oman blogini aiheet liittyvät politiikkaan, yhteiskuntaan, talouteen, mediaan ja muun muassa markkinoihin ja markkinointiin, ja sillä selvä.

Finanssialan Keskusliitto esittää markkinakatsauksessaan asuntotarjonnan lisäämistä, hyvä!

Kylläpäs lainakatosta tuli painajainen pankeille ja Finanssialan Keskusliitolle. Finanssimarkkinakatsauksessaan Finanssialan Keskusliitto muun asiasisällön ohella tuo esille jälleen kritiikkinsä lainakattoa kohtaan. Edelleen ties monennenko kerran nähdään lainakaton riskinä muun muassa se, että moni hyvän takaisinmaksukyvyn omaava saattaisi jäädä ilman asuntolainaa. Kertokaapa pankit ja Finanssialan Keskusliitto, mikä on se konkreettinen asiakkuusesimerkki, jossa hyvän takaisinmaksukyvyn omaavalla ei ole mahdollisuutta saada kokoon riittävää säästöosuutta asuntolainaansa varten.

Kuvitellaan tilanne. Pankkiin tulee nuori henkilö neuvottelemaan asuntolainasta. Kun siis on kyse hyvän lainanmaksukyvyn omaavasta henkilöstä, tällä henkilöllä mitä ilmeisimmin pankin mielestä on loistava ja varma tulevaisuus edessään. Jos pankki arvioi lainanhakijan taloudellisen tulevaisuuden varmaksi ja hyväksi, tuo lupaava tulevaisuus varmaankin on konkreettisesti tässä ja nyt alkamassa eikä kyse ole vain jostakin mahdollisesta visiosta joskus. Kyseessä täytyy olla henkilön, jolla on esimerkiksi erittäin hyvä ammattiura alkamassa tai jo alkanut. Tällaisella henkilöllä ei ole mitään ongelmia asua vuokralla missä tahansa ja samalla säästää omaa säästöosuuttaan asuntolainaa varten. Lisäksi vuokralla asuminen antaa nuorelle ammatissaan etenevälle henkilölle mahdollisuuden helpommin muuttaa hyvien töiden perässä. Näin ollen bonuksena tuli ratkaistua myös joustavan liikkuvuuden ongelma. Lainakattoahan vastustetaan myös siksi, että se kuulemma jarruttaisi muuttomahdollisuuksia työn perässä.

Sitten pitää antaa plussaa Finanssialan Keskusliiton markkinakatsaukselle. Siinä esitetään, tietystikin lainakaton ja muun sääntelyn sijaan, yllättäen tarjonnan lisäämistä keinona markkinahäiriöiden ja ylivelkaantumisen estämiseksi. No katso, tästähän on puhuttu ja puhuttu. Kyllä tarjontaa olisi pitänyt lisätä jo vuosia sitten. Tontti- ja oikeanlaista asuntotarjontaa olisi pitänyt lisätä. Tästä on puhuttu. Nyt jälleen myös Finanssialan Keskusliitto tuo asian esille. Puheena olevassa katsauksessa mainitaan tähän liittyen myös tarve lisätä kilpailua rakennustarviketarjontaan. Kilpailun lisääntyminen takaisi sen, että rakennustarvikkeiden tarjonta vastaisi aina myös lisääntyvää kysyntää. On oikein hyvä, että Finanssialan Keskusliitto tuo nämä seikat jälleen esille. Keskustelu lainakatosta ja muusta sääntelystä ei olekaan ollut turhaa. Se on pakottanut keksimään jotakin ”uutta”, jotta voitaisiin ehkäistä kuplia ja muita ongelmia.

Finanssialan Keskusliiton finanssimarkkinakatsaus löytyy täältä: http://www.fkl.fi/materiaalipankki/julkaisut/Julkaisut/Finanssimarkkinakatsaus_4_2012.pdf

Keskusta kaukaa viisas aina

Luin erään varmaankin vakavalla naamalla esitetyn kommentin Ilta-Sanomista. Kommentti koski (Suomen) keskustan nykyistä, hallitusta myötäilevää, ”linjaa”. Kommentoija puolusti keskustaa ja sanoi, että seuraavassa hallituksessa keskusta on uskottavampi kuin olisi nykyinen oppositiopuolue perussuomalaiset, joka kommentoijan väittämän mukaan vastustaa kaikkea. Kommentoijasta poiketen sanoisin kuitenkin pikemminkin niin, että onhan toki keskustan kannalta uskottavampaa sitten mahdollisessa hallitusyhteistyössä kokoomuksen tai demareiden kanssa tukea hallituskumppaninsa ”linjaa” kun on jo sitä tässä vaiheessa tukenut. Keskusta on tavallaan kaukaa viisas yhdestä näkökulmasta. Kukin tekee valintansa, ja äänestäjien kannalta on reiluinta tehdä valinta ajoissa.

Lainakatto unohtui

Rupesin katsomaan, mitä puhutaan asuntolainojen lainakatosta tällä hetkellä. Ei tunnuta puhuvan mitään. Keskustelu päättyi marraskuussa, ja sekin keskustelu oli yksipuolista. Ensinnäkin yhteen ääneen todettiin, että lainakattoa on esitetty, ja toiseksi esitys sai tyrmäyksen tai ainakin tyrmäysyrityksen pankeilta ja joiltakin muilta kommentaattoreilta. Enimmäkseen vastustajat, erityisesti pankit, ”ovat huolissaan” siitä, että lainakaton takia asunnon hankinta jäisi monelta myöhempään ajankohtaan tai lopullisesti. Sitten olen nähnyt sellaista kysyntä-tarjontatasapaino-uskovaista perustelua, että lainakaton keinoin ei pitäisi ”häiritä” muuten vallitsevaa kysyntä-tarjontatilaa. Sääntelystä kuulemma seuraisi hyvinvoinnin ja kansantuotteen laskua. Lisäksi näiden kommentaattoreiden mielestä lainamarkkinoiden toimijat osaavat Suomessa toimia niin, että ei synny ylivelkaantumisongelmaa eikä muita häiriöitä. Näinköhän on riittävässä määrin? Entäs kun jälleen tulee suuria ongelmia joillekin? Jotta ei tarvitsisi silloin kinastella siitä, ketä voi syyttää ja ketä ei missään tapauksessa, eikö olisi hyvä puuttua asiaan jo ennakolta?

Itse aina putoan jossakin vaiheessa kärryiltä, kun luen näitä mitä moninaisimpia perusteluita, niin pankkien kuin muidenkin kommentaattoreiden taholta. Yksi suosittu ja tavallaan ymmärrettävä vastustusperuste on tämä, että lainakaton seurauksena vuokralla asuminen lisääntyy omistusasumisen kustannuksella ja samalla siis sijoittajat vievät loputkin asunnot ensiasunnon ostajilta. Mutta sitten tulee pienoinen ristiriita. Kun ei ole omistusasuntokysyntää, hinnat kuulemma laskevat esimerkiksi viisi prosenttia (lopultakinko?). Nyt kysynkin, näillekö laskeville markkinoille ne asuntosijoittajat iloisina ryntäävät? Ehkä ryntäävät, mutta jotakin huvittavaa tässä on. Kunnia tästä ristiriitahavainnosta menköön kuitenkin jollekin kommentoijalle Taloussanomissa (muistaakseni). Itse en ehkä olisi tuota hoksannutkaan.

Ennen kaikkea ihmettelen vain, että jos muun muassa lainakattoa on esittänyt Antti Tanskasen työryhmä, siis Antti Tanskasen, niin miksi kuitenkin asia saa näin kovan vastustuksen pankeilta. Taas on kummallinen juttu.

Kirjoittaja on.

Helsingin Sanomien Vieraskynässä Anssi Kohonen EU-liittovaltion kannalla

Helsingin Sanomien Vieraskynässä esitetään mauton ”argumentti” integraatioepäilijöitä vastaan. Vieraskynän tämänkertaisen kirjoittajan, Anssi Kohosen, mukaan esimerkiksi rahaliiton vastustajat sanovat muun muassa, että euroalueen maat ovat usein eri suhdannevaiheissa toisiinsa nähden eikä rahaliitto siksi ole toimiva. Tähän Anssi Kohonen, että eihän Kainuutakaan vaadittu markka-aikana eroamaan Suomesta vaikka se olikin eri tahdissa muun Suomen kanssa. Minusta tämä on ala-arvoinen vasta-argumentti eurokielteisyydelle. Ehkä integraatiokeskustelun aivan alkuvaiheessa Kainuu-tyyppinen toteamus olisi jotenkin menetellyt keskustelun herättäjänä, mutta nykykeskustelussa tuollainen ei enää riitä. Suomen alueineen rinnastaminen euroalueeseen valtioineen ei tässä vaiheessa anna mitään uutta näkökulmaa tai ahaa-elämystä eikä avaa silmiä, niin kuin ehkä on pyrkimyksenä. Tosin Anssi Kohonen ymmärtääkseni itsekin tuo esiin sen hankalan seikan, että toisin kuin suomalaiset tuntevat olevansa aivan luontevasti suomalaisia he eivät tunne läheskään samoin eurooppalaisuuden osalta. Edelleen Anssi Kohonen toteaa, että tällaiseen tilaan pääsemiseen Euroopalla menee julmetun pitkä aika. Myös sen kirjoittaja myöntää, että eurooppalaisuus ei ole menneinä vuosina juurikaan edennyt. Kun siis eurooppalaisuus henkilötasolla aidosti yhdistävänä identiteettinä on enemmän kuin kaukainen asia, miksi ihmeessä Anssi Kohonen edes käyttää jotakin Kainuu-rinnastusta argumenttinaan liittovaltiokehitykselle? Kainuu tai mikä muu osa Suomea tahansa kuuluu suomalaisten identiteetin piiriin. Niinpä myös solidaarisuus ulottuu luontevasti Suomen eri osiin. Anssi Kohosen Kainuu (tai mikä tahansa vastaava)-vertaus vaikuttaakin enemmän vitsiltä kuin vakavasti otettavalta huomautukselta.

Anssi Kohonen painottaa Vieraskynä-kirjoituksessaan, että Euroopan pitäisi esiintyä yhtenäisenä muun muassa kauppapolitiikassa. Siihen Kohosen mukaan tarvittaisiin liittovaltiota. Miksi ihmeessä? Eihän mikään estä itsenäisiä valtioita esiintymästä yksiäänisesti ja yhteisvoimin kulloinkin tarpeellisissa kysymyksissä, jos ne niin todella tahtovat. On käsittämätöntä, että yksituumaisuuteen ja yhteistoimintaan tarvittaisiin suuri byrokraattinen koneisto ja jälleen uusi rakenne.

Olen järkyttynyt, olen sokissa, no en todella ole, kunhan vain piruuttani käytän tällaisia nykyään niin muodikkaita yli-ilmaisuja, kun joku esimerkiksi esittää jotakin vastenmielistä. Mitä muuten siitäkin tulisi, jos ihminen järkyttyisi ja olisi sokissa päivittäin tai edes vuosittain.

Kirjoittaja (meikäläinen) on juuri nyt kirjoittava bloggaaja.

EU:n ja euroalueen uudistusvisio on hirveä viritys

HS kertoo, että puolueiden EU-kannat ovat levällään. Levällään olo on tässä tilanteessa valitettavasti ainoa lohtu, kun pahempi vaihtoehto olisi EU-intoilu. Kun lukee Hesarin jutusta, mitä EU:n ja euroalueen tulevaisuudesta visioidaan, saa kuvan raskaasta ja vaikeaselkoisesta järjestelmästä. Monenmoista viritystä on suunnitteilla. On budjetti- ja rahoitusvaltaa sekä euro- että EU-tasolla ja tämän lisäksi vielä jossakin niiden välilläkin eli euromaiden ja halukkaiden muiden EU-maiden kesken. Kaavaillaan euroalueen valtiovarainministeriötä ja yhteistä budjettia ja rahoitusta sekä EU- että eurotasolla. Visioidaan EU-valvontaa, joka kohdistuisi euromaihin. Suunnitellaan pankkiunionia, jolloin EU-tasolla yhteisesti vastattaisiin ongelmapankeista ja talletussuojasta eikä enää niin, että kukin maa vastaisi omien pankkiensa ongelmista. Tämä kuulemma sen takia, ettei maa kaatuisi pankkinsa mukana. Sitten on yhteisvastuullista sitä ja tätä. Euroalue laskisi liikkeelle yhteisvastuullisia joukkolainoja. Mitähän vielä? Visio EU:n ja euroalueen tulevaisuudesta on sekainen romukasa jo syntyessään. Toteuttaminen tulisi vaatimaan hirveän virkakoneiston, enkä usko minkään muuttuvan kuitenkaan parempaan suuntaan. Jos pelkästään visio on näin sekava, mitä olisi toteutus? Tästä ei hyvää seuraa. Visioinnit onkin lopetettava välittömästi. Eiväthän esimerkiksi niin sanotut EU-kansalaiset voisi milloinkaan hahmottaa kaavaillun kaltaista järjestelmää. Kuinka silloin olisi edellytyksiä demokratiallekaan.

En siis halua EU:n enkä euroalueen talousministeriötä enkä budjettia enkä Suomeen kohdistuvaa talouspolitiikkaa, talouskuria ja budjettivalvontaa. Vastustan myös euroalueen yhteisesti taattavia velkakirjoja ja pankkiunionia. Vastustan kaiken kaikkiaan Suomen mukanaoloa EU:n liittovaltiokehityksessä.

Kun on väitetty, että euroalueen tilanne ratkeaa vain joko liittovaltiokehityksen tai euroalueen hajoamisen kautta, niin vaihtoehdokseni jää iloisesti euroalueen hajoamisen kannattaminen. Sehän sopii. Pointtini on suomalaisten etu ja itsenäisyys.

Ei ole lainkaan uskottavaa esimerkiksi, että tiukemmalla EU- tai euroalueen tasoisella valvonnalla saavutettaisiin parempi kuri jäsenmaiden taloudenhoidossa. Ongelmahan on, että valvonta ja sopimukset eivät ole auttaneet tähänkään mennessä. Joiltakin puuttuu itsekuri. Ilman sitä käy aina niin, että vasta jälkeenpäin voidaan todeta tapahtunut vahinko. Suomi kyllä on aina viimeisen päälle kurinalainen riippumatta siitä, onko EU:n valvontaa vai ei. Suomen talous- ja muut asiat osataan hoitaa nimenomaan Suomessa. Missä muualla tarvittava tieto ja taito voisi majailla? Ainakaan EU ei ole antanut vakuuttavia näyttöjä siinä suhteessa.
Esimerkiksi sellainen yksityiskohta näissä EU-visioissa kuin valtioiden budjettien annakkotarkistuttaminen komissiolla olisi Suomea kohtaan pelleilyä. Suomiko tässä on ollut ongelma muka. Tosin tästä kierrätyksestä on ehkä jo sovittu.

Jos bloggaukseni vaikuttaa sekavalta, se johtuu raaka-aineiden huonoudesta.

Kirjoittaja on (olevinaan) bloggaaja (komeeta).

Sitovat kansanäänestykset – kyllä kannatan

Annoin kannatukseni kansalaisaloitteelle sitovista kansanäänestyksistä. Miksi kannatan sitovien kansanäänestysten mahdollistamista? Ensinnäkin eduskunnan päätökset (ja myös päättämättömyydet) saattavat joskus olla vastoin oikeudenmukaisuutta, kohtuutta ja suomalaisten yleistä etua. Tämä on näkemykseni. Toiseksi suurissa periaatteellisissa suuntapäätöksissä on tarpeen antaa kansalaisille lisää valtaa. Tässä kohtaa sitovien kansanäänestysten vastustajien ensimmäinen alemmuudentuntoinen kommentti on, että kansanäänestykset sopivat enintään joihinkin pikkuasioihin mutta suurissa asioissa kansalaisten kyvyt eivät riitä. Minä olen juuri päinvastaista mieltä. Pikkuasioilla kansalaisten vaivaaminen on näennäisdemokratiaa. Sen sijaan juuri periaatteellisissa tai Suomen suuntaan vaikuttavissa asioissa kansalaisilla on oltava viimeinen sana. Valitettavasti enää ei ole periaatteellinen kysymys juurikaan se, johtaako meitä demarit, keskusta vai kokoomus. Niiden kautta on valittavissa lähinnä yksi ”vaihtoehto”.

Koska olen huolellinen tällaisissa asioissa, ennen aloitteen kannattamista mietin, voiko kansanäänestyksen tulos olla huono. Ehkä, en tiedä. On kai mahdollista, että enemmistö kansalaisistakin äänestäisi jollakin tavalla joukkoitsekkäästi tai puutteellisin tiedoin. Tämä on vain jossittelua, enkä rupea asiaa enempää märehtimään. Mutta eiköhän sekä aloitevaiheessa että kansanäänestystilanteessa ole liikkeellä niin paljon tietoa ja näkemyksiä kaikista näkökulmista, että lopulta saavutetaan kansalaisten kokonaisedun mukainen ja oikeudenmukainen päätös. Täytyy vain toivoa, että ihmisten manipulointi ei ratkaise enää sitä, mihin suuntaan Suomea viedään.

Linkki aloitteen kotisivulle on http://suorademokratia.fi/

Opettajien järjestöt huolissaan koulutuspaikoista enemmän kuin opiskelijoiden järjestöt?

Nyt ollaan vähentämässä koulutuspaikkoja esimerkiksi Keski-Suomesta. Tästä on ollut paljon pää- ja mielipidekirjoituksia, joissa tietysti vedotaan nuorisotyöttömyyteen ja Keski-Suomessa erityisesti Keski-Suomen hankalaan tilanteeseen ja toisaalta juuri aikaansaatuun nuorisotakuuseen. Yksi asia kuitenkin näissä mielipidekirjoituksissa ihmetyttää. Nimittäin en muista, että mielipiteiden esittäjinä olisi juurikaan ollut nuorten tai opiskelijoiden etujärjestöjä tai yksittäisiä nuoria ja opiskelijoita, mutta sitäkin enemmän asialla ovat olleet opettajien etujärjestöt ja yksittäiset opettajat ja rehtorit. Tämä on kyllä erityisen kummallinen asetelma.

Huonoa viihdettä ja hyvää asiaa itsenäisyyspäivänä

Illan aikana on mielessä pyörinyt muun muassa kaksi valtiollista juttua. Ei siis asiaa vaan juttua, sillä vain toinen niistä on asia kun sen sijaan toinen kuuluu viihteen piiriin. Ensinnäkin Uuden Suomen Puheenvuoro-blogipalvelusta luin toissapäiväistä keskustelua kansalaisaloitteesta. Nyt ollaan kokoamassa virallista kansalaisaloitetta sitovista kansanäänestyksistä. Minusta on todella hieno saavutus aloitteen alullepanijoilta, että ovat panneet aloitteen alulle. Nimittäin on luultavasti paljon työläämpää panna alulle jokin tällainen joukkohanke kuin puhua, että sellainen pitäisi saada aikaiseksi. Tämä oli se tämän illan valtiollinen asiaosuus. En ole vielä allekirjoittanut kyseistä aloitetta, mutta todennäköisesti teen sen. Sitten se viihteellinen valtiollinen juttu on sellainen, jolla en ensin ajatellut edes päätäni vaivata. Sitten kuitenkin ollakseni ajan hermolla tänäänkin, menin vilkaisemaan linnan juhlia. Tulos oli tylsä, kuten arvelinkin, mutta nyt voin ainakin keskustella sivistyneesti siitä, että se oli tylsä. Katselutuokioni aluksi siellä jutteli yllätysnimi Sofi Oksanen. Onhan hän kouliintuneen sanavalmis. Sen jälkeen taisi olla haastatteluvuorossa näyttelijä, jolta kyseltiin hänen puvustaan. Seuraavaksi tulikin muistaakseni musiikkia ja tanssia. Lähdin pois, mutta palasin katsomaan, olisiko mitään virkeämpää tulossa. No olihan siellä, Tarja Halonen ja Pentti Arajärvi ja Lasse Pöysti heidän seurassaan. Tämä oli kumma kyllä katselusessioni ”parasta” antia. Viimeisessä katsomassani jututuspätkässä kohteena oli pari urheilijaa.

Tämänkertaisista keskusteluista panin muuten merkille hyvin oudon seikan. Kaikille näille vieraile, paitsi ei muistaakseni Haloselle ja Arajärvelle, tuntui olevan erityisen maininnan arvoinen asia, että on nähnyt illan aikana paljon tuttuja. Aika kummallista, mutta eipähän toisaalta tarvitse tai ei voi aloittaa keskustelua tanssiparin kanssa kysymällä, että käytkö useinkin täällä.

Keskusta haluaa pois periferiasta ytimiin

Nyt keskustan piiristä ehdotellaan kaikkien puolueiden hallitusta. Kylläpä on kova hinku hallitukseen sillä suunnalla. Tätähän ehdotetaan patenttiratkaisuna aina, kun on oikein vaikeaa. Se on sitä suomalaista höpsöilyä, että vaikeina aikoina on löydettävä konsensus. Tällainen näkemys vain osoittaa, että niin sanottuina helppoina aikoina eduskunta- ja hallitustyöskentelyn sopii olla muka suunsoittoa ja keskustelukerhoa ja vain vaikeina aikoina todellista politiikantekoa. Ei kukaan ole kieltänyt esimerkiksi keskustaa ja vaikkapa Suomenmaata olemasta äärimmäisen rakentava myös oppositioasemasta, jos kerran on vaikeat ajat.

Nyt oli keskustan vuoro olla blogini aiheena. Jonakin toisena päivänä kehun vähintään yhtä paljon demareita ja kokoomusta. Perussuomalaisten kehumiseen meikäläisen ei tarvitse vaivautua, kun siitä puhutaan muutenkin enemmän kuin muista yhteensä. Siinä ne puolueet taisivat sitten ollakin.

Käytin tuossa alussa hämärää ilmaisua ”keskustan piiristä”, kun halusin välttää vaikutelmaa että menisin henkilöön. Minulle on melko sama, kuka näitä ehdotelmia sieltä tarjoilee.

Tiedonsaanti ei ole kiinni alv:n tasosta vaan median tasosta

Marraskuisen uutisen mukaan graafisen alan ammattiliitot vaativat kovaan ääneen (oma tulkintani tuosta äänenkäytöstä), että media-alan irtisanomiset on lopetettava ja irtisanomisten sijaan on investoitava. Liitot väittävät, että alalla menee olosuhteisiin nähden edelleen hyvin. Niinpä ne vaativat mediayhtiöiden omistajilta nyt pitkämielisyyttä.

Liitot ovat ottaneet vaatimislinjan kaikkia osapuolia kohtaan. Ei riitä, että ne tyytyisivät esittämään vaatimuksiaan vain mediataloille ja niiden omistajille, vaan myös valtio saa osansa määräilylinjasta. Liitot nimittäin vaativat, että lehtitilauksille säädetty arvonlisävero on poistettava mahdollisimman pikaisesti. Toki liitoilla on lupa vaatia vaikka kuinka kovaäänisesti. Sitä ei voi niiltä kieltää, mutta tyyli ja asenne tuntuvat hyvin oudoilta.

Lopuksi liitot heittävät vaatimustensa tueksi sen perinteisen nyyhkyfraasin, että kaikille suomalaisille on taattava tasaveroinen mahdollisuus moniarvoiseen tiedonsaantiin. Tämä viimeistään paljastaa, että liitot eivät välitä siitä ikävästä seikasta, että media-alan verohuojennus johtaa verojen kiristämiseen muilla aloilla. Jos median veroja pidetään matalina tai jopa poistetaan kuten liitot vaativat, ihmiset joutuvat maksamaan nykyistäkin kovempia veroja välttämättömyyshyödykkeistä kuten ruuasta. Ja näinhän tulee käymään joka tapauksessa.

Valitettavasti verotuksessakin asiat on pantava tärkeysjärjestykseen.

Venäjää

Lehdet kertovat, että ulkoministeri Erkki Tuomiojan (sd.) mielestä Suomessa osataan aivan liian vähän venäjää. Häviämme kuulemma jo monelle muulle EU-maalle. Tuomiojan mielestä venäjän opetukseen ja opiskeluun pitää panostaa huomattavasti nykyistä enemmän. Ulkoministeri puhui suomalais-venäläisessä mediakonferenssissa.

Juu-u, niin varmaan pitäisi. No mitäs sitten tulisi tehdä asian hyväksi? Kun on kyse venäjästä, olisiko hyvä ainakin aloittaa varhain ja määrätietoisesti ja jatkaa ylemmillä koulutusasteilla kuten esimerkiksi yliopistossa? Silloin pitää katsoa, mitä kieliä kukin opiskelee, jotta esimerkiksi venäjästä kiinnostuneet voisivat panostaa kieleen tehokkaasti.

Oletan, että yleisenä lähtökohtana on, että Suomessa on tarpeen osata englantia. Sen ohella sitten pitäisi olla mahdollisuus esimerkiksi venäjän tehokkaaseen opiskeluun niillä, jotka siitä ovat kiinnostuneita. Tehokkuus taas edellyttää muun muassa, että ei roikoteta vuosikausia pakollisena kieltä, johon ei ole motivaatiota.

Hallitus älä kaadu

Vai meinasi meille tulla uudet vaalit rahoitusmarkkinaveron takia. No nyt ainakin näkee lopputuloksesta, mikä taho hallitusta johtaa. Kokoomushan sitä johtaa jämäkästi, sillä Suomi ei lähde mukaan valmistelemaan rahoitusmarkkinaveroa ja hallitus on edelleen pystyssä.

On oletettavaa, että samanlaisia kiistoja on myös edessäpäin odotettavissa, joten kovilla tulee hallituksen kestokyky olemaan. Tässähän on vielä ensimmäistäkin puoliskoa hallituksen taipaleesta paljon jäljellä. On turha kuvitella, että rahoitusmarkkinavero yksittäisenä kysymyksenä jäisi ainoaksi hankalaksi tapaukseksi. Johan niitä on tähänkin mennessä ollut jokunen paha paikka, ja vähintään samantasoisia erimielisyyksiä on tulossa. Yrittäisivät nyt pysyä koossa ja pistää vauhtia esimerkiksi kuntauudistukseen. Tosin Keskustan mielestä siinä on jo nyt liikaa vauhtia. Muuten kuntauudistuksesta arvelen, että esimerkiksi kuntien yhdistyminen tulee saamaan kannatusta myös nykyisten vastustajien piiristä.

Maksumuurit umpeen yhteisvoimin – siinä median tulevaisuus

Tähän asti nimenomaan sanomalehtiyhtiöiden liikevoitot ovat olleet hyvää tasoa, mutta nyt on alkanut kuulua ininää, että vaikeaa tulee olemaan jatkossa. Ansaintakeinot ovat kuulemma vähissä, kun on tapahtumassa tämä mediakulutuksen murros ja kun uuden kehittämisessä ei ole päästy edes alkuun. Ihmettelen kyllä taas. Mikä saamattomuus näitä perinteisesti niin mahtavia lehtiyhtiöitä ja kustannusyhtiöitä nyt on ruvennut vaivaamaan. Kaikkihan me olemme kuulleet jutut siitä, miten yksi suuri mediakonserni on menneinä vuosina lähestynyt muita vaikutusvaltaisia mediakonserneita esimerkiksi sen tiimoilta, että mitäs jos liityttäisiin EU:hun. On oikein yhdessä tuumin hoidettu tällainen Suomen nykyisyyteen ja tulevaisuuteen vaikuttava ”pikku juttu”. Suurin ilmoituksin on kampanjoitu tällaisten valtakunnan tason asioiden puolesta. Ja ilmeisesti edelleenkin on tällaista mahtipontista henkeä liikkeellä ties minkä asioiden puolesta, mutta sitten iskee saamattomuus, kun olisi laitettava kuntoon mediayhtiöiden omat ansaintamallit. Ei näytä onnistuvan sitten millään. Pelkkää näpertelyä sen sijaan on havaittavissa.

Jos media pystyy yhteistuumin, ja kai yksinkin, ajamaan valtakunnan tason suuria kysymyksiä, sen on pystyttävä sitäkin helpommin ajamaan ikiomia intressejään liiketoimintojensa suhteen. Nyt Sanoma-konsernin riittävän korkea henkilö ottakoon puheeksi Alma Median ja onkos niitä vielä muita kollegojen kanssa sen, että mitäs jos ensi maanantaihin mennessä tukittaisiin maksumuurit täydellisesti ja ruvettaisiin tekemään samalla niin koukuttavaa sisältöä, että yleisö ryntää maksumuurin toiselle puolelle vaikka millä hinnalla. Ei voi olla vaikeaa. Tämänhän pitäisi olla osakkeenomistajien mitä suurimman mielenkiinnon kohteena ja mediakonsernien hallitusten ja johtoryhmien erityisesti. Se on vain puheeksi otto mediatalojen kesken, ja ansaintapuoli on kunnossa sen jälkeen. Sisällön tason nostaminen, mikäli tarpeen, onnistuu kyllä, sillä onhan toimitusten käytössä palkattuina ja free-suhteessa vaikka kuinka paljon lahjakkaita hyvin koulutettuja ahkeria mediatyöntekijöitä. Kyllä siitä irtoaa.

Sekä sisältöasiat että tulovirta on siis saatavissa kuntoon. Mikä vielä mättää? Valta on täysin omissa käsissä. Päätätte vain.

Mutta mitä tekevät mediat ja kustannusyhtiöt sen sijaan, että keskittyisivät itseään lähimpänä oleviin asioihin oman tulovirtansa kannalta. En olisi todellakaan uskonut tässä veroparatiisien maassa, että ne suunnittelevat lehtien kierrättämistä Norjan ja Ahvenanmaan kautta välttääkseen pienen yhdeksän (9) prosentin arvonlisäveron (alv). Tähänkö on tultu. Uskomatonta, mutta toisaalta tämä on pysäyttävin talousuutinen aikoihin. Näitä lisää hei media. Jatkakaa tällä tiellä. Että oikein Norjan (Norge) tai Ahvenanmaan (Åland) kautta. Sana kierrätys saa samalla uuden merkityksen. Se tarkoittaa Ahvenanmaan kautta. Onko tässä nyt ihan vakavasti kyse siitä, että printtimedian loppumetreillä kokeillaan vielä tätä pienen arvonlisäveron (alv 9 %) kiertämistä, jotta vielä hetki selvittäisiin näiden verojen kanssa. Pitääkö minunkin paikallisesta S-marketista tullessani kiertää Ahvenanmaan kautta? Ei onnistu. Vielä kyllä ehkä jotenkin voisin sen omasta puolestani tehdäkin, mutta toisin kuin lehtien ruuan tuoreus kärsisi. No jos tarkkoja ollaan, niin ruuassa on nykyään pitkät säilyvyysajat, joten ei se nyt ihan siihenkään kaatuisi. Toistan muuten tässä vanhan ideani siitä, että pitäisi olla saatavilla ruuaksi kelpaavia lehtiä tai kirjoja. Nyt tämäkin idea saa uutta puhtia tuon Ahvenanmaa-kierrätyksen johdosta. Nämä ovat kuulkaa vakavia asioita.

Yrittäkää lehdet ryhdistäytyä, ja hallitus kanssa. Olisi pitänyt tehdä jo alun perin niin päin, että tilattaville paperilehdille täysi arvonlisävero (alv) ja sähköiseltä medialta kaikki vero pois vuosikausiksi ja sinne kehityspanokset, mutta ei kun tämäkin asia piti hoitaa väärin päin. Tämä, että verohuojennukset olisivat kuuluneet pikemminkin sähköiselle puolelle, ei ole pelkästään minun ajatukseni (en siis omi sitä), vaan olen lukenut samansuuntaisen mielipiteen myös jonkun toisen esittämänä.

Vielä yhteenvetona, että mediatalot nyt puhukaa keskenänne, että aloitatte kunnon maksumuurit välittömästi, nostatte sisällön tasoa siltä osin kuin on tarpeen ja keskitytte enemmän muuhun kuin siihen, kierrätetäänkö lehtiä Ahvenanmaan vai minkä arvonlisäveroparatiisin kautta.

Uutisankoille haittavero – kui?

Olisikohan taas aika laajentaa veropohjaa. Mediasta löytyisi vielä kiristettävää poislukien blogit. Kokeillaan vaikka seuraavaa: Vuosittain jälkikäteen ikään kuin tilinpäätöksen omaisesti jokin pätevä raati arvioi merkittävien mediatalojen uutisankkatuotannon laajuuden menneeltä vuodelta. Tämän perusteella kullekin mediatalolle sitten määrätään haittavero tai sakko (miten vain) siltä vuodelta. Haittavero maksetaan valtiolle.

Valitettavasti tässä saattaa aluksi käydä niin, että median maksulliset käyttäjät maksavat lystin, jos mediatalot pyrkivät lisäämään haittaveron hintoihinsa. Mutta lopulta tiukka kilpailu alalla takaa, että mediamaksut ja tilausmaksut pysyvät ”kohtuudessa”. Lisäksi ennen pitkää käy niin, että median kulutus suuntautuu mahdollisimman uutisankkavapaisiin julkaisuihin. Ei myöskään ole vaaraa, että jonkin mediatoimijan poistuminen markkinoilta aiheuttaisi kilpailun puutteen tai tyhjiön, sillä aivan varmasti tilalle syntyy uusia kilpailijoita nopeasti. Ja onhan lopulta positiivisena tarkoituksena se, että mediatalot kehittyvät mahdollisimman uutisankkavapaiksi. Tarkoituksena ei siis ole ensisijaisesti jonkin mediatalon toimintaedellytysten heikentäminen.

Haittaveron mahdollisesti aiheuttamaa kustannuspainetta voidaan toki vähentää siten, että haittavero lasketaan tietyn vuotuisen uutisankkatuotannon ylittävältä osalta. Tämä olisi myös oikeudenmukaista ja kannustavaa.

Millainen kiinteistönvälittäjä pärjäisi, jos tulisi asuntolama?

Luin kiinteistönvälitysalan uutista vuodelta 2008. Siinä kerrottiin yt-neuvotteluista ja nopeista toiminnan muutoksista, kun asuntokauppa tuolloin väheni huomattavasti. Tuli mieleen kysymys, millainen kiinteistönvälitysyritys pärjäisi parhaiten, jos jälleen tulisi jonkinlainen pudotus hinnoissa tai asuntokauppojen määrässä. Mielestäni aika selkeä vastaus on, että sellainen joka on alun perinkin lähtenyt liikkeelle kulurakenteella, joka sopii myös tiukkaan markkinatilanteeseen. Luultavasti parhaiten selviytyisivät siis firmat, joissa resursseja käytetään tehokkaimmin ja jotka pystyvät tekemään välitystä matalimmilla välityspalkkiotasoilla.

Maksumuurit ja digipaketit tervetulleita

Oletteko kuulleet, että Helsingin Sanomat (Hesari, HS) otti käyttöön maksumuurin. Niin laadukasta on tiedon tarjonta, että tietoa tästä ”muurin pystyttämisen” tapahtumasta on pitänyt toistaa, eikun monistaa, loputtomasti. Varsinkin Hesarin, mutta myös muiden lehtien, maksumuurikokeiluihin liittyen toisesta uutissijasta kilpaileekin sitten kaksi teemaa. Ensimmäisen on se että maksumuuri ei kuulemma pelasta lehtiä, ja toinen on se, miten maksumuuri murretaan tai kierretään. Niin ja kolmas teema on tietysti se, että voi voi kun maksumuuri on väärin ja paha.

Meille on syntynyt yhtäkkiä suorastaan erilaisten maksumuuriasiantuntijoiden ja –toimijoiden ammattikunta, kohta kokonainen maksumuuritoimiala. On maksumuurin rakentajat, maksumuurin rakentamisen asiantuntijat, maksumuurin murtamisen asiantuntijat, maksumuurin murtajat, maksumuurin poraajat ja maksumuurin kiertäjät. Sitten nykyammattinimikkeiden luonteeseen sopien meille muodostuu tietysti ajan oloon maksumuuritoiminnan koordinoijien joukko. Ja konsulttitoimistoja ja vaikka mitä syntyy aivan varmasti. Unohtuiko nyt joku?

Joskus kun muistaakseni Uusi Suomi kyseli, mitäs jos laitettaisiinkin maksulliseksi nämä jutut, niin ajattelin että onpas pöyhkeätä kun tällaista edes kysytään. Mutta enää en kovalla yrittämiselläkään pysty ärsyyntymään siitä, että maksumuuria pukkaa. Tai eihän sitä edes pukkaa, vaan hiljaista on vielä sillä alalla, mutta sopisi pukata. Antaa tulla vain lisää maksumuureja. Tämän sanon ihan aidosti enkä yhtään pottuilemalla. Mitä me teemme tällä hirveällä mitättömän tiedon määrällä. Parempi on, että turha tarjonta vähenee. Tuleepahan tiedolle jotakin arvoa, kun vähän maksaa. Kun googlaan ”maksumuuri”, arvatkaa haluanko että kymmenen ensimmäisen sivun hakutulokset ovat tyyliä ”HS pystytti maksumuurin”. Paitsi että siellä välissä on sitten tämä että kuinka siihen porataan reikä, ja muuta sälää.

Sanokaa nyt, pitäisikö minun olla pahoillani siitä, että en ole pahoillani maksumuureista. Aivan varmasti monen mielestä pitäisi. Onko jopa pyhäinhäväistys kehua maksumuureja? Kyllähän toki minua harmitti jossakin vaiheessa, kun Kauppalehden verkkoversiossa tuli vastaan tämä että no nyt voit jatkaa lukemista kunhan maksat. Olin lukenut siis sen tietyn määrän kuukauden aikana. No Keskisuomalaisen verkkoversiossa tuli vastaan jonakin päivänä digipakettimuuri, kun olisin lukenut jutun Henna Virkkusen suureksi väitetystä lainasta, ja sitten sen jälkeen kun klikkasin Pekkarisen talokaupan ”käänteestä” kertovaa juttua. Ihan vain vähän harmitti, että niiden lukeminen olisi edellyttänyt digipaketin maksamista. Mutta sitäkin enemmän ihailin Keskisuomalaisen bisnestajua, kun olivat osanneet juuri nämä kiinnostavat jutut laittaa maksumuurin taakse. Se oli todellakin taidokkaasti tehty.

Rakentakaa lehdet maksumuureja kiihtyvään tahtiin. Sitä tervehdin ilolla, ihailulla ja suurella mielenkiinnolla.

Tuli maksumuurivoivottelusta mieleen, että mikäs Ylellä sitten on vuoden 2013 alusta jos lehdillä on maksumuuri. Sille en löydä edes kielikuvaa. No nyt keksin jotakin sellaista, että jos lehtien osalta puhutaan maksumuurista, Ylen kohdalla voitaisiin puhua muurin sisälle joutumisesta. Siinähän se olikin, pankaa muistiin ja mainitkaa että minä olen sen keksinyt.

Tuo Yle tuli siitä mieleen, kun nyt nämä maksumuurin murtajat ja kiertäjät hihittelevät, että mitä väliä kun saman tiedon ja paljon enemmän saa Ylen sivulta.

Missä viipyvät kiinteistönvälitysalan yritysjärjestelyt?

Milloinkohan kiinteistönvälitysalalla alkaa tapahtua? Tilanne on pysynyt kumman vakaana. On pari suurta välittäjää ja ketjua, ja sitten on paljon paikallisia yrityksiä. Miksi alalla ei tapahdu yrityskauppoja ja muita yritysjärjestelyjä? Eikö suuren välittäjän suuri asiakasverkosto olekaan niin houkutteleva etu alan yritykselle kuin luulisi? Jos olisin myymässä asuntoani ja jos miettisin välittäjän käyttöä, kääntyisin ensimmäisenä sellaisen välitysfirman puoleen, jolla on verkostoa (asiakkaita, välittäjiä) ympäri maata. Voisikin kuvitella, että jokin pääomasijoittaja pyrkisi muodostamaan paikallisista kiinteistönvälitysyrityksistä suuremman organisaation. Toinen mahdollisuus tietysti olisi, että paikalliset välittäjät itse pyrkisivät fuusioitumaan. Vai eivätkö ne halua yhdistyä tai tulla ostetuiksi edes hyvästä hinnasta? Oletan kuitenkin, että jossakin vaiheessa alalla tapahtuu kiinnostavia yritysjärjestelyjä.

Toisaalta kyllähän alalla paikallisesti on tapahtunut, kun Myyntiturva on tullut ravistelemaan lähinnä pääkaupunkiseudun kiinteistönvälitystä.

Apu ja Seura – olisivatko niin kiinnostavia että tilaisin?

Olen lukenut viikon sisällä yhteensä tusinan verran Seura- ja Apu-lehtien numeroita kirjastossa ja katsonut, mitä ne nykyään sisältävät. Onko niissä niin kiinnostavia juttuja, että voisin ajatella jopa tilaamista erittäin hyvällä tarjouksella, sillä silmällä niitä rupesin lueskelemaan. Numeroista, joita katsoin, mieleeni jäi erityisesti juttu Rainer Frimanista. Se oli oikein hyvä, mutta en muista kummassa lehdessä se oli. Toinen maininnan arvoinen lukemani juttu koski kehitysavun nurinkurisuutta, mutta en muista siitäkään kumpi lehti oli kyseessä. Olisi pitänyt panna mieleen, jotta kunnia mainittujen juttujen osalta olisi mennyt asianomaiselle lehdelle.

Kirjasto olkoon kirjoja varten

Aiemminkin on ollut mielessäni kysymys, millainen olisi hyvä kirjasto ja lisäksi miten esimerkiksi Jyväskylän kirjastopalvelu pitäisi organisoida. Nyt asia tuli jälleen mieleen, kun luin Katriina Kajanneksen kirjoituksen Uuden Suomen Puheenvuoro-blogipalvelussa, http://katriinakajannes.puheenvuoro.uusisuomi.fi/124566-tarvitaanko-kirjastoa.

Seuraavassa esitän siis oman näkemykseni. Millainen pitää kirjaston tilana olla? Kirjaston pitää olla sellainen, että kun sinne menee, edessä on vain hyllymetreittäin kirjoja eikä mitään muuta. Siitä syntyy miellyttävä mutta selkeä runsauden tunnelma. Kirjastoon ei pidä luoda viihtymistiloja, ajanvietetiloja, tietoliikennetiloja eikä mitään muuta kuin vain tiiviitä (ei ahtaita) kirjahyllykkörivistöjä. Kun poistetaan turha, voidaan panna rahaa runsaasti uusimpiin ja parhaimpiin kirjoihin. Tarkoitan tietokirjoja.

Vaikka haluankin kirjaston olevan uusimman kirjallisuuden vanhanaikaisesti "tunnelmallinen" kirjavarasto, kannatan sähköisen lukemisen nopeaa kehittymistä. Välineiden ja käyttöliittymien pitää olla käyttäjäystävällisiä. Ihminen kyllä tottuu nopeasti uusiin lukutapoihin. Kirjastotilat toimisivat siis tästä poikkeavina saarekkeina, joissa olisi vain vanhanaikaisesti kirjoja.

Kirjaston rakennuksena ja tilana ei myöskään pidä sisältää ylimääräistä arkkitehtonista kekseliäisyyttä, eikä sen tarvitse olla symboli jollekin (mille milloinkin), vaan kirjasto olkoon kirjasto.

Mikä olisi sitten oikea työnjako kunnan tai kaupungin pääkirjaston ja sivukirjastojen välillä? Etenkin kun taloustilanne on mikä on, riittäisi että lähi- tai sivukirjaston tilalla olisi palvelupiste jonne voi pyytää (varata) ja kaukolainata kirjoja muualta. Näinhän tekisin nykyäänkin, jos joutuisin lainaamaan esimerkiksi jonkin tietokirjan. Pyytäisin tai kaukolainaisin sen lähikirjastooni, ja se on hyvä asia että niin voi tehdä. Mutta jos joudutaan luopumaan vähitellen lähikirjastoista, eikö tuon asian voisi hoitaa jokin palvelupiste jollakin muulla nimellä kuin kirjasto. Se voisi olla esimerkiksi alueella jo mahdollisesti toimiva kunnan sivupalvelupiste. Mutta ”korvauksena” tästä voitaisiin puolestaan monipuolistaa lähipalvelupisteiden nykyisiä lehtivalikoimia.

Sanomalehti Keskisuomalainen, imagosi putosi silmissäni

Sanomalehti Keskisuomalainen (14.11.2012) kirjoittaa pääkirjoitussivullaan Jyväskylän imagosta. Lehti siteeraa Taloustutkimuksen selvitystä, jonka mukaan Jyväskylän imago on pudonnut viime vuosien kärkisijoilta nyt 18. sijalle. Selvityksessä on mukana 34 suurinta kaupunkia ja kuntaa.

Keskisuomalainen käy sitten realistisen tuntuisesti läpi Jyväskylän imagon luisumiseen johtaneita tekijöitä. Muun muassa pitkäaikaistyöttömyys nousee keskiöön samoin kuin kaupunkia vaivaavat talousongelmat. Ihan ok, varmaankin näin, en ainakaan väitä vastaan. Keskisuomalainen patistaakin kaupungin johtoa päättäväisyyteen ja valittaa, että kaupungin imagon kannalta merkittävät päätökset junnaavat.

Mutta sittenpä sanomalehti Keskisuomalainen suorittaa uskomattoman loikan. Onkohan tämä postmodernia vai mitä, en tiedä. Kun lehti ensin siis on todennut imagon luisumisen syinä nämä ikävät maanläheiset seikat kuten pitkäaikaistyöttömyys ja talousongelmat, niin nyt ystävämme Keskisuomalainen viitaten päätöksenteon jumittumiseen esittääkin, että konserttitalon aikaansaaminen olisi sitten esimerkki tällaisesta olennaisesta imagonkohotustoimenpiteestä.

Siis että kun imago-ongelman syyt ovat pitkäaikaistyöttömyyden ja talouspulmien kaltaisia juttuja, niin ongelman ratkaisutpa ovatkin konserttitalon pystyttämisen (ihmisineen ynnä muineen toki) kaltaisia investointeja. Onhan tällainen ehkä teoreettisesti mahdollista, enkä suoralta kädeltä väitäkään, että ratkaisukeino olisi aina syyn poisto, mutta kyllä nyt pomppasi kuitenkin pahasti. Jos asia kuitenkin näin olisi, kuten Keskisuomalainen esittää, asia vaatisi pitkän pohdinnan Keskisuomalaiselta.

Viisastelenpa aivan aiheellisesti sen verran, että varmastikaan Keskisuomalainen ei tarkoita, että konserttitalon tapainen investointi poistamalla (kuvitteellisesti) käyrätorvensoittajien tai trumpetistien pitkäaikaistyöttömyyden nostaisi Jyväskylän imagon entiseen loistoonsa. Konserttimuusikoiden pitkäaikaistyöttömyys ei varmaankaan ole ongelman ydin edes Keskisuomalaisen mielikuvissa.

Ajatteleeko Keskisuomalainen sitten niin, että konserttitalon tapainen laitos toisi Jyväskylään taloudellista toimintaa niin paljon välillisesti tai välittömästi, että siten lopulta päädyttäisiin kaupungin talouden tasapainottumiseen ja positiivisiin työllisyysvaikutuksiin ja sitä kautta myös imagon nousuun ja jälleen positiiviseen kehään? No hitostako minä sen tiedän, kun Keskisuomalainen ei kerro sitä edes riviensä välissä. Tällainen keskustelu on pirullista. Tämä on sellaista ikään kuin presidenttitasoista spekulointia ja tulkintaa. Samanlaista kuin että mitähän se presidentti tarkoitti kun sanoi niin ja niin. Vastauksen voi antaa vain ”presidentti”.

Jos siis kaikesta huolimatta Keskisuomalainen tai kuka tahansa on sitä mieltä, että konserttitalo (esimerkinomaisesti) korjaa sen, minkä arkinen pitkäaikaistyöttömyys (esimerkinomaisesti) on tuhonnut, niin Keskisuomalaisen tai kenen tahansa pitäisi kertoa viimeinkin miten. Eikä vielä sekään riitä, kun kyse on sellaisesta merkittävästä toimijasta kuin maakuntalehti Keskisuomalainen todella on. Vaan ongelmia ja keinoja pitää pohtia syvemmin. Okei nyt oli kyse imagosta ja sillä selvä, ei liikaa yhteen pääkirjoitukseen, mutta tätä pintaimagopuhetta on esiintynyt jo niin paljon, että nyt olisi aitoon keskusteluun paluun aika. Entä jos imago kohenisikin, niin mitäs sitten. Johtaako imagon nousu johonkin meitä kaupunkilaisia laaja-alaisesti hyödyttävään? Jos todella johtaa, hyvä on enkä pulise sitten sen enempää.

Jos kerran minä bloggaajana viitsin miettiä tällaista asiaa, voisi sanomalehti Keskisuomalainenkin. Mielestäni sillä olisi velvollisuus asemansa johdosta avata näkemyksiään, jotta lukija voisi seurata ajatuksenkulkua ja tehdä omat arvionsa. Ei riitä, että painavasti vain sanotaan että näin on, ja että uskokaa nyt, vaan pitää sanoa enemmän ja keskustella.

Toki Keskisuomalainen pääkirjoituksessaan esittää muutakin. Se puhuu esimerkiksi Keljonlahden voimalasta. Lisäksi se ottaa ihan kyllä rohkeasti kantaa Jyväskylän valtuustotyöhön ja johtamiseen. Tämä on sinänsä myönteistä, mutta uskomattoman vähäiseksi Keskisuomalainen jättää sittenkin niiden karujen talous- ja työttömyysongelmien pohdinnan. Itse asiassa sellaista en kirjoituksesta löydä. Kovin ylätasolla lehti liikkuu. Joskus voisi yleispohdinnan sijaan esittää myös parannuskeinoja sellaisiin inhottaviin kysymyksiin kuin budjettileikkaukset, rahoitus, toimintojen uudelleen organisointi, elinkeinopolitiikka ja vaikkapa pienimpänä pitkäaikaistyöttömyys.

Hallitus ja kotiäidit

Helsingin Sanomat uutisoi, että pääministeri Katainen on saanut Ruotsin opintomatkalla idean pienten lasten äitien runsaammasta työelämään osallistumisesta. Ruotsissa nimittäin pienten lasten äitien työnteko on yleisempää kuin Suomessa. Taustalla on se, että Ruotsissa hyödynnetään enemmän osa-aikaisia työsuhteita kuin Suomessa, ja myös se, että sikäläinen työelämä joustaa paremmin perheen suhteen.

Katainen sanoo perustelukseen ajatukselleen sen, että esimerkiksi nuorten naisten nopeampi paluu työelämään parantaa naisten työmarkkina-asemaa. Perustelu on hyvä ainakin periaatteessa. Tosin pääministerin ideaa on kommentoitu aiheellisesti muun muassa niin, että Suomessa on työmarkkinatilanne tällä hetkellä vähän niin ja näin, että tiedoksi vain. Tosin ei kokoomus tässä asiassa yksin ole, sillä myös keskusta on jälleen keksinyt että pitäisi lisätä "työn tarjontaa". Tuohan on kapulakielta, josta minä en ymmärrä mitään (verkkoapilasta luin), mutta heitän arvauksen että hiukan samasta siinä on kyse kuin kokoomuksellakin. Eikun siis pääministerin kannanotossa on kyse loppujen lopuksi samasta kuin keskustan "työn tarjonnassa".

Mutta sitten se asia, josta varmasti nousee äläkkä sekä keskustelu- ja blogipalstoilla että kokoomuksessa itsessään. Nimittäin pääministerin mukaan on tarvetta käydä läpi perhetukia, jotta tuo pienten lasten äitien työmarkkinaosallisuus lisääntyisi. Tämä on vaarallinen mutta tietysti tahallinen lausunto Kataiselta näinä aikoina, kun provosointi on muotia. Tästä nousee meteli. Monella voi herätä kielteisiä mielleyhtymiä siitä, mitä pääministeri mahtaa tarkoittaa etuuksien läpikäynnillä.

Jo näytelmän alkuvaiheessa tulee käymään niin, että kokoomuksen nyt vuorostaan nuorisojärjestölle esitetään tiukka kysymys: ”Onko kokoomuksen aikuissiiven esittämä kanta myös nuorisojärjestön kanta?” Luulen, että tässä tilanteessa nuorisojärjestö irtisanoutuu kokoomuksen puheenjohtajan lausunnosta, tai sitten ei irtisanoudu.

Pitemmälle en ennusta, vaan toivon tosissani, että hallitus yrittäisi pitää itsensä koossa ja viedä esimerkiksi kuntauudistuksen ja Euroopan ja Suomen talouskriisit kunnialla loppuun. Etenkin kun näyttää siltä, että suurin oppositio on hallituksen sisällä ja puolueet (demarit kokoomusta) tökkivät toisiaan. Tässä tilanteessa kotiäitiulostulot vain häiritsevät turhaan isompia asioita. Ja jos kotiäitiasioihin on pakko puuttua, ajankohdan valintaan voisi kiinnittää huomiota. Uusia avauksia voidaan tuoda sitten, kun hallituksella on hiljaisempaa ja kun muutenkin on nousukausi (työllä kysyntää).

Vahvoja kuntia helposti

17 suurimman kunnan yhteenlaskettu asukasmäärä on 2,5 miljoonaa, joten ei pitäisi olla vaikeaa muodostaa vahvoja kuntia lopuillekin aivan luontevasti ja järkevästi. Järkevyys ja luontevuus määräytyy siitä, miten alueen työssäkäynti ja asiointi suuntautuvat. Tämähän tosin onkin jo kaikille selvää.

Lentoyhtiö vai lehtiyhtiö?

Tein havainnon, että Nordnet Blogin viimeisimmän merkinnän nimi on ”Lentoyhtiöiden tulevaisuus usvainen”. Tosiaan usvainen, voiko lentoliiketoiminnasta osuvampaa kielikuvaa käyttää. Ohitin kuitenkin jutun, sillä nuo Finnairit, SASsit ynnä muut eivät kiinnosta. Ne ovat usvaisia aloja. Hetken kuluttua luin uudestaan, että otsikkohan on ”Lehtiyhtiöiden tulevaisuus usvainen”, ja jopas muuttui suhtautumiseni. Luin kirjoituksen välittömästi, ja se oli, ja on edelleen, kiinnostava. http://nordnetblogi.fi/lehtiyhtioiden-tulevaisuus-usvainen/

Tulin siis tehneeksi itselläni eläinkokeen, joka lahjomattomasti paljasti kumpi teemoista on kiinnostavampi, lentoyhtiöiden vai lehtiyhtiöiden tulevaisuus. Toisaalta, jos aiheena olisi bussiyhtiöiden tulevaisuus, lukisin kyllä sen. Mikähän siinäkin on? Kuitenkin tuo media kokonaisuutenakin on aina sellainen kestokiinnostava aihe, ei vain lehtiyhtiöiden tai lehden tulevaisuuden osalta.

Havaintoasiantuntijoilla on varmaankin ehdotuksia siitä, miksi luin otsikon väärin.

Koulutusvapaa, toimintapäivä ja muu kantapään kautta oppiminen

Kävin jälleen Demokraatti-lehden nettiversiossa, kun siellä on aina niin värikkäitä kannanottoja ja virkeitä juttuja. Nytkään ei ollut turha käynti. Silmiini osui pääkirjoitus ”koulutuspäivistä”. http://www.demari.fi/politiikka/paakirjoitukset/8620-koulutuspaivat-koettelevat-liittojen-karsivallisyytta


Aihe näyttää pysyvän kuumana, ja vuoden loppua kohden tunteet vain kuumenevat.

En tällä kertaa itse vatvo aihetta sen kummemmin, vaan otan tuosta tämänkertaisesta löydöstäni esille herkkupalan jota oikein tyrkytetään tarjottimella. Pääkirjoituksessa nimittäin muun muassa todetaan, että SAK:n liitoissa tuumataan koulutuspäiväkysymyksestä seuraavaan tapaan:

Jos ei tule koulutuspäiviä, tulee toimintapäiviä.

Jospa tuo Demokraatin pääkirjoituksessa esitetty sitaatti enteilisi sitä, että lopultakin tekemällä oppimisen idea siirtyisi juhlapuheista työmarkkinapöytiin. ”Oppimista toiminnan kautta”, voisi joku sanoa.

Loppukevennyksenä tunnustan, että Demokraatin pääkirjoitus meinasi johtaa minut harhaan. Nyt vasta tajusin, että siinähän käytetään ilmaisua koulutuspäivät. Aloin ihmetellä, että hetkinen, mikä sana tämä on. Sitten havaitsin, että sitä on alettu käyttää yhä yleisemmin erityisesti ammattiliittojen kommenteissa. Tosin kyllä muuallakin. Hei nyt, ei mitkään koulutuspäivät vaan koulutusvapaa. Kun kerran on keksitty täsmällinen työmarkkinasana koulutusvapaa, olisi mukava käyttää sitä eikä kulunutta markkinointihenkistä puuroilmaisua koulutuspäivät.

Olisiko 70 prosentin lainakatto hyvä?

Jos Helsingin lähiössä vuonna -86 muutaman vuoden ikäinen saunaton pienehkö kaksio maksoi 250 000 markkaa, sama asunto tyydyttävässä kunnossa hiukan ajanmukaistetussa talossa maksaa nyt noin 120 000 euroa. Jos sen sijaan nyt ostaa vain muutaman vuoden ikäisen samankokoisen asunnon samasta lähiöstä, hinta on 200 000 euroa. Tällöin tosin myös varustustaso sekä asunnossa että talossa on ”korkeampi” saunoineen, pintoineen ja muineen.

Vuonna -86 asuntosäästäjän piti koota omaa rahaa 250 000 markan asuntoon vähintään 50 000 markkaa. Tuota vain 20 prosentin omarahoitusta pankit mainostivat näkyvästi. Se oli niin kuin juhlaa nääs. Todellisessa asunnon hankintatilanteessa se oli kuitenkin ennen kaikkea omarahoituslattia, eli 80 prosenttia oli lainakatto.

200 000 euron asunnosta 20 prosentin omarahoitusosuus olisi 40 000 euroa. Sitä voi verrata 50 000 markkaan vuonna -86. Tosin kuten sanoin tuo 50 000 ei riittänyt silloinkaan käytännössä. Onko 40 000 euroa paljon vai vähän, sitä voi kukin miettiä itse esimerkiksi suhteessa ammatissaan aloittelevan palkkaan.

Jos pankit saavat tahtonsa läpi ja lainakatto pysyy mahdollisimman lähellä 100 prosenttia, tulee mieleen seuraavanlainen kehityskulku: asuntojen hinnat vain nousevat ja lainakatto on entistäkin "mahdottomampi" asia, kunnes jostakin syystä hinnat tulevat vastaavasti kovaa alas.

Keskisuomalainen: ”Ylämyllyjärvellä kerättiin adressi”

Sanomalehti Keskisuomalainen (2.11.2012) uutisoi (siinä teki hyvin), että Ylämyllyjärvellä (Jyväskylää) vastustetaan mielenterveyskuntoutujien asuinyksikköä adressilla, joka toimitetaan kaupunkirakennelautakunnalle.

Keskisuomalaisen uutisessa kerrotaan, että adressin allekirjoittaneiden mielestä mielenterveyskuntoutujien asuinyksikkö ei sovellu alueelle, joka on suunniteltu ja rakennettu pientaloalueeksi. Lisäksi asukkaiden mukaan on ollut yleinen käsitys, että asuinyksikölle haettu (rakentajan lupahakemus vireillä) tontti on kaavoitettu sen tyyppiseen toimintaan (”avoin toiminta”) kuin esimerkiksi päiväkoti. Niinpä heidän mielestään alueelle talojaan rakentavat ovat tulleet harhaanjohdetuiksi.

Kuten edellä olevasta (uutisreferoinnistani) on hoksattavissa, esimerkiksi päiväkoti kävisi mutta mielenterveyskuntoutujien asuinyksikkö ei. Ihan vain välihuomautuksena totean, että myös päiväkoteja on kuulemma vastustettu ainakin jossakin ainakin 1980-luvulla.

Oletetaan nyt ylämyllyjärveläisten perustelujen mukaisesti, että yleisen käsityksen mukaan tontti on kaavoitettu avoimelle toiminnalle kuten esimerkiksi päiväkodille. Mikä siinä nyt sitten asukkaiden mielestä mättää, että tontille onkin ehkä tulossa mielenterveyskuntoutujien asuinyksikkö eikä tämä päiväkoti esimerkiksi? Entä jos siihen oltaisiinkin tekemässä viihtyisää puistoa? Tuntuisiko silloin, että teitä ylämyllyjärveläsiä olisi johdettu harhaan alun perin? Mikä olisi sellainen rakennelma tuolla tontilla, jonka te iloisesti hyväksyisitte siihen päiväkodin sijaan ja mikä juuri siitä tekisi hyväksyttävän verrattuna mielenterveyskuntoutujien asuinyksikköön? Mitkä muut tontinkäyttöhankkeet kuin asuinyksikkö olisivat sellaisia, joiden kohdalla te ylämyllyjärveläiset reagoisitte samoin kuin asuinyksikön kohdalla? Eli mikä tässä varsinaisesti kiikastaa?

Vielä ovat varmaan hyvässä muistissa menneiden kuntavaalien vaalimainokset, joissa puhuttiin suureen ääneen mutta lämpimästi hyvistä teoista tasa-arvoisten syrjäytymättömien ihmisten kylissä lähipalveluiden, lähiruoan ja lähimmäisten läheisyydessä toisistamme välittäen monimuotoisesti ilman syrjintää.

Voisitteko te adressin allekirjoittaneet siellä Ylämyllyjärvellä luoda facebookiin sivun adressihankkeenne ympärille? Eikö se olisi hyvä keino hankkia asiallenne ”suuren yleisön” tuki. Se toisi lisäymmärrystä tähän juttuun.

Olen jyväskyläläinen, ja varmaan siksikin minua kiinnostaa millainen ”yhteisö” tästä kaupungista on tulossa.

Jyväskylän uudet valtuutetut ja talouden tasapainotus

Yle on hyödyntänyt kuntavaalikoneensa vastauksia käyttäjän iloksi. Jos haluan katsoa Jyväskylän osalta, miten vaikkapa kokoomusehdokkaat kokonaisuutena (siis ne jotka ovat vastanneet) ovat vastanneet kuhunkin vaalikonekysymykseen, valitsen Ylen sivulla kunnaksi Jyväskylän ja puolueeksi kokoomuksen. Tällä tavalla voin nähdä ikään kuin kokoomuslaisen ehdokasjoukon (vastanneiden) vastausprofiilin. Tieto on vieläpä eritelty niin, että samalla näkyy sekä valittujen että valitsematta jääneiden ”vastausprofiilit” (http://yle.fi/uutiset/tata_mielta_uudet_valtuutetut_ovat/6352102
).

Eri puolueiden vertailu usean kysymyksen osalta on työlästä eikä anna sittenkään kovin selkeää kuvaa, mutta Ylen vaalikoneessa on kysymys, joka yksinäänkin kertoo paljon, melkeinpä kaiken. Tähän kysymykseen annetut vastaukset osoittavat ainakin meikäläiselle, että talouden ongelmiin ei uskalla tosissaan ja realismilla tarttua uusikaan valtuusto.

Tuo Ylen kuntavaalikoneen kysymys numero 15 kuuluu seuraavasti:

Mitä seuraavista keinoista kunnassasi tulee ensisijaisesti käyttää kunnan menojen ja tulojen tasapainottamiseksi? Valitse kaksi tärkeintä keinoa.

Kun vastaajana on Jyväskylässä ehdolla oleva henkilö, kysymyksen sana ”kunnassasi” tarkoittaa tietysti Jyväskylää. Ei siis tarkoiteta jotakin yleiskuntaa vaan ehdokkaan omaa kuntaa. Toiseksi menojen ja tulojen tasapainottamisella minä ainakin ymmärrän sitä, että tasapainotetaan tällä hetkellä epätasapainossa olevia menoja ja tuloja. On siis olemassa kunnan talouden epätasapaino, joka pitää korjata. Lisäksi kun puhutaan kunnan menojen ja tulojen epätasapainosta, se kuulostaa minusta pikemminkin pikaista korjausta vaativalta ilmiöltä kuin pitkän ajan visiointihankkeelta. Ja viimeistään kun kyse tässä tapauksessa on Jyväskylän kaupungin tulojen ja menojen epätasapainosta, korjaustoimien aikajänne on käsittääkseni alkava valtuustokausi.

Kysymyksen numero 15 vastausvaihtoehdot ovat seuraavanlaiset (ei sanatarkka lainaus):

- karsittava palveluja
- korotettava tai otettava käyttöön uusia palvelumaksuja
- korotettava veroja
- myytävä omaisuutta
- kehitettävä elinkeinotoimintaa
- lisää velkaa.


Käsitellään ensiksi helpot jutut pois alta. Ääripäitä vastausten suhteen ovat kokoomus ja vasemmistoliitto. Kokoomusehdokkaat karsisivat palveluita ja korottaisivat palvelumaksuja enemmän kuin muiden puolueiden ehdokkaat. Tämä koskee siis koko ajan Jyväskylää, sillä juuri siitä olen kiinnostunut itse. Demarit ja vasemmistoliittolaiset puolestaan korottaisivat kunnallisveroa ”innokkaammin” kuin muiden puolueiden ehdokkaat. Erityisesti vasemmistoliiton porukassa tämä keino on vahvassa ”suosiossa”. Kokoomus nostaisi veroja kitsaammin kuin muiden puolueiden ehdokkaat.

Edellä todettu yleisero puolueiden välillä on oikeastaan itsestään selvää alkusoittoa, mutta seuraavaksi tulee esille käsittämätön seikka, kun ottaa huomioon että Jyväskylällä on tarve saada menot ja tulot tasapainoon nopeasti. Valituiksi tulleet ehdokkaat (vastanneet) kautta puoluekentän (suurimmat ryhmät) ovat nimittäin sitä mieltä, että talouden tasapainoon saattamisessa ylivoimaisesti tärkein annetuista keinovaihtoehdoista on elinkeinotoiminnan kehittäminen.

Miettikääpä, onko elinkeinotoiminnan kehittäminen realistinen tasapainotuskeino, kun on kiireinen tilanne. Elinkeino- ja yritystoiminnan kehittäminenhän on pitkän ajan kehittämistyötä, jolla rakennetaan yrityksille sellaisia edellytyksiä että ne kiinnostuvat laajentamaan toimintaansa Jyväskylässä. Eikö järjestys ole se, että ensiksi Jyväskylän kiireiset taloushaasteet (käytän tätä tylsää sanaa) pitää korjata minkä jälkeen nykyiset ja uudet yritykset kiinnostuvat laajentamaan Jyväskylässä. Yritystoiminnan avullahan ei tasapainoteta eli korjata tasapaino-ongelmia, vaan ruvetaan rakentamaan tai kasvatetaan edelleen sitä hyvää mitä jo on. Elinkeinotoiminnan kehittämisen avulla laajennetaan ja lisätään entisestään jyväskyläläisten työllisyyttä ja tuloja.

Toiseksi eihän elinkeinotoiminnan kehittäminen ole mikään vasta tiukan paikan tullen hihasta vedettävä kortti, vaan sitähän on tehty vuosikymmenet kaikissa kunnissa. Se ei ole erityistoimi, jolla korjataan erityisongelmia.

Joskus vaalikoneissa on ollut myös sellainen vaihtoehto nimenomaan kunnan tulojen lisäämiseksi kuin hyvien veronmaksajien houkutteleminen (jotakin sinne päin ainakin). Tämä vaihtoehto on myös saanut aina ehdokkailta suuren suosion. Tässä on kyse ihan samasta, tai vielä pahemmasta, epärealismista. Kaikki kunnathan haluaisivat näitä hyviä veronmaksajia moninkertaisesti enemmän, kuin niitä on olemassa eli tarjolla. Nämä ovat osoituksia vain siitä, että uskalluksen puutteessa tartutaan mahdottomiin tai tilanteeseen sopimattomiin hätäkeinoihin. Kyseisten keinojen houkuttelevuus on siinä, että ne eivät ole mistään pois, mutta sen sijaan jos menee ehdottamaan vaikkapa palveluiden karsimista, niin ilmeisesti ei ole toivoakaan tulla valituksi.

Elinkeinotoiminnan kehittämisen osuus kaikista tasapainotusvaihtoehdoista oli lähes kaikilla suurimmilla ryhmillä (valituilla jotka vastasivat) Jyväskylässä noin 50 prosenttia, vaikka keino ei siis mitenkään ehdi avuksi vaalikauden aikana tehtävään talouden merkittävään tasapainottamiseen.

Toisaalta Jyväskylässä uusille valtuutetuille on käynyt aivan varmasti selväksi viimeistään vaalien jälkeisenä päivänä, mitä keinoja on tarjolla. Ja uuden valtuuston työ kuulemma alkaa vieläpä nopeutetulla tempolla.

Kun katsoin vielä tarkemmin, tuli mieleen olisivatkohan kristillisdemokraatit muita realistisempia ja rohkeampia katsomaan totuutta silmiin noiden tasapainotuskeinojen suhteen. Tämä koskisi nimenomaan valittuja heidän osaltaan. Tuli nääs vaan mieleen, mutta paha sanoa.

Suuri kunta on vahva ja monipuolinen

Mitä suurempi kunta on, sitä vahvempi se on markkinoilla. Tämä koskee ihan kaikkia markkinoita. Suuri kunta pystyy neuvottelemaan tasavertaisesti esimerkiksi ulkoistuksissa, hankinnoissa ja yritystoiminnan houkuttelemisessa. Tulevaisuus on vain kunnilla, joiden alueella on runsaasti hyviä työpaikkoja. Ainakin kuntalaisille pitää olla niitä työpaikkoja, ja luontevimmin se onnistuu kun ne ovat kunnan omalla alueella.

Puhutaan paljon siitä, miten yksityiset firmat pyörittelevät pieniä kuntia tahtonsa mukaan, kun on kyse esimerkiksi terveydenhoitopalveluiden ostamisesta. Sen sijaan suuri kunta on vahva vastus tällaisille yrityksille. Niin ikään harvempien ja suurempien kuntien on helpompi profiloitua houkutteleviksi yritystoiminnan sijaintipaikoiksi kuin 300 pienen kunnan, joista jokainen joutuu käyttämään vähiä voimavarojaan kilpaillakseen toistensa kanssa yritystoiminnan houkuttelemisessa alueelleen.

Kunnan suuruudella tarkoitan käytännössä suurta väestömäärää. Tällaisella kunnalla on enemmän verotuloja hallinnassaan ja sen toiminta on laajaa. Se on suuri vakavasti otettava asiakas ja yhteistyökumppani. Sillä on runsaasti erityistä ammattitaitoa henkilöstössään. Sen väestöpohja merkitsee hyviä markkinoita kuntaan sijoittuvalle yritystoiminnalle. Kunnan alueelta löytyy koulutusta ja työvoimaa. Tällaiseen kuntaan syntyy yrityskeskittymiä, jotka edelleen houkuttelevat uusia yrityksiä.

On tietysti totta, että eihän jonkin maantieteellisen alueen väestö lisäänny sillä, että alueen kunnat liittyvät suuremmiksi kunniksi, mutta suuren kunnan on helpompi hyödyntää alueensa ja väestönsä voimavaroja keskitetysti kuin usean pienen kunnan vastaavalla alueella. Tässä on se suuruuden etu. Otetaan yksi erityisesimerkki maankäytöstä. Viimeaikaiset kuntaliitokset ovat merkinneet sitä, että kaupungit ovat kasvaneet maaseudulle. Tällaiset kaupungit pystyvät tarjoamaan monenlaiselle yritystoiminnalle monia vaihtoehtoisia sijoittumismahdollisuuksia. On harvaan asuttuja alueita, joihin voi sijoittua tilaa vaativaa teollisuutta, ja toisaalta on keskusta-alue palveluyrityksille. Sitten on muita aluevaihtoehtoja näiden ääripäiden välissä.

Samoin kuin yrityksille myös asukkaille (nykyisille ja uusille) suuri kunta tarjoaa samalta luukulta enemmän vaihtoehtoja. Esimerkiksi Jyväskylän laajentuessa on tullut tarjolle yhä monipuolisempia asuinympäristövaihtoehtoja. Ei tarvitse kierrellä kyselemässä kunnasta toiseen.

On toki pieniä kuntia, jotka ovat onnistuneet saamaan alueelleen vilkasta elinkeinotoimintaa, mutta periaatteessa suuruus on selvä etu sekä tässä että monessa muussa asiassa. Helpointa menestyminen lienee sellaisille pienille kunnille, jotka onnistuvat hyödyntämään keskuskaupungin läheisyyttä.

Nykyisinhän suuruuden etua ja lisävoimia haetaan kuntayhtymien ja muiden yhteistoimintamuotojen avulla, ja yhteistyö ja verkostoituminen ovat tietysti aina tarpeen vaikka olisi miten suuri kunta kyseessä. Mutta olisi selkeämpää, että yhden suuren kunnan alaisuudessa hoidettaisiin mahdollisimman suuri osa toiminnoista. Näin vältytään lukemattomilta erisuuntaisilta yhteistyöorganisaatioilta. Suuret kunnat pitää tietysti muodostaa luontevasti ihmisten tyypillisten työssäkäynti- ja asioimisalueiden mukaisesti.

Lisäksi suuressa kunnassa hallinto ja sitä kautta toiminnot ovat selkeästi yhtenäisen demokraattisen päätöksenteon alaisuudessa toisin kuin erilaisten yhteistyöorganisaatioiden sekamelskassa.

Äänestyspakko

Inspiraation blogimerkintääni sain Katja Boxbergin blogikirjoituksesta ja erityisesti sen yhteydessä olevasta nimimerkki hakin kommentista http://uutisblogi.blogit.kauppalehti.fi/blog/28717#124374


Nyt kuntavaalien jälkeen ollaan jälleen huolissaan äänestyspassiivisuudesta. Enimmäkseen puhe jää kuitenkin voivottelun asteelle ja arvailuksi tai oletetuksi varmuudeksi siitä, mikä voisi olla syynä passiivisuuteen. Yksi arvelu on, että ihmiset eivät usko vaikuttamismahdollisuuksiinsa. Toinen arvelu nimenomaan näiden vaalien osalta on, että kuntauudistuskeskustelu ei ole herättänyt äänestäjien kiinnostusta, kun kuulemma niillä kuuluisilla "turuilla ja toreilla” halutaan tietää vain milloin pääsee lääkäriin. Toisaalta eräät väittävät juuri tuon seikan sataneen keskustan laariin eli ilmenneen sen suuntaisena aktiivisuutena.

Sitten on esitetty yhtenä syynä passivisuuteen vaaliväsymystä. Nyt pitäisi kellojen soida, mutta eivät soi. Silläkö esimerkiksi vaaliväsymystä vähennettäisiin, että perustettaisiin vaikkapa kotikunta-maakuntamalli. Jos nimittäin tuo maakunta-osio aikoo olla hiukankaan maakuntalaisten vaikutuspiirissä, pitäisi jälleen äänestää tavalla tai toisella (huonolla tai vielä huonommalla) maakuntavaltuutetut. Kai keskusta nyt kuitenkin aikoo pitää tuon 60 prosenttiakin kuntien toimivallasta demokratian ulottuvissa. Tähän kun laitetaan päälle näitä muodikkaita lähidemokratiajuttuja eli vaikkapa kadunvarsivaaleja (tämmöinenkin tuli mieleen), niin ihme on jos ei vaaliväsymys paina. Elämä olisi pelkkää vaalivalvojaista ja vaalikommentointia ja ihmettelyä miksi kadunvarsivaalit eivät kiinnosta.

Ratkaisu kuntavaalien äänestyspassivisuuteen on äänestyspakko. Ei se niin paha ole, miltä kuulostaa. Tarkemmin sanoen kyseessä olisi vain äänestämässäkäymispakko. Se olisi ihmisten kannalta helpotus nykyiseen verrattuna, kun sen jälkeen ”oikeat ihmiset” eivät pääsisi marmattamaan ainakaan entisessä määrin äänestysvelvollisuuden laiminlyönnistä. Turha ja ilmapiiriä pilaava moralisointi vähenisi.

Äänestyspakko toimisi periaatteessa niin, että jokainen ”äänioikeutettu” täyttää äänestyslipukkeen joko merkitsemällä ehdokkaan numeron tai ruksaamalla syyn, miksi ei äänestä ketään. Lipukkeessa olisi luettelo erilaisista syistä mukaan lukien ”muu syy, mikä?”. Syyluettelossa olisivat ainakin seuraavat seikat:

”Mahdoton valita ehdokasta”, ”Ei vaan kiinnosta”, ”Protestoin, mitä?”, ”Ihan sama”, ”Minulla on vaikutusvaltaa jo muutenkin riittävästi tai liikaa”, ”Väsyttää enkä olisi jaksanut lähteä”, ”Ääneni ei vaikuta”, ”Kyllästyttää nämä ainaiset vaalit”, ”Kunnalliset asiat ovat ok, joten kyllä ne hoituvat edelleenkin”, ”Nyt juuri olisi ollut muutakin tekemistä”, ”En luota ääntenlaskentaan”, ”Ehdokkaat ajattelevat enemmän omaa läpipääsyään tai etuaan kuin kunnan/kaupungin parasta”, ”Ei minua ole milloinkaan kannustettu äänestämään”, ”En pidä itseäni hyvänä äänestäjänä”, ”Ehdokkaan miettimiseen kuluu kohtuuttomasti aikaa hyötyyn nähden”, ”En luota ehdokkaiden lupauksiin”, ”Ehdokkaat välttelevät ennen vaaleja kertomasta, että joutuvat tekemään kovia leikkauksia alkavalla valtuustokaudella” ja ”En ymmärrä kuntapolitiikasta juuri mitään”.

Mainituista kohdista voisi ruksata niin monta, kuin haluaa. Olisi tietysti tarpeen, että myös ne, jotka todella äänestävät eli merkitsevät ehdokasnumeron, voisivat ruksata syyn miksi äänestävät. Näin syntyisi monipuolinen ruohonjuuritason aineisto ihmisten äänestämiskäyttäytymisen taustoista. Valitettavasti näin täydellisestä mallista tulisi aivan hirmuinen seremonia, joten riittäköön että äänestämättömät ruksaavat. Kuitenkin tämänkin pitää olla vapaaehtoista, mutta lapun luovuttaminen olisi joka tapauksessa pakollista.

Kun äänestyslipukkeen luovuttaminen eli äänestämässä käyminen olisi pakollista, ainakin suuri osa ehdokasnumeroa merkitsemättömistä ilmoittaisi samalla syyn miksi ei merkinnyt. Vaalien jälkeen tutkijat tulkitsisivat aineiston.

Esimerkiksi Euroopassa muutamassa maassa on äänestyspakko, ja äänestysprosentit kyllä saadaan sillä tavalla yleensä korkeiksi. Mutta onko saatu aikaan todellista tietoista äänestysaktiivisuutta ja -tahtoa? Ei sitä ainakaan pelkällä pakolla saada, vaan päinvastoin enemmän aiheutetaan haittaa todennäköisesti. Joissakin näissä pakkoäänestysmaissa on sitten erilaisia virallisia tapoja välttyä äänestyspakolta tai esimerkiksi valtuuttaa toinen henkilö äänestämään. Mennäänköhän tässä jopa niin pitkälle, että voi luovuttaa äänioikeutensa toiselle henkilölle? Omassa ehdotuksessani pakollisuus olisi vain keino, jonka avulla päästäisiin vasta ongelman syihin. Siinä ei olisi pakko merkitä ehdokasnumeroa vaan ainoastaan pakko edes yrittää kertoa, miksi ei äänestä (jos ei äänestä).

Se, miten äänestämistapahtuma teknisesti ja käytännössä toteutettaisiin, on oma aiheensa, kuten kaiken kaikkiaan se miten äänestysseremoniaa olisi syytä uudistaa. Pitää pyrkiä hyödyntämään esimerkiksi verkkoyhteyksiä.

Tieto siitä, miksi ei äänestetä tai miksi äänestetään, ei sinänsä riitä. Tiedon perusteella pitää selvittää, voidaanko vapaaseen tahtoon perustuvaa äänestysaktiivisuutta lisätä. Jos siihen näyttäisi löytyvän keinoja, niitä pitää käyttää.

En mä tähän mitään loppukevennystä keksi.

Kotikunta-maakuntamalli vai vahvat peruskunnat?

Perussuomalaiset (kiitos sille) teki välikysymyksen kuntauudistuksesta ja lähipalveluista. Kun luin sitä koskevan eduskuntakeskustelun, sain jonkinlaisen käsityksen kuntauudistuksesta. Viime päivinähän varsinkin puolueita lähellä olevan median välityksellä kuva on jäänyt harmillisen pinnalliseksi. Kaikki haukkuvat vuorollaan toisiaan lähinnä asian vierestä. Asiallista tekstiä on vaikea löytää.

Demarit syyttävät kokoomusta yksityistämisvimmasta kuntauudistushankkeen yhteydessä, vaikka ainakaan eduskunnasta kokoomus ei voi yksityistää mitään kuntien toimintoja. Tosin demarit tarkoittanevat yksityistämisellä ulkoistamista ja siihen mahdollisesti liittyvää kilpailuttamista, mutta eiköhän siitäkin voida päättää vain kussakin kunnassa erikseen. Turha sen takia on jarruttaa kuntauudistusta. Itse kannatan ulkoistamista ja kilpailuttamista yhtenä tärkeänä keinona kehittää kunnallisia toimintoja. Sen sijaan demarit pelottelevat, miten ulkoistaminen ”velloo valtoimenaan” kunnissa, vaikka kyseessä on edelleenkin harvinainen ilmiö.

Keskusta puolestaan valittaa, että hallitus tahallaan vitkuttelee kuntauudistuksen julkistuksen kanssa ja että hallituksesta puuttuu johtajuus. Vastapainoksi hallituksen edustajat kehuvat kilvan keskustaa, kun tämä on saanut aikaiseksi oman kotikunta-maakuntamallinsa kuntauudistuskeskustelun piristykseksi. Toinen oppositiopuolue perussuomalaisethan ei ole esittänyt omaa malliaan.

Perussuomalaiset kuitenkin ansaitsee täydet pisteet siitä, että teki välikysymyksen kuntauudistuksesta ja lähipalveluista. Ehkä puolue ei saanut vastauksia kysymyksiinsä, mutta sitäkin enemmän minä sain vastausta kysymykseeni, mikä on keskustan kotikunta-maakuntamalli ja mikä taas on hallituksen vahvojen peruskuntien malli. Tuo välikysymyskeskustelu nimittäin oli loppujen lopuksi antoisaa luettavaa, vaikka tavalliseen tapaan moni yritti sitä turhalla retoriikallaan pilata.

Välikysymyskeskustelun antoisuudesta vastasivat mielestäni kokoomuksen edustajat. He keskittyivät parhaiten ja selkeimmin oikeisiin asioihin. Esimerkiksi Virkkunen ja Katainen, jo tietysti asemansakin puolesta, pystyivät antamaan selkeän kokonaiskuvan hallituksen kuntauudistushankkeen periaatteista. Toisaalta myös keskustan Mauri Pekkarinen toimi ansiokkaasti puolueensa kotikunta-maakuntamallin puolustajana ja hallituksen mallin arvostelijana. Näin kun vastapuolet panivat toisensa koville, totuus sekä hallituksen että keskustan linjasta vähitellen kirkastui ainakin johonkin pisteeseen asti.

Kun pääsin pitemmälle tuossa välikysymyskeskustelussa, luin enää ainoastaan kokoomuksen edustajien, erityisesti esimerkiksi Virkkusen, puheenvuoroja, ja sen lisäksi vain keskustan Pekkarisen puheenvuoroja. Tästä vuoropuhelusta ne kuntamallien olennaiset piirteet nousivat parhaiten esille.

Vaikka luulen ymmärtäväni keskustan kotikunta-maakuntamallin periaatteen melko hyvin, en mene malliin tarkemmin enkä myöskään perustele, miksi en kannata sitä. Selostuksestani voisi tulla puutteellinen ja jokin yksityiskohta menisi kuitenkin väärin. Mutta yksi ihan vain henkilökohtainen tuntumani on, että mallia perustellaan muun muassa tarpeella pitää kiinni rajatusta ”kotikunnasta” vaikka väkisin. Ja sama pätee kai hiukan myös toisessa päässä, eli halutaan pitää kiinni tunnemaakunnasta.

Nyt kuvaan hallituksen mallia siten, kuin olen sen käsittänyt. Hallituksen ajamassa rakenneuudistuksessa tarkoituksena on saada aikaan vahvoja peruskuntia, jotka pystyvät vastaamaan pääsääntöisesti itsenäisesti muun muassa sosiaali- ja terveydenhuollon rahoituksesta ja järjestämisestä. Tämä sosiaali- ja terveydenhuoltohan on se haastavin alue. Vahvojen peruskuntien lisäksi tullaan tosin tarvitsemaan kuntien muodostamia sosiaali- ja terveysalueita (sote). Sote-alueen kunnat sitten yhteistoiminnassa huolehtivat sosiaali- ja terveydenhuollosta. Ymmärrän siis niin, että sote-rakennetta hyödynnetään niillä alueilla, joilla ei saada aikaan riittävän vahvaa peruskuntaa. Tällöinhän ei olisi kyse kahdesta hallinnollisesta tasosta vaan rinnakkaisista erillisistä rakenteista sen mukaan, mikä on mahdollista missäkin päin maata. Näin tulkitsen.

Kannatan hallituksen ajamaa vahvojen peruskuntien mallia.

Shoppaile Eurooppa pois taantumasta uudella vähäpäästöisellä autolla – velvollisuutesi?

Tämä tapahtuu jossakin vaiheessa aina kun on taantuma: Meille tulee arvovaltaiselta taholta (poliitikko, toimittaja, kolumnisti ym.) kehotus, että nyt olisi suomalaisten syytä kuluttaa reippaammin että päästään tästä lamasta. Joka kerta hämmästyttää, miten joku voi mennä jakelemaan tuollaisia kuluttamisrohkaisuja kansalaisille yleisellä tasolla. Itse en milloinkaan uskaltaisi ”kehottaa” kansalaisia kuluttamaan rohkeammin. Se on raju ”ohje”, ja siinä on tiedettävä eettinen vastuunsa. Ei nimittäin ole mitään yleistä kansalaista, jolle voisi osoittaa kulutuskehotuksia. Se neuvoa mahdollisesti noudattava kuluttaja on lopulta aina tietty yksilö, yhteisö, organisaatio tai muu konkreettinen taho.

Kun kehottaa tai rohkaisee ihmisiä kuluttamaan enemmän, ”ohjeen” tulkitsee aina vain yksilö eikä mikään epämääräinen yleinen kansalainen. Jos yksilö sitten päättää tavalla tai toisella toimia neuvon mukaisesti, kuka vastaa jos siitä on hänelle huonot seuraukset? Ei löydy muita vastuullisia kuin henkilö itse. Se yleisellä tasolla kulutussuosituksen antanut ei ota tietenkään mistään mitään vastuuta. Hänhän vain puhuu mielestään yleisellä tasolla. Paha vain, että sellaista yleistä tasoa ei ole olemassa todellisuudessa.

Sen sijaan kuka tahansa, esimerkiksi poliitikko, toimittaja tai kolumnisti, voi teoreettisesti pohdiskella, että runsaampi kulutuskysyntä todennäköisesti helpottaisi lamasta pääsemistä, mutta siihen ei saa sisältyä mitään kulutusrohkaisua.

Esimerkiksi se, että nyt suomalaisten olisi syytä ostaa autoja autoteollisuuden, autokaupan ja muun toiminnan vilkastuttamiseksi, on juuri tällainen liian konkreettinen ”ohje” annettavaksi yleisesti kansalaisille. Tällaisia neuvoja saa antaa vain täsmällisesti jollekin nimetylle taholle, jolloin kehottajalla on myös jonkinlainen vastuu neuvoistaan. Tosin näinhän ei milloinkaan tehdä, vaan aina kyseiset kulutuskehotukset kohdistuvat kansalaisiin yleisesti.

Kuluttamiseen rohkaisijat tietysti pakoilevat vastuutaan (jos sitä heiltä vaadittaisiin) sanomalla, että eiväthän he osoittaneet rohkaisuaan kenellekään erityisesti. Mutta tällöin kehotuksella ei ole myöskään mitään rehellistä merkitystä juuri siitä syystä, että todellakaan ei ole olemassa mitään yleistä kansalaista, jolle tuollaisen kuluttamiskehotuksen voisi osoittaa. On vain tiettyjä henkilöitä.

Palataan vielä uuden auton ostamiseen hiukan eri näkökulmasta. Jatkuvasti esitetään, että suomalaiset ajavat liian vanhoilla autoilla ja pitäisi ostaa useammin uusia vähäpäästöisempiä autoja. Ensinnäkin tällainen ajattelu johtaa vain viherpestyyn kulutuskierteeseen, kun toivottavaa olisi vähempi autoilu. Ja sitten se toinen näkökulma, jonka jo totesinkin: Nyt tätä uusien vähäpäästöisten autojen ostamista tuputetaan suomalaisille myös sillä perustelulla, että näin Euroopan autoteollisuus ja suurelta osin Suomi siinä mukana pääsisi irti taantumasta.

Epätietoisuus hallituksen kuntauudistuslinjasta täysin merkityksetön äänestämiseni kannalta

Keskustassa ollaan sitä mieltä, että minunkin olisi pitänyt välttämättä tietää nyt kuntavaaleissa äänestäessäni mikä on hallituksen linja kuntauudistuksessa, mukaan lukien sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistukset. Olenhan yksi siitä suuresta jo äänestäneestä massasta, jonka olisi pitänyt tämä asia tietää Keskustan mielestä. Omasta mielestäni minun ei tarvinnut sitä tietää. Hallituksen eli Kokoomuksen ja Sdp:n tarkka kuntauudistuslinja ei kuulunut millään tavalla kriteereihini, joilla valitsin ehdokkaani näissä kuntavaaleissa. Asian tekee itselleni helpoksi jo se, että en ole millään tavalla huolissani kuntauudistuksesta. Niinpä Sdp:n ja Kokoomuksen kuntauudistuslinja ei luultavasti vaikuttaisi äänestämiseeni edes eduskuntavaaleissa. Mutta on tietysti paljon äänestäjiä, joiden valintaan se nimenomaan vaikuttaisi juuri eduskuntavaaleissa.

Tarkoitukseni on sanoa, että äänestäjiä on niin monenlaisia ja motiivit ja elämäntilanteet ovat erilaisia. Emme ole yhtenäinen joukko, josta joku taho ”ylhäältä” voi sanoa mikä sille on tärkeää. Toiseksi kyllähän äänestäjä nyt jo tietää, millaisia kuntauudistusnäkemyksiä ehdokkailla on. Esimerkiksi itse olen saanut muun muassa vaalikoneiden perusteella käsityksen, että Jyväskylässä kokoomuslaisilla on pakkomielteenomainen laajentumistarve. Ihmettelenkin, mikä tarve juuri Jyväskylällä olisi laajentua, mutta jos haluaa niin laajentukoon. Ymmärrän nimittäin senkin, että ehkä Jyväskylä haluaa kantaa solidaarisesti vastuuta Keski-Suomen pikku kunnista mutta samalla vastapainona haluaa liittää itseensä menestyvien perheiden Muuramen. Olisihan se ilmeisesti kohtuullistakin. Kokonaisuutena olisimme sitten entistä tasapainoisempi kunta kaikkien kannalta. Mutta mitään huolta en asiasta kanna. Äänestänyt olen ja olisin äänestänyt samalla tavalla riippumatta hallituksen linjasta.

S-ryhmän ja K-ryhmän kate ruoan hinnassa evvk

Selailin Kauppalehden blogeja ja luin joitakin, joiden aihe vaikutti kiinnostavalta otsikon perusteella. Niinpä en lukenut blogimerkintää Suomen ja Venäjän välisestä lapsikiistasta (Otsikko ei ollut tämä), mutta heti sen jälkeen olevan bloggauksen luin. Bloggauksen aiheena oli ruoan hinta ja erityisesti kaupan katteen vaikutus siihen. Koska katteista ei ole saatu kaupalta tietoa pyynnöistä huolimatta edes tutkimustarkoituksiin, kirjoittajakaan ei pystynyt kateprosenttiarvoitukseen vastausta antamaan. Kun kirjoitukseen kuitenkin oli tullut yli 50 kommenttia, ajattelin että tuossa joukossa täytyy olla jo useampi kaikkitietävä joka pystyy paljastamaan tämän asian.

Kun sitten ensimmäinen kommentti koski Suomen ja Venäjän lapsikiistaa, totesin että joku sekopää häiriköi jälleen. Sitten toinen kommentti, ja sama juttu. Tässä vaiheessa sentään jo hoksasin, että olin lukemassa väärän kirjoituksen kommentteja, eli sen joka kertoi Venäjän ja Suomen lapsikiistasta, josta siis en ole kiinnostunut yhtään. Sen sijaan siihen kiinnostavaan kateaiheiseen bloggaukseen oli tullutkin vain pari kommenttia. Uskomatonta, mutta tämänhän täytyy kertoa vain siitä että ihmisiä ei sittenkään kiinnosta ruoan hinta eikä kaupan kate senkään vertaa vaan kaikenlaiset arjelle vieraat, läpipoliittiset tai muuten vain tunteisiin vetoavat, henkilöityneet aiheet. Lapsikiista-aihe on ennen kaikkea tylsä, enkä juuri mitään itse asiasta tiedäkään.

Se oli sitten siinä.

Äänestin Säynätsalon puolesta – toivottavasti

Ehdokkaan valinta oli taas yhtä veivaamista, kun erilaiset tärkeät kriteerit menevät niin ristiin kuin vain voivat. Johtava valintaperusteeni on ollut tällä kertaa oman kaupunginosan etu. En ole milloinkaan ollut niin nurkkakuntainen kuin nyt. Kun puhutaan kyllästymiseen asti, miten konkreettisesti lähellä arkea ovat juuri kuntavaalit, niin nyt sitten päätin olla itsekin tässä suhteessa konkreettinen ja läheinen. Tämä on niitä ainoita tapoja, miten Jyväskylän kokoisella paikkakunnalla voi yrittää vaikuttaa edes omalta osaltaan ”oman” kaupunginosansa tulevaisuuteen.

Mutta kun pääkriteeri on oman kaupunginosan etu, valintamahdollisuudet rajoittuvat. Ennen kaikkea joudun tinkimään puoluetavoitteestani. Enkä kyllä sitten muusta joudukaan, sillä valittavana on erinomainen ehdokas. Päädyin lopulta henkilöön, jonka edustamaa puoluetta en sitten mitenkään olisi halunnut äänestää. Onneksi ei olla eduskuntavaaleissa. Kuntatasolla puolue (puolueet) ei toivottavasti pääse tekemään niin paljon pahaa kuin valtakunnan tasolla. Tuosta puoluekysymyksestä sanottakoon kuitenkin, että ei minulla kylläkään ole mitään lähellekään selkeää ihannepuoluetta, vaan jo siinäkin on joutunut veivaamaan edestakaisin.

Äänestin tätä hyvin väärän puolueen ehdokasta siitä syystä, että hänellä tuntuu olevan vahva käsitys ja kokemus esimerkiksi työllisyyteen, talouteen ja rakentamiseen liittyvistä kysymyksistä. Uskon, että hän hallitsee sekä suuret linjat että käytännön asiat. Näyttöä tuntuisi olevan. Ehdokas ei myöskään vaikuta olevan taustaltaan mikään byrokraatti vaan selkeästi yksityisen sektorin toimija. Sitä myös pidän tärkeänä. Luonnollisestikin hän on säynätsalolainen. Sehän oli lähtökohtani. En ihan helposti usko, että kukaan muu ajaisi Säykin etua kuin täällä asuva.

Kun puolue ei ole lainkaan ihannepuolueeni, niin on välttämätöntä että edes tämä hyvä ehdokas menee läpi. Muutenhan vaikuttamisyritykseni (mitättömältä osaltani toki) menee pahimmillaan hukkaan. Olenkin vakuuttunut, että ehdokkaani menee läpi. Näyttöä on myös siitä.

Toivottavasti säykkiläisiä tulee valituksi useampikin Jyväskylän valtuustoon. Potentiaalia joka tapauksessa täällä on. Meinasin jo toivoa ja ennustaa neljää läpimenijää, mutta kun tämä on ennen kaikkea kiinni sijoitusjärjestysonnesta eikä vain äänimäärästä, niin tilanne on arvaamaton. Säynätsalossa on kuitenkin hyvin esillä olevia ja olleita ehdokkaita, joten siinä suhteessa mahdollisuuksia on.

Äänestäjänä huomaa helposti, mitä monen ehdokkaan pitäisi tehdä enemmän. Pitäisi vähintäänkin olla verkossa omaa esittelyä mahdollisimman laajasti. Itseään täytyy tuoda esille. Siinä on kaksi asiaa. Äänestäjän täytyy tietää, millainen ehdokas on kyseessä, mutta äänestäjän täytyisi myös vakuuttua siitä, että ehdokas tekee kaikkensa tullakseen valituksi. Tarkoitan, että tekisi ainakin aika paljon sen eteen. No jos ei näy verkossa, voi tietysti näkyä käytännössä erilaisissa piireissä niin paljon, että sitä kautta ehdokas tunnetaan. Ehkä jotkut ehdokkaat saavat paljon ääniä harrastustoimintansa, järjestötoimintansa tai työelämänsä kautta.

Oma ehdokkaani (jota siis äänestin) mitä ilmeisimmin on esillä hyvin monipuolisesti.

Vihreät kuluttavat tyhjiin sanan avoimuus

Vihreät käyttävät vaalikampanjassaan niin paljon sanaa avoimuus poliittiseen päätöksentekoon liittyen, että piti oikein selvittää mitä tuo tyhjä taikasana heidän kielenkäytössään merkitsee. Kun googlasin, tulin lopulta erään jyväskyläläisen vihreän blogiin josta se selvisi ainakin noin niin kuin esimerkinomaisesti. Erittäin hyvä niin.

Yhdestä kohdasta avoimuuteen liittyen olen vihreiden kanssa samaa mieltä, mutta enpä juuri muista kohdista. Tarkoitan siis eräitä konkreettisia esimerkkejä, jotka tämä jyväskyläläinen mainitsee blogissaan.

Samaa mieltä olen siitä, että luottamushenkilöiden pitäisi ilmoittaa sidonnaisuutensa. Parista muusta kohdasta en ole lainkaan samaa mieltä. Otan tässä niistä vain yhden kohdan eli sen, että valtuuston ja lautakuntien kokousten pitäisi olla seurattavissa verkossa sekä suorina että jälkeenpäin. Minun mielestäni ei kumpinakaan. Nykyinen mahdollisuus mennä seuraamaan valtuuston kokousta täyttää avoimuustarpeen tältä osin täysin. Kai tämä mahdollisuus edelleen on. Nettitaltioinnit vain aiheuttaisivat jälleen yhden pienen menoerän, ja toiseksi niillä olisi vain viihdearvo. Kuka niitä edes seuraisi paitsi aktiivisimmat vihreät kai sitten.

Kerron paljon merkittävämmän puutteen, joka vaatisi ehdottomasti pikaista korjausta. Eikä maksa paljon. Kun yritin löytää päätöksentekoa Jyväskylän konserttisaliprosessista, löysin lopulta jonkin lautakuntaäänestyksen (ellei peräti hallituksen), jossa ei mainittu jäsenten puolueita. Minulla oli hirveä työ etsiä näillä ihmisille ne puolueet. Juuri tämän tapaiset seikat ovat tärkeämpiä kuin mahdollisuus seurata valtuustoviihdettä verkosta.

Blogimerkintänsä aluksi tämä jyväskyläläinen (nyt ehdokkaanakin) käsittelee politiikan avoimuutta ottamalla esille kahden puolueen puoluekokoukset. Ennen kuin menen siihen, muistutan että tiedän sen minkä media on kertonut että vihreät eivät ole millään tavalla Per Looks –kuvagallerian takana.

Tämä jyväskyläläinen vihreä kertoo päässeensä seuraamaan Keskustan puoluekokousta viime kesänä mutta ei Kokoomuksen puoluekokousta. Keskusta oli siis avoin ulkopuolisille toisin kuin Kokoomus. Niinpä blogissa onkin Keskustan puoluekokoustunnelmista seuraavanlainen kuvaus:

Meininki oli hieman erilainen kuin Vihreiden puoluekokouksessa: Lappi-Areena tursusi kokousväkeä, tunnelma oli sähköistynyt henkilövalintojen takia, ja suoraan sanottuna, kyllähän ne keskustalaiset näyttävät aika erilaisilta vihreisiin verrattuna.

http://www.perttihallikainen.fi/politiikan-avoimuudesta/


Ihan noin vain vihreiden huumorintajua testatakseni olen kysyvinäni seuraavaa: Onko vihreiden mielestä yksi avoimen puolueen kriteeri se, että puolueen puoluekokoukseen vihreäkin pääsee katsomaan miltä tuon puolueen jäsenet näyttävät.

Mutta se avoimuus. En ota kantaa Vihreisiin, Keskustaan enkä Kokoomukseen puolueina, mutta poliittinen avoimuus, epäilyttävyys tai uskottavuus on aivan riippumaton siitä, pääsevätkö ulkopuoliset seuraamaan esimerkiksi puoluekokousta. Itse asiassa arvostan sitä, että järjestöt ja puolueet pitävät ulkopuoliset mahdollisimman paljon poissa kokouksistaan. Jotakin jämäkkyyttä pitää olla eikä pelkkää läpinäkyvyyttä.

Minä avoimena tänään totesin täten.

Oppositiopuolue ja Varjo

Perussuomalaiset (oppositiopuolue) käyttäytyy fiksusti, kun on laatinut varjobudjetin. Sitä vastoin keskusta käyttäytyy huonosti, kun ei ole tuonut nähtäville vastaavanlaista edes jollakin tavalla vertailukelpoista esitystä. Haluaako keskusta vain näin välttää tilanteen, jossa hallitus pääsisi sanomaan että tuon ja tuon se on ottanut jo huomioon. Eihän keskustan siitä kannattaisi välittää. Jos hallitus päätyy täydentävissä budjettiesityksissään (joita keskusta jäi odottamaan) samoille linjoille keskustan kanssa, haittaako se? Eikö juuri päinvastoin?

Perussuomalaisten varjobudjetti saikin jo julkisuutta suomalaiskansalliseen tapaan, kun Vihreässä blogissa Heidi Hautala käsittelee puolueen (PS) kehitysapuleikkausesitystä. Hautalan bloggauksessa tuodaan (otsikon lisäksi) yhden kerran esille ajatus, että perussuomalaisten leikkausesitys tietäisi ”kylmää kyytiä” maailman kaikkein köyhimmille. Mutta sitäkin enemmän siinä ollaan huolissaan siitä, miten vähän meistä tykättäisiin erinäisissä porukoissa maailmalla jos tällaisia leikkausesityksiä vietäisiin eteenpäin.

Perussuomalaisten varjobudjetti löytyy täältä ja Hautalan blogimerkintä täältä.

Isokallion veroparatiisiargumentista unohtui kelju asiakas

Kalle Isokallio on löytänyt Iltalehden-blogiinsa jälleen asian, joka häntä ärsyttää hyvin monin sanoin. Tällä kertaa asia on se, että ihmiset, jopa jotkut lainsäätäjät itse, paheksuvat sellaistakin mikä ei ole lailla kielletty. Tai kääntäen, Isokallio ihmettelee sangen suuresti, miksei lakia ole sitten säädetty niin että se kieltäisi kaiken mitä ihmiset, myös lainsäätäjät itse, saattaisivat pitää paheksuttavana. Minunkin mielestäni asia on tärkeä tai jos ei tärkeä, niin ainakin mielenkiintoinen.

Kirjoittajan sanoma näyttää siis olevan se, että esimerkiksi verosuunnittelussa lain mahdollisuuksia hyödyntävä toimii vain järkevästi eikä suinkaan väärin, ja että lait pitää säätää niin että ne ovat sopusoinnussa moraalin kanssa. Jotenkin näin ymmärsin Isokallion suurensanoman. Muuten en nyt puutukaan itse asiaan vaan sen erääseen perusteluhaaraan, joka on kiinnostavampi ja jonka käsittely pysyy helpommin koossa kuin tuon lain ja moraalisen närkästymisen välisen ristiriidan käsittely. Siinä nimittäin joudutaan nopeasti suohon.

Kerron siis jo tässä vaiheessa, että tarkoitukseni on pelkästään osoittaa Isokallion tämänkertaisen argumentoinnin eräs kiinnostava sivuhaara hyvin puutteelliseksi.

Kalle Isokallion (yksi) konkreettinen esimerkki on tällä kertaa veroparatiisikeskustelu, jota hän käyttää osoituksena siitä miten ihmisille ei tunnu riittävän laki kun he arvioivat mikä on oikein ja mikä väärin. Nythän on esiintynyt paheksuntaa siitä, kun jotkut yritykset laillisesti järjestelevät veronmaksuaan ja näin maksavat Suomeen vähemmän veroa kuin arvostelijat haluaisivat.

Yksi Isokallion ihan oikea näkökohta tähän keskusteluun on se, että jos yritys ei käyttäisi lain suomia mahdollisuuksia kustannustensa minimoimiseksi, se olisi esimerkiksi sijoittajan kannalta huono yritys. Muuta Kalle Isokallio ei sitten sanokaan tästä sijoittajapuolesta, mitä suuresti ihmettelen. Se, että juuri hän jättää sijoittaja-argumentoinnin tähän, on outoa. Jos tämä unohtaminen on tahallista, niin kuin oletan, kiitos siitä kirjoittajalle. Jääpähän minulle enemmän ruodittavaa.

Ilmeisesti nyt on jo käynyt niin, että joku yritys on menettänyt hyviä asiakkaitaan viimeaikaisen veroparatiisikeskustelun johdosta. Jos näin todella on käynyt, asiakkaiden voidaan sanoa vain äänestäneen jaloillaan. Lopputuloksen (eli vahingon) kannata on ihan se ja sama, mistä syystä. Eikö tämä seikka, että asiakkaita saattaa lähteä, kiinnosta sijoittajia muka? Missä on asiakaskäyttäytymisen ennakointikyky tai edes pyrkimys siihen? On paljon tärkeämpää sijoittajalle arvioida sitä, miten yrityksen asiakaskunta tulee käyttäytymään kuin sitä kuinka paljon verotuksen avulla voidaan säästää. Molempia pitää arvioida, mutta vertailu on sitten tehtävä oikein ja lopuksi pitää osata suorittaa yhteen- ja vähennyslasku.

Edellä todetussa ei siis ole omalta osaltani kyse moraalista sinänsä vaan siitä, että ihmisasiakkaiden ja organisaatioasiakkaiden moraalikäsitykset ja imagokäsitykset pitää osata ennakoida, olivat ne sitten vääriä tai oikeita. Toisin sanoen sijoittajanäkökulmasta riittää, että ajattelee itsekkäästi sitä, mikä on yrityksen tulevaisuus. Mitä esimerkiksi saavutetaan verosuunnittelulla (plussat) ja mitä taas mahdollisesti menetetään asiakkaiden katoamisen johdosta (miinukset)?

Isokallio tähdentää siis hyvin sitä puolta, että yritykset pyrkivät laillisin keinoin pitämään tuloksensa mahdollisimman hyvällä tasolla esimerkiksi verosuunnittelun avulla, mutta hän ei käsittele asiakaskäyttäytymisen näkökulmaa. Kun kerran hänen perustelunsa pyrkii olemaan rationaalinen, niin miksi siinä jätetään huomioimatta saman rationaalisuuden toinen puoli, vieläpä paljon tärkeämpi puoli. Hyvin talousteoreettisella tasolla Isokallion näkökulma ehkä on riittävä, mutta muuten ei.

Sanon vielä: Tämä, mitä käsittelin, on Isokallion suuren asian kannalta sivupolku, mutta omasta mielestäni kiinnostava yksityiskohta.

Tuo blogimerkintä löytyy tästä.

Mihin menevät pienet ja kysytyimmät kerrostaloasunnot tällä hetkellä?

Kun seuraa etuovi.comia, näyttää siltä että asuntoja tulisi entistä vähemmän myyntiin. Tällainen heikko tuntuma itselläni on ollut jo jonkin aikaa. Se vaikuttaa kummalliselta, kun juuri nyt niitä kauppoja luulisi tehtävän. Vuodenvaihteeseen mennessä asuntokauppa joka tapauksessa hiljenee, ja ensi vuonna puolestaan nousee asunto-osakekaupan varainsiirtovero (katso tästä jos et usko). Se nousee kahdellakin tavalla, kuten linkistä näkyy. Ennen kaikkea tämän veromuutoksen luulisi vauhdittavan ostajien ostohaluja, mutta kyllähän ostohalujen puolestaan pitäisi innostaa myyjiä tarjoamaan. Olisihan myyjällä nyt tilaisuus vauhdittaa myyntiään juuri tällä varainsiirtoveron korotusvaikutuksella.

Johtuisiko tarjonnan vähyys siitä, että erityisesti pienten asuntojen tarjonta on vähentynyt? Mikäs tämän sitten selittäisi? Ehkä pienet ja kysytyimmät asunnot on jo myyty. No millaisille tahoille ne on mahdollisesti myyty? Veikkaan suuria asuntotoimijoita, sellaisia joilla on tuhansia asuntoja vuokrattavina. Sellaisia toimijoita on jo ennestään, ja lisää näyttää pukkaavan. On lisääntyvässä määrin huoneistohotellitarjontaa ja muuta suurisuuntaista vuokraustoimintaa. Tuntuisi olevan varsinainen buumi tällä alalla. Mukaan tähän bisnekseen näyttävät innostuneen muiden muassa jotkut suuret rakennusliikkeet, jos olen oikein käsittänyt.

Vai ovatko kaikki alle nelikymppiset jo ostaneet ensiasuntonsa?

Vaikutelmani tarjonnan vähentymisestä sai alkunsa Jyväskylän tilanteesta, mutta ehkä samaa on havaittavissa myös muualla. Katsoin mielenkiinnosta erään välittäjän tarjontaa Helsingissä. Näyttää siltä, että sen tarjonta ei ole ainakaan kasvanut, vaikka juuri sille oletin voimakasta kasvua vielä jokin aika sitten. Eikö todellakaan ole enää myytävää?